Archive for lokakuu, 2009

20-vuotiaat suomalaisnuoret palasivat kotiin ”sodan omaisista” olosuhteista hengissä.

perjantai, lokakuu 30th, 2009

80 sotilaan joukko palasi Suomeen Afganistanista ennen vaalien toista kierrosta, jos nyt sellainen järjestetään. Television eteen lausuntoja antamaan oli passitettu 3 nuorta,. Joukossa oli tietojen mukaan puolet juuri kesällä varusmiespalveluksensa päättäneitä, 3 viikon täydennyskoulutuksen saaneita 20-vuotiaaita. Rohkeita nuoria, joiden ei olisi tarvinnut sanoa palveluksestaan yhtään mitään, jos näin olisi sovittu. Sotilasviranomaiset patistivat kuitenkin heistä 3 antamaan lausuntojaan TV:lle ja lehdistölle, ainakin Iltalehdessä oli haastattelu. Kaikki kunnia nuorukaisille, varmasti he hoitivat tehtävänsä asianmukaisesti.

Kunnia ei tietenkään kuulu viranomaisille ja maan hallitukselle, jotka lähettivät heidät ”sodanomaisiin ” olosuhteisiin, ilmaisu puolustusministeri Jyri Häkänmiehen. Aikaisemmin olen ihmetellyt onko nykyisenkaltainen rauhanturvaaminen edes Suomen voimassaolevien lakien mukaista. Asia olisi oikeuskanslerin tutkittava oma-aloitteisesti.

Tiedotus- ja tietämyssotku oli vain sivujuonne. HBL:ssä rauhanturvaajaveteraani, jonka nimeä en nyt muista, ilmaisi sotkusta mielipiteensä suunnilleen seuraavasti: Alun alkaen tehtävä olisi pitänyt määritellä tehtäväperusteiseksi, vaalien toimeenpanemisen ajaksi. Lisäksi hän oli myös sitä mieltä, että Afganistanistanin ollessa kysymyksessä olisi maan olot tuntien pitänyt varautua yllätyksiin, näin muuten allekirjoittanutkin jo aikaisenmmin on todennut.

Tätä kirjoitettaessa taustalla TV:stä tulee uutinen, että suomalaiset ovat joutuneet tulituksen kohteeksi. He ovat vastanneet tuleen ja saanet ilmaiskuapua. Suomalaisia ei kuollut, eikä loukkaantunut. Vastapuolen tappioista ei kerrottu yhtään mitään. Kyllä kai ne ovat mahdollisia kun kerran tulitusta on käyty maasta ja ilmasta.

Seuraan päivittäin Guardianin sivuja netissä. Siellä on kuva ja juttu tänään siitä kun presidentti Obama meni vastaanottamaan 18 amerikkalaissotilasta arkuissa, jotka tuotiin yöllä jonnekin sotilastukikohtaan USA:ssa. Presidentti Obama tekee kunniaa kuvassa kun viimeinen arkku menee hänen ohitseen. Oli sovittu, että media ei kuvaa kuin tämän yhden arkun.

Puolustusministeri Jyri Häkämies halusi 20-vuotiaat pois Afganistanista hengissä. Poliittisesti tiedotussotku on kuitenkuin pikkujuttu siihen verrattuna, jos sieltä olisi tuotu vasta asevelvollisuutensa lopettanut, 3 viikon koulutuksen saanut nuori, joka joutui sinne lähtemään kun ei ollut saanut työpaikkaa Suomesta varusmiespalvelun jälkeen. Tämä on epäsuoraa pakottamista sodanomaisiin olosuhteisiin, jota media on vuosien varrella harrastanut.

Loppu hyvin kaikki hyvin, kotiin palanneiden osalta.

Pertti Manninen. Torstai 2009-10-29 klo 23:03

Aikaisemmat julkaisujärjestyksessä (vanhin ensin):

Puolustusministeri Jyri Häkämies laiminlöi tiedotuksen ylipäällikölle.

Afganistan: Kotiutusajankohta jäi lautakasan alle (pääministerin).

Puolustusministeri Häkämies halusi minimoida sinkkiarkut?

Lue myös!

Mandaatti Afganistaniin.

 

 

Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29 klo 12:09. Nettisanomat. Pertti ManninenSuomi on taas ajopuuna joutunut sotaan, Afganistaniin. Hallituksen pääministeri on Matti Vanhanen, ulkoministeri Alexander Stubb ja Puolustusministeri Jyri Häkämies. Tasavallan presidentti on Tarja Halonen. Vanhanen ja Halonen ovat lomalla eivätkä lausu mitään. Nämä Naton juoksupojat Stubb ja Häkämies selittelevät.
 

 

Suomen pitää noudattaa omia lakejaan on sitten operaatioilla Naton tai YK:n hyväksyntä. Tästähän tässä viime kädessä on kysymys, vai onko aivan tarkoituksella ajauduttu tähän tilanteeseen. Johtajat leikkivät siis suomalaisten miesten hengillä ja sallivat ”vihollisten” tappamisen niin kuin suomalaisten joukkojen komentaja asian ilmaisi.
(Lähde: HBL. Pääkirjoitus tiistaina 2009-07-28. Finland i krig – Finland för fred. ”Då överstelöjtnant Ahti Kurvinen, som leder den finländska styrkan i Afghanistan, på söndagskvällen i tv kommenterade den senaste incidenten med finländska och svenska soldater inblandade, kom han däremot faktiskt att säga att det hela började med att ”fienden öppnade eld”.”)
Suomen päättäjät olivat häpeällisesti hiljaa ja toivoivat, että keskustelua Suomen mukana olosta sodassa tai sodanosapuolena ei tarvitsisi käydä. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kuitenkin kirjoitti asiasta Helsingin Sanomissa (linkki) viime perjantaina 2009-07-24, siis seuraavana päivänä, jolloin vastaava Georg Gafronin Bildissä julkaistu saksalaiskirjoitus ilmestyi (Nettisanomat-2008-07-27). Tämän jälkeen ei enää 

Tämän jälkeen ei enää voitu vaieta.Mandaatti Afganistaniin. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29 klo 12:09. Nettisanomat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2009/08/02/etusivu.htm#mandaatti

Lue myös mm. seuraavat satunnaisesti poimitut!
Muut lehdet. Keskisuomalainen tiistaina 20.07.2004.
Keijo Korhonen: Herran kukkarossa. ”Missä Suomi sijaitsee?
”Nyt ei tarvita Natoa eikä EU:n Blitzkrieg-joukkoja eikä helikopteri-militarismia. Nyt tarvitaan järkeä ja itsekkyyttä. ”Tuntemattoman” Lahtinen totesi: ”Se yksi kohjo sieltä Saksasta lähtee liikkeelle, ja meidän nilkit seuraavat perässä.” Mutta Lahtinen ei tuntenut Euroopan unionia. Suomen turvallisuuspoliittinen ongelma on nyt, miten pitää kurissa meidän nilkit, jotka hinkuavat mukaan Euroopan hiekkalaatikolle. Ja eiköhän se ongelma ratkea demokratian keinoin.”
http://www.nettisanomat.com/2004/07/22/keijokorhonen.htm

Nettisanomat torstaina 07.10.2004.
”Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla.” Turvallisuutta etsimässä.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2008/10/24/vanhanenpesonen.html#paamisterimatti

Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005.
Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan.
”Omien miesten ja naisten asettaminen vaarallisiin tehtäviin on kallis uhraus. Se on silti suuren hintansa arvoinen, jos sillä estetään vaikkapa Kongossa satojen tai tuhansien siviilien lahtaus ja kansanmurha. Silloin Suomi on mukana rohkeasti siellä, missä apua huutavimmin tarvitaan. Tuollaisista tehtävistä ruumisarkussa kotiin tuodun sotilaan ottaisin vastaan surullisena, mutta ylpeänä suomalaisena ja maailmankansalaisena.”
http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/sinkkiarkut.htm
Nettisanomat tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva: Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/kuvaetusivu.htm

Extra! Nettisanomat maanantaina 09.01.2006.
Vanhanen ja Halonen kiistävät Ilta-Sanomien väitteet Nato-yhteistyön salailusta.

http://www.nettisanomat.com/2006/01/09/etusivu.htm

Nettisanomat sunnuntaina 20.08.2006. Virheelliset päivämäärät ja viittaukset korjattu torstaina 24.08.2006.
Pääkirjoitus. Asianosaisinta kuulematta.
http://www.nettisanomat.com/2006/08/24/etusivu.html#20060824

Aamulehti Maanantai 28.elokuuta 2006. Etusivulla.
Kansa päästäisi YK-miehet Libanoniin pitkin hampain
http://www.nettisanomat.com/2006/09/01/etusivu.html#aamulehtiajan

Aamulehti. Kotimaa. Maanantai 28.elokuuta 2006
Suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti lähtöön
http://www.nettisanomat.com/2006/09/01/etusivu.html#aamulehtiajan

UUSIMMAT:

Bild Kommentar von Georg Gafron:
Mut zur Wahrheit
BILD BUNDESAUSGABE 23 JULI 2009.
”Die Bundeswehr ist mit ihren Verbündeten im Krieg!”
”Die Soldaten haben es verdient, dass das zu Hause auch so benannt wird.”

http://www.nettisanomat.com/2009/07/27/etusivu.htm

Helsingin Sanomat Vieraskynä
Perjantai 2009-07-24
Charly Salonius-Pasternak
Suomi on paraikaa sotaa käyvä maa
”Afganistanin-operaatiosta tekee ainutlaatuisen Suomen rauhanturva- ja kriisinhallintahistoriassa se, että nyt Suomi on sodan osapuoli.”

http://www.nettisanomat.com/2009/07/29/etusivu.htm#suomion

 

 

 

Nettisanomat sunnuntai 2009-08-30.

Jyrki Katainen: ”Afganistanin murheet ovat Suomen huolia”. Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
 
Muut lehdet: Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. TURKU Ossi Rajala. ”Afganistanin murheet ovat Suomen huolia”. Katainen varoittaa suruviestien riskin kasvaneen.
”Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomen on edelleen pysyttävä mukana Afganistanin operaatiossa, koska islamilainen tasavalta on edelleen sekasortoisessa tilassa. – Afganistanissa käydään tärkeätä kamppailua terrorismia vastaan. Olemme operaatiossa mukana omien turvallisuusintressien takia ja meillä on halua auttaa Afganistanin kansaa, hän totesi tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Turussa.- Katainen toivoo eduskunnan puivan operaatioita syksyllä. Hän ymmärtää, että riskien kasvaessa myös paineet maasta lähtemistä kohtaan kasvavat. – Niiden, jotka haluavat Suomen vetäytyvän pois, olisi syytä miettiä, haluavatko he koko kansainvälisen yhteisön lähtevän Afganistanista. Tähänkin kysymykseen on oltava valmis sanomaan kyllä, jos operaatiosta luovutaan.Kokoomusjohtaja totesi Isaf-joukkoja koskevien päätösten olevan jatkossakin vaikeita, Vaativan operaation vaarat ovat lisääntyneet, joten Katainen varoittaa mahdollisista uusista suruviesteistä. – Osallistumista operaatioon tullaan tarkastelemaan vuosittain. Riskit on tiedostettava, Suruviestien aiheutumista tietenkin vältetään, mutta niitä voi silti tulla. Olemme toistaiseksi olleet melko onnekkaita.” ”Jyrki Katainen puolusti suomalaisten rauhanturvaajien läsnäoloa Afganistanissa tiistaina Turussa.
Mikko Stig/Lehtikuva. Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2009-08-26.
http://www.nettisanomat.com/2009/10/27/etusivu.htm#sunnuntai20090830
Nettisanomat tällä viikolla:
http://www.nettisanomat.com/2009/10/27/etusivu.htm

 

 

 

Fortumin ex-toimitusjohtaja Mikael Lilius syytettynä edelleen pörssirikoksesta.

maanantai, lokakuu 26th, 2009

Fortumin ex-toimitusjohtajaa Mikael Liliusta ym. vastaan nostettu Perlos-tiedotusrikosjutun käsittely jatkui tänään Helsingin hovioikeudessa. Fortumin erityistehtäviin siirretty Mikael Lilius, joka keväällä näytteli itsensä vapaaksi toimitusjohtajuudesta menettämättä silti palkkaansa pitäisi vapauttaa nyt näistä erityistehtävistä ja lopettaa palkanmaksu, koska pörssiyhtiö Fortumin maine ja uskottavuus vaatii sivuun asettamista oikeusjutun käsittelyn ajaksi.

Liliustahan ei ole vielä tuomittu mistään, joten eí hän tietenkään syyllinen ole kyseiseen rikokseen ennen lainvoimaista päätöstä. Voihan hovioikeuden päätös olla vapauttavakin, aika näyttää, voihan juttu jatkua Korkeimmassa oikeudessakin, aika senkin näyttää.

Mikael Lilius ja nykyinen toimitusjohtaja  Tapio Kuula ovat tulleet kalliiksi suomalaisille asiakkailleen järjettömien optioidensa, useiden kymmenien miljoonien eurojen suuruisten, takia ja näin valtio, Jyri Häkämies teki moraalisesti väärin antaessaan siunauksensa menon jatkumiseele, siis optio-ohjelmaan osallistuneen palkitsemisella  toimitusjohtajaksi.

Nämä herrat molemmat vakuuttavat, että Venäjän sijoitukset ovat turvallisia ja joskus tuottavia. Pahin kauhuskenaario on tietenkin se, että suuruudeltaan Saksan UMTS-seikkailujen suuruiset sijoitukset menettävät arvonsa tai niihin joudutaan jatkuvasti pumppaamaan uutta rahaa ja tulevat sähköäkäyttävien kansalaisten maksettaviksi.

Eivät nämä  herrat takaisin mitään optioitaan maksaisi, ovathan he samalla tavalla kuin Soneran Kaj-Erik Relander sitoututtaneet meidän päättäjämme näihin vyyhtiin, eikä esim. Sauli Niinistö mitään virhettä myönnä. Levittelee vain käsiään, on tietämätön ja opettelee potkimaan palloa uskottavuutta saavuttaakseen.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Maanantai 2009-10-26 klo 18:01.

Lue myös!
Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius linnaan? Ei narahtanut psykopaattisista optioista vaan Perloksen hallituksen jäsenenä epäilystä pörssitiedotusrikoksesta. Mikäli tuomitaan on erottava itse tai sitten erotettava Fortumista. Satojen (?) miljoonien optiot ovat tietenkin kiva kipuraha. Mainetta ei niilläkään saa takaisin!

http://www.nettisanomat.com/2008/03/12/etusivu.htm

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.
.

http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/omistajalipponen.htm

Puolustusministeri Häkämies halusi minimoida sinkkiarkut?

maanantai, lokakuu 26th, 2009

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen tiedotuskatkos voi olla tarkoituksenmukainen unohdus. Jos hän kuitenkin, toisin kuin puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, halusikin minimoida sinkkiarkkujen mahdollisuuden kotiuttamalla täydennysjoukon mahdollisimman nopeasti eikä siis oikeasti halunnutkaan mitään jatkoaikaa. Tähän viittaa Häkämiehen aikaisempi lausunto ”sodanomaisista olosuhteista”. Jos oikein olen ymmärtänyt täydennysjoukko koostui juuri varusmiespalveluksensa suorittaneista varusmiehistä, joille oli annettu 3 viikon lisäkoulutus. Tällaisen joukon lähettäminen ”tykinruoaksi” oli sinänsä jo hyvin arveluttavaa ja kotiutus takaisin mahdollisimman pian ilman lisäaikoja oli paikallaan.

Vuoden limbopalkinnon jakavat ulkoministeri Alexander Stubb ja vihreiden ”sattumakansanedusta” Pekka Haavisto. He molemmat puuhailivat jatkoajan kanssa, vaikka sinne lähteneillä oli kirjallinen palvelusopimus, jossa aika oli sovittu. Vihreiden Haavisto se varsin kaheli on. Hän vakavalla naamalla (HBL:n mukaan) oli ollut vaatimassa palveluajan pidentämistä. Menköön itse sinne tarkkailemaan tilannetta. Näin ylimielinen käytös kansanedustajalta, lainsäätäjältä, on törkeää käytöstä Afganistaniin lähteneitä nuoria miehiä kohtaan. Kaivan joskus myöhemmin kirjoituksen esille ja todistan väitteeni dokumentoidusti.

Pääministeri Matti Vanhanen on luvannut antaa selonteon asiasta ja pistänee sotkun Häkämiehen syyksi. Jos hän itse ei tunnusta möhliineensä, niinkuin nyt näyttää että ei tunnusta, on hän  raukkamainen ministeriään kohtaan. Sen nyt vielä ymmärttä , että tasavallan presidentti Tarja Halonen ei ole tiennyt asiasta kuin yleisellä tasolla. Pääministeri Vanhanen kertoi ja selitti, ettei kukaan osannut arvata tai ennustaa toisen vaalikierroksen lykkääntymistä. Heikoissa kantimissa on hallituksen ja pääministerin Afganistan-tietämys. Ainoa järkevä takaraja olisi ollut luonnon määräämä, siis talven tulo, niinkuin jo aikaisemmin edellisellä kerroilla toin esille.

Jonkun lehden muut lehdet osastosta luin tänään nopeasti kyytiä odotellessani Peurungassa, että vaikkei nyt mitään korvaamatonta tapahtunutkaan, oli kuitenkin lehden kirjoittaja huolissaan siitä, jos tällainen tietokatkos sattuisi jonkun muun asian yhteydessä myöhemmin. Saattoi olla Kaleva, mutten varmaankaan pääse tarkistamaan, kun lehdet ovat päivän tuotteita ja joutuvat väistymään uusien tieltä.

Pertti Manninen. sunnuntai 25-10-25 klo 22:50, YK:n päivän jälkeisenä päivänä, jolloin en päässyt kirjoittamaan mitään ankaran fyysisen urakan jälkeen.

Afganistan: Kotiutusajankohta jäi lautakasan alle (pääministerin).

torstai, lokakuu 22nd, 2009

Presidentti Tarja Halonen lausui edellisellä ulkomaanmatkallaan mielipiteensä siitä haittaako vaaliraha- lautakasakohu hallituksen työskentelyä. Tottakai, hän vastasi kyseliköille. Pääministteri Matti Vanhanen kiisti haitan. Mitenkähän on. Pääministrerin, joka on ensimmäisenä ollut lähettämässä suomalaisia miehiä ulkomaantehtäviin milloin milläkin nimellä, mandaatilla tai ilman pääsasiana  näyttää olleen, että on lähetetty jopa Suomen lakien vastaisesti.  Joukkoja on ainakin olosuhteiden muututtua ”sodan omaisiksi (Jyri Häkämies) pidetty paikoillaan, eikä ole harkittu poiskutsumista. Nyt kävi ilmi tänään eduskunnassa muutama tunti sitten, että pääministerikään ei ole tiennyt, että joukot palaavat takaisin ennen Agfanistanin vaalien toista kierrosta.

Pääministeri, joka ei tiedä tällaisia asioita ja puolustusministeri joka ei kerro, ovat vaaraksi Suomen turvallisuudelle, ei tietenkään niin, että tästä mitään suoranaista vaaraa olisi. Vaara piilee siinä, että mitä muuta tulevaisuuudessa pääministeri ei tiedä. Näin slarvia menoa meidän pitää seurata vielä useita vuosia?

Pertti Manninen torstaina 2009-10-22 klo 20:12,

Edellinen: Puolustusministeri Jyri Häkämies laiminlöi tiedotuksen ylipäällikölle.

Puolustusministeri Jyri Häkämies laiminlöi tiedotuksen ylipäällikölle.

torstai, lokakuu 22nd, 2009

Presidentti Tarja Halonen oli siinä uskossa, että Afganistanin vaaleja varten lähetetyt suomalaissotilaat ovat siellä niin kauan kuin vaalit on pidetty. Vaalijärjestelmä on sielläkin sellainen, että jos ensimmäisellä kierroksella kukaan ei saa yli puolta äänistä, järjestetään toinen kierros. Sitä en tiedä oliko toisen kierroksen ajankohta päätetty etukäteen vai siirtyikö se ääntenlaskun viivästyttyä,  jopa miljoonan tai jotakin sellaista, väärennetyn vaalilipun tultua hylätyksi.

Ylipäällikkö Halonen oli siis siinä uskossa, että joukot ovat siellä riittävän kauan. Vaalien toinen kierros pitää joka tapauksessa järjestää ennen talven tuloa,  jotta äänestäjät pääsisivät kunnolla äänestyspaikoille, joka kyllä näyttää muutenkin sekasortoisessa tilanteessa aika mahdottomalta. Jos äänetyspaikat rajoitetaan turvallisiin valvottuihin paikkoihin, niitä tule niin harvakseen, että ihmisille tulee niihin liian pitkä matka, joka tuo tietenkin turvallisuuden puutetta mahdollisesti niin paljon, että äänestämään ei uskalleta lähteä.

Suomi ei ole mikään banaanivaltio, niinkuin USA, joka ei päästänyt miehiään ja naisiaan pois Irakista sovitun mukaisesti, vaan aina silloin tällöin vaati sotilaitaan jäämään pitemmäksi ajaksi. Suomalaisten  miesten kanssa on tehty palvelusopimua, jossa kesto on määrätty ja siitä tietenkin on pidettävä kiinni. Oikein ei olisi ollut sekään, jos miehet olisi pakotettu vastaamaan kysymykseen: Haluatteko jäädä tänne sodan melskeisiin pitemmäksi ajaksi. On siis aivan oikein tehdä kotiutus sovitun mukaisesti.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on sen sijaan menetellyt huolimattomasti ja tehtävänsä laiminlyöden kun ei ole varmistanut, että ylipäällikkö tietää asian oikean laidan. Hänen laiminlyöntinsä on asettanut presidentti Tarja Halosen tontun asemaan, mikä on presidenttiä kohtaan kyllä lievästi sanottuna ruma temppu. Yle uutisoi tänään, siis keskiviikkona 2009-10-21 asian niin, että presidentti ei olisi oikein tehtäviensä tasalla ja joku kumma tietokatkos oli syynä presidentin lausuntoon, Egyptissä annettuun, jossa presidentti Halonen kertoi joukkojen lähetetyn Afganistaniin vaaleja turvaamaan ja olemaan siellä niin kauan kuin vaalit on pidetty.

Suomen turvallisuutta näyttää uhkaavan enemmän ministeri Jyri Häkämies kuin Venäjä, Venäjä, Venäjä. (Häkämiehen intoilu vuosi sitten Washingtonissa esitelmässään korkea-arvoisille amerikkalaissotilaille). Tämä kykypuolue Kokoomus näyttää saaneen riveihinsä jonkinlaisia kloppeja. Vertaa puheenjohtaja Kataisen intoilu: ”Afganistanin murheet ovat Suomen huolia”, tai päinvastoin. Tämä oli siis Keskisuomalaisen otsikko Kataisen puheista jossain kokouksessa, jossa hän naivin suoraviivaisesti esitti, että jos vaadimme suomalaisia pois Afganistanista, niin meidän pitää myös vaatia muita maita tekemään samoin. Katainen ja me suomalaiset pääsemme hiukan helpommalla. Eilen uutiset kertoivat, että Australian hallitus haluaa vetää pois joukkonsa Afganistanista ihan heti.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on laiminlyönyt tehtäviensä hoidon ylipäällikölle tiedottamisessa niin pahasti, että hänen pitäisi itse vetää siitä johtopäätöksensä.

Pertti Manninen. Torstai 2009-10-22 klo 00:40.

Linkit: http://www.nettisanomat.com/2009/08/30/etusivu.htm

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html