Archive for syyskuu, 2019

2019. Syyskuu. Salkku. Urpilainen, Katainen. Saneltu teksti.

torstai, syyskuu 12th, 2019

Salkku urpilaisella jotain painoa siinä salkussa mutta ei ollut ollenkaan tämän ovat kaikki kaikki kuitenkin unohtaneet tällä hetkellä ja hehkuttavat sitä Urpilaisen salkun painoa ei nyt salkkua tullut ollenkaan ja nyt sitten kaikki unohtavat sen että hänellä ei ollut salkkua tällaista tämä valta median ja vastuullisen median touhu on niin siellä Iltalehden Karvala kuin Helsingin Sanomien toimittaja höpöttävät jotain Kataisen salkun painosta Ei siellä ollut mitään salkkua Tämä on kyllä tietenkin hyvin tuolta sen aikaisista uutisista löydettävissä että Katainen jää ilman salkkua mutta mitäs siitä nyt vaan sitten unohdetaan koko juttu ja ollaan mukaan tietävinään että kataisella oli paljon erilaisia tehtäviä nojotain Hänellä oli mutta hänellä ei ollut mitään vastuuta vastuut vain salkun kantamisesta ja sitä hänellä ei sitten ollut sitä toistan koska sitä ei nyt enää kukaan muista että Kataja ilman salkkua esimerkiksi aikoinani kirjoitin tämmösen Storyn siitä että tämä salkuton miehen komisarion mulkut on komissaari näin näin voi sanoa mutta eihän tässä nyt mitään tämä nyt on tämä tämä on saneltu tähän kokeilen tämmöstä systeemiä ja ja tota yritän etsiä niitä nykyisiä artikkeleita ja sitä vanhaa jossakin ilmoitetaan tasan tarkkaan että kataiselta jäi Salkku saamatta No hän itse hehkuttaa ja arvioi oman työtään jotainhan tietenkin siellä on tehnyt kun on siellä ollut mutta kuka sen työn tehnyt sitten tehnyt ja se ainakin on niin että hänellä ei ollut siitä mitään vastuuta koska saukko oli jäänyt aikoinaan saamatta tämä nyt tässä on tulossa niin olen Sanelen tätä nyt sitten tähän jonkun verran määräkin on syyskuun Onko nyt 12 torstai ja tota ja tämän tulee tavallaan nyt sitten pelkkänä sanella tekstinä mutta tuleepahan sitten laitettua tämäkin fakta kuntoon jotta nämä vastuulliset median Voisivat sitten miettiä sitä että miten ne minkä takia He puhuvat Kataisen salkusta kun sen salkkua ei ollut edellisen salkun painoarvo oli sitten sen laukun paino ainakin oli 0 loppu

Hanki Outlook for Android

Viikkosanoat. Pertti Manninen. Torstai 12.09.2019 klo 7.00.

Syyskuu 2019. Juha Sipilän missio ammattiyhdistysliikkeen tuhomisesta karahti kiville. Puolueensa hän onnistui tuhoamaan? Katri Kulmunin on tehtävä ihme pelastaessaan Keskustapuoluetta.

sunnuntai, syyskuu 8th, 2019

Syyskuu 2019. Juha Sipilän missio ammattiyhdistysliikkeen tuhomisesta karahti kiville. Puolueensa hän onnistui tuhoamaan? Katri Kulmunin on tehtävä ihme pelastaessaan Keskustapuoluetta.

Kaikkivaltiaan elein ja toimin päämisteri Juha Sipilä lähti viemään ”Suomea kuntoon”. Mission ammattiyhdistysliikkeen tuhoamisesta hänelle syötti Kokoomuksen Jyri Häkämies, joka nyt on Elinkeinelämän keskusliiton toiminnanjohtaja tai toimitusjohtaja. Yhdessä he suunnittelivat ammattiyhdistysliikkeen kurittamisen ja palkkatyöväen järjestykseen saattamisen mieleisekseen.

Ei ihan onnistunut vaikka lähellä oli. Lopulta hänet pudotti oma väki. Kun hänestä ei muuten eroon päässyt, niin vanhat konkarit näkivät, että vain rökälemäinen vaalitappio hänet pudottaisi. Konkarit Pekkarinen, Kääriäinen ja Anttila ja muutkin luopuivat eduskuntavaaliehdokkuuksistaan ja saivat Keskustan vaalitappion syventymään.

Sipilän jatkaminen oli kyllä aika lähellä. Ei tämä paksunahka olisi tarvinnut kuin hiukan paremman vaalituloksen ja sen, että Kokoomuksen Petteri Orposta olisi tullut pääministeri. Ja sekin oli lähellä. Orpon ”ihminen ei ole desimaali” ja muutkin hapuilevat lausunnot pudottivat Orpon. Ja sinettinä tälle oli Liike Nytin Harry Harkimo, joka onnistui saamaan sellaisen pienen kannatussiivun, jonka Kokooomus olisi tarvinnut noustakseen suurimmaksi puolueeksi.

Näin ei käynyt. Jussi Halla-Ahon Perussuomalaisetkin kiilasivat Kokoomuksen ohi ja niin SDP:n Antti Rinteestä leivottiin niukka vaalivoittaja ja sitten pääministeri. Tähän tietenkin tarvittiin pelisilmää. Hyväksyessään kaiken maailman yhteiskuntasopimukset, toisin sanoen hyvksyessään ne kynsin hampain mielenosoitusten siivittäminä, ay-liike petasi SDP:n vaalivoiton, KIKY-sopimuksetja lomarahojen leikkaukset ja surullisen aktiivimallin, surullisesti ja epäoikeuden mukaisesti toteutetun, varmistivat lopulta niukkaakin niukemman ”Suomi kuntoon” uuden suunnan. Aika tietenkin näyttää mitä tapahtuu. Ainakin köyhän kyykyttämistä on luvattu vähentää.

Juha Sipilä piti tunteikkaan puheenvuoron jättäessään puheenjohtajuuden. Jakoipa pari esinettäkin Katri Kulmunille: itse tekemänsä messinkisen puheenjohtajan nuijan ja kaupasta ostetun tunkin. Toivottavast Kulmuni hankkii niille puoluetoimistoon lasivitriinin ja jättää ne sinne muistoksi puheenjohtajasta, joka melkein tuhosi puolueen.

Tähän loppuun muutamia kuvia ja linkkejä Juha Sipilän ajasta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina 8. syyskuuta klo 10:31

2015
IMG_0639d20150912iltaloopit1200cls
SYYSKUU 2015. KOKO SUOMI PYSÄHTYY – SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. ILTALEHTI, ILTA-SANOMAT. LÖÖPIT.
Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Espoo. Leppävaara. CELLO. LAUANTAI 12.09.2015 KLO 11:59.
http://www.nettisanomat.com/2016/12/10/etusivu.html

2016
sipila20170107IMG_0045w300
”Toivotan kaikille suomalaisille hyvää satavuotisjuhlaa. Juhlan teemana on yhdessä, joten toivon, että yhteenkuuluvaisuudentunne lisääntyy vuoden aikana. Teen kaikkeni sen eteen, että näin tapahtuu.” 30.12.2016.
http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html#shit20170102

2017
20170102sipilaagendamsnteksti
msn uutiset

MAANANTAI 02.01.2017 – IL: LUOTTAMUS SIPILÄN HALLITUKSEEN HORJUU – YLI PUOLET EPÄILEE SALAISTA AGENDAA.
”… yli puolet (56 %) epäilee, että hallituksella on salainen agenda eli hallituksen päätarkoitus on muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita eikä korjata Suomen taloutta.”
”Taloustutkimus haastatteli 1136 ihmistä internet.paneelissa joulukuun puolivälin jälkeen. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttia suuntaansa.”
msn uutiset
MAANANTAI 02.01.2017
http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html#shit20170102

JUHA SIPILÄN PUOLIVÄLISIVULLA on paljon tietoa toimista mm. vakuutuskuoret selostettuina. Vuonna 2017 ei tietenkään voinut vielä tietää, onko kysymykseesä PUOLIVÄLI. Nyt tiedämme.

http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html

08.09.2019 11:07 Pertti Manninen