2020. Kesäkuu. Valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen: ”Sitä toivoisi, että nämä ratkaisut tehtäisiin oikeudellisin eikä poliittisin perustein. Jos näin ei tapahdu, voi käydä niin, että oikeutta syyteharkintaan ei anneta. Ja tämä on yksi esimerkki siitä.”

kesäkuu 27th, 2020

Valtakunnansyyttäjä väittää eduskunnan syyteharkinnan myöntämättä jättämisen olleen poliittinen päätös. Väite ei paljon kansanedustajia kunnioita, virkamies suorastaan halveksii eduskuntaa, kansan valitsemaa ylintä valtioelintä.

Lausahdus on julkaistu Ylen kirjoituksen lopussa.

”Sitä toivoisi, että nämä ratkaisut tehtäisiin oikeudellisin eikä poliittisin perustein. Jos näin ei tapahdu, voi käydä niin, että oikeutta syyteharkintaan ei anneta. Ja tämä on yksi esimerkki siitä.”

Ylen kirjoituksen otsikko kuului: Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pettyi eduskunnan ratkaisuun Mäenpäästä – ”Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin?”

Viikkosanomat. Pertti Manninen lopen kyllästyneenä jollei asia olisi kuitenkin niin olennainen, että siitä pitää muistuttaa.
Lauantai 27.06.2020 16:41 helteen uuvuttamana Rasmus-kissaa katsellen avoimen pohjoisen puolen ikkunan äärellä, vaikka kaiketi pitäisi ikkunaa pitää kiinni. Toisaalta sieltä hiukan puhaltaa!

2020. Kesäkuu. Tapaus Mäenpää. Juhani Penttinen: Blogi ”Tapaus kansanedustaja Juha Mäenpää” ja sen kommentit ennen ja jälkeen eduskunnan äänestystä.

kesäkuu 27th, 2020

Uusi Suomi blogi, valittu sattumalta!

Kun tätä nettiä pyörittää, niin vastaan tulee etsimättäkin jos jotakin.

Tässä esimerkki, jossa kommenteissa on paljon henkilökohtaista, siis kirjoittajien ja aika paljon kuvausta myös siitä, mitä matkan varrella on tapahtunut.

Äkkiseltään en huomannut paljonkaan kommentointia valtakunnansyyttäjä Raili Toiviaisen roolista syytteen nostamisessa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 27.06.2020 14:10.

LAINAUS

Tapaus kansanedustaja Juha Mäenpää
vinettoa

Juhani Penttinen
26.6.2020 0:36
päivitetty 26.6.2020 9:19
2
79
Eduskunta äänestää perjantaina siitä voiko edustaja Mäenpään syytesuojan murtaa, Eli voidaanko häntä vastaan nostaa syyte tuomioistuimessa sen seikan selvittämiseksi onko edustaja Mäenpää syyllistynyt rikokseen eduskuntapuheessaan viime vuonna täysistunnossa jossa hän rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit.

Poliisi on jo suorittanut asiasta esitutkinnan ja tullut siihen näkemykseen että on syytä epäillä Mäenpäätä rikoksesta. Jos kyseessä olisi tavallinen kansalainen niin asiasta ei tarvitsisi jahkailla vaan syyttäjä voisi antaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kansanedustajan laita on toisin ja vaaditaan peräti 5/6 suostumus eduskunnalta syytteen nostamiseksi.

Tyhmältä on näyttänyt keskustelu asian tiimoilta sosiaalisessa mediassa ja jopa eduskunnassakin. Ei nyt todellakaan selvitellä sitä onko Mäenpää syyllistynyt rikokseen! On omituista jos kaikki lakia säätävätkään edustajat eivät ymmärrä rooliaan tässä asiassa.

Nyt halutaan tietää voidaanko kansanedustajan syytesuoja murtaa ja siirtää asia tuomioistuomen käsiteltäväksi.

Itse asiassa minua kiinnostaisi kovin tietää onko vieraslaji sellainen sana josta voidaan antaa tuomio. Asia ei ole minulle mitenkään yksiseltteinen kuten monen muun sanan laita olisi.

Harmittaa kovasti jo edustaja Mäenpään oikeusturvan kannalta jos asiaa ei anneta riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi. Valitettavasti kuitenkin näyttää että syytesuojaa ei murreta,
2+
Jari-Pekka Vuorela
Pasi Karhunen
vinettoa
Juhani Penttinen Ilmoita asiaton viesti

Kommentit (79)

Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.

sepposimonen2
Seppo Simonen #3197983 26.6.2020 3:10
Ilmoita asiaton viesti
Kansanedustajan epämieluiseksi koetuista sanomisista joutuu vastuuseen perustuslain mukaan vasta jos saa eduskunnalta 5/6 osan tuen.
Nyt pitääkin kysyä miksi tavallisella tallaajalla ei ole täläistä 5/6 osan suojaa.
Pitää kysyä onko kaikki tähän saakka annetut tuomiot kansanryhmää vastaan annetuista epäoikeudenmukaisia.

1+
Arto Granlund
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3197986 26.6.2020 6:28
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3197983
Kannattaa tutustua historiaan.
Sieltä se syy löytyy.

0
reply icon Kirjaudu
sepposimonen2
Seppo Simonen #3197997 26.6.2020 7:24
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3197986
Sano sinä mitä historia sanoo, niin oikeuskäytännön mukaa laki pitää olla kaikille sama joten nyt aiemmat tuomiot ymmärryksestä sanomisista vieraslajeista pitää purkaa siksi esim. Halla-ahon saamalle tuomiolle kansanryhmää vastaan tulee nyt uusi tulkinta.

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198092 26.6.2020 10:04
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3197997
Lähestyt asiaa eri suunnalta.
Kansanedustajan on kansa valinnut edustamaan itseään ja siksi hänellä täytyy olla suoja kaikenlaista mielivaltaa vastaan.
Siksi ei pelkkä enemmistö riitä eikä pidä riittää hänen tuomitsemisekseen vaan siihen pitää olla laajempi kannatus niin että myös oppositiolla on mahdollisuus estää mielivalta.
Tässä en nyt välttämättä viittaa tähän tapaukseen vaan yleisesti.
Lait pitää tehdä mahdollisimman kattaviksi kaikkia mahdollisia ajateltavissa olevia tapahtumia varten.

2+
Jari Räihä
Pertti Kannisto
Harri Saari
reply icon Kirjaudu
erkkilaitinen
Erkki Laitinen #3197985 26.6.2020 6:00
Ilmoita asiaton viesti
On se kansanedustajan syytesuoja varsin tarpeellinen olemassa. Kohtahan ne olisivat kaikki käräjillä ja jahdattuina olemattomien asioiden vuoksi. Tällä kyseenalaisella veivaamisella peitetään paljon suurempia ja kansalaisia koskettavia asioita täysin unohduksiin.

3+
Jocke Rantanen
Jari Räihä
Pertti Kannisto
Harri Saari
reply icon Kirjaudu
vinettoa
Juhani Penttinen #3198072 Kirjoittaja 26.6.2020 9:34
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3197985
Onhan näitä ollut neljä kertaa aiemminkin, Tämä on ensimmäinen kerta joka ei ole jonkun yksityishenkilön nostama asia. Tuskinpa kovin suurta ruuhkaa olisi jatkossakaan,

0
reply icon Kirjaudu
rjaaskel
Risto Jääskeläinen #3197992 26.6.2020 7:07
Ilmoita asiaton viesti
Niin, kysehän ei ole kansanedustajan sananvapaudesta yleensä, vaan kansanedustajan sananvapaudesta eduskuntapuheensa aikana. Tällöinhän saa mm. vaatia lain muutosta, eikä voimassa olevan lain arvostelu ainakaan ole ollut kiellettyä. Lain rikkominen on toki vähän eri asia.

Kun tuo mahdollinen sananvapauden liiallinen käyttö tapahtui Mäenpään puheen lopussa, puhemies ei ilmeisesti ehtinyt huomauttaa asiallisuuden vaatimuksesta tms.

Vastaavien tilanteiden välttämiseksi itse pyrin suhtautumaan myönteisesti vieraslajeihin.

0
reply icon Kirjaudu
KirjoituksiaSalosta
Mikko Engren #3198002 26.6.2020 7:39
Ilmoita asiaton viesti
<”minua kiinnostaisi kovin tietää onko vieraslaji sellainen sana josta voidaan antaa tuomio.” Sellaista sanaa ei olekaan. Pitäisi olla joku sanayhdistelmä jolla yllytettäisiin rikokseen tms.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198025 26.6.2020 8:45
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198002
Laki ei kiellä myöskään mitään sanayhdistelmiä.

Kyse on siitä, että jos ihminen tekee viestintää yleisölle ja jos se on jotain propagandatoimintaa millä hyökätään ihmisryhmiä vastaan kuten laissa on rajattu, että ihmisryhmiä pidetään jotenkin uhkana, rinnastetaan toisiin lajein, rinnastetaan rikollisiin tai muuta vastaavaa niin se on se rikollinen toiminta.

0
reply icon Kirjaudu
ramipuustinen
Rami Puustinen #3198015 26.6.2020 8:21
Ilmoita asiaton viesti
””Poliisi on jo suorittanut asiasta esitutkinnan ja tullut siihen näkemykseen että on syytä epäillä Mäenpäätä rikoksesta. Jos kyseessä olisi tavallinen kansalainen niin asiasta ei tarvitsisi jahkailla vaan syyttäjä voisi antaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.””

Poliisi suoritti esitutkinnan ja totesi ettei ole syytä epäillä rikoksesta, sitten valtakunnansyyttäjä päätti kävellä tämän päätöksen yli ja määräsi asian käsiteltäväksi. Kuvastaa hyvin koko pykälän tulkinnanvaraisuutta, että poliisikaan ei pysty tämän perusteella arvioimaan, koska rikosta on mahdollisesti tapahtunut.

1+
Pertti Kannisto
reply icon Kirjaudu
vinettoa
Juhani Penttinen #3198033 Kirjoittaja 26.6.2020 8:55
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198015
Puustinen muistaa nyt väärin. Poliisi esitutkinnan perusteella katsoi että asiassa on syytä epäillä rikosta.

0
reply icon Kirjaudu
ramipuustinen
Rami Puustinen #3198050 26.6.2020 9:09
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198033
Joo, en kyllä löydä uutista josta tämä kävisi ilmi, tälläinen mielikuva kyllä vahvasti jäänyt, mutta ilmeisesti mieli tehnyt tepposet. Kiitos oikaisun oikaisusta

1+
Juhani Penttinen
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198128 26.6.2020 10:45
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198033
Kyllä asia oli juuri niin kuin Puustinen kirjoittaa.
Poliisi ei esitutkinnassa löytänyt perusteita tutkinnan aloittamiselle.
Valtakunnasyyttäjä Toiviainen käveli poliisin yli ja vaati että tutkinta pitää suorittaa.
Pinnistä muistiasi, kyllä se sieltä.

3+
Reino Toivanen
Risto Eloranta
Pertti Kannisto
reply icon Kirjaudu
rjaaskel
Risto Jääskeläinen #3198071 26.6.2020 9:32
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198015
Mäenpään tapauksessa ei näin käynyt, vaan se oli Räsäsen tapaus:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e0229e4e-aae7-41df-a2f8-1781f0d4f3f0

Kuitenkin kiihottamislain tulkinnanvaraisuus tulee esille. Tuskinpa kukaan tiesi, että vieraslaji voi kiihottaa.

0
reply icon Kirjaudu
maxjussila
Max Jussila #3198087 26.6.2020 9:57
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198071
Parisen vuotta, vähintään kerran viikossa näille jääskeläisille on saanut selittää, että kiihotuspykälän tunnusmerkistöön ei kuulu kiihottaminen sen paremmin kuin kiihottuminenkaan. Tunnusmerkistöön kuuluvat uhkaus, panettelu ja solvaus, ei siis esimerkiksi kritiikki. Tuo viimeksi mainittu sana on se, jonka merkitystä persujen näyttää olevan täysin ylivoimaista ymmärtää.

6+
Mika Lamminpää
Jocke Rantanen
Miika Mustonen
Juhani Penttinen
Arto Granlund
Jari-Pekka Vuorela
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198102 26.6.2020 10:11
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198087
Se on tosiaan huomattu jo monta kertaa. ”Maahanmuuttokritiikki” on jo klassinen esimerkki, ja nyt persujen itse sensuroima pefletti on esimerkki siitä, että myös feminismin kritiikki ja mediakritiikki on jotain mitä persu ei vain tajua. Ihan vieras laji persulle on kritiikki.

”En vihaa mitään, vaan olen esittänyt feminismin kritiikkiä”, kommentoi Jukka Hankamäki STT:lle 11.6.

On mielenkiintoista, että feminismin kritiikkiä esittää mies joka paasaa asiasta sillä uskonvarmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi ihmiselle antaa. Hän ei selvästikään tiedä feminismistä mitään eikä haluakaan tietää, hän pitää feminismiä vaarallisena ja hänen mielestään olisi parempi ettei feminismiä ollenkaan olisi. Kuulostaako tutulta? Jep, feminismin tilalle voi yhtä hyvin vaihtaa maahanmuuton, ja kas, persujen maahanmuuttokritiikki on sillä määritelty ja tyhjentävästi kuvattu.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/timanttia-vai-ruostetta/?fbclid=IwAR1sbqiqB87sKN0dbJJ_CVBvoGtti6Cth3VbYV8hSCxubqbCq8UjKEh8cxQ

0
reply icon Kirjaudu
ramipuustinen
Rami Puustinen #3198115 26.6.2020 10:26
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198087
Tunnusmerkistöön siis kuuluu ihmisryhmän uhkaus, panettelu ja solvaus. Ja näistä mitään Mäenpään puheenvuorossa ei ollut, ja silti tästä pyritään nostamaan syyte. Eli kyllä näin maallikon silmiin tässä on ihan käsittämätön määrä tulkinnanvaraa. Eikä ilmeisesti pykälän tulkinta ammattilaisillekaan ole sen helpompaa, muistan aikanaan Halla-ahon syytteen kiihottamisen suhteen kaatuneen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, vasta korkein oikeus antoi tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Ottaen huomioon että jutun faktat olivat varsin yksiselitteiset eli näytön suhteen mitään ongelmaa ei ollut, on erikoista että eri oikeusistuimet päätyvät hyvin erilaisiin tulkintoihin.

Toki tiedostan, että lain tulkinta on aina tulkintaa, mutta jos oikeusistuimet eivät ole yksimielisiä asiasta, kuinka tavallinen kansalainen voi olla varma siitä, mikä on sallittua kritiikkiä ja mikä kiellettyä?

5+
Jocke Rantanen
Vesa Peltola
Jari Räihä
Olli Väisälä
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198831 27.6.2020 13:05
Ilmoita asiaton viesti
Uusi kommentti
Vastaus kommenttiin: #3198115
”Toki tiedostan, että lain tulkinta on aina tulkintaa, mutta jos oikeusistuimet eivät ole yksimielisiä asiasta, kuinka tavallinen kansalainen voi olla varma siitä, mikä on sallittua kritiikkiä ja mikä kiellettyä?”

Tuolla ei oikeastaan väliä koska ihmisten oletetaan ymmärtävän lakia paremmin kuin mitä tosiasiassa ymmärtävät.

Se laki on sellainen, että sitä ei oikeasti voi rikkoa vahingossa. Kansalaisen täytyy silloin tietoisesti tehdä jotain propagandaviestintää yleisölle, tarkoituksena hyökätä ihmisryhmiä vastaan.

Ihmisten oletetaan myös olevan hyvin tietoisia asiasta. Tästä laista on jauhettu julkisuudessa enemmän kuin vaikka liikennesäännöistä ja tietoisuuttakin on pyritty lisäämään: https://yle.fi/uutiset/3-11122379

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198133 26.6.2020 10:48
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198087
Asia ei ehkä ole noin.
Tästäkin Mäenpään tapauksesta on mediassa uutisoitu nimenomaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan.
Ja jos näin ei ole niin millä perusteella Mäenpäätä pitäisi syyttää?
Jios solvau on kyseessä niin miksi asiasta ei puhuta solvauksena?

0
reply icon Kirjaudu
maxjussila
Max Jussila #3198147 26.6.2020 10:58
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198133
Ehkä sinunkin olisi aika tutustua ko. lakiin, kun innokkaasti otat kantaa. ”Solvaus” ei ole itsenäisenä rikoksena rikoslaissa, kiihottaminen kansanryhmää vastaan sieltä kyllä löytyy.

4+
Mika Lamminpää
Miika Mustonen
Juhani Penttinen
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198181 26.6.2020 11:29
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198147
Otanko kantaa?
Kirjoitin että asiasta on uutisoitu ja uutisoidaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

”Tunnusmerkistöön kuuluvat uhkaus, panettelu ja solvaus, ei siis esimerkiksi kritiikki.”
Siis solvaus kuuluu kiihotuspykälän tunnusmerkistöön?

Sinänsä mistä Mäenpäätä pitäisi syyttää?
Miksi ei asioista käytetä oikeita nimiä?

0
reply icon Kirjaudu
maxjussila
Max Jussila #3198186 26.6.2020 11:32
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198181
Jokainen kommentti lienee kannanotto?

Tuohon viimeiseen kysymykseen sinun pitää pyytää vastausta Mäenpäältä ja muilta lainsäätäjiltä.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198189 26.6.2020 11:37
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198186
Jokainen kommentti ei ole välttämättä kannanotto.
Jos näin olisi niin kaikki keskustelu olisi käytännössä mahdotonta koska silloin vaihdettaisiin vain mielipiteitä eikä keskuslteltaisi asiasta.

Oma kantani johonkin asiaan voi olla aivan muu kuin se mitä pohdin ko. asian suhteen.

0
reply icon Kirjaudu
maxjussila
Max Jussila #3198192 26.6.2020 11:39
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198189
Joo, sinä lässytätkin yleensä paljon.

3+
Mika Lamminpää
Miika Mustonen
Juhani Penttinen
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198194 26.6.2020 11:41
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198192
Etkö muuhun pysty?

0
reply icon Kirjaudu
maxjussila
Max Jussila #3198195 26.6.2020 11:42
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198194
Kuten nytkin, lässytys alkoi.

3+
Mika Lamminpää
Miika Mustonen
Juhani Penttinen
reply icon Kirjaudu
JuhaniVehmaskangas
Juhani Vehmaskangas #3198108 26.6.2020 10:17
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198015
Miten mahtaisi käydä jos syytetty kuuluisi yhden henkilön puolueeseen?

0
reply icon Kirjaudu
jpvuorela
Jari-Pekka Vuorela #3198211 26.6.2020 12:04
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198108
Kaksikin yhden henkilön eduskuntaryhmää äänesti nyt syytesuojan poistamista vastaan. Luulen, että ainakin heillä olisi mahdollisuuksia lehmänkauppaan muun opposition kanssa.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198218 26.6.2020 12:17
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198108
Liike Nyt – puolueen ainoa kansanedustaja Harkimo äänesti syytesuojan purkamista vastaan.

Mahdollisesti hän oli pohtinut asiaa tuoltakin kannalta.

0
reply icon Kirjaudu
kosonenjuhapekka
Juha-Pekka Kosonen #3198022 26.6.2020 8:39
Ilmoita asiaton viesti
Mitä wikipedia kertoo sanasta vieraslaji?

Vieraslaji on eliölaji, joka ei esiinny tarkasteltavalla alueella alkuperäisenä, vaan ihmisen sinne joko tahattomasti tai tahallisesti siirtämänä kantana.

Vieraslajeja pidetään yhtenä suurimmista ympäristöongelmista.

Kaikkia vieraslajeja ei pidetä vahingollisina. Haitalliset vieraslajit ovat niitä, joiden katsotaan vaikuttavan negatiivisesti joko alkuperäiseen ekosysteemiin tai ihmisen talouteen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vieraslaji

2+
Pertti Kannisto
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
vinettoa
Juhani Penttinen #3198044 Kirjoittaja 26.6.2020 9:04
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198022
Kyse ei ollut siis vieraslajista vaan siitä sallitaanko edustaja Mäenpään puolustautua tuomioistuimessa. Jos ei sallita niin hänet muistetaan eduskunan historiikisa miehenä jota poliisi epäili rikoksesta mutta jonka asiaa ei viety tuomioistuimeen koska muut edustajat eivät sallineet.

0
reply icon Kirjaudu

sallineet.

0
reply icon Kirjaudu
kosonenjuhapekka
Juha-Pekka Kosonen #3198059 26.6.2020 9:19
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198044
”poliisi epäili rikoksesta mutta jonka asiaa ei viety tuomioistuimeen.”

Yllättävän moni tapaus, jossa poliisi epäilee jotakuta rikoksesta, ei koskaan päädy tuomioistuimeen.

Suomalainen tuomioistuinketju: käräjäoikeus tuomitsee ja hovioikeus vapauttaa tuomiosta tai päinvastoin.

Korkein oikeus pohtii, tuomitako vaiko eikö tuomita.

Kun tekoälyä ryhdytään soveltamaan toden teolla käytäntöön, pitäisi se ensimmäisenä ottaa käyttöön tuomioistuimissa, jotta mitkään henkilökohtaiset tunteet sekä poliittiset mielipiteet eivät vaikuttaisi tuomioon millään tasolla.

1+
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
vinettoa
Juhani Penttinen #3198076 Kirjoittaja 26.6.2020 9:38
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198059
Kansanedustuslaitoksessa näitä lienee kuitenkin aika harvassa, Hyvinkin mahdollista että oikeus ei tuomitsisi Mäenpäätä asiasta vaan katsoisi puheen olleen lähinnä huonoa huumoria. Joten miksi kummassa asiaa ei anneta oikeuden käsiteltäväksi.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198103 26.6.2020 10:11
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198059
No mitä nyt sanotaan tekoälyksi ja missä. Kyllä koneet tekevät melkoisen paljon päätöksen tekoa eri asioissa.

Oikeasti homman pitäisi alkaa siitä, että lakikirjaa ja yhteiskuntajärjestystä mallinnettaisiin nykyistä enemmän formaalissa muodossa. Nykyistäkin lakia voisi kirjata ylös formaalimmassa muodossa ja siitä voi paljastua sitten bugeja. Noin esimerkkinä jos 15-vuotias fitness harrastaja ottaa itsestään vähäpukeisia treenikuvia ja jakaa vaikka johonkin niin laista voi löytyä joku jännä bugi, että onkin lapsipornon hallussapitoa ja levitystä tekijä vielä rikosoikeudellisessa vastuussa kun on 15-vuotias.

Tällä hetkellä tietotekniikka voisi käytännössä toimia jonkinlaisena avustavana järjestelmänä että tunnistaa vaikka jotain rikoksen tunnusmerkkien täyttymistä mutta kun lakia itsessään ei ole verifioitu ristiriidattomaksi niin sieltä väistämättä tulisi vastaan omituisia poikkeustilanteita.

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198136 26.6.2020 10:50
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198044
Poliisihan ei epäillyt koska katsoi että ei ole syytä aloittaa tutkintaa.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198212 26.6.2020 12:05
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198136
Poliisi on voinut ehkä tehdä noin säästääkseen omaa työaikaansa kun ovat tietoisia kansanedustajan syytesuojasta.

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198216 26.6.2020 12:13
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198212
Lässyn lässyn.
Siinä tapauksessa poliisi tekee karkean virkavirheen.
Poliisi ei ole tuomioistuin yhtä vähän kuin eduskuntakaan. Poliisi on virkamies jonka tehtävä on toimia lain mukaan.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198222 26.6.2020 12:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198216
Kyllä, poliisi on virkamies.

En vaan ole varma tuosta päättelyketjusta miten ovat tuumanneet. Eli jos ovat pähkäilleet niin että jos huutelisi sosiaalisessa mediassa näin niin olisi rikos mutta eduskunnan puheenvuoroissa on sitten vapautta sanoa.

Toisin sanoen, en tiedä. Kysy poliisilta miksi ovat näin tuumanneet. Minusta tämä on loppuunkäsitelty keissi.

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198225 26.6.2020 12:27
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198222
Itsehän höpötät siitä mitä ja miksi poliisi teki tai ei tehnyt jotain.
Minulle on selvää että poliisi ei nähnyt syytä epäillä rikosta.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198277 26.6.2020 13:26
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198225
Niin?

Aivan selvää myös sekin, miksi Ano Turtiaisen julkaisussa ei nähnyt syytä epäillä rikosta. En minäkään nähnyt siinä rikoksen tunnusmerkkejä että oli kaikesta törkeydestään huolimatta laillinen.

Ymmärrän toki sen miksi syyttäjä halusi, että asia pitää tutkia tarkemmin kun hyvin suuri määrä ihmisiä, Atlantin toiselle puolelle saakka näki siinä jotain, että siitä voi sitten löytyä rikollista.

En ole missään nähnyt perusteluja miksi poliisi ei nähnyt mitään syytä epäillä rikosta Mäenpään möläytyksessä. Turtiaisen julkaisun kohdalta luin lehdestä koosteen missä sitä päättely oli purettu auki kun kyseessä oli kuollut ihminen eikä missään viitteitä mihinkään kansanryhmään.

Jos tiedät tarkemmin MIKSI poliisi ei nähnyt syytä epäillä Mäenpään möläytyksessä niin saat toki laittaa jotain linkkiä asiasta.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
jpvuorela
Jari-Pekka Vuorela #3198213 26.6.2020 12:06
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198022
Mäenpäähän ilmaisi huolensa juuri tuosta tavasta puhua vieraslajiongelmasta oikein. Hänen mielestään se oli ”väärässä kohdassa”.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198023 26.6.2020 8:42
Ilmoita asiaton viesti
”Itse asiassa minua kiinnostaisi kovin tietää onko vieraslaji sellainen sana josta voidaan antaa tuomio.”

Laki ei kriminalisoi mitään sanoja.

0
reply icon Kirjaudu
vinettoa
Juhani Penttinen #3198039 Kirjoittaja 26.6.2020 9:01
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198023
Ei, Mutta jos ”vieraslaji” sanan paikalla olisi ollut ”reissumies” niin tätä episodia ei oltaisi nähty.

0
reply icon Kirjaudu
kosonenjuhapekka
Juha-Pekka Kosonen #3198063 26.6.2020 9:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198039
Sen sijaan Oululainen leipomo-konserni irtisanoituisi rasismista ja vaihtaisi suositun leipänsä nimeksi jonkin muun.

Tapio Rautavaaran patsas Oulunkylässä heitettäisiin Vantaanjokeen ja hänen laulujaan kirottaisiin.

5+
Jocke Rantanen
Tuikku Karhu
Vesa Peltola
Jari Räihä
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198112 26.6.2020 10:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198063
Eniten minua harmittaa se että perinteikäs vakuutusyhtiö Sampo vaihtoi nimekseen tylsämielisen Ifin. Nimeä typerämpi on vain sen kirjoitusasu, jota kieltäydyn käyttämästä. Samanlaista sivistymättömyyden juhlaa kuin LänsiAuto Areena, ja vielä epäisänmaalisella amerikkalaisten nuoleskelulla kuorrutettuna. Hyi hitto.

Ennen vanhaan kaikki oli paremmin. Hellaksen lakupuikko oli nimeltään Veljesten mälli. Koska nimi on nyt vapaa, voisi tuon pahennusta herättäneen jäätelönkin nimetä uudelleen noin, ei loukkaisi ketään. Mälli lentää etnisestä taustasta riippumatta.

0
reply icon Kirjaudu
tapani-lahnakoski
tapani.lahnakoski #3198078 26.6.2020 9:39
Ilmoita asiaton viesti
”Harmittaa kovasti jo edustaja Mäenpään oikeusturvan kannalta jos asiaa ei anneta riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi.”

Onko meillä poliittisesti riippumaton tuomioistuin?

2+
Jocke Rantanen
Tuikku Karhu
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198107 26.6.2020 10:16
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198078
On. Tämä ei ole Venäjä, vaikka Trump niin luuleekin.

0
reply icon Kirjaudu
kalevikamarainen
Kalevi Kämäräinen #3198203 26.6.2020 11:53
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198078
Onkohan Lahnakosken sivistyksessä aukko?

X

2+
Miika Mustonen
Arto Granlund
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198223 26.6.2020 12:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198203
Poliittisesti valittu tasavallan presidentti nimittää käytännössä kaikki tuomiovaltaa käyttävät vakituiset tuomarit.

0
reply icon Kirjaudu
kalevikamarainen
Kalevi Kämäräinen #3198231 26.6.2020 12:33
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198223
Vaan eipä erota.

X

2+
Max Jussila
Miika Mustonen
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198281 26.6.2020 13:30
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198231
Tuokin on tärkeä tosiasia ja näkökulma.

0
reply icon Kirjaudu
Granu
Arto Granlund #3198454 26.6.2020 18:21
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198203
On, iso aukko.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198481 26.6.2020 19:05
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198454
Itse asiassa niitä on niin monta, että hänen ymmärryksensä muistuttaa reikäjuustoa.

0
reply icon Kirjaudu
TuiccuKarhu
Tuikku Karhu #3198130 26.6.2020 10:47
Ilmoita asiaton viesti
Minä odotan, että Al-Taee, kansanedustaja hänkin, pantaisiin vastuuseen vihapuheistaan ja valehtelemisestaan. Vielä enemmän odotan, että Husu ”Paska” Hussein joutuisi puheistaan vastuuseen. Mutta ei, näitä vierasl… eikun ”pakolaisia” ei saada vastuuseen, vaikka kuinka mollaavat suomalaisia. Rasisteja ne ovat!

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198138 26.6.2020 10:50
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198130
Pitäisi ensiksi olla joku rikos mistä voi nostaa syytteen.

0
reply icon Kirjaudu
TuiccuKarhu
Tuikku Karhu #3198145 26.6.2020 10:58
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198138
Onko vieraslajeista puhuminen rikos? Enemmän se on valehteleminen ja rasistinen puhe rikollista. Ai niin, sinä varmaan sanot, että hän unohti opintonsa ja vaimokkeen pahoinpitelyt yms. No, siinäpä luulet.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198198 26.6.2020 11:47
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198145
”Onko vieraslajeista puhuminen rikos?”

Kun on oikein tehty laki sitä natsien juutalaisia vastaan tekemää propagandahyökkäystä varten ja jos sitten tekee täysin samaa ihmisten eläimellistämistä mitä natsit teki niin totta hitossa on täysi syy epäillä rikoksesta.

Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos, että tekikö vaimoke rikosilmoituksen?

0
reply icon Kirjaudu
jgagarin56
Juha Kuikka #3198150 26.6.2020 11:00
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198138
Syyte nostetaan aina siksi, että epäillään rikoksesta. Tuomioistuin päättää onko rikos tapahtunut.

Antipersuudestani huolimatta tämä asia saisi minun puolestani mennä aivan lakipykälien mukaan, eli 5/6 osaa eduskunnasta voisi tehdä enemmistöpäätöksen syytesuojan murtamisesta. Jos näin ei tapahdu, niin asia voidaan haudata.

2+
Jocke Rantanen
Pekka Toivonen
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198157 26.6.2020 11:09
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198150
Hautajaistunnelmiin päättyi tämä eduskunnan arvovaltaa murentanut episodi.

Äänestystulos oli musertava syyteoikeutta puoltaneiden kannalta, ainoastaan 121 kansanedustajaa äänesti syyteoikeuden puolesta ja peräti 54 vastaan.

Perussuomalaisia kansanedustajia on 39.

0
reply icon Kirjaudu
artoartovihavainen
Arto Vihavainen #3198227 26.6.2020 12:28
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198157
”Perussuomalaisia kansanedustajia on 39.”

Kristillisten muukalaisvihamielisyyden ymmärtää, pakolaisistahan suurin osa tulee muslimimaista ja ovat muslimeita. Kristilliset hyväksyisivät vain sellaiset kristityt pakolaiset jotka tulevat muslimimaista.

Kristillisten toimintaa ei suinkaan leimaa kristillisyys, vaan tekopyhyys.

Kokoomuksessa ja keskustassa on myös omat kansallismieliset ääriaineksensa.

0
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198175 26.6.2020 11:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198130
Minä odotan että Halla-aho pyytää vihapuheitaan anteeksi niin kuin al-Taee teki. Mutta al-Taee onkin mies eikä ”maahanmuuttokritiikko”.

1+
Jari-Pekka Vuorela
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198176 26.6.2020 11:26
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198175
Elokuussa 2019 Helsingin poliisi aloitti esitutkinnan al-Taeen epäillyistä vihapuhekirjoituksista al-Taeen anteeksipyynnöistä huolimatta.

1+
Jari-Pekka Vuorela
reply icon Kirjaudu
artoartovihavainen
Arto Vihavainen #3198232 26.6.2020 12:35
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198176
”Elokuussa 2019 Helsingin poliisi aloitti esitutkinnan al-Taeen epäillyistä vihapuhekirjoituksista al-Taeen anteeksipyynnöistä huolimatta.”

Olisivatko persut valmiita takaamaan al-Taen immuniteettisuojan jos al-Taen rikos olisi tapahtunut eduskunnassa. Ei takulla.

Sen sijaan persun immuniteettisuoja piti pitää voimassa, jotta hän voisi jatkaa vihapuheitaan ja kansankiihotustaan eduskunnassa.

Al Tae ei enää jatka rikollista toimintaansa, koska katuu tekoaan ja on pyytänyt sitä anteeksi. Silti on hyvä antaa poliisin tutkia asia ja vaikka al-Taen rikos olisi tapahtunut eduskunnassa, syytesuoja olisi ollut syytä purkaa, koska se miksi syytesuoja on olemassa ei mitenkään liity näiden kansanedustajien rikoksiin ja ne on syytä tutkia.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198250 26.6.2020 12:55
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198232
Eiköhän sitä tutkittu sen verran että huomattu, että rajuimmille möläytyksille on syyteoikeus vanhentunut. Ei sitten välttämättä ole ollut enää tarttumapintaa että saisi sen kuseen.

0
reply icon Kirjaudu
artoartovihavainen
Arto Vihavainen #3198295 26.6.2020 13:42
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198250
”Eiköhän sitä tutkittu sen verran että huomattu, että rajuimmille möläytyksille on syyteoikeus vanhentunut. Ei sitten välttämättä ole ollut enää tarttumapintaa että saisi sen kuseen.”

Anteeksi nyt että en muista tai tiedä olitko persu vai mikä. Minä en yleensä kiinnitä huomiota siihen kuka puhuu, että onko persu vai ei, vaan otan kantaa puheenvuoroon ja jos on persumainen puheenvuoro oletan puhujan persuksi. Olen saanut monta kerta huomautuksen jos pidän persumaisen puheenvuoron käyttänyttä persuna, vaikka asianomainen ei itse pidä itseään persuna.

Persun pitäisi mielestäni edustaa mahdollisiman suurta vapaamielisyyttä mitä puheisiin tulee. Mitä vain pitää saada sanoa, ainakin mamuista ja suvakeista.

Sitten kun puhutaan al-Taen möhlinnöistä persujen asenne sananvapauteen näyttää olevan ihan toinen. Al-Tae pitäisi saada kuseen, maksoi mitä maksoi. Sananvapaus ei siis persun mielestä koske mamua.

—————-

Pitänee tähän sanoa omakin mielipiteeni. Toki kannatan sananvapautta, mutta paheksun vihapuhetta. Lait laatii Suomessa eduskunta ja se voi säätää sananvapauteen rajoituksia, tai olla säätämättä. Lakeja pitäisi jokaisen noudattaa, riippumatta siitä ovatko ne kansalaisen mielestä oikein laadittuja.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan pitäisi minusta olla laissa kielletty, samoin sen tyyppiset kiihotuspuheet joita al-Tae nuoruuden huumassaan harrasti. Oikeuden pitäisi toimia ja tapauksia pitäisi tutkia silloin kun niitä ilmenee, joskin on päivänselvää että laki ei saa kaikkia rikollisia kiinni.

Lain tarkoitus on kuitenkin myös se että ihmiset koettaisivat noudattaa sitä. Laki vihapuheista olisi siis samanlainen kuin laki liikenteen ylinopeuksista. Ylinopeulksia ajetaan yleisesti ja vain harva jää teostaan kiinni ja saa rangaisuksen. Silti laki parantaa turvallisuutta teillä, koska ihmiset kuitenkin vähän pelkäävät niitä poliisipartioita, vaikka kiinni jäämisen riski onkin minimaalinen. Vain ne jotka jatkuvasti ja säännöllisesti rikkovat ylinopeusrajoituksia, jäävät todennäköisesti joskus kiinni.

Vihapuhekiellolla ei voitaisi vihapuhetta estää ja vain harva jäisi kiinni ja tulisi tuomituksi, mutta ehkä sitä vihapuhetta voitaisiin lain avulla hieman hillitä.

0
reply icon Kirjaudu
MattiKarnaattu
Matti Karnaattu #3198308 26.6.2020 13:55
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198295
”Anteeksi nyt että en muista tai tiedä olitko persu vai mikä.”

En varmaan mikään kun kaikki eduskuntapuolueet tuntuu niin paskoilta. Pyrin äänestämään niin, että tulisi mahdollisimman vähän vahinkoa.

”Sitten kun puhutaan al-Taen möhlinnöistä persujen asenne sananvapauteen näyttää olevan ihan toinen. Al-Tae pitäisi saada kuseen, maksoi mitä maksoi.”

Itse tarkastelen tuota sen mukaan miten se menee lain kannalta. Minun ymmärtääkseni mölisi melkein vuosikymmen sitten, poisti julkaisut ja syyteoikeus vanhentunut ennen kuin asiasta tuli mitään meteliä.

Persuilla vaan se rinnakkaistodellisuusharha että kuvittelevat tähän jotain salaliittoja.

”Laki vihapuheista olisi siis samanlainen kuin laki liikenteen ylinopeuksista.”

Joo, vastaava mekanismi.

0
reply icon Kirjaudu
artoartovihavainen
Arto Vihavainen #3198409 26.6.2020 16:59
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198308
”Pyrin äänestämään niin, että tulisi mahdollisimman vähän vahinkoa.”

Samoin minä, en piittaa ideologisista seikoista, pyrin päättämään ehdokkaasta ajankohtaisten asiakysymysten pohjalta. Vielä kertaakaan äänestyksestäni ei ole ollut mitään apua. Joko ehdokkaani ei ole päässyt läpi, tai kaikki menee muuten pieleen.

Viime vaaleissa äänestin kokoomusta, koska uskoin että kokoomus ja demarit päätyvät hallitukseen ja sote- kysymykset ratkotaan sitten Helsingin pormestarin esittämän mallin mukaan ja maakunnista luovutaan.

Toisin kävi, kokoomuksessa töpättiin, luuliuvat olevansa vahvoilla ja panivat hallitusyhteistyölle liian kovat ehdot ja kepu veti välistä. Nyt ne maakunnat sitten kumminkin tuloo ja minun ääneni ,meni taas hukkaan.

”Persuilla vaan se rinnakkaistodellisuusharha että kuvittelevat tähän jotain salaliittoja.”

Persujen koko maailmankuva perustuu heidän mielikuviinsa, eikä todellisuuteen. Todellisuus on heille kirosana ja he haluavat toimia vain sen oman mielikuvitusmaailmansa puitteissa. Vaikeahan heille silloin on järkeä päähän takoa kun todellisuus näyttäytyy heille harhana ja harha todellisuutena.

1+
Matti Karnaattu
reply icon Kirjaudu
artoartovihavainen
Arto Vihavainen #3198214 26.6.2020 12:07
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti kuitenkin näyttää että syytesuojaa ei murreta.

Kihoottaminen kansanryhmää vastaan eduskunnassa voi nyt valitettavasti jatkua, ja jatkuuhan se.

Senaattorit ovat käyttäneet valtuuksiaan ja antaneet syytesuojan epäilyille lain rikkojille. Tämä on nyt tilanne, eikä sille mitään mahda.

Kansanedustajien kiihotuspuheita ei voida lailla rajoittaa, eikä mikään nykyinen tai tuleva laki tule estämään niiden puheiden julkista esittämistä julkisissa tiedoitusvälineissä eduskunnan auktoriteetilla.

1+
Juhani Penttinen
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198434 26.6.2020 17:56
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198214
Eihän tuo äänestystulos yllätys ollut. Persut olivat ullatus ullatus suojelemassa vieraslajeista höpisevää kurtturuusua ja saivat mukaansa Räsäsen ja muut hurkastelijat sekä kokoomuksen lapsinerot Batmanin ja Rydmanin. Joku kepulikin taisi joukkoon hurahtaa.

0
reply icon Kirjaudu
Pekka Toivonen
Pekka Toivonen #3198455 26.6.2020 18:23
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198434
Ja myös koko puolue : Liike Nyt.

0
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198482 26.6.2020 19:07
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198455
Ai se yhden tähden liike.

0
reply icon Kirjaudu
kyy
Mark Andersson #3198502 26.6.2020 19:41
Ilmoita asiaton viesti
Emme saa koskaan tietää, onko maahanmuuttajien haitallisiin vieraslajeihin vertaaminen rikos vai ei. Kiitos siitä kuuluu persuille, koodeelle ja joillekin kokkareille ja kepulaisille, jotka puuttuivat tilaisuuden tullen oikeuslaitoksen itsenäiseen toimintaan estämällä oikeuskäsittelyn.

Nyt voi eduskunnassa vaatia vaikka juutalaisia tai tummaihoisia – tai vaikka punapartaisia – tuhottavaksi ilman mitään seuraamuksia.

Kiitos noiden tahojen, jotka eivät halua noudattaa demokratian perustana olevaa vallan kolmijako-oppia.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198597 26.6.2020 22:39
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198502
Keskustan kansanedustajista Mäenpään syytesuojan murtamista vastustivat Pasi Kivisaari, Juha Pylväs, Tuomas Kettunen, Mikko Kärnä, Mikko Savola ja Hannu Hoskonen.

Kokoomuksesta syytesuojan säilyttämisen puolesta äänesti neljä kansanedustajaa, Wille Rydman, Heikki Vestman, Janne Heikkinen ja Janne Sankelo.

Myös Liike Nytin Harry Harkimo
vastusti syytesuojan murtamista.

Nyt tiedämme ne joita tolkun ihmisen ei pidä äänestää. Persuja ja krissejä tolkun ihminen ei olekaan kannattanut koskaan.

0
reply icon Kirjaudu
jockerantanen
Jocke Rantanen #3198606 26.6.2020 22:57
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198502
Täällä valehtelee puolestaan Mark.
Ei Mäenpää verrannut haitallisiin vieraslajeihin ketään.
Hän ei edes maininnut sanaa haitallinen.
Oletko ihan vakavissasi toisen kappaleen tekstissäsi? Oletko todellakin sitä mieltä että näin voidaan menetellä?

0
reply icon Kirjaudu
kyy
Mark Andersson #3198610 26.6.2020 23:05
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198606
Kuten jo muualla mainitsin, jopa apina ymmärtää Mäenpään tarkoituksen ja vertauksen.

Myös sinä ymmärrät ihan hyvin. Turha kiemurrella, en näet usko että olet tyhmemnpi kuin apina.

1+
Mika Lamminpää
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198617 26.6.2020 23:17
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus kommenttiin: #3198610
En olisi ihan varma. Sillä ne käsitteet, joita hän viljelee, tulevat hommafoorumilta ja vain hommafoorumilta, tuolta poliittisen kirjoittelun Wuhanin villieläintorilta, jolta ovat peräisin sellaiset virukset kuin ”vihervasemmisto”, ”ilmastohumppa”, ”eurosirkus”ja monet muut tyhjät käsitteet, jotka muuttavat jokaisen poliittisen keskustelun räikeäksi ja joutavaksi jankuttamiseksi, joka ei etene mihinkään vaan kaivaa vain poteroita syvemmiksi.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/timanttia-vai-ruostetta/

2+
Mark Andersson
Jari-Pekka Vuorela
reply icon Kirjaudu
jpvuorela
Jari-Pekka Vuorela #3198800 27.6.2020 12:14
Ilmoita asiaton viesti
Uusi kommentti
Vastaus kommenttiin: #3198606
Mäenpää sanoi, täsmälleen:

”Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä. Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa.”

Arveleeko Rantanen jonkun halunneen torjua hyödyllisiä lajeja?

0
reply icon Kirjaudu
hrautomaki
Hannu Rautomäki #3198687 27.6.2020 9:31
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on päädytty jonkinlaiseen napanöyhtäjärjestelmään, kun Mäenpään käyttämää vieraslaji-sanaa vatkattiin mediassa rasistiseksi epäiltynä kuukausia, ja jopa valtakunnansyyttäjä olisi halunnut nostaa asiasta oikeussyytteen. Aikamoinen vitsi.

Kuvastaa suomalaisen politiikan lillukanvarsi-tasoa.
Tulisiko valtion julkaista listaus kielletyistä sanoista, niin ei pädyttäisi tällaiseen aikuisten hiekkkalaatikkoon?

0
reply icon Kirjaudu
MikaLamminp
Mika Lamminpää #3198762 27.6.2020 11:30
Ilmoita asiaton viesti
Uusi kommentti
Vastaus kommenttiin: #3198687
Toivottavasti äänestystulos ei tarkoita sitä että jatkossa kansanedustaja saa puhua mitä sielu antaa ja sylki suuhun tuo välittämättä mitään tosiasioista tai muiden ihmisten tunteista.

0
reply icon Kirjaudu

Puheenvuoron suosituimmat

Valtakunnansyyttäjä liian tunteellinen ja huomiohakuinen?
26.6.2020 16:03 Risto Jääskeläinen

”R-idioottien” riemukinkerit
26.6.2020 11:01 Arto Luukkanen

Asiantuntijoihin tukeutuvaan hallitukseen luotetaan – kokoomus äänesti tyhjää
26.6.2020 11:51 Tuure Piittinen

Perustuslain kilven ei pidä suojata ihmisarvoa loukkaavaa puhetta
26.6.2020 10:27 Pihla Keto-Huovinen

Mamun neuvot kansanedustajille
26.6.2020 14:12 Alan Salehzadeh”

LAINAUS LOPPUU

(27.06.14:22 tilanne).
Viikkosanomat

2020. Kesäkuu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen haastattelu heti Mäenpää-äänestyksen ratkeamisen jälkeen

kesäkuu 27th, 2020

HS perjantaina 26.06.2020.

LAINAUS

PÄIVÄN TIMANTTI: Oululainen Laura Juvala osti Suomen kalleimman pyörän: ”Kuin kevätlaitumelle olisi päässyt”
PÄIVÄN TIMANTTI:Nuoren ruotsalaisnaisen perustama sovellus auttaa Ruotsin muslimeja välttämään ”deittiviidakon”

Politiikka|Eduskunta
Valtakunnan­syyttäjä Toiviainen uskoo, että Mäenpäälle olisi tullut tuomio – sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei tuomioistuin voi nyt käydä asiaa läpi

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mielestä eduskunnan äänestystulos Juha Mäenpään tapauksessa lähettää huolestuttavan viestin. ”Minusta se vähemmistöjoukko, joka tämän lopputuloksen sai aikaiseksi, viestittää selvästi hyväksyvämpää suhtautumista rasistiseen vihapuheeseen.”

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pettynyt, ettei eduskunta myöntänyt syyttämislupaa Juha Mäenpään tapauksessa. Kuva: VILMA RIMPELÄ / HS

Elina Kervinen HS
Julkaistu: 26.6. 14:43
VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ Raija Toiviainen sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei hän saanut eduskunnalta lupaa asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) syytteeseen.

Jos lupa olisi tullut, syyte olisi nostettu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kyse on tapauksesta, jossa Mäenpää rinnasti noin vuosi sitten eduskunnassa maahanmuuttajat ja vieraslajit.

”Olisi tietysti ollut hyvä asia, että olisimme voineet nyt myös tuomioistuimessa käydä läpi tämän asian asianmukaisesti. Siinä mielessä olen kyllä vähän pettynyt”, Toiviainen sanoo HS:lle.

EDUSKUNTA hylkäsi valtakunnansyyttäjän pyynnön syyttämisluvasta perjantain äänestyksessään äänin 121–54. Lupa syytteeseen asettamiselle olisi tarvittu, koska kansanedustajien puhevapaus eduskunnassa on poikkeuksellisen laaja. Sen myöntäminen olisi edellyttänyt viiden kuudesosan enemmistöä eduskunnassa annetuista äänistä.

Toiviainen pitää eduskunnan päätöksestä huolimatta myönteisenä sitä, että enemmistö kansanedustajista suuressa salissa sekä jo aiemmin perustuslakivaliokunnassa katsoi, että Mäenpään tapauksessa oli kyse vakavasta rikosasiasta ja että myös kansanedustaja olisi tullut sen johdosta saattaa normaaliin rikosoikeudelliseen prosessiin.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
Hänestä äänestystulos lähettää samalla huolestuttavan viestin.

”Minusta se vähemmistöjoukko, joka tämän lopputuloksen sai aikaiseksi, viestittää selvästi hyväksyvämpää suhtautumista rasistiseen vihapuheeseen. On tietysti huolestuttavaa, mikäli tästä saattaisi seurata sitä, että esimerkiksi eduskunnassa puhe alkaisi mennä siihen suuntaan, että jopa ihmisarvon loukkaamista ja yhdenvertaisuuden kyseenalaistamista alettaisiin käyttää sallittuna tapana ajaa omaa agendaa.”

Toiviainen painottaa, että politiikkaa voi tehdä ja omia näkemyksiään ajaa vahvasti ja vakuuttavasti myös laillisin keinoin.

TOIVIAISEN mukaan Mäenpään puheessa oli kyse tavanomaisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Samankaltaisia tapauksia, joissa syyte on nostettu, on ollut paljon. Niistä on tullut tuomio.

Toiviainen uskoo, että myös Mäenpään vieraslajipuheista olisi todennäköisesti tullut tuomio.

”En voi kuitenkaan varmuudella sanoa, koska tuomioistuin ratkaisee aina.”

Laajemmin Mäenpään tapaus herättää Toiviaisen mielessä ajatuksia parlamentaarisesta immuniteetista eli siitä, että kansanedustajien puhevapaus eduskunnassa annetuista lausunnoista on poikkeuksellisen suuri.

”Se oli pieni vähemmistö, joka pystyi estämään syytteen. Se saattaa herättää hämmennystä varsinkin sellaisten kansalaisten kohdalla, jotka itse ovat joutuneet syytteeseen ja saaneet tuomion, mutta kansanedustaja valtiopäivillä puhuessaan samankaltaisesti ei olekaan tässä samassa asemassa. Rangaistavan vihapuheen ja kansanedustajan vahvan sananvapauden raja olisi ollut tarpeen saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi.”

Eduskunta|Eduskunta ei antanut lupaa syyttää Juha Mäenpäätä – Näin kansan­edustajat äänestivät
26.6. 14:55

HS-analyysi|Eduskunta kielsi odotetusti Mäenpään syyttämisen – Tapaus on silti tärkeä kahdesta syystä
26.6. 14:59

Jaa

Tallenna

Hyvä lukijamme,
Kaius Niemi
Tosiasioihin pohjautuvan journalismin tarve on poikkeus­tilanteessa suurempi kuin koskaan. Tilaajiemme ansiosta voimme jatkossakin varmistaa monipuolisen, luotettavan ja kaikkia kansalaisia palvelevan tiedon­välityksen.

Kaius Niemi
Vastaava päätoimittaja

Tue fakta­pohjaista ja riippumatonta journalismia tilaamalla Helsingin Sanomat.

Siirry tilaamaan”
LAINAUS LOPPUU


Kommentti:
Valtakunnansyyttäjä ei vieläkään näytä ymmärtävän mistä suuressa salissa äänestettiin. Äänestettiin siitä, että myönnetäänkö hänelle syyteoikeus kyseisessä tapauksessa, ei siis siitä, onko Mäenpään puheenvuoro eduskunnassa ollut lainvastainen tai rikollinen teko, josta pitäisi voida langettaa tuomio, jos se rikolliseksi havaittaisiin.

Valtakunnansyyttäjä pistää mutkat suoriksi ja väittää kirkkain silmin, että enemmistö äänestykseen osallistuneista piti Mäenpään puheenvuoroa rikollisena, mahdollisen syytteen mukaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan, siis jonkinlaisena vihapuheena. Tästähän ei salissa siis äänestetty, joten emme voi tietää oliko äänestäneiden enemmistö tätä mieltä.

Ainakaan tässä haastattelussa lehti, HS ei tuonut tätä seikkaa esille ollenkaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 27.06.3030 12:05.

2020. Kesäkuu. Edustaja Paula Risikon salamyhkäinen poissaolo Mäenpää-äänestyksessä. ”Paula Risikko kertoo olleensa ennalta sovitussa menossa, jota ei voinut siirtää.”ui

kesäkuu 27th, 2020

2020. Kesäkuu. Edustaja Paula Risikon salamyhkäinen poissaolo Mäenpää-äänestyksessä. ”Paula Risikko kertoo olleensa ennalta sovitussa menossa, jota ei voinut siirtää.”

Helsingin Sanomat perjantai 26.06.2020.

LAINAUS
”Politiikka|Eduskunta
Kokoomus­ryhmästä kolmas­osa oli poissa Mäenpää-äänestyksestä – ryhmän­johtaja Mykkäsen mukaan suurimmalla osalla oli ”aidosti este”

Teija Sutinen HS
Julkaistu: 26.6. 12:25, Päivitetty 11:15
OPPOSITIOPUOLUE kokoomuksen kansanedustajista 13 oli poissa Mäenpää-äänestyksestä, mikä tarkoittaa yli kolmasosaa eduskuntaryhmästä.

Eduskunnassa ei ole poikkeuksellista jäädä taktisesti pois äänestyksestä, jonka kokee hankalaksi. Siitä saa kuitenkin kuulla jälkeenpäin myös edustajakollegoilta, koska tällaista toimintaa ei pidetä suoraselkäisenä.”
LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 27.06.3029 11:42.

2020. Kesäkuu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen pettymys eduskunnan päätökseen Mäenpää-casessa MTV:n uutislähetyksessä puheentunnistusohjelman tulkitsemana.

kesäkuu 27th, 2020

MTV:n tv-uutiset perjantaina 26.06.2020 19:02.

2020. Kesäkuu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen pettymys eduskunnan päätökseen Mäenpää-casessa MTV:n uutislähetyksessä puheentunnistusohjelman tulkitsemana.

”Rajua eduskunnassa meidän tulee säilyttää korkeat eettiset vaatimukset omaa toimintaamme kohtaan että tämä kaikki on yli vuoden kestänyt prosessi on osaltaan kiristänyt sitä että perustuslain vaatimus kansanedustajan vakaasta ja arvokkaasta esiintymisestä

Tervetuloa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

kesken ja nyt kun en saanut eduskunnalta lupaa syyttää niin joudun tekemään asiassa syntymätön syyttämättäjättämispäätöksen syyte Vox prosessi päättyy mahdoton sitten ostaminen nyt tästä puheesta oli näin tärkeä asia

Millä tavalla vastaavanlaisista tapauksista kissa jolla on luonnollisesti tekemään nämä ratkaisut oikeudellisiin perustein ja niin on noudatettava voimassa olevaa lakia ja kansallisia säännöksiä ja tämä esitutkinta valmistui poliisilta niin suuri kuin aivan normaalisti ja suolan ja harkintaa ja ja katsoin että tässä on todennäköisin syy epäillä että tämä että on syyllistynyt rikoksiin ja koska hän on tämä mielipiteensä valtiopäivillä kansanedustajana niin minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin pyytää perustuslain mukaan System syyttäjän eduskunnalta joten Itse en olisi voinut toimia toisin

Kuinka todennäköisenä pidät teetä hänen tulisi olen täällä tarkoittanut sitä että kysymyksessä on sen kaltainen puhe jossain aikaisemman Suomessakin vallitsevan oikeuskäytännön mukaan on selkeästi täyttynyt todennäköisin syin epäilty Mistä kansanryhmää vastaan ja se on täysin selvää kun verrataan aikaisempina asia sovittu mutta vastaavankaltaisista asioissa tunteita on tullut

Mitä vastaatte Mäenpään itse on sanonut että

No aina kun pohditaan sitä että aurinko jo Onko rikostunnusmerkistö täytyy niin tottakai se on tulkintaa mutta sillä tarkoitan kun äsken sanoin että tämä oli varsin tavanomainen tapaus tältä alueelta niin siinä on kyllä aivan sitä samaa periaatetta kuin kaikkien muidenkin kohdalla jotka ovat näissä asioissa olen

Kuka mitä Vastaa vain syytä

No tämä on minusta hyvin Asiaton ja erittäin vakava väite ja minä noudatan siis lakia kuten äsken sanoin voimassa olevaa kansallista lakia kansallisia säännöksiä ja myöskin sitä kansainvälistä ja kotimaista oikeuskäytännöstä käytäntö ja mikä tähän liittyy ja laillisuusperiaate edellyttää että minä noudatan tarkoin lakia ja muussa tapauksessa itse rikkoisin lakia ja asetuksia rikkomisesta joten se väite että taas perustein tehty on täysin Asiaton

siellä uunista vai kärjestään sellaista keinoa ei otettaisiin käyttöön jossa tarkoituksellisesti alettaisiin omien mä värien edistämiseksi käyttämään rangaistavaa vihapuhetta keinona täytyy olla muita keinoja ajaa niitä asioita ja niitä todellakin on varmasti myös poliittisella kentällä ettei tarvitse siihen mennessä olisi todella surullinen kuva Tulevaisuudesta

Kiitoksia tästä haastattelusta Raija Toiviainen ja Jesse jatkaa nyt kotimaani

siirtää tämä tarkoittaa maakunnan sisällä myös työntekijöiden palkkojen harmonisointi ja työtehtävän mukaan kustannukset voivat nousta puolen puoleen miljardiin arvioi hallitus lakiluonnoksessa hetkellä jokainen kunta on myös alueita työnantaja ja kuntien Välillä on palkkaeroja eri työnantajien Välillä on jatkossakin uusiokela Isella sairaanhoitajalla voi olla eri palkka kuin helsinkiläisellä kollegalla on sen sijaan ministeriön mukaan työnantajille eli soteva kunnille syntyy tehdään sitten pikemminkin ulospäin käytännössä sitä että sillä on matkustaa ihanat palkat saatetaan nostaa myöskin tasolle 60 miljoonaa euroa

kuntatyönantajat esittävät että Wanted harmonisoi tai siihen keskipalkka ja mukaisesti mutta oikeuden päätös voi vaikeuttaa ehdotuksen läpimenoa työtuomioistuin päätös että palkan pitäisi sinäkin tulisi tällä periaatteella enemmän lakkauttamista varmasti vaikeuttaisi jos kokoluokkaan tuota luokka miljardia kyllä Ida luvassa on siis vielä

ikäihmisten liikkuminen jäi hoivakodeissa vähäiseksi Corona kriisin rajoitus vaiheen aikana Nyt omaiset pääsevät osallistumaan muun muassa ulkoiluttamiseen ovat kuitenkin yhä varovaisia vierailujen asukkaiden joka päivä piristämässä Minun päivää ja tällaista että kyllä siellä tulee tosi paljon kiitosta vanhuksilta No siis mullahan on parveke mut sieltä heille Anna liiketoimintaan kävi ilmeiseksi tosi hyvältä kuivasilmäisyys Joonatan parveke meillä ei niitä pelaajia

länsi-pohjan sairaanhoitopiirin johtavat lääkärit varoittavat yhteisessä kannanotossaan että alueen Corona tilanne on muuttunut vakavammaksi alueella on todettu kahden viikon aikana vain kolme tartuntaa mutta altistuneita on viitisenkymmentä tietenkin tämä Ruotsin tilanteen seuraaminen on herättänyt ja toisaalta Meillä on kokemusta siitä että miten yksin tämän vuoden aikana Ja sen pohjalta halutaan ennaltaehkäistä kaikin keinoin vaikuttamaan siihen että tilanne tällä alueella

Ruotsin valtion epidemiologia Anders tegnell kritisoi Maailman terveysjärjestö vähän väärin tulkinnasta eilen listasi 11 Euroopan maata joissa koronatartunnat Ovat merkittävässä kasvussa näiden maiden joukossa ovat Ruotsin lisäksi esimerkiksi Armenia ja Moldova Engelin mukaan Ruotsi sekoitetaan virheellisesti maihin jotka ovat lempinimi

on saa alussa uusia tartuntoja on erityisesti maan etelä- ja länsiosissa on texasissa nyt Kaliforniassa ja Floridassa useissa osavaltioissa on otettu Aikalisä rajoitus

ainakin kolme ihmistä on kuollut puukotuksessa Skotlannin glasgowssa 4 tietojen mukaan puukotus tapahtui hotellin rappukäytävässä kaupungin keskusta-alueella poliisi on ampunut epäilyyn viranomaisten mukaan yksi poliisi loukkaantui puukotuksessa

antaa ensi vuoden alkupuolella julkisen raportin Corona on parantanut suomalaisten luontosuhde tanssi selviää ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen kyselystä koronan vaikutus näkyy muun muassa siinä että yli puolet vastaajista on viettänyt luonnossa aiempaa enemmän aikaa erityisesti alle 25 vuotiaat pitävät nyt luontoa entistä tärkeämpänä Corona keväällä niin neljäsosa suomalaisista on huono liikkumaan enemmän luonnossa ja luonut arvostus on lisääntyneet se on oikeastaan todella merkittävä tulos että ihmiset on löytäneet lähiluonnon mutta sitten myös retkeily tänne sisään ja Nuuksion kansallispuisto Missä ollaan siitä on huomattu että se lähiluonto siellä liikkuminen siellä rauhoittuminen niin se on antanut voimaa tähän kun ollut monilla ihmisillä vaikeeta

hirmuinen tai ihana helle kumisen katsoo niin jatkuva aina vaan sillä noita läkähdyttävä 30 asteen lukemissa löytyy huomennakin kartalta etelässä ja lounaassa varmaan mennään yli kolmenkympin paikoin mutta olihan siel typpi antaa myös Muutoin se näkyy pohjoisessakin siellä Sekin on ihan mukava kohta tarkemmin siis vielä tätä kautta ja sitten pääsee äänien Mervi Ja tulosruutu me tapaamme jälleen kymmeneltä

sulkeminen YouTube Avaa alennusten Maailma Tiesitkö että turhia vaivoja

Juuloppu täällä 40 turnaus päivänä 21 jääkiekko MM Missä tonttu pelimuoto se on jo muutaman vuoden jatkoajat ontelo 303 vauhdikasta peliä ja tilanteita että siitä kehitetty ja sitten tuleva idea jääkiekkoliiga NHL on pitänyt sitkeästi kiinni tavoitteestaan pelata kausi loppuu vaikka ilmassa on vielä paljon kysymysmerkkejä pohjois-amerikka En mä nyt ole pellavaiset lopullisen päätöksen että pärjätä koska tilanne on niin ne on ihan kaikki nyt tota tutkinnon innolla odotan tietysti joskus meni tarvitaan

teemajuhlat liverpooliin mun kaduilla saattaa kestää ainakin koko viikonlopun ylivertaisen kauden pelannut joukkue varmisti mestaruutensa seitsemän kierrosta ennen liinan päättymistä aikaisemmassa vaiheessa siis kuin mestaruus ratkesi Vuosaari tässä alkuillan urheilu 10 uutisten jälkeen jatketaan siihen saakka Näkemiin”

2020. Kesäkuu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen pettymys eduskunnan päätökseen Mäenpää-casessa MTV:n uutislähetyksessä puheentunnistusohjelman tulkitsemana.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 27.06.2020 10:33.