Jääkiekko. Mestiksestäkin suljettu sarja. Liitto tuuliajolla. Itkeäkö vaiko nauraa?

Kun tästä on hiukan toipunut. Liigan sulkemisesta, josta kaksi urhoollista olivat nimensä julkisuuteen antaneet. Nyt emme voi tietää oliko ko toimikunnassa enemmän kuin kaksi jäsentä, nämä. Ainakin Liigan puheenjohtaja professori Vesa Puttonen oli nyt hiljaa kuin kusi sukassa tammikuisen uhoamisensa jälken, siis paskan puhumisen.

Mutta entistä hullummaksi menee. Jääkkiekkoliitto, siis urheiluliitto, joka saa valtionapuja, aivan pokkana sulkee oman ylimmän sarjansa. Viimeksihän ehdotin, että Mestiksen voittaja saa SM-arvon.
Nyt on sitten todettava, että todellinen Suomen mestari on vielä sarjaa alempi voittaja, sarjan jonka nimi on Suomi sarja, otaksun.
Siellä kai vielä pätee, että sarjaan noustaan ja sieltä pudotaaan urheilusuoritusten mukaan, eikä rahan mukaan.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja on mätä Kalervo Kummola.
Julkinen salaisuus on se, että hän junaili aikoinaann saksalaisille pronssimitalit ja suomalaiset jäivät odottamaan sitten ensimmäistään. Palkkio on ollut ruhtinaallinen, jos ei rahassa, niin ainakin asemissa.
Huvittavaa on, että niin suuri valta ja oveluus ko. herralla on , ettei media ole tätä mätäpaisetta, siis sitten mitalien myymistä, avannut hae julkistanut.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2914-03-07 klo 17:33 bussissa harmaan maaliskuun päivänä, +5, Keski-Suomessa, josta lumet häipyvät silmossö. HIUKAN JÄÄTÄ ON JA kuun lopussa järjestettävin SM-hiihtoihin on jonnekin lunta säilötty niin, nettisanomat kissat voidaan pitää armon vuonna 2014.

Comments are closed.