Archive for tammikuu, 2013

Golla ja Jolla tavaramerkkiriidassa. Seuraavana Julli?

keskiviikko, tammikuu 16th, 2013

Myös Julli-tavaramerkin haltija on huolissaan, kun Mullin lisäksi G::llä alkavakin on jo hakusessa.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 16.01.2012 00:23.

STX-kaappaus. Osa 2. ”Onko hallituksella salainen teollisuusstraategia?”. Tekniikan tohtori Antero Ollila HS 15.01.2013. Häkämiehen toimet tarkaatelussa mm.

tiistai, tammikuu 15th, 2013

Eihän ex-ministerin nimeä suoraan mainita, mutta Kemira-kauppaan viitataan mm.
Kirjoitus päättyy näin:
”Suomen hallitukset ovat kunnostautuneet valtionyhtiöiden myymisessä karkeaan alihintaan – esimerkiksi tapaus Kemira. Jos nyt olisi sijoitettu 50 miljoonaa euroa, olisi se ollut pieni raha näiden epäonnistuneiden kauppojen rinnalla. Joa STX-Finland ajautuisi konkurssiin, valtio voisi ostaa yrityksen alihintaan konkurssipesältä ja myydä sen yksityiselle omistajataholle, kun tilauskanta on saatu ylös.
Tällaista oli muistaakseni tapauksessa Wärtsilän meriteollisuus ja sen rauniolla jatkuneessa Masa Yardsissa. Onko tämä hallituksen salainen strategia, jota hei voi paljastaa?”
Antero Ollila tekniikan tohtori, Porvoo
HS mielipide tiistaina15.01.2013
Lainaus loppuu
Viikkosanomat. Pertti Manninen samana päivänä12:55 bussissa. Joka juuri tulee määränähän. Uiskentelu odottaa.
(Lainauksen painovirheet korjattu keskiviikkona 2012-01-16 10:55.)

STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

lauantai, tammikuu 12th, 2013

STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

Tänään (12.01.2013) Uusi Suomi kirjoittaa ex-ministeri Jyri Häkämiehen Ylessä antamasta lausunnosta  näin:

LAINAUS

”Häkämies huomauttaa, että hallitus on linjannut, ettei se harkitse osallistumista STX Finlandiin samalla tavalla kuin Ranskan valtio omistaa osan ranskalaisesta STX-telakasta. Sen sijaan EK:n toimitusjohtaja katsoo, ettei hallituksen pidä poissulkea mahdollisuutta olla mukana muissa hankkeissa telakkaosaamisen turvaamiseksi Suomessa.”

Uusi Suomi lauantaina 2012-01-12-
http://www.uusisuomi.fi/raha/56342-yle-hakamies-haluaa-pitaa-telakkaosaamisen-kasvun-mahdollisuuksia 

LAINAUS LOPPUU

Ministerinä Jyri Häkämies onnistui yksityistämään Suomen valtion omaisuutta hyvin edullisesti, ostajien näkäkulmasta katsoen.

Ollessaan vielä ministeri Jyri Häkämies vastuullisena ministerinä linjasi sen, että STX-telakalle ei anneta sen pyytämää 50 miljoonan lainaa. Nykyinen ministeri, jonka esityksestä kieltäytyminen muodollisesti tehtiin, Jan Vapaavuori, toteutti vain Jyri Häkämiehen päätöstä. Häkämies onnistui välttämään päätöksenteon kun hänelle sopivasti avautui paikka, jolloin hän saattoi luopua niin ministerin virasta kuin kansanedustajan tehtävästäkin,

Aluksi näytti siltä, että Häkämies toimi suoraan ranskalaisten laskuun,

Hänen taustansa tuntien olisi pitänyt tajuta, että hän ja maan hallitus ovatkin suomalaisen pääoman, yksityisen, asialla.

Tavoitteena on saada STX Finland nurin ja ryhtyä sitten avustamaan suomalaista yksityistä pääomaa ja takaamaan mahdollisia voittoja ja myös tappioitakin.

Hankkeessa voivat häviäjinä olla vain suomalaiset telakkatyöläiset. Eihän missään ole kirkossa kuulutettu, että tilauksia tulisi. Nyt niitä on kaksi TUI-risteilijää, melkein.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on mukana samassa juonessa. Hän ilmoitti Viking- aluksen vesillelaskussa, että STX:ää ei tueta. Heinäluoman tietämys telakka-asioissa on uskon varassa, eihän hän päivääkään ole ollut liike-elämän palveluksessa ja tietäisi jotakin oikeasti sen lainalaisuuksista.

Sen sijaan Häkämiehen esimies EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila tietää kyllä miten toimitaan. Kun Eestissä, Virossa rakennettiin valtava Rakveren lihanjalostuskombinaatti, niin SRV veti välistä ja alkuperäisen urakan saanut jäi nuolemaan näppejään, Jos silloin 90-luvun alussa olisi tutkittu ”lahjuksia” yhtä tarkasti kuin nykyisin niin Suomessa kuin Virossakin, olisi paskakasa räjähtänyt silmille. Kokkila  kunnostautui sitten myöhemminkin kaapatessaan SRV:n erinäisiä temppuja käyttäen itselleen muilta osakkailta.

Mielenkiintoinen ajanjakso on edessä ja lopputulos ratkaisee, Onnistutaanko Turun STX-telakka kaappaamaan korealaisilta  vai jääkö luu suomalaiseen käteen: pääomalla ei ole mitään menetettävää, mutta työntekijöillä ja alihankkijoilla on, suomalaisillakin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2012-01-12 22:33

Lue myös!

Perjantaina 2013-01-11
Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

http://viikkosanomat.fi/2013/01/11/telakkapaatos-sdp-meni-taas-ansaan-nyt-puheenjohtaja-urpilainen-viimeksi-heinaluoma-varallisuusverossa/

Lauantaina 2012-12-29
Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan?
http://viikkosanomat.fi/2012/12/29/junailiko-ex-ministeri-jyri-hakamies-laivatilauksen-ranskaan/

 

”Sisältö ratkaisee tabloidissakin”. Helsingin Sanomat, HS, Hesari. Lainaus Nettisanomista.

perjantai, tammikuu 11th, 2013

Kuva:

Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan maanantaina 08.01.2013. Kuva: Pertti Manninen.

LAINAUS:

”Sisältö ratkaisee tabloidissakin”.

Helsingin Sanomat on antanut tilaa näin otsikoidulle lukijan mielipidekirjoitukselle, kirjoittanut Pekka Mensonen Helsinki/Kittilä. Kirjoitusta en tässä sen enempää kommentoi, mutta hyvän otsikon innoittamana kirjoitan:

Jo jonkin aikaa näin on tapahtunutkin. HS on julkaissut paljon monipuolisia kirjoituksia, joissa asioita on tarkasteltu useista näkökulmista. Kun kirjoitukset ovat asiantuntevien toimittajien kirjoittamia, niin lehden lukija ei tunne aina itseään tyrmätyksi, vaikk’ ei samaa mieltä kirjoittajan kanssa olisikaan.

Kun uutisetkin voidaan kirjoittaa monista eri näkökulmista, tuo sekin omaa raikkauttaan sisältöön.

Tämä on tietenkin havaittu ainoaksi tavaksi pysyä hengissä, näin uskoisin.

Ei siitä niin kovin montaa vuotta ole kun esim. työttömiä syyllistettiin ja opiskelijoita mollattiin.
Tässä ensimmäisessä tabloidissa on toinenkin näkökulma. Elina Grundstöm päättää kolumninsa ”Ensin Talvivaara, seuraavaksi Taksikuski” näin:

”Keskustelu kertoo ehkä lopulta ihmiskäsityksen muutoksesta: Eliitti ei enää usko kansalaisten työmoraaliin.” JA

”Työttömien joukossa on varmasti sellaisiakin, joille aktivoitamisesta olisi hyötyä. Nyt ei kuitenkaan ole yleisen kurituksen ja syyllistämisen aika.

Nykyään työttömiksi joutuu parhaansa yrittäneitä, kuten korkeakoulutettuja ja vastavalmistuneita.

Jos kaivosten valvontaa tai työllisyyspalveluja heikennetään juuri silloin, kun niitä kipeimmin tarvitaan, se on vain huonoa hallintoa. Mutta jos Suomi muuttuu maaksi, jossa vaikeina aikoina aletaan syyllistää työttömiksi joutuvia ihmisiä, se on tragedia.”
(Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Kolumni. Elina Grundström. Tiistaina 8. tammikuuta 2013)

Liitän liitteeksi malliksi Nettisamien kirjoituksen siltä ajalta, kun Helsingin Sanomilla oli vain yksi, jos sitäkään, näkökulma näihin asioihin.

Nettisanomat. Pääkirjoituskolumni. Pertti Manninen. Tiistai 2013-01-08 18:11.


Pääkirjoitus
Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 
2005.  Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan.

”Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein” oli sentään Iltalehden pääkirjoituksen nimenä. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä vappuapatiasta itse yhtään mitään. Lainasi sentään vapun jälkeen ilmestyneessä lehdessään tätä Iltalehden pääkirjoitusta!

Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: ”Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria”.

Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista. En myöskään tiedä olivatko työttömien ja opiskelijoiden viralliset virkamieskurittajat: Raimo Sailas, Anne Brunila tai Jaakko Pehkonen kuuntelemassa tai luennoimassa.

Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.
http://www.nettisanomat.com/2005/05/04/vappu.html

Tabloid-juttu:

http://www.nettisanomat.com/2013/01/08/etusivu.html

LAINAUS LOPPUU

Päiväys:

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-01-11 13:12

 

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

perjantai, tammikuu 11th, 2013

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

SDP ja sen puheenjohtaja Jutta Urpilainen joutuivat kokoomuksen taitavan ja taitavasti näytellyn STX-telakan tukipäätöksen jyräämäksi. Laiva olisi voitu rakentaa Suomessa, jos olisi vain tahdottu.

Kun ajattelee sitä kuinka ovelia ja mutkikkaita päätöksiä on tehty esim. Kreikan miljarditolkkuisessa tukemisessa tai vaikkapa valtionyhtiöiden johtajien välillä tolkuttomissa optiovirityksissä (esim Fortum), on valtiovarainiministeri Urpilaiosen sopertelu surullista katseltavaa, ”Päätös olisi ollut lainvastainen”. Tv-uutisessa sentään kerrottiin tai arveltiin minkä lain: EU:n kilpailulain. Kovin hyvin suomalaiset tätä lakia TAHTOIVAT noudattaa ja näin siis sitten tuhota 20 000 (!) työvuotta suomalaisilta telakkatyöläisiltä. Nyt sitten kokoomusministeri Jan Vapaavuori ja SDP-ministeri Lauri Ihalainen ovat lähettäneet selvityspyynnön EU:n kilpailukomissaarille, onko Ranska noudattanut tätä lakia. Tutkiminen kestää arviolta 1.5 vuotta. Laiva rakennetaan Ranskassa, ranskalaiset ovat saaneet työtä. Ja suomalaiset ei.

Nyt tuntuu siltä, että SDP ei haluakaan suurimmaksi puolueeksi ja sen puheenjohtaja pääministeriksi. Sama näytelmä käytiin vuonna 2007, kun Ministeri Eero Heinäluoma narutettiin hyväksymään varallisuusveron poisto. Teko oli todelliselta (?) työväenpuolueelta ennenkokematon ja tällä kertaa naruttajana oli Keskusta ja sen puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Voi tietenkin olla, että silloinen takuumies SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen hyväksyi tämän varallisuusveron poiston odottaen sitten myöhempää palkintoa: Onhan hän nyt ministeri.

Tässä ohessa kirjoitus, joka on otsikoitu ”SDP putosi Keskustan ansaan!”

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2012-01-11 12:49

http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html

SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2007-03-19. 

SDP putosi Keskustan ansaan!

Vaaleissa punnitaan harjoitettu politiikka. Keskusta ja SDP tekivät hallituskautenaan hirvittävän oikeistolaista politiikkaa. Aluksi alennettiin kertarysäyksellä tuloveroja mahtavasti ja kaikki yhteiskunnan heikompiosaisten tarpeet jätettiin huomiotta. Ei muistettu lapsiperheitä, opiskelijoita,eläkeläisiä, vanhuksia ja heidän hoitajiaan jne. Murusia jaettiin, jos niitäkään. Ökyrikkaiden, 40 000 henkilön, varallisuusvero poistettiin kokonaan, siis  lahjoitettiin 120 miljoonaa euroa 40 000:lle henkilölle  ja sen jälkeen SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soperteli jotakin, että tämä lahjoitus liittyi tupoon! Eläkeläisille taidettiin antaa viime vuoden loppupuolella 7 euron kuukausikorotus eläkkeisiin. Opintorahaaa ei ole nostettu noin 13 vuoteen jne. Joku pakinoitsijahan kirjoitti tästä Heinäluoman kylmäkiskoisuudesta opiskelijoita kohtaan: ”pari piirua jäärän suuntaan” ja vaaleissa muistetaan.

Paavo Lipponen on syypää tähänkin SDP:n vaalitappioon. Tämän hän varmaankin itsekin tiesi, kun ei kehdannut mennä SDP:n vaalivalvojaisten hautajaistunnelmaan. Ex-pääministerihän intoili edellisissä vaaleissa 2003 pääministerivaaleja ja hävisi. Nyt tästä pääministerivaaliajatuksesta ei päästykään eroon ja Matti Vanhanen käytti hyväkseen näkyvyytensä ja asemansa. Eero Heinäluoma haukkoi henkeään, kun Vanhanen ja Erkki Tuomioja olivat parrasvaloissa ja itse vain silloin tällöin sopertamassa jotain sekavaa; esim alkoholiveron eurooppalaista alentamista, jolla toteutuessaankaan ei olisi ollut mitään todellista merkitystä. Heinäluoma ja Vanhanen olivat yhdessä kovaa vauhtia säädättämässä rajavartiolaitoksen rajamiesten rikkurilakia. Siinäkin häpeä todellisuudessa lankesi tietenkin molemmille, mutta Heinäluomalle enemmän, entiselle SAK:n virkailijalle!

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei missään vaiheessa tullut uskottavaksi, vaan hapuili tietämättömyydessään. Kun tähän yhdistyi vielä oikeusministeri Leena Luhtasen vaalirahasotkut, niin kaikki SDP:n vaalitoiminta oli jonkunlaista puolustustaistelua ja viimehetken joukkojen onttoa vaaliuurnille patistamista. Kannattajat kuitenkin ajattelivat, että mitä sitä äänestämään, kun ”työväen” puolueellakin on tarjottavanaan sitä samaa paskaa ja sanahelinää!

Vaalien todellinen voittaja oli oikeasti Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen Kokooomuksen Jyrki Kataisen ja Sauli Niinistön hurjasta äänimäärästä huolimatta. Keskusta pystyi pitämään suurimman puolueen asemansa, tosin äärimmäisen niukasti. Vaaliyön laskujen mukaan Keski-Suomessa Kokoomuksen lisäpaikka oli 60 äänen päässä! Vaalit voittaa vain se, joka pääsee hallitukseen. Voi olla, että Kokoomuksen kannalta tämä tulos oli paras mahdollinen. Ei suurin puolue, mutta kuitenkin selvästi suurempi kuin maanrakoon poljettu SDP. Näin ollen hallitukseen pääsy on helpompaa, kun ei tarvitse joutua tilanteeseen, jossa molemmat muut suuret Keskusta ja SDP sanoisivatkin ei!

Toisaalta ei tämmöistä pelkoa todellisuudessa ole. Kyllähän Keskusta pystyy kostamaan Anneli Jäätteenmäen hallituksen kaatamisen vähäeleisesti Kokoomukseen tarttuen kansan määräämänä tahtona, vaikka suomalaisessa parlamentarismissa minkätahansalainen koaliitio, jolla  vain on 101 paikkaa pystyy hallitsemaan ja muodostamaan hallituksen!

SDP voi ruveta miettimään politiikkansa muuttamista. Mutta tämä voi olla jo liian myöhäistä. Oikeistopuhuri on voinut puhaltaa liian voimakkaasti ja jos maan taloudella menee hyvin niin Keskusta muistaakin seuraavalla nelivuotiskaudella heikoimpienkin asemaa ja säilyttää näin valtansa vasemmiston pyristelyistä huolimatta. Millään ei jaksa uskoa, että Keskusta olisi niin häpeällinen, että sen politiikka säilyisi ennallaan tai jopa oikeistolaistuisi.

Maanantai 2007-03-19.
SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Arkistokirjoitus
http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html