Archive for lokakuu, 2010

Hullunkurista todistelua Vanhas-jutussa.

lauantai, lokakuu 16th, 2010

iltasanomat.fi kertoo tänään lauantaina, että on löytynyt monta todistajaa, jotka todistavat, että Matti Vanhanen ei ole tiennyt Nuorisosäätiön jakamista vaalituista. Voisinhan minäkin ilmoittautua todistajaksi, etten ole tiennyt, onko Vanhanen tiennyt. Mutta miten joku todistaja voi tietää, että Vanhanen ei ole tiennyt. Mikä todistus se sellainen on? Nyt etsitään tietenkin todistajia, jotka todistavat, että Vanhanen on tiennyt. Jos tällaisia ei löydy, niin ainakin oikeuskanslerin mielestä ja monen muunkin mielestä Vanhasen on täytynyt tietää. Onko se sitten aihetodistelua vai mitä, niin tätä punnitaan sitten esitutkinnan jälkeen ja mihin se sitten johtaa jää nähtäväksi.

Vaikeahan näitä todistajia on löytää. Esimerkiksi Paavo Lipposen Arja Alho- jupakassa, jossa Ulf  Sunsqvist melkein vapautettiin, tosiallisesti kun hän sai mitä ilmeisemmin vähentää määrätyn korvauksen myöhempien vuosien tuloistaan jonkinlaisena tappiona. Niin Lipposen avustaja ei muistanut mitään ja silloinen oikeuskanslerikin vapautti Lipposen, koska hän ei ollut antanut markkamääräistä ohjetta Alholle. Näin tämä jotenkin meni silloin, lähteenä muistinvaraisesti MMM-vuosikirja. Jos oikein asioita muistan, niin tässä yhteydessä Anneli Jäätteenmäki oli tiukkana, josta johtui kostona tämä Irak-vuodon esilletuomisen tekosyy hänen erottamisekseen. Hyvä nämäkin olisi jonkun historijoiysijan tutkia paremmin. Lipposen mustelmista niitä tuskin löytää, on sitten osia ja tekstejä paksusti, koska mustelmatkin ovat aika paksuja. Ei niitä sentään enää eduskuntatalossa kirjoiteta. Lipponen on kuulemma saanut kaasuputkesta rakennetun työhuoneen. Tämä oli kevennys (shit) tähän väliin.

Vanhanen joutuu nyt sekoilemaan kaikilla tavoilla. mutta silmukka kiristyy. Ehtihän hän jo tv:ssä vaatia asian nopeaa käsittelyä. Kuinka moni kansalainen on saanut kärsiä hitaasta käsittelystä, oli sitten vaalit tulossa tai menossa. Siinä tietenkin Vanhanen on oikeassa, että tapaus on muuttunut poliittiseksi näytelmäksi, joka voi hyvinkin ajoittua vaalikamppailuun. Voi vain miettiä, miksei eronnut aikaisemmin ja tunnustanut jääviyttään. Jäävihän voi olla hoksaamattomuudestaankin, eikä kai se olisi ollut kovin kauhea rikos. Jos siitä huomautuksen olisi saanut, niin  olisi juttu ainakin tullut loppuunkäsitellyksi.

Oikeusvaltiossa kerran käsiteltyä juttua ei voi ottaa uudelkeenkäsiteltäväksi. Tietenkin silloin, jos jotain aivan uutta mullistavaa ilmenee, mutta silloin juttu ei olekaan enää se vanha.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2010-10-17 klo 00:33.

Tähän loppuun tämä hullunkurinen Iltasanomien uutinen:

LAINAUS.

Vanhanen: En ollut esteellinen
16.10-2010 10:37

”Ex-pääministeri Matti Vanhasen mukaan viime talvena tehdyt poliisitutkimukset todistavat, ettei hän ollut esteellinen Nuorisosäätiön jakamista tuista päätettäessä.

Vanhanen kertoi lauantaina TV1:n Aamu-tv:ssä, että poliisi on kuulustellut viime talven ja kevään aikana useita todistajia, joissa on selvitetty, tiesikö hän Nuorisosäätiön jakamista vaalituista.

Vanhasen mukaan todistajalausunnot puhuvat hänen puolestaan, eikä hän ollut esteellinen, kun valtioneuvosto päätti Raha-automaattiyhdistyksen tuista Nuorisosäätiölle.

– Olen kertonut vastineessani eduskunnan perustuslakivaliokunnalle sen, että poliisi on selvittänyt minun tietoisuuttani tähän tukeen jo viime talven ja kevään aikana muun muassa kuulustelemalla lukuisan joukon todistajia. Minun kannaltani on tietysti tärkeää että tutkimukset on tehty, ja haluan varmistaa että ne pysyvät osana esitutkinta-aineistoa, Vanhanen kertoi Aamu-tv:ssä.

– Johtopäätökset ovat vapauttavat minulle, totesi Vanhanen.”

LAINAUS LOPPUU

”Puolueeton paikallislehti” – viekasta viestintää – Laukaa-Konnevesi

perjantai, lokakuu 15th, 2010

”Puolueeton paikallislehti” – viekasta viestintää

Faktat: 1. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi kunnan päätöksen ympäristösihteeri Eija Syrjälän erottamisesta perusteenaan se, ettei Syrjälää oltu kuultu asiassa asianmukaisesti.
2. Hallinto-oikeus ei tutkinut erottamisperusteita ollenkaan.

Fiktiot: Lehden toimittaja Jussi Miettisen fiktiot:
1. Otsikko: ”Syrjälän potkut uusintakierrokselle”.
Kommentti: Tällaista päätöstä ei ole tietenkään vielä tehty.
2. Alaotsikko: ”Uusi kuuleminen poistaisi muotovirheen”.
Kommentti: Uusi kuuleminen kyllä tarvitaan, jos prosessia halutaan jatkaa, mutta epäasiallisen kuulemisen kutsuminen muotovirheeksi on aika vähättelevä nimitys. Kyseessä oli törkeä, tahallaan tehty virhe ja virheen tekijöiden monivuotinen suunnittelu ja työajan käyttö tällaiseen ansaitsisi kriittisen tarkastelun.
3. Esittelijä ja yksi hallinto-oikeuden jäsen olisivat halunneet pitää purkupäätöksen voimassa.
Kommentti. He olisivat tahtoneet tutkia Syrjälän muutkin valitusperusteet. Tietenkin vasta tämän jälkeen he olisivat voineet pitää purkupäätöksen voimassa, jos olisivat katsoneet sen aiheelliseksi. Outo lukija kyllä lukee lauseen niin, että ”he olisivat halunneet pitää purkupäätöksen voimassa”!

Fiktiot: Henkilöstöpäällikkö Erkki Jäppisen fiktiot:
1. Väite siitä, että virkasuhteen purkamista ei ole asetettu kyseenalaiseksi on huuhaata, koska virkasuhteen purkamista ei ole tutkittu.
2. Syrjälän uusi kuuleminen johtaisi siihen, että erottamisen alkuperäinen aikataulu astuisi voimaan, eikä palkkakuluja tarvitsisi korvata.
Kommentti. Jos näin olisi todellakin asianlaita, niin 2-kohta ei olisikaan fiktiota vaan ”eriskummallisuus” oikeuskäytännössä.
3. Vaihtoehto, että kunta valittaisi korkeimpaan hallintoikeuteen.
Kommentti. Tämä on fiktiota, koska eivät erottajat sentään niin tyhmiä ole, että odottaisivat päätöstä, joka ei muuttuisi, ellei sitten muuta keksitä ja jatketa Syrjälän kiusaamista. Kuluthan ovat kuntalaisten, eivätkä erottajien, vaikka joskus toivoisi, että töppäilijät saisivat maksaa jotain omasta kukkarostaankin.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstaina 2010-10-14 klo 23:14.

http://www.nettisanomat.com/2010/10/14/etusivu.htm

Laukaa-Konnevesi – Numero 40 – Torstaina 7. lokakuuta 2010 – Puolueeton paikallislehti – Perustettu vuonna 1964 – Lehden päätoimittaja on Arja Korpela.

Jussi Miettinen – Torstaina 7. lokakuuta 2010

Syrjälän potkut uusintakierrokselle

Uusi kuuleminen poistaisi muotovirheen

Laukaan ympäristönsuojelusihteeri Eija Syrjälän virkasuhteen purkaminen pyörähtää uusintakierrokselle. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi kunnan päätöksen Syrjälän erottamisesta, koska kunta ei ollut kuullut häntä lain edellyttämällä tavalla ennen virkasuhteen purkamista. Oikeuden mukaan kahden vuorokauden valmistautumisaika ennen kuulemistilaisuutta ei ollut riittävä. Muotovirheen vuoksi Syrjälän virkasuhteen purkaminen on kumottava. Kunnan on myös korvattava Syrjälän oikeudenkäyntikuluja maksimissaan 4 000 euroa.

Syrjälä on päätöksestä helpottunut, vaikka ounastelee sen olevan ainoastaan erävoitto. ”Oikeus totesi, että minua ei kuultu riittävästi asiassa ja päätös palautuu kuntaan. Sitä olemme ensisijaisesti hakeneet. Kun julkista tehtävää hoitavaa viranhaltijaa ei kuulla valitusasiassaan, ei asiaa selvitetä puolueettomasti. Siinä joutuu mielivallan kaltaiseen tilanteeseen ”

Syrjälä sanoo pallon olevan nyt kunnalla, jonka on päätettävä, miten asian kanssa edetään. Syrjälä sanoo olevansa työnantajan käytettävissä. Syrjälä toivoo, että mikäli työnantaja jatkaa irtisanomisprosessia, uuden kuulemistilaisuuden järjestäisi kunnanhallitus eikä kaavoitusjohtaja. ”Kun pelisäännöt ovat epäselvät, on kunnanhallituksen asia puuttua tilanteeseen. Tähän sillä on hallintosäännön mukaan mahdollisuus.”

Kunnan henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen sanoo oikeuden päätöksen osoittavan erottamisessa tapahtuneen muotovirheen, eikä itse virkasuhteen purkamista ole asetettu kyseenalaiseksi. Jäppisen mukaan on hyvin todennäköistä, että kunta korjaa muotovirheen kuulemalla Syrjälää uudelleen. Tällöin erottaminen astuisi voimaan alkuperäisen aikataulun mukaan, eikä Syrjälän palkkakuluja tarvitsisi korvata.

”Jos oikeus olisi katsonut, että kunnalla ei ole ollut perusteita virkasuhteen purkamiseen, tilanne olisi työnantajalle paljon hankalampi. Mutta koska päätös on kumottu vain asian käsittelyä koskeneen muotovirheen johdosta, se voidaan korjata kuulemalla Syrjälää riittävän perusteellisesti. Kun häntä on kuultu asianmukaisesti, kunnalla on mahdollisuus tehdä sama päätös uudelleen. Tällöin virkasuhteen purkaminen astuu voimaan alkuperäisen päätöksen mukaisena päivänä”, Jäppinen sanoo. Toinen vaihtoehto on, että kunta valittaisi päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus ei ollut päätöksessään yksimielinen. Sekä asian esitellyt hallinto-oikeussihteeri että yksi päätökseen osallistuneista tuomareista olisivat pitäneet purkupäätöksen voimassa ja tutkineet Syrjälän muutkin valitusperusteet. Purkupäätöksen kumoaminen voitti kuitenkin äänestyksessä luvuin 2–1.

Ympäristönsuojelusihteeri Eija Syrjälä erotettiin huhtikuussa 2009. Kunta kiirehti eroprosessia, koska virkasuhde on purettava 14 vuorokauden sisällä purkamisen syynä olevista tapahtumista. Viranhaltijan kuulemiselle ei ole laissa säädetty tarkkaa määräaikaa, mutta oikeuden mukaan ajan tulee olla niin pitkä, että viranhaltijan avustajalla tai asiamiehellä on riittävästi aikaa perehtyä asiaan. Syrjälän avustaja oli ennen kuulemista koulutustilaisuudessa, eikä hän voinut näin ollen valmistautua asianmukaisesti.

Laukaa-Konnevesi – Jussi Miettinen – Torstaina 7. lokakuuta 2010

http://www.nettisanomat.com/2010/10/14/etusivu.htm

http://viikkosanomat.fi/2010/10/07/helvetillista-henkilostopolitiikkaa/

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Holmlund: kerjääminen kiellettävä – ampuminen sallittava

torstai, lokakuu 14th, 2010

SISÄMINISTERI ANNE HOLMLUND PUOLUSTAA KAHTA ESITYSTÄÄN  TARMOKKAASTI.

KERJÄÄMINEN KIELLETTÄVÄ, ESITYS KOKO HALLITUKSEN KÄSITELTÄVÄKSI. ASELAKI ON NYT HYVÄ KUN SIINÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ  OLE  AUTOMAATTIASEIDEN KIELTOA, MUUTENHAN VERILÖYLYT JÄISIVÄT LIIAN VAATIMATTTOMIKSI.

HUUTOMERKKIÄ EI NYT LÖYTYNYT KUN LASIT EIVÄT OLLEET MATKASSA. ENHÄN NIITÄ OIKEASTI KÄYTÄ MUTTA JOKU SELITYS OLI ANNETTAVA.

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN

TORSTAI 2010-10-14 KLO 20:31


Painovirheitä korjattu klo 22:39

__

Vanhanen valtakunnanoikeuteen – perustuslakivaliokunnan miina

torstai, lokakuu 14th, 2010

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIINA

MIINA ON KÄTKETTY VAATIMATTOMAKSI LAUSEEKSI, JOSSA PYYDETÄÄN TUTKIMAAN MYÖS VANHASEN YHTEYS NUORISOASUNTOSÄÄTIÖN YLEISEEN TOIMINTAAN,  JOTENKIN NÄIN.

SUOMEKSI SANOTTUNA KORRUPTIOON MYÖS SELVITETTÄVÄ, MAHDOLLINEN KORRUPTIO, JA KUN TÄTÄ TUTKITAAN PALJASTUNEE MUUTAKIN KUIN VANHASEN VAALITUKI, TÄMÄ JÄÄVIYSPÄÄTÖS.

NÄISTÄ VANHANEN EI TULLE SELVIYTYMÄÄN.  NÄIN SIIS SÄÄTYTALOSSA JÄRJESTETÄÄN JÄRJESTETÄÄN TAPAHTUMA. VANHANEN TULEE SAAMAAN ANSIONSA MUKAAN, KOSKA OSALLISTUI TÄHÄN MAAN TAPAAN, EIKÄ OSOITTANUT PIENINTÄKÄÄN NÖYRYYTTÄ MUUTTAA TAPOJAAN.

TÄTÄ IHMETELTIIN ULKOMAITA MYÖTEN. FINANCIAL TIMES. LINKKI NETTISANOMISSA.

VAATIMATON ARVELU. VANHANEN OLISI TEHNYT PALVELUKSEN PUOLUEELLEEN, JOS OLISI MYÖNTÄNYT JÄÄVIYSVIRHEEN, VASTAANOTTANUT PIENEN HUOMAUTUKSEN, JOKA OLISI JO UNOHTUNUTJA.  ELÄMÄ JATKUISI JA VANHANENKIN VOISI PANEUTUA UUTEEN TYÖHÖNSÄ ANTAUMUKSELLA EIKÄ RAMPANA ANKKANA VAIKKA JALKALEIKKAUKSETKIN ON JO TEHTY.

TOISAALTA ON HYVÄ, ETTÄ VANHANEN JOUTUU VASTUUSEEN.

KIRJOITIN TÄTÄ KUN EDUSKUNNAN KYSELYTUNTI ON JUURI LOPPUMAISILLAN JA YLEN TOIMITTAJAN IKIMUISTOINEN LAUSE:

TÄMÄN JÄLKEEN EDUSKUNTA KESKUSTELEE UUDESTA ASELAISTA. EI OLLUT SIIS SOPIVAA ALAMAISTEN KUUNNELTAVAKSI.  PUHEMIES NIINISTÖ PELASTI SIIS PUOLUETOVERINSA MINISTERI ANNE HOMLUNDIN MENETTÄMÄSTÄ KASVOJAAN TV:SSÄ

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN. TORSTAI 2010-10-14   KLO 16:59

Painovirheitä korjattu klo 22:52

Lumiukko? – Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö kuuntelee kansallislaulua

torstai, lokakuu 14th, 2010

Kuva227127d20101012tv2niinisto

Lumiukko? – Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö kuuntelee kansallislaulua Olympiastadionilla tiistaina 2010-10-12 klo 18:27. Kuvassa myös Unkarin ulkoministeri ja Suomen urheiluministeri.

Suomi hävisi ottelun 1-2 Unkarin tehtyä voittomaalin pelin viimeisellä sekunnilla. Päävalmentaja Stuart Baxter päästi Alexander Ermenko Jr:n kentälle vasta kun peliä oli jäljellä 20 minuuttia. Eremenko väläyttikin osaamistaan antaen ainakin kolme unelmasyöttöä, joista yhdesta Mikael Forssell teki maalin.

Päävalmentajan eroa vaaditaan entistä kiivaammin, mutta Palloliiton talous on niin kuralla, että kahta palkkaa ei ole varaa maksaa, joten Baxter saa jatkaa.

Lumiukko on tämä eduskunnan puheenjohtaja Sauli Niinistö, joka antoi valituttaa itsensä puheenjohtajaksi lajissa, josta hän ei ymmättä yhtään mitään. Palloliiton virkailijat pyörittävät häntä mennen tullen: esimerkiksi hän antoi hyväksyntänsä Veikkausliigan supistamiselle 12:een joukkueeseen. Missä uudet nuoret pelaajat sitten motivoituvat ja kasvavat maaottelumittaan, joissain alasarjoissako?

Kuva ja teksti Pertti Manninen. Nettisanomat.

Veikkausliigasta suljettu sarja? Lue!
http://www.nettisanomat.com/2010/10/13/etusivup3.htm#veikkausliigasta

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti