2020. Kesäkuu. Valtakunnansyyttäjä ei näytä ymmärtävän oikeusvaltion oikeusjärjestelmää kun eduskunta ei myöntänyt hänelle syyttämislupaa edustaja Juha Mäenpään puheesta eduskunnassa. Iltalehden selostus.

Iltalehti tarttui valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen Ylen tv-uutisissa esitettyyn lausuntoon, jossa tämä toi ilmi pettymyksensä.

Iltalehti perjantaina 26.06.2020.

LAINAUS

”UUTISET
Uutiset Politiikka
Valtakunnansyyttäjä pettyi Mäenpää-äänestyksen tulokseen Ylen haastattelussa – someraivo ryöpsähti opposition riveissä: ”Onko Suomi enää oikeusvaltio?”
Tänään klo 21:06 (muokattu klo 21:23)

Valtakunnansyyttäjä väitti Mäenpään kommenttia laittomaksi. Useampi kansanedustaja hämmästyi kovaa kommenttia.

Kuohunta kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytesuojan murtamisäänestyksen ympärillä jatkuu.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen antoi Ylelle haastattelun, jossa hän ilmaisi pettyneensä syvästi eduskunnan päätökseen olla murtamatta kansanedustajan syytesuojaa.

Syytesuojan murtamiseksi olisi tarvittu 5/6 paikalla olleiden kansanedustajien äänistä. Äänestykseen osallistui 175 kansanedustajaa, joten Mäenpään syytesuoja olisi murtunut 146 äänellä.

LUE MYÖS
Katso koko lista: Näin eduskunta äänesti Mäenpään kohtalosta – kaikki ministerit puolsivat syyteluvan antamista
Toiviainen syyttää Ylen haastattelussa kovin sanoin Mäenpäätä laittomin keinoin politikoinnista.

– Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta, Toiviainen pohti Ylellä.

Tähän kommenttiin reagoi voimakkaasti useampi kansanedustaja.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmetteli Toiviaisen lausuntoa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää Toiviaisen lausuntoa ”hyvin outona”, ihmetellen Toiviaisen näkemystä siitä, että eduskunta olisi ottanut äänestyksessä kantaa Mäenpään syyllisyyteen.

– On perusteltua kysyä, käyttääkö Toiviainen asemaansa poliittiseen aktivismiin, esittääkö hän paikkansapitämättömiä väitteitä tarkoituksella vai ymmärtämättömyyttään, ja onko hän tehtäviensä tasalla, Halla-aho kirjoittaa.

Koko kommentin voit käydä lukemassa tästä.

Jussi Halla-aho
10 tuntia sitten
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen näyttää väittävän, että Mäenpää olisi tehnyt politiikkaa laittomin keinoin, ts. syyllistynyt rikokseen. Suomessa on syyttömyysolettama, jonka mukaan henkilö on syytön, ellei tuomioistuin ole katsonut häntä syylliseksi. Se, että tuomioistuin ei prosessuaalisen esteen vuoksi kykene arviointia tekemään, ei muuta syyttömyysolettamaa.

Toiviainen väittää haastattelussa totuuden vastaisesti, että perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeusoppineet olisivat vaatineet syytesuojan purkamista. Ainoastaan kaksi kuultavaa teki näin. Muut eivät ottaneet kantaa siihen, mitä pitäisi tehdä, vaan totesivat, että argumentteja kummankin kannan puolesta on olemassa.

Tämä on hyvin outo lausunto Toiviaiselta:

”Kansanedustajien enemmistö, kuten myös perustuslakivaliokunnan enemmistö ja perustuslakivaliokunnassa kuullut oikeusoppineet olivat sitä mieltä, että syytesuoja olisi pitänyt murtaa. He katsoivat kuten minäkin, että kyse oli rasistisesta ihmisarvoa loukkaavasta vihapuheesta.”

Toiviainen siis antaa ymmärtää, että eduskunta olisi ottanut kantaa Mäenpään syyllisyyteen, eli ryhtynyt tuomioistuimeksi. Vallan kolmijaossa lainsäädäntövalta ja tuomiovalta pidetään visusti erillään. Eduskunnan tehtävä ei ole arvioida Mäenpään syyllisyyttä vaan päättää siitä, saako häntä syyttää oikeudessa.

On perusteltua kysyä, käyttääkö Toiviainen asemaansa poliittiseen aktivismiin, esittääkö hän paikkansapitämättömiä väitteitä tarkoituksella vai ymmärtämättömyyttään, ja onko hän tehtäviensä tasalla.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoo pitävänsä hämmentävänä, kuinka valtakunnansyyttäjä kehtaa arvostella eduskuntaa sen tekemästä päätöksestä.

Mikäli tviitti ei näy alla, voit käydä katsastamassa sen tästä.

Sari Essayah on johtanut kristillisdemokraatteja vuodesta 2015 alkaen.

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps) puolestaan ihmettelee, unohtiko valtakunnansyyttäjä syyttömyysolettaman. Syyttömyysolettamalla tarkoitetaan sitä, että jokaista ihmistä tulee kohdella syyttömänä kunnes toisin todistetaan.

Mikäli Rantasen tviitti ei näy alla, voit käydä katsomassa sen tästä.

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) oli vähemmän diplomaattinen.

– Kun isommat päättäjät ovat tehneet päätöksen, se on silloin pulinat pois ja sorvin ääreen! kansanedustaja tviittasi.

Myös kansanedustaja Sari Tanus (kd) yhtyi hämmästelemään valtakunnansyyttäjä Toivasen kommenttia.

– Onko Suomi enää oikeusvaltio? Valtakunnansyyttäjä puhuu politiikan tekemisestä laittomin keinoin. Eikö oikeuslaitosta enää tarvitakaan? Tanus hämmästeli tviitissään, jonka voit käydä kokonaisuudessaan lukemassa tästä.

Kansanedustaja Juha Mäenpää piti viime kesäkuussa kolmeminuuttisen puheenvuoron eduskunnassa, jossa hän kertoi turvapaikanhakijoiden ottaneen tähän yhteyttä ja varoittaneen turvapaikanhakijoiden tuovan mukanaan ideologiset ristiriitansa myös Suomeen.

Puheenvuoronsa lopuksi Mäenpää nosti esille hallitusohjelmasta kohdan, jossa puhuttiin haitallisten vieraslajien torjunnan tehostamisesta. Mäenpää piti kohtaa oivallisena, mutta huomautti sen olevan väärässä kohdassa hallitusohjelmaa.

Juttua täydennetty 21.20: Lisätty perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon kommentti Facebookista. Lisäksi korjattu virheellinen selitys syytesuojanrikkomisäänestyksestä.

LAURI PAJUNEN
lauri.pajunen@iltalehti.fi

LUE MYÖS
Pääkirjoitus: Tapaus Mäenpää on murheellinen monista syistä – ja se antaa haljun kuvan sananvapauskeskustelusta

Näin puolueet kommentoivat Mäenpään tapausta – Halla-aho: Syyteluvan puolesta äänestäneiden pitäisi hävetä, Lindtman näkee riskejä

Mäenpää syytesuojan säilymisestä: ”Merkittävä asia sananvapaudelle – Kuka valvoo valtakunnansyyttäjää?”
LAINAUS LOPPUU


Kommentti
Iltalehti on tehnyt hyvää työtä ja tuo hyvin esille valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen käsityksen suomalaisesta oikeusjärjestelmästä. Kaiken kaikkiaan asiassa oli farssin tapaista, kun Toiviainen venkoili eduskunnan kanssa. Pyysi aluksi perustuslakivaliokunnan lausuntoa syyttämisestä, mutta varasi mahdollisuuden olla sittenkin syyttämättä. Asiaa veivattiin ihan turhaan kuukausikaupalla tahallisesti tai tahattomasti, sen kukin arvioikoon. Reilua olisi ollut heti aluksi pyytää syyttämislupaa ja todeta sitten myöntääkö eduskunta sellaisen.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että poliisi esitutkinnassaan ei katsonut Mäenpään lausumaa rikoksen arvoiseksi. Valtakunnan syyttäjä kuitenkin innostui asiasta. MTV:n seitsemän uutisissa Toiviainen vastasi toimittajan kysymykseen, että aina tämä on tulkintaa.

Niin tulkintaa hyvinkin kun uutislähetyksessä edustaja Mäenpää kertoi, ettei hänen puheenvuorossaan mainittu mitään kansanryhmää, vaikka syyte oli siis
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Mäenpää puhui maahanmuuttajista ja vertasi heitä vieraslajeihin, siis luonnossa eläviin eläimiin ja kasveihin, jotka eivät ole alkuperäistä Suomen luontoa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Perjantai 26.06.2020 23:47.

Comments are closed.