LAINAUS TAMMIKUU 2010. Onko meillä syytä olla huolissamme? Pandemia ja THL ja Pandemrix ja aineet esim tiomersaali.

helmikuu 2nd, 2011

TAMMIKUU 2010. Kirjoitettu joulukuussa 2009.

Toimitukselle lähetetty kirjoitus. Kirjoituksen lähetti Riikka Söyring, Heinävesi

LAINAUS Nettisanomista.

Sunday, December 20, 2009

Onko meillä syytä olla huolissamme?

Meillä on WHO, joka muuttaa vuoden 2008 pandemiamääräyksiä vuonna 2009 niin, että pandemiamääritelmä sopii nyt kausi-influenssaankin. Margaret Chan, WHO:n general-director julisti pandemian alkaneeksi 11. kesäkuuta 2009. Vahva lobbaus on edistänyt WHO:n päätöstä luokitella sikainfluenssa pandemiaksi ja aloittaa massarokotukset.

WHO:n neuvonantajat lääketieteellisissä ja pandemia-asioissa, SAGE-group, ovat mm. tohtorit Ostenhaus, Hayden ja Monto. THL:n Juhani Eskola kuuluu hänkin SAGEen. Kaikki he saavat rahaa lääkeyhtiöiltä eri nimikkeiden alla.

Ostenhaus, Hollannin terveysministerin neuvonantaja, jopa kolmeltatoista eri lääkefirmalta. Neuvonantajien lisäksi SAGEn kokoontuessa mukana istuvat useat suuret rokotevalmistajat ”tarkkailijoitten” ominaisuudessa.

WHO:n rahallisia tukijoita ovat mm. IMF (Maailmanpankki) ja nk. BigPharma (Bayer, GlaxoSmithKline, Merck, Novartis, Pfizer, Roche, Sanofi-Avensis).

WHO:n GAP-suunnitelman ja IAVI-projektin tarkoituksena on rokottaa koko maailman väestö kerran vuodessa. kts. liitteet

IAVI-projektia tukevat taloudellisesti Maailmanpankki ja suuret lääkeyhtiöt, kuten GlaxoSmithKline.

Tom Jefferson, epidemiologi Cochrain Centressä Roomassa, pitää asiaa ongelmallisena:

”On huolestuttavaa, että monet WHO:n komitean jäsenet esiintyvät muilla titteleillä, vaikka todellisuudessa

edustavat lääketeollisuutta,” hän sanoo tanskalaisessa Information-lehdessä.

Lehdet ovat vihjailleet uudesta rokotuskierroksesta keväällä. Samaan aikaan Sampo-pankki mainostaa Fiksuilla Päivillä nopean tuoton määräaikaistalletuksia. Määräaikaistalletus tehdään GlaxoSmithKlinelle, joka puolestaan ilmoittaa omilla kotisivuillaan voitto-odotusten osakkeenomistajille olevan suotuisat.

Useat tutkijat ovat painottaneet, että yksi annos rokotetta on riittävä. Kuitenkin SAGEn 7. heinäkuuta pidetyn kokouksen muistiinpanoissa sanotaan: ”On ehkä tarpeellista antaa kaksi annosta rokotetta, jotta suojaus varmistetaan.”

EMEA nimenomaan varoittaa antamassaan tiedotteessa kahden annoksen haitoista lapsille.

Wolf Dieter Ludwig (Saksan lääkäriliitto) sanoo Der Spiegel-lehdessä: ”Viranomaiset ovat vajonneet kampanjaan lääkeyhtiöitten kanssa, minkä tarkoituksena on vain tienata rahaa ei-olemassa olevan uhkan avulla”.

Heinäkuussa EU:n komissio julkaisi loppuraportin lääketeollisuuden kilpailuaseman väärinkäytöksistä. Suuret lääkeyhtiöt estävät tehokkaampien lääkkeiden pääsyä markkinoille ja vaikeuttavat edullisempien rinnakkaislääkkeiden tuotantoa ja markkinointia. Lääketeollisuudessa voitot ovat jopa suuremmat kuin aseteollisuudessa. Lintuinfluenssa”pandemia” nosti Rochen (kts. myös Gilead Sciences Inc. sekä Donald Rumsfeld) pörssikäyrät pilviin Tamiflun myynnillä.

Sittemmin Cochrane-instituutin tutkijat ovat todenneet ettei Tamiflun tehosta ole näyttöjä, koska valmistaja oli jättänyt loppupäätelmistä kahdeksan raporttia kokonaan pois.

Monella maalla on sopimuksia suurten lääkeyhtiöitten kanssa ja niitten on tästä syystä ostettava lääkkeitä pandemian puhjetessa.

194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations).

Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista. SAGEn kokoonpanon ollessa nykyisen kaltainen, pandemiamääräys on helppo antaa. Liian helppo.

Mitä rokotteet sisältävät?

Pandemrix: tiomersaali; 49,6% etyylielohopeaa ja etanolia. Etyylielohopea on ympäristö- ja hermomyrkky. Pandemrixissa sitä on 5 mg, joka ylittää lainsäädännössä määritellyt ylärajat/vrk. Tiomersaali heikentää elimistön omaa immuunisuojaa. Myöhemmin saattaa ilmetä tasapainotonta käytöstä sekä maksa- ja munuaisvaurioita (SCOEL/SUM/84).

Pandemrixissa on myös formaldehydia. Formaldehydi on syöpää aiheuttava sekä mutageeninen.

AS03, rokotteen mukana tuleva skvaleeni (”silakka”) tulee elimistöön vieraana skvaleenina. Rokotteen skvaleeni ainesosineen laukaisee elimistön immuunijärjestelmän yrittämään tuhota elimistössä olevaa skvaleenia, niin rokotteessa olevaa kuin myös elimistössä olevaa luonnollista skvaleenia. Skvaleeni on tarpeellinen hermoston oikealle toiminnalle.

AS03 -adjuvantissa on polysorbaatti 80 (jauhoparanne), joka on erittäin myrkyllinen aine. Polysorbaatti 80 ei saa syödä tai juoda. Ihokontaktikin voi aiheuttaa vaurioita. Pistoksena (injektiona) annettuna aine heikentää immuunijärjestelmää ja joissakin tapauksissa se aiheuttaa jopa kuoleman. Se aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille (todettu rottakokeilla).

Polysorbaatti 80 injektiona voi aiheuttaa mm. sydämentoiminnan muutoksia, sydänkohtauksia ja veritulppia. Sikiölle polysorbaatti 80 on adjuvantin eli tehosteaineen kanssa todella vaarallista. Ongelmat saattavat ilmetä vasta pitkän aikavälin päästä.

ASO3- adjuvantillinen Pandemrix, jota suomalaisille jaetaan, on myös nano”turbo”rokote. Adjuvantin tarkoitus on buustata eli tehostaa rokotteen vaikutusta elimistössä. Nanopartikkelit puolestaan ovat valtavan paljon pienempiä kuin esimerkiksi asbestihiukkaset, ja päästyään kerran elimistöön ne tuhoavat soluja. Kun ne ovat päässeet vuorovaikutukseen solun rakenteen kanssa, niistä ei enää pääse eroon. Käytännössä se tarkoittaa elimistön JATKUVAA TULEHDUSTILAA. Mitä pienempi koko partikkelilla on, sitä suurempi sen teho läpäistä soluja ja tuhota kaikkea mitä tielle osuu. Pekingin Chaoyang Hospitalin tutkimus on varmistanut, että nanopartikkelit vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja myrkyttävät koko elimistöä, mistä on seurauksena ennen kaikkea immuunipuolustuksen heikentyminen.

Kun elimistön kyky puolustautua siihen tunkeutuvia taudinaiheuttajia ja vieraita aineita vastaan on heikentynyt, se tarkoittaa mm. suurta autoimmuunisairauksien mahdollisuutta.

Tämä on siis tutkittua ja tieteellisissä julkaisuissa esitettyä tietoa. Silti rokotuksia nanoja sisältävillä rokotteilla koko ajan jatketaan ja yhä uusia nanoteknologiaan perustuvia rokotteita kehitellään kaiken aikaa.

Lisäksi: Pandemrix sisältää mm. tiomersaalia. Elimistöön päästyään tiomersaali muuttuu etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi. Proteiinien mukana orgaaninen elohopea pääsee tunkeutumaan aivoihin, joissa neurotoksiset vaikutukset ilmenevät. Lasten aivot ovat tietenkin suurimmassa vaarassa. Ja kun rokote on vielä adjuvantillinen, eli turbo, niin…

Elohopea on tutkitusti neurotoksinen, eli hermomyrkky. Elohopeamyrkytyksen oireita ovat mm. kivun tai painon tunne rinnassa, keuhkoputkentulehdus (bronkiitti), päänsärky, lihasheikkous, ruokahaluttomuus, ruoansulatushäiriöt, oksentelu, ihottumat, kuume… (tämä ikursivoitu osa tekstiä on nimimerkin ”melko hurjaa” kokoama tietopaketti)

Novartiksen Celtura sisältää mm. MF59aa, joka kiellettiin Persianlahden sodan jälkeen vaarallisena neurologisia oireita aiheuttavana hermomyrkkynä ja on määritelty bioaseeksi. Novartis alkoi kehittää tätä H1N1-rokotetta elokuussa 2008.

Gardasil/Silgard HPV-rokote: polysorbate80, amorphous aluminum hydroxyphospate sulfate, sodium chloride, L-histidine, sodium borate aka Roach killer, siis torakkamyrkkyä joka aikanaan kiellettin liian vaarallisena koska sen jouduttua haavoihin, uhrit usein kuolivat. Gardasil on tarkoitettu mm. kohdunkaulasyövän torjuntaan ja sitä annetaan rutiininomaisesti neuvoloissa myös pojille.

Pandemrixia ei ole hyväksytty rokotteeksi USAssa. Kanadassa GSK:n valmistama Pandemrixin sisartuote vedettiin pois käytöstä sen aiheutettua hälyttävän paljon mm. allergisia reaktioita. Ruotsissa rokotukset pienille lapsille on keskeytetty.

THL ei tilannut adjuvantitonta rokotetta raskaana olevia ja lapsia varten, vaikka WHO niin suosittelee.

lähdeaineisto : patenttihakemukset ja tuoteselosteet

kemikaaleista ja niiden vaikutuksista: EMEA, US Strategic Services Division

Vanhemmilta salaa

Hallitus esittää lakimuutosta, jolla lasten käyttö lääketieteellisiin kokeisiin lasten omalla suullisella suostumuksella, ilman vanhempien lupaa sallittaisiin. Jos lapsi ei kykene itse puhumaan, lapsen oletettu suostumus riittää. Kirjallista suostumusta ei tarvita. Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2010.

Lakiesitys tehtiin apulaisyyttäjän moitittua lakia, jossa tarvitaan lupa vain toiselta vanhemmista. THL:n puolesta ”Lex Puska” lakiesityksen ovat allekirjoittaneet pääjohtaja Pekka Puska ja osastojohtaja Päivi Hämäläinen. kts. liitteet 

Suomen tilanne:

Suomessa rokotetutkimusta tekee, valvoo ja tutkii THL. THL:n rokotetutkimusrahoitus tulee GlaxoSmithKlinelta suhteessa GSK 6 miljoonaa euroa, Suomen valtio 1 miljoonaa euroa. Loppu tullee eri lähteistä kuten muilta lääkevalmistajilta.

Rokoteostopäätökset on Suomessa tehnyt THL. THL päätti ostaa GlaxoSmithKlinelta.

Rokotteita kokeillaan Suomen lasten neuvoloissa.

Iltasanomat (7.12) kertoo THL:n alkavan tutkia rokotteiden vaikutusta.

THL:n omilla sivuilla vakuutettiin jo ennen nyt aloitettavia tutkimuksia rokotteen olevan tehokas ja turvallinen.

Millä perustein, jossa rokotetta aletaan nyt vasta tutkia?

THL on parhaillaan haastettuna Hallinto-oikeuteen. Heiltä vaaditaan papereita, jotka paljastaisivat Pandemrixin salaiset aineosat.

Hankkeen takana on Teemu Välimäki, kts. liitteet; Infosota

Toistaiseksi THL on kieltäytynyt liikesalaisuuteen vedoten. THL on allekirjoittanut sopimuksen, jossa GlaxoSmithKline määrää ”vihreällä” listalla mitä saa kertoa julkisesti ja ”punaisella” listalla mitä ei.

Avoimuuden ja läpinäkyvyydenkö lisäämiseksi ruumiinavauksia nyt ehdotetaan siirrettäväksi THL:lle?

Antaa THL:n haudata omat kuolleensa?

THL:n ja STM:n toiminta rikkoo Suomen Perustuslakia ja EU-lainsäädäntöä vastaan. Lain mukaan ihmisellä on oikeus perusteelliseen informaatioon (informed consent) ennen kuin hän tekee päätöksen rokotteen ottamisesta. Lain mukaan myös lapsille tulee tarjota heille heidän ikäänsä nähden sopivasti muotoiltua informaatiota. Tätä tietoa ei THL:ta, mediasta taikka mistään saa ellei itse näe valtavasti vaivaa.

Tämän lisäksi THL:n ja STM:n toiminta sotii Nürnbergin koodia, WMA:n (World Medical Association) Helsingin julistusta sekä YK:n Ihmisoikeuksien Julistusta vastaan.

Vasta perustetun, 1.11 2009, FIMEAn tehtävä toimijoiden valvojina ja arvioinnin suorittajina ei ole kadehdittava. Jo pikainen googlehaku paljasti, että testitulosten väärentäminen, epäsuotuisten tulosten pois jättäminen ja tutkijoiden uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat sitä ns. maan tapaa lääkeyhtiöissä ja tiedepiireissä.

Suomen valtamedian tiedottamisen laatua sikainfluenssa-asioissa selvitti katsaus eri medioiden omistussuhteisiin, niin koti- kuin ulkomaillakin. Pandemian olemassa olokin on kyseenalainen ulkomailta saatujen tietojen mukaan.

Esimerkiksi: WHO:n kaksiosainen muistio, joka on kirjoitettu 1972, siitä kuinka – kolmella askeleella – rokotteesta tehdään tappava ase. Ensin heikentämällä vastustuskykyä, sitten injektoimalla kehoon suuri määrä virusta, josta heikennetty vastustuskyky ei voi selvitä. Ja kolmanneksi injektoimalla lisäaine, joka laukaisee valtavan tulehdusreaktion ja niin sanotun sytokiini-myrskyn.

Tämä muistio löytyy näistä kahdesta linkistä:

http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_1_searchable.pdf

http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_2_Searchable.pdf

Voitte jatkaa katsomalla tätä sikainfluenssarokotteen patenttihakemusta, jonka Baxter lääkeyhtiö lähetti ennen kuin tämä ”täysin tuntematon” sikainfluenssa virus ”yhtäkkiä” ilmestyi Meksikossa. http://www.theoneclickgroup.co.uk/documents/vaccines/Baxter%20Vaccine%20Patent%20Application.pdf

Kun toiset yrittävät päästä vanhoistakin sikapiikkitilauksista eroon, Suomi tilaa lisää.

STM: Suomi ostaa myös prepandeemista influenssa A(H1N1) -rokotetta koko väestölle

(” http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&industry=&oid=20091201/12597663314250 ”)

Germany and Spain seek to cut H1N1 vaccine orders

( ”http://af.reuters.com/article/reunionNews/idAFLDE5BG11A20091217?rpc=401&feedType=RSS&feedName=reunionNews&rpc=
401&pageNumber=1&virtualBrandChannel=0&sp=true” )

( ”http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&industry=&oid=20091201/12597663314250″ )

Eli seuraava pandemia onkin ehkä H1N1, mutta nykyinen H1N1 rokotus ei muka auta siihen, ilmeisestikään..

”TIEDOTE 2.12.2009 HUOMAA PÄIVÄYS!!!

Sosiaali- ja terveysministeriö

Suomi ostaa myös prepandeemista influenssa A(H1N1) -rokotetta koko väestölle

Influenssa A(H1N1) -prepandeemisten rokotteiden valmistus on alkamassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Huoltovarmuuskeskus ovat viime viikolla valtuuttaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemään prepandeemisten rokotteiden ostotarjouksen. Hankinnan myötä Suomessa pysyvästi asuville henkilöille voidaan tarjota ensimmäinen rokoteannos mahdollisimman varhain, mikäli H1N1-virus aiheuttaisi pandemian.

Rokotteita saadaan Suomeen niiden valmistuttua noin 4-6 kuukauden kuluttua. Rokotehankinta toteutetaan osana aiemmin tehtyä H5N1-rokotteen eli lintuinfluenssarokotteen sopimusta. Kokonaishinta on 5,2 miljoonaa euroa.

Hankinnan myötä Suomella on varastossa prepandeemista rokotetta sekä H5N1- että H1N1-pandemian varalle.

Prepandeemisella rokotteella tarkoitetaan ennen pandemiaa valmistettavaa rokotetta. Se valmistetaan viruksesta, jonka uskotaan joko sellaisenaan tai muuntuneena voivan aiheuttaa pandemian. Pandemiatilanteessa virus voi olla jo muuntunut, mikä saattaa heikentää suojaavaa vaikutusta.

Suomi on jo tehnyt ostovarauksen täsmärokotteiden saamiseksi Rokotuksia pidetään parhaana keinona torjua influenssapandemian aiheuttamia kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia. Riittävän suojan saamiseksi tarvitaan prepandeemisen rokotteen lisäksi ainakin yksi influenssapandemiaviruksesta valmistettu ns. täsmärokoteannos. Sosiaali- ja terveysministeriö on jo aiemmin päättänyt hankkia täsmärokotteita influenssa A(H1N1) -virukseen heti, kun sellaisia on saatavilla.

Täsmärokotetta voidaan valmistaa vasta pandemian käynnistyttyä, kun epidemiaa aiheuttavan viruksen yksityiskohtainen rakenne on tiedossa. STM on valtuuttanut THL:n tekemään täsmärokotteen ostovarauksen kahden rokotevalmistajan kanssa, jolloin rokotetta olisi saatavilla noin kuuden kuukauden kuluttua pandemian puhkeamisen jälkeen.

Lisätietoja

Erikoistutkija Rose-Marie Ölander, THL, puh. 020 610 8328

Lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030

Osaston johtaja Terhi Kilpi, THL, puh. 020 610 8678

Ylijohtaja Juhani Eskola, THL, puh. 020 610 6006

Muualla palvelussamme

Varautuminen influenssa A(H1N1) -virukseen http://www.stm.fi/influenssa

korostukset STM:n tiedotteessa: Riikka Söyring”

kaiken kaikkiaan Suomella on siis kohta jotakuinkin 21,8 miljoonaa rokotetta väestöä varten. Tietää melkoista määrää immuunisuojaa heikentävää materiaalia elimistöön…

Riikka Söyring

#######################################

Mahdollisia haittavaikutuksia:

Vatsakipu, löysä uloste, väsymys, unettomuus, oksentelu, unirytmit sekaisin, kuiva, haukkuva yskä ja nenän tukkoisuus. Tunne kuin yskiessä nousisi vettä keuhkoista. Pelkotilat. Ihon kutina, päänsärky. Hengitysvaikeudet, anafylaktinen shokki, halvaus, Guillan-Barren oireyhtymä, lihasten nykiminen, puutuminen ja tunnottomuus, pistely. Kuolema. Keskenmeno. Sikiövauriot. Ennenaikaiset synnytykset. Mitokondrion vaurioituminen sikiöillä. Sekavuus, poissaolevuus. Autismi. Myöhemmällä teini-iällä puhkeava skitsofrenia. Syöpä. Yleinen, epämääräinen huono olo, ihottumat. 

######################################

linkkejä koottuna http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/

artikkelissa käytetyt lähteet:

EurLex, Suomen Perustuslaki, Evira, WMA:n Helsingin Julistus, Nürnbergin koodi, YK:n Ihmisoikeuksien julistus sekä taulukko eri rokotteiden ainesosista

http://www.scribd.com/doc/23294341/International-H1N1-Swine-Flu-Vaccine-Ingredient-Table-Dr-Tenperry

graafinen esitys WHO:n asiantuntijoiden rahoituskytköksistä

http://www.svd.se/nyheter/utri…ce=graphic

Lakiesitys ”Vanhemmilta salaa”

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42736&name=DLFE-10181.pdf

http://search.who.int/search?q…esheet=WHO

EMEA

http://www.euractiv.com/en/hea…cle-183896

many links from here http://www.rokotusinfo.fi/yhd/…80928_html  also in english

http://www.theoneclickgroup.co…0109A1.pdf  asiakirja, josta mm. kohta 25 on kiinnostava.

http://www.infosota.fi/2009/11…ien-takia/

Elohopea-raportti

http://ec.europa.eu/social/Blo…;langId=en
 WO/1999/034825) FERTILITY IMPAIRING VACCINE AND METHOD OF USE

http://www.wipo.int/pctdb/en/w…SPLAY=DESC

Seitz 2009 Vaccination-associated anaphylaxis in adults: diagnostic testing ruling out IgE-mediated vaccine allergy.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19428162

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17613700

Complement activation-related pseudoallergy: a new class of drug-induced acute immune toxicity.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16140450

Pharmacological effects of formulation vehicles : implications for cancer chemotherapy.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12844327

Freezing temperatures in the vaccine cold chain: a systematic literature review.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17382434

Cell death induced by vaccine adjuvants containing surfactants.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15063578

http://www.sciencedirect.com/s…d36a13785f

http://www.sciencedirect.com/s…8228b2e402

Formation of complement-activating particles in aqueous solutions of Taxol: possible role in hypersensitivity reactions.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11357884

Direct evidence that polysorbate-80-coated poly(butylcyanoacrylate) nanoparticles deliver drugs to the CNS via specific mechanisms requiring prior binding of drug to the nanoparticles.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12669961

Nanomedicine: current status and future prospects

http://www.fasebj.org/cgi/content/full/19/3/311

Hermeling Micelle-Associated Protein in Epoetin Formulations: A Risk Factor for Immunogenicity?

http://www.uu.nl/content/2003_08.pdf

The Adjuvant MF59: A 10-Year Perspective

http://www.springerlink.com/co…694421083/

http://www.newfluwiki2.com/tag/AS03

Oil-Based Adjuvants and Mechanisms for Increased Risk of Anaphylaxis

http://www.sciencedaily.com/ar…rticle.htm

http://www.sciencedaily.com/ar…dicine.htm

Molecules 2009, 14, 3286-3312; doi:10.3390/molecules14093286 molecules ISSN 1420-3049

www.mdpi.com/journal/molecules

rokotteet bioaseina

http://ec.europa.eu/social/Blo…;langId=en

LAINAUS LOPPUU. ALKUPERÄINEN KIRJOITUS OSOITTEESSA:

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#onkomeidan

Viikkosanomat. Pertti Manninwn 2011-02-02 klo 17:29


Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

LAINAUS, Tammikuu. 2010. Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle

helmikuu 2nd, 2011

Toimitukselle lähetetty kirjoitus. Kirjoituksen lähetti Riikka Söyring, Heinävesi

ympäristölääketieteen emeritusprofessori Maths Berlinin artikkelin käännös ruotsista suomeksi

Tuesday, December 22, 2009

suomennos ruotsinkielestä:

Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle

Maths Berlin

professori emeritus, ympäristölääketiede, Danderyd

maths.berlin @ki.se

Lääkintölaitos ja Sosiaalihallitus eivät tiedota uutta influenssaa vastaan käytettävän Pandemrix-rokotteen sisältämään tiomersaaliin (etyylielohopeaan) liittyvistä riskeistä.

Lääkintölaitos kirjoittaa nettisivullaan: ”Rokotteet ovat sisältäneet tiomersaalia 1950-luvulta lähtien, ja useita miljardeja annoksia on käytetty vuosien aikana. Rokoteannoksen sisältämä määrä elohopeaa 2,5 mikrogrammaa on merkittävästi alle määrän, joka normaalisti saadaan ravinnosta viikossa, ja paljon alle kaikkien henkilöiden turvallisuusrajan.”

Tiomersaalia (etyylielohopeaa) verrataan metyylielohopeaan siitä huolimatta että ne ovat eri yhdisteitä, joilla on erilainen aineenvaihdunta ja myrkyllisyys [1], eikä erotella altistamistapoja per os ja parenteraalisesti.

Mitä EI sanota on seuraavaa.

* että etyylielohopea toksisina annoksina on neurotoksinen kehittyville aivoille ja aiheuttaa migration-häiriöitä ja verkkokehityksen estymistä seurauksena käyttäytymishäiriöitä ja alentuneet/rajoittuneet kognitiiviset ja sensorimotooriset toiminnot.

* että matalatoksisten annosten odotettu vaikutus on alioptimaalinen aivojenkehitys rajoittuneine toimintoineen, mikä mahtuu populaation normaalivaihtelun sisään, että sellaisia vaikutuksia on vaikea havaita ja että väestön herkkyys elohopealle vaihtelee voimakkaasti geneettisestä polymorfiasta johtuen ja annos – vastekäyrä kattaa useita annoksen kymmenpotensseja. ( ymmärrän että: annos x 10 potenssiin b ja b = 0 – 4 esim.)

Vaadittaisiin laajat seuranta-ajoiltaan yli kymmenvuotiset epidemiologiset tutkimukset, jotta aivojenkehityksen muutos, jonka esiintymistiheys on 1 : 100, voitaisiin havaita. Sellaisia tutkimuksia ei ole tehty. Lääkelaitoksen argumentilta, että suuria lapsijoukkoja on rokotettu suuremmilla annoksilla havaitsematta vaikutusta aivojenkehitykseen, puuttuu näin ollen relevanssi ja se on ainoastaan harhaanjohtava, mikäli alioptimaalisen aivojenkehityksen ilmenemää yhdellä sadasta ei pidetä mitättömänä / unohtamiskelpoisena.

Voidaan lisätä että noin 1 nanogramma / gramma elohopeaa (Hg) etyylielohopeana ihmissikiön aivosoluviljelmässä riittää vahingoittamaan 50% soluista, mikä osoittaa merkittävästi suurempaa myrkyllisyytta kuin samojen tutkimusehtojen alaisuudessa metyylielohopealle on havaittu [2]. Sikainfluenssarokotteen annos vastaa 1250 nanogrammaa Hg/elohopeaa ja kaksi annosta 2500 ng Hg:tä.

Äskettäin julkaistussa artikkelissa kerrottiin tutkimuksesta , jossa 13 vastasyntynyttä rhesusapinanpoikasta rokotettiin hepatiittia vastaan rokotteella johon oli lisätty tiomersaalia annosta kohden kehonkokoeroilla korjattu ihmisimeväisille käytetty määrä. Seitsemälle apinanpentuverrokille annettiin keittosuolaa lihakseen tai ei injektoitu ollenkaan.

Apinanpoikasten kehitystä seurattiin ja erityisesti eloonjäämiselle/hengissäpysymiselle tärkeiden refleksien kehitystä, ensimmäisten syntymänjälkeisten elinviikkojen aikana. Havaittiin että hepatiittirokotetta ja tiomersaalia saaneet poikaset osoittivat myöhästynyttä refleksienkehitysta verrattuna niihin, jotka eivät olleet saaneet tiomersaalia sisältävää hepatiittirokotetta. Havainto oli tilastollisesti merkitsevä [3]. Etyylielohopea-annos oli noin 10 kertaa suurempi kuin sikainfluenssarokotteen kanssa annettava, ja vaste oli suurempi kuin 50%.

On hyvin kyseenalaista jos annoksen pienentäminen tekijällä 10 olisi riittävä pienentämään vasteen pienemmäksi kuin 1/100. On luonnollisesti epäselvää mikä vaikutus hepatiittirokotteella on voinut olla kehityksen viivästymiseen, vaikka sellaisen vaikutuksen odottamisen syy puuttuu.

Korrekti tieto yleisölle ja sairaanhoidolle on että tiomersaali on voimakkaasti neurotoksinen ja että se toksisina annoksina aiheuttaa aivojen kehityksen estymistä. Saatavilla oleva tietämys ei salli, että voitaisiin pitää mahdottomana yhden sadasta voivan kohdata alioptimaalisen kehityksen käyttäytymis- ja toimintohäiriöineen rokotteen sisältämän etyylielohopean tähden.

On armollista anoa, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua välttyisimme toteamasta sikainfluenssaa vastaan rokotettujen lasten huonommat oppimistulokset ja huonomman sosiaalisen suoriutumisen verrattuna rokottamattomiin. Tämä meidän on ollut pakko kokea Minamata-alueen metyylielohopealle altistuneiden japanilaisten lasten [1], ja bensiinin ja maalien avulla levitetylle lyijylle altistuneiden maailman urbaanien alueiden miljoonien lasten kanssa [4].

Lienee selvää jokaiselle tämän kirjoituksen lukeneelle, että viranomaiset ovat yrittäneet välttää korrektin tiedon antamista. Tämä ei ole eettistä demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta on omiaan myös horjuttamaan yleisön luottamusta terveydenhoitoviranomaisiin, mikä on huolestuttavaa.

Rokottaminen on tärkein tarttuvien tautien vastainen aseemme. Jos yleisön luottamus terveydenhoitoviranomaisiin horjuu, siitä voi syntyä vakavia seurauksia tulevaisuuden rokotusohjelmille.

* Mahdollisia sidonnaisuuksia tai jääviyttä aiheuttavia suhteita : Ei yhtään ilmoitettua.

Referenser

1. Berlin M, Zalups R, Fowler BA. Mercury. In: Nordberg GF, Fowler BA, Nordberg M, Friberg L, editors. Handbook on the toxicology of metals. Amsterdam, New York, Oxford: Elsevier; 2007. p. 675-729.

2. Hewitson L, Houser LA, Stott C, Sackett G, Tomko JL, Atwood D, et al. Delayed acquisition of neonatal reflexes in newborn primates re-ceiving a thimerosal-containing hepatitis B vaccine: Influence of gestational age and birth weight. Neurotoxicology. Epub 2009 Oct 2.

3. Geier DA, King PG, Geier MR. Mitochondrial dysfunction, impaired oxidative-reduction activity, de-generation, and death in human neuronal and fetal cells induced by low-level exposure to thimerosal and other metal compounds. Toxicological & Environmental Chemistry. 2009;91:735-49.

4. Skerfving S, Bergdahl IA. Lead. In: Nordberg GF, Fowler BA, Nordberg M, Friberg L, editors. Handbook on the toxicology of metals. Amsterdam, New York, Oxford: Elsevier;2007. p. 599-643.

ASO3- adjuvantillinen Pandemrix, jota suomalaisille jaetaan, on myös nano”turbo”rokote. Adjuvantin tarkoitus on buustata eli tehostaa rokotteen vaikutusta elimistössä. Nanopartikkelit puolestaan ovat valtavan paljon pienempiä kuin esimerkiksi asbestihiukkaset, ja päästyään kerran elimistöön ne tuhoavat soluja. Kun ne ovat päässeet vuorovaikutukseen solun rakenteen kanssa, niistä ei enää pääse eroon. Käytännössä se tarkoittaa elimistön JATKUVAA TULEHDUSTILAA. Mitä pienempi koko partikkelilla on, sitä suurempi sen teho läpäistä soluja ja tuhota kaikkea mitä tielle osuu. Pekingin Chaoyang Hospitalin tutkimus on varmistanut, että nanopartikkelit vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja myrkyttävät koko elimistöä, mistä on seurauksena ennen kaikkea immuunipuolustuksen heikentyminen.

Kun elimistön kyky puolustautua siihen tunkeutuvia taudinaiheuttajia ja vieraita aineita vastaan on heikentynyt, se tarkoittaa mm. suurta autoimmuunisairauksien mahdollisuutta.

Tämä on siis tutkittua ja tieteellisissä julkaisuissa esitettyä tietoa. Silti rokotuksia nanoja sisältävillä rokotteilla koko ajan jatketaan ja yhä uusia nanoteknologiaan perustuvia rokotteita kehitellään kaiken aikaa.

Paandemrixin sisältämä tiomersaali muuttuu elimistöön päästyään etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi. Proteiinien mukana orgaaninen elohopea pääsee tunkeutumaan aivoihin, joissa neurotoksiset vaikutukset ilmenevät. Lasten aivot ovat tietenkin suurimmassa vaarassa. Ja kun rokote on vielä adjuvantillinen, eli turbo, niin…

Elohopea on tutkitusti neurotoksinen, eli hermomyrkky. Elohopeamyrkytyksen oireita ovat mm. kivun tai painon tunne rinnassa, keuhkoputkentulehdus (bronkiitti), päänsärky, lihasheikkous, ruokahaluttomuus, ruoansulatushäiriöt, oksentelu, ihottumat, kuume… (tämä kursivoitu osa tekstiä on nimimerkin ”melko hurjaa” kokoama tietopaketti)

Nanorokotteitahan ei Suomen lainsäädäntö tiemmä -vielä ainakaan- salli. Nanoadjuvantti on siis arvattavasti se THL:n ”liikesalaisuus”.

Kirjoituksen lähetti

Riikka Söyring, Heinävesi

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#harhaanjohtavaa

LAINAUS. Viikkosanomat. Pertti Manninen, Keskiviikko 2011-02-02 klo 12:38

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

THL unohti elohopean. Tiomersaali. Rokote. LAINAUS: Jukka T.Salonen

helmikuu 2nd, 2011

THL unohti elohopean. Tiomersaali.  Rokote. LAINAUS: Jukka T.Salonen

Tänään Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla oli Jukka T. Salosen kirjoitus ”Rokotetta pitää tutkia uudelleen”. Hän kirjoitti mm.

”Työryhmä on jättänyt huomiotta rokotteessa säilytysaineena käytetyn elophopean. Lapsen annos sisältää 2,5 mikrogrammaa tiomersaalia, joka on orgaaninen elohopeayhdiste ja nopeasti vaikuttava hermomyrkky. ” …

Kuva279558d20110202helsansalonen
Asia ei ole uusi. Asiasta varoitettiin alusta alkaen.
Tiomersaali-kirjoitus jo tammikuussa 2010 Nettisanomissa. Linkki.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko klo 12:20.

Linkkejä:

Nettisanomat tammikuu 2010:

Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle. Maths Berlin

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#harhaanjohtavaa 

Nettisanomat tammikuu 2010:

Onko meillä syytä olla huolissamme?  Riikka Söyring.

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#onkomeidan

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko – vastuunpakoilija. ”Yksi on joukosta poissa”. Pandemiarokotus ja narkolepsia

ILTALEHTI.fi Maanantai 2010-08-30

”Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui
”Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua”
Neurologi Markku Partinen taivutti viranomaiset ottamaan narkoleptian tosissaan, mutta muuttui vuorokaudessa sankarista konnaksi. Partinen kertoo nyt, miten kaikki tapahtui.”

http://www.nettisanomat.com/2010/08/30/etusivu.htm

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Tags: , , , , , ,

Kuva279558d20110202helsansalonen

http://viikkosanomat.fi/2011/02/02/sosiaali-ja-terveysministeri-paula-risikko-vastuunpakoilija-yksi-on-joukosta-poissa/

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko – vastuunpakoilija. ”Yksi on joukosta poissa”. Pandemiarokotus ja narkolepsia

helmikuu 2nd, 2011

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko – vastuunpakoilija. ”Yksi on joukosta poissa”.

Kirjoitan tämän siksi, koska tämä poliitikko röyhkeästi hyökkäsi ensimmäisenä narkolepsiaepäilyistä kertoneen Markku Partisen kimppuun viime kesänä. Linkki.

ILTALEHTI.fi Maanantai 2010-08-30
20100830h2312iltalehtipartinenosa

TÄNÄÄN:

Tänään tiistaina 2011-02-01 oli tiedotustilaisuus pandemia-rokotteen yhteydestä narkolepsiaan. Yhteys on kiistaton, koska rokotetut 4- 19 -vuotiaat ovat sairastuneet 9 (yhdeksän kertaa) enemmän kuin rokottamattomat. 70 % rokotettiin, 30 % ei tästä ryhmästä.

Tragedia on sairastuneille ja heidän perheilleen suunnattoman surullinen. Nyt on vain elettävä tässä tuskassa.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ei ole tullut julkisuuteen lausumaan mitään asiasta. Pari viiikoa sitten hän jälleen puolusteli Heinolan Reumasairaalan lakkautttamista ja kertoi, että pääosa potilaista on hoidettu hyvin, mutta yhdistelmähoitoa tarvitsevat lapset ovat saaneet huonompaa hoitoa kuin aikaisemmin. Koko ajan kuitenkin pyritään parempaan. Hintalappu sairaalan pelastamiseksi olisi ollut 2 miljoonaa euroa, ei löytynyt.

Tänään kaikissa uutisissa kaikilla kanavilla vastuulliset vastasivat, Puska ja Kilpi, mutta ministeriä ei näkynyt missään.

Kirjoitan tämän siksi, koska tämä poliitikko röyhkeästi hyökkäsi ensimmäisenä narkolepsiaepäilyistä kertoneen Markku Partisen kimppuun viime kesänä. Linkki.

Epäilys käytettävän rokotteen koostumuksesta esitettiin jo tammikuussa. 2 linkkiä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2011-02-01 klo 22:58.

ILTALEHTI.fi Maanantai 2010-08-30

”Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui
”Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua”
Neurologi Markku Partinen taivutti viranomaiset ottamaan narkoleptian tosissaan, mutta muuttui vuorokaudessa sankarista konnaksi. Partinen kertoo nyt, miten kaikki tapahtui.”

http://www.nettisanomat.com/2010/08/30/etusivu.htm

Nettisanomat tammikuu 2010:

Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle. Maths Berlin

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#harhaanjohtavaa 

Nettisanomat tammikuu 2010:

Onko meillä syytä olla huolissamme?  Riikka Söyring.

http://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#onkomeidan

Lisäys muutamaa tuntia myöhemmin. Ruotsin tekstitv:stä luin, että rokotteessa oli aluksi joku tehoa lisäävä aine, joka sitten jätettiin pois. Kun siinä tiedotustilaisuudessa rokotteista vastaava Terhi Kilpi ei ymmärtänyt, miksi vain Suomessa ja Ruotsissa näitä narkolepsia-tapauksia on näin runsaasti ja hän esitti sitten, että syy on joko geeneissämme tai ulkoisissa olosuhteissa.

Tämä Ruotsin tekstitv:ssä ollut vihje voi kuitenkin ratkaista asian. Mistä tiedämme, että lääke on ollut täsmälleen samanlaista kaikissa maissa. Vaikka valmistaja väittäisikin näin, niin onko käyty hankkimassa muista maista näytteitä ja voiko niitä edes tutkiakaan tällä tarkkuudella, toivottavasti voi.  Toisaalta näytteiden hankkimisessa voitaisiin tarvita poliisia ja sehän menisi liian hankalaksi, joten on vain luotettava siihen, mitä meille kerrotaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-02-02 klo 01:53.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Harakiri vai Hat-trick? (Futis). Sauli Niinistö ja Roope Riski. Veikkausliiga.

tammikuu 31st, 2011

Harakiri vai Hat-trick? (Futis)

Roope Riski lähtee Serie A:han pelaamaan. Sauli Niinistö supistaa Veikkausliigaa 12:een joukkueeseen. Roope Riski on jo tehnyt Hat-trickin, Niinistö harakirin.

DSC02500d20100922roriskihattuhymy400ash
Se, että nuoret pelaajat ovat päässeet esille maan pääsarjaan on tietenkin johdattanut heidät nyt Eurooppaan, veli Riku Riski lähtee Puolaan.

Aikaisemminkin olen kirjoittanut tästä sarjasupistuspäätöksestä, sen hulluudesta, mutta ei tästä montaa päivää ole kulunut kun joku ”hullu” perusteli tätä päätöstä, että saadaan 1-divisioomasta parempitasoinen. Voiko hullumpaa perustelua enää olla: Siis madalletaan pääsarjaa jotta saadaan divari paremmaksi.

Sieltä divaristako ne sitten Euroopan kentät avautuvat. Ihan pöhkö ajatus. Kyllä ainoastaan ja vain maan pääsarjasta ja sen tähden on annettava mahdollisuus useammalle nuorelle pelaajalle näyttää kykynsä suurilla areenoilla, suurelle yleisölle ja televisionkatsojille. Ei kai yhtään divari-ottelua ole tv:ssä näytetty.

Pelaamaan oppii vain pelaamalla, tästäkin olen aikaisemmin puhunut. Sen tähden haikailen jonkinlaista kunnollista talvisarjaa, jossa jaettaisiin mestaruus ja mitalit. Sarja voisi olla yksinkertainen, koska kotihalleja ei juuri ole, mutta olen käsittänyt, että Lahdessa, Ahvenanmaalla ja jossakin Pohjanmaalla on mitat täyttävät hallit. Tiivis viikonloppuisin pelattava sarja, joka näytettäisiin tv:ssä. Jos se saataisiin jotenkin pienellä tai suurella panostuksella aikaiseksi, niin tärkein tulisi hoidettua, pelaajien pelaaminen ottelussa, jolla on merkitystä.

Tähän loppuun vielä yksi ajatus Hat-trickistä, jota ei tullut pöhkön valmentajan, Olli Huttusen menettelyn johdosta, tai siis mahdollisuus siihen. Kun San Marino-ottelussa  tuhlaaja-poika Mikael Forssell tuhri maalipaikkoja liukuhihnalta niin Kasper Hämäläinen (nimi muistinvarainen) lopulta vapautti Suomen pelin tehdessään avausmaalin. Sen jälkeen Forssellkin alkoi onnistua ja Kasper teki vielä toisen maalin. Ottelua oli pelaamatta vielä parikymmentä minuuttia, kun Kasper vedettiin pois kentältä, ja laitettiin joku vanhus, oliko se nyt Kuqi, kentälle. Valmentaja Huttusella oli pallo hukassa, Hat-trickin mahdollisuus maaottelussa riistettiin Kasperilta ja Forssell sen sitten taisi saada tililleen. Kuuntelin ruotsinkielistä selostusta ja aika kauhistunut, sivistyneesti, selostaja oli, kun nuori mies otettiin pois kentältä, vaihtopenkillä taisi olla nuoria pelaajia, joita ei siis kentälle päästetty.

Syyskuussa Roope Riski teki Hat-trickin TPS:n paidassa ja tästä on hattukuvasarja linkissä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai  2011-01-31 klo 12:36.

Linkki:
http://www.nettisanomat.com/2010/09/24/etusivu.htm

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti