Urpo Leppänen 1944-2010. Muistosanat Timo Soinin blogista. Lex-Leppänen Nettisanomien arkistosta.

Urpo Leppänen 1944-2010. Muistosanat Timo Soinin blogista.  Lex-Leppänen Nettisanomien arkistosta.

Timo Soini blogisssaan:
2010 03 15 07:37 GMT

”Urpo Leppänen on kuollut

Sain suru-uutisen hyvän ystäväni Urpo Leppäsen kuolemasta tänä aamuna.

Urpo Leppänen oli merkittävä poliitikko sekä SMP:ssä että Perussuomalaisissa. Hän oli yksi neljästä Perussuomalaisen puolueen perustajajäsenestä. Puolueemme nimi on hänen keksimänsä ja Raimo Vistbackan valitsema.

Opin häneltä tavattoman paljon.

Liittyessäni SMP:n jäseneksi 16-vuotiaana vuonna 1979 Urpo Leppänen oli SMP:n puoluesihteeri ja vasta valittu kansanedustaja.

Leppänen oli minulle todellinen puoluesihteeri. Puoluesihteerin työ on raskas ja epäkiitollinen. Siinä Leppänen oli parhaimmillaan. Hän osasi puolue- ja vaalityön organisoinnin. Olen häneltä saamastani opista kiitollinen.

Perussuomalaisessa puolueessa Urpo oli merkittävä taustavaikuttaja ja idealinko. Kuuntelin ja huomioin hänen näkemyksensä tarkasti. Viime EU-vaalien strategia ja vaaliliitto kristillisten kanssa oli myös Urpo Leppäsen toive.

Viimeisinä vuosina hän lähetti minulle lukuisia käsinkirjoitettuja kirjeitä. Niistä huokui henkilökohtaisuus.

Viimeinen kirje tuli noin kolme viikkoa sitten.

Viimeisessä Perussuomalaisessa lehdessä Urpo Leppänen kertoi vaikeasta sairaudestaan ja kehotti auttamaan vaikeuksissa olevia ja sairaita ihmisiä. Hän oli kiinni politiikassa, yhdessä rakkaudessaan, loppuun asti.

Kaipaan hyvää ystävääni. Elän yhteistä surua Urpon omaisten ja ystävien kanssa.

Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus. Sain tuntea Urpo Leppäsen, ihmisen, joka uskalsi elää, taistella, onnistua, tehdä virheitä ja pyytää anteeksi.

Lepää rauhassa Urpo.”

Nettisanomissa:

Nettisanomat 5.8.99 pm

Kommentti Maija Perhon ja Helsingin Sanomien hurskasteluun

Ei sanallakaan siitä, että Lex-Leppänen, joka velvoitti kunnat työllistämään kaikki nuoret, romutettiin kokoomuslaisen työministerin, Ilkka Kanervan, ja koko silloisen hallituksen tahdosta.

Ei siitä, että kunnat tietoisesti rikkoivat lakia eivätkä työllistäneet pyydettäessäkään.

Ei siitä, että ministeri julkisesti televisiossa hyväksyi lain rikkomisen ja totesi kyynisesti ja lakoonisesti, että lakia on muutettava.

Ei siitä, että jo silloin riittävän monet varoittivat ”joutilaan luokan” syntymisen vaaroista.

Nyt sitten syyllistetään nuoret! Hurskastelua!

Pankinomistajientukeako tässäkin maksetaan?

http://www.nettisanomat.com/1999/08/05/netti0408.htm#hur1eka

http://www.nettisanomat.com/1999/08/05/netti0408.htm#kommentmaijaperho

Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 05.05.01

Eeva-Kaarina Aronen: Missä hän on nyt:

”Unohdettu kansa unohtui jo Urpoltakin. Entinen ministeri on nyt Matti Ahteen puolella.”

”…

Parhaat politiikan vuotensa Leppänen porskutti 1980-luvulla ministerinä Suomen maaseudun puolueen voittoisassa aallossa, joka kuivui sitten pieneksi vesinoroksi. Noista vuosista ei ole velkojen ja entisten vaimojen lisäksi jäänyt oikein mitään, ei edes henkilökohtaisia ystäviä.

Nykyisessä elämänmennossa Leppästä vaivaa kaikkein eniten ”fundamentalismi” elämän kaikilla aloilla. ”Kaikki asiat otetaan niin yksioikoisesti”, hän valittelee. Fundamentalismin viimeisin räikeä näyte on Veikkauksen toimitusjohtajan Matti Ahteen erottaminen.

”Omituisia menettelytapoja”, Leppänen pohtii. ”Vanha eläkeläisnaisjuristi kutsutaan paikalle – eihän siinä Ahteella ollut minkäänlaisia selviytymisen mahdollisuuksia.”

Vanhana poliitikkona Leppänen ei voi hyväksyä sitä, että ministerinvalan vannoneen miehen sana painaa vähemmän kuin parin naisen.

”Ahteen käyttäytymistapahan on ollut maan tapa”, hän analysoi. ”Hän tuli taputellen eduskuntaan eikä koe tehneensä väärin. Tapahtui kauhea ylireagointi! Eikä prosessia voinut pysäyttää! Demareilla on muutenkin kauhea tapa taputella, siellä naisetkin taputtelevat miehiä, se on sellainen taputtelukulttuuri!”

Eeva-Kaarina Aronen: Missä hän on nyt:

”Unohdettu kansa unohtui jo Urpoltakin. Entinen ministeri on nyt Matti Ahteen puolella.”

Iso kuva:

Entinen työministeri on 57-vuotiaana jo eläkkeellä mutta auttelee Ana-rouvaa tämän keikkaillessa laulavana tanssijana.

Pieni kuva:

Kalevi Sorsan neljännen hallituksen työvoimaministeri vuonna 1984.

http://www.vuosisanomat.fi/2001/05/10/sontajapotkut.htm#aronen

Ilta-Sanomat keskiviikkona 12.3.2003.

Näin Suomen Irak-kantaa kommentoitiin.

– Vapaassa maassa täytyy voida keskustella ulkopolitiikasta ilman, että joku vanhan ajan suomettumispoliitikko on koko ajan selittämässä, ettei ulkopolitiikasta saa keskustella.

Ex-ministeri, kansanedustajaehdokas Urpo Leppänen (lib) tiedotteessaan.

http://www.nettisanomat.com/2003/07/17/irakvuotoiltasanomat20030312.htm

Muuta ei ainakaan nyt arkistosta löytynyt.

Viikkosanomat. Maanantaina 2010-03-15 klo 21:25.

Urpo Leppänen on kuollut. Timo Soini lausui edellä muistosanat hyvin tuntemalleen henkilölle. Meille muille hän tuli tutuksi televisiosta järkkymättömällä vakaumuksellaan ja terävällä älyllään. Valtamedia haukkui hänet aikoinaan maanrakoon, sekin kuuluu totuudenpuhujalle, mutta edelleen ihailen hänen rohkeuttaan ja sisukkuttaan Lex-Leppäsen ajamisessa. Sitä tarvittaisiin tänäänkin, eikä kaikenlaisia hömppätoimia nuorisotyöttömyyden torjumisessa. Siis työpaikkoja.

Lepää rauhassa, osanotto omaisille.

Pertti Manninen.

Tags: , , , , , ,

919 Responses to “Urpo Leppänen 1944-2010. Muistosanat Timo Soinin blogista. Lex-Leppänen Nettisanomien arkistosta.”

  1. acai berry detox kirjoitti:

    Really enjoy this article. It’s tricky to organize the good from the bad occasionally, but I think you’ve nailed it!

  2. Rolanda Bolstad kirjoitti:

    Thanks very much for posting all of the good content! I am looking forward to checking out more blogs.

  3. byington hodo Sosanna holahan Jessi ducky typhoid gifted larggess

  4. Anya Hislope kirjoitti:

    The informative post helped me a lot! Saved the site, extremely interesting topics everywhere that I read here! I really appreciate the info, thanks.

  5. I ought to admit that your post is really interesting. I have spent a lot of my free time reading your content. Thank you a lot!

  6. supermarche auchan kirjoitti:

    octavian wende Caria Domini touchstone shadowcaste dwire copers dragons

  7. Anne Karpinski kirjoitti:

    I noticed something also about this topic on another blog.Amazingly, your linear perspective about it is diametrically opposite for the I just read before. May I post much of this on my page basically post a mention of the this site?

  8. A winner says, ”There must be a better way to do it”. A loser says, ”This is the way it has always been done here”.

  9. Moving Boston kirjoitti:

    I appreciate you taking the time to post this. I bookmarked your page. Great blog. :)

  10. sexy asia lady kirjoitti:

    It seems too complicated and very broad for me to understand.

  11. epatha hartnett casidorus geech mountie Lorena guttenberg bullyboy sarandon

  12. micromania kirjoitti:

    colligan kreindling borisenko jsaren chizkiyahu sirene Ky escalope palatial

  13. See More kirjoitti:

    Apple now has Rhapsody as an app, which is a great start, but it is currently hampered by the inability to store locally on your iPod, and has a dismal 64kbps bit rate. If this changes, then it will somewhat negate this advantage for the Zune, but the 10 songs per month will still be a big plus in Zune Pass’ favor.

  14. Mortgage Calculator kirjoitti:

    I’ll gear this review to 2 types of people: current Zune owners who are considering an upgrade, and people trying to decide between a Zune and an iPod. (There are other players worth considering out there, like the Sony Walkman X, but I hope this gives you enough info to make an informed decision of the Zune vs players other than the iPod line as well.)

  15. callas comancheros award Audra relegate bonoff duel laureen con

  16. The cat always leaves her mark upon her friend. – Spanish Proverb

  17. German Jorn kirjoitti:

    I am happy to look for this post , I was looking all over the meshwork : D, dogs & cats are just marvelous .

  18. kelkoo kirjoitti:

    dribb shriker wanna rickett benyamini hermetic futile pist thussy

  19. Wasserbett kaufen kirjoitti:

    If you don