Törkeä kunnianloukkaus. Yle ei julkaissut toimittajan nimeä.

Yle kertoi uutislähetyksessään ja teksti-tv:n sivulla, että Ajankohtaisen kakkosen toimittaja (nimeä ei mainittu) on saanut käräjäoikeudessa tuomion törkeästä kunnianloukkauksesta. Hän on jutussaan loukannut kansanedustaja Pekka Vilkunan kunniaa.

Tekevälle sattuu, eikä siitä toimittajan ammattitaito pahene, ammattiarkuus ehkä, mikä ei tietenkään ole hyvä asia. Toimittaja ei ole vastuussa siitäkään, ettei työnantaja julkaissut nimeä. Nimen julkaisemattajättämisestä varmaan viimekädessä päättää tämä rotutuomari, Ylen uutistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen, joka kyllä hihkui, kun Jussi Halla-Aho sai tuomion ja Yle vapauttavan.

Tähän nyt oikaisu aikaisempaan blogiin. Päivystävän dosentin nimi ei olekaan ”Tillikka”, vaan Tiilikka, etunimeltään Päivi. Tämä muistui mieleen tästä Halla-Aho-jutusta, kun Tiilikka vakavalla naamalla oli antanut HBL:lle lausunnon, lehti on tallella, että Halla-Aholla kaupnginvaltuutetun ominaisuudesta johtuen on suurempi sananvapaus kuin tavallisilla pulliaisilla. Ihan totta, näin hän on sanonut ehkä pulliaisten tilalla oli ihmiset.

Ajankohtaisen kakkosen juttu liittyy siihen eduskunnan häirintäjuttuun, josta muuten Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen sysäsi vastuun alaisilleen, tosi raukkamaisesti, ja oikeus uskoi sen että isossa lehtitalossa päätoimittaja ei vastaakaan kaikesta, vaikka ainakin lehdessä lukee, että vastaavia on yksi.

Asiaan.

Iltalehden keskustelupalstoilta löytyi nimi ja uutinen tästä kunnianloukkausjutusta. Liitän sen tähän loppuun liitteeksi.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2010.01-16 klo 04:07.

Liite: Iltalehden keskustelupalstalta poimittu:

”15.01.2010, 18:13
Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a
Tässä herjaajan nimi :

Käräjäoikeus: Yle loukkasi kansanedustajan kunniaa
15.01. – 14:09 (Luotu: 12:40) – Kommentit: 16

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Yleisradion Ajankohtaisen kakkosen toimittajan Juha Ristamäen sakkoihin kansanedustaja Pekka Vilkunan (kesk.) kunnian loukkaamisesta. Kunnianloukkaus tapahtui vuonna 2008 lähetetyssä televisio-ohjelmassa.

Vilkunaa haastatellut Ristamäki tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta 80 päiväsakkoon. Sakon määrä on 2 560 euroa.

Syytteessä olivat myös ohjelman tuottaja Reeta Kivihalme ja Ylen osaamiskeskuksen päällikkö Jyrki Richt. Heidän syytteensä hylättiin.

Ristamäki myös velvoitettiin korvaamaan Vilkunalle henkisestä kärsimyksestä 7 000 euroa korkoineen. Vilkuna oli vaatinut 20 000 euron korvauksia yhteismitallisesti Ristamäeltä, Rictiltä ja Kivihalmeelta.

UUTISKERTAUS:

Tammikuussa 2008 Yle kertoi eduskunnan kanslian tasa-arvotoimikunnan selvityksestä. Sen mukaan useat eduskunnan naistyöntekijät olivat kokeneet seksuaalista häirintää.

Helsingin Sanomissa mainittiin 27.1.2008 nimeltä seitsemän mieskansanedustajaa, joita eduskunnan naiset moittivat sopimattomasta käytöksestä. Pekka Vilkuna (kesk) oli yksi nimetyistä.

Ajankohtainen kakkonen haastatteli Vilkunaa eduskunnan häirintäkohusta suorassa lähetyksessä 29.1.2008. Vilkuna teki ohjelmasta tutkintapyynnön.

Aamulehti, STT”

Tags: , , , , , , ,

24,878 Responses to “Törkeä kunnianloukkaus. Yle ei julkaissut toimittajan nimeä.”

  1. Penis Extender kirjoitti:

    fujdjcqcjqdczpjarrpq, ExtenZe, nyTOHYX, Size Genetics, aZsnrKR, Buy Semenax, GuGRHlt, Vimax Extender, YyRVkrt, Prosolution, jjPqJAM, MaleExtra, RolqBHE, Penis Patch, WDVwDBT, Volume Pills, ZrywANY.

  2. wczasy odchudzajace kirjoitti:

    Very interesting stuff in your blog, especially its discussion. keep it up!!

  3. spy gadgets kirjoitti:

    xhrmbkmahrjxjyjxbjdz, home design ideas, nSolFVy, acyclovir, QgTijSN, family travel, zANjAJE, zovirax, qzRBXJm, forex broker, gvqjXCg, spy gadgets, FruZehI.

  4. Ray J kirjoitti:

    You really hit the nail on the head…

  5. wheatgrass 5 lbs kirjoitti:

    Geeks aren’t interested in politics because government doesn’t double its efficiency and speed once every 18 months.

  6. Generic Cialis kirjoitti:

    worayneidgbqxaeahxni, Cial, UDijsbP.

  7. Cialis kirjoitti:

    ipjwqsqgsuemtxkzqiid, Tramadol, sSgjyRA, Generic Propecia, EXZjXWm, Kamagra, YBSQWss, Cialis, ierKLXE, Tramadol side effects, YwZNGHO, Buy Carisoprodol, BKycpso, Buy Vicodin, lnyLCqG, Ativan, uaVMUVC.

  8. Ambien kirjoitti:

    oyxrdwhuyihawuwxafaj, Buy Ambien, rroALSD.

  9. Generic Cialis kirjoitti:

    xffnwgqleztnqsiqlkyh, Buy Codeine, vFMQWmO, Buy Phentermine, JxqooHW, Xanax, ACzXgVv, Levitra, yhAelns, Buy Ativan, RbVviSi, Cial, OPrzdrL, Generic Propecia, HmqgDSh, Generic Viagra, tTkxnVQ.

  10. I am speechless. This is a excellent weblog and very engaging too. Nice work! That’s not actually much coming from an newbie writer like me, however it’s all I could say after diving into your posts. Nice grammar and vocabulary. Not like different blogs. You in reality recognise what you?re speaking approximately too. So much that you made me want to discover more. Your blog has grow to be a stepping stone for me, my friend.

  11. Buy Tramadol kirjoitti:

    lqxrwmlmrfadndwhphst, Buy cheap tramadol, duEOxCe.

  12. Penis Patch kirjoitti:

    nqcwqwxzdjkvatcxswdp, Vimax, EmgNJkq, VigRX, qKVZcdK, Provestra, lDmzzhh, Size Genetics, kBQVLhZ, Penis Patch, kiRDxNh, Increase Fertility, wFtUpCK, MaleExtra, EACxGTy, Vimax Extender, YXJPuHx.

  13. Prosolution kirjoitti:

    ekogssvtlkqeauthgmkk, Pro Solution, xYTUyFN.

  14. I admire the precious data you offer on your articles. I will bookmark your weblog and feature my youngsters take a look at up right here generally. I am slightly certain they will be told a variety of new stuff here than anyone else!

  15. nexx hosting kirjoitti:

    zuadqhnrdpsqaiqetbww, bowtrol, lubHrcr, a plus, pXbPeUj, menopause treatment, bjFXZUx, sci fi tv shows, KGbTieo, lunarpages, YCKDlFB, melatrol, qXFpoHi, justhost, FRtvUuy, nexx, qqkkZPf.

  16. islam way kirjoitti:

    disrkdlsmixjdqbakcgv, history of islam, MtJEVKI.

  17. dtwzpxmmxqgjzgwlcpyb, Jouer au Poker, WwONZjg, Live Sex, vXiOVrP, Live sex lists, OQFIDgG, Games for money, hRITHsF, WSOP online, OWEIOuG, online casinos usa, lqovcvh.

  18. NFC kirjoitti:

    I love the precious knowledge you be offering on your articles. I will be able to bookmark your weblog and feature my children check up here generally. I’m fairly positive they’re going to be informed a whole lot of new stuff right here than any one else!

  19. Live Sex kirjoitti:

    affxvnvduasfhrzzvfvg, Live Sex, FqjqlIL.

  20. bnmecvqbrjoyfuvjobie, Buy Tramadol, ELrcGqb.

  21. Buy Viagra kirjoitti:

    jskdioipswblezoproxh, Ativan, FOcLoop, Buy Vicodin, NHefByD, Taking, MxxheqB, Buy ativan, pzZCeBe, Cialis, FDJPtLi, Buy Ambien, qOIkETF, Kamagra, LIDUbeC, Viag, CdPuRrV.

  22. Ray J kirjoitti:

    This site is awesome. How could i make main look like this!

  23. Valium kirjoitti:

    nytrhitcautqvngifcrc, Levitra, DsRQoce, Buy Phentermine, vvYulSI, No prescription overnight delivery valium, zvZYZwJ, Buy Cialis, AVGIveo, Codeine allergy, QDuMtED, Propecia, HmsPNmE, Ativan, lXpfIRT, Viagra, OuMbwtz.

  24. Amazing article, cheers, I will visit again later.

  25. Provestra kirjoitti:

    cgphowiuizjrqubrfbjg, Volume Pills, sMhhdNr, Buy Semenax, RtBEfMa, Provestra, dUWoqzB, Pro Solution, aXPcVtk, Vimax Patch, qXvwqUQ, SizeGenetics, hqlesHA, Vimax, RQBVOPT, MaleExtra, mCweKJC.

  26. Desperately been searching everywhere on information regarding this. Really thanks a lot.

  27. Ambien kirjoitti:

    cocrwjexvgbkmrflyswc, Ambien, GyovNmd.