2019. Syyskuu. Salkku. Urpilainen, Katainen. Saneltu teksti.

syyskuu 12th, 2019

Salkku urpilaisella jotain painoa siinä salkussa mutta ei ollut ollenkaan tämän ovat kaikki kaikki kuitenkin unohtaneet tällä hetkellä ja hehkuttavat sitä Urpilaisen salkun painoa ei nyt salkkua tullut ollenkaan ja nyt sitten kaikki unohtavat sen että hänellä ei ollut salkkua tällaista tämä valta median ja vastuullisen median touhu on niin siellä Iltalehden Karvala kuin Helsingin Sanomien toimittaja höpöttävät jotain Kataisen salkun painosta Ei siellä ollut mitään salkkua Tämä on kyllä tietenkin hyvin tuolta sen aikaisista uutisista löydettävissä että Katainen jää ilman salkkua mutta mitäs siitä nyt vaan sitten unohdetaan koko juttu ja ollaan mukaan tietävinään että kataisella oli paljon erilaisia tehtäviä nojotain Hänellä oli mutta hänellä ei ollut mitään vastuuta vastuut vain salkun kantamisesta ja sitä hänellä ei sitten ollut sitä toistan koska sitä ei nyt enää kukaan muista että Kataja ilman salkkua esimerkiksi aikoinani kirjoitin tämmösen Storyn siitä että tämä salkuton miehen komisarion mulkut on komissaari näin näin voi sanoa mutta eihän tässä nyt mitään tämä nyt on tämä tämä on saneltu tähän kokeilen tämmöstä systeemiä ja ja tota yritän etsiä niitä nykyisiä artikkeleita ja sitä vanhaa jossakin ilmoitetaan tasan tarkkaan että kataiselta jäi Salkku saamatta No hän itse hehkuttaa ja arvioi oman työtään jotainhan tietenkin siellä on tehnyt kun on siellä ollut mutta kuka sen työn tehnyt sitten tehnyt ja se ainakin on niin että hänellä ei ollut siitä mitään vastuuta koska saukko oli jäänyt aikoinaan saamatta tämä nyt tässä on tulossa niin olen Sanelen tätä nyt sitten tähän jonkun verran määräkin on syyskuun Onko nyt 12 torstai ja tota ja tämän tulee tavallaan nyt sitten pelkkänä sanella tekstinä mutta tuleepahan sitten laitettua tämäkin fakta kuntoon jotta nämä vastuulliset median Voisivat sitten miettiä sitä että miten ne minkä takia He puhuvat Kataisen salkusta kun sen salkkua ei ollut edellisen salkun painoarvo oli sitten sen laukun paino ainakin oli 0 loppu

Hanki Outlook for Android

Viikkosanoat. Pertti Manninen. Torstai 12.09.2019 klo 7.00.

Syyskuu 2019. Juha Sipilän missio ammattiyhdistysliikkeen tuhomisesta karahti kiville. Puolueensa hän onnistui tuhoamaan? Katri Kulmunin on tehtävä ihme pelastaessaan Keskustapuoluetta.

syyskuu 8th, 2019

Syyskuu 2019. Juha Sipilän missio ammattiyhdistysliikkeen tuhomisesta karahti kiville. Puolueensa hän onnistui tuhoamaan? Katri Kulmunin on tehtävä ihme pelastaessaan Keskustapuoluetta.

Kaikkivaltiaan elein ja toimin päämisteri Juha Sipilä lähti viemään ”Suomea kuntoon”. Mission ammattiyhdistysliikkeen tuhoamisesta hänelle syötti Kokoomuksen Jyri Häkämies, joka nyt on Elinkeinelämän keskusliiton toiminnanjohtaja tai toimitusjohtaja. Yhdessä he suunnittelivat ammattiyhdistysliikkeen kurittamisen ja palkkatyöväen järjestykseen saattamisen mieleisekseen.

Ei ihan onnistunut vaikka lähellä oli. Lopulta hänet pudotti oma väki. Kun hänestä ei muuten eroon päässyt, niin vanhat konkarit näkivät, että vain rökälemäinen vaalitappio hänet pudottaisi. Konkarit Pekkarinen, Kääriäinen ja Anttila ja muutkin luopuivat eduskuntavaaliehdokkuuksistaan ja saivat Keskustan vaalitappion syventymään.

Sipilän jatkaminen oli kyllä aika lähellä. Ei tämä paksunahka olisi tarvinnut kuin hiukan paremman vaalituloksen ja sen, että Kokoomuksen Petteri Orposta olisi tullut pääministeri. Ja sekin oli lähellä. Orpon ”ihminen ei ole desimaali” ja muutkin hapuilevat lausunnot pudottivat Orpon. Ja sinettinä tälle oli Liike Nytin Harry Harkimo, joka onnistui saamaan sellaisen pienen kannatussiivun, jonka Kokooomus olisi tarvinnut noustakseen suurimmaksi puolueeksi.

Näin ei käynyt. Jussi Halla-Ahon Perussuomalaisetkin kiilasivat Kokoomuksen ohi ja niin SDP:n Antti Rinteestä leivottiin niukka vaalivoittaja ja sitten pääministeri. Tähän tietenkin tarvittiin pelisilmää. Hyväksyessään kaiken maailman yhteiskuntasopimukset, toisin sanoen hyvksyessään ne kynsin hampain mielenosoitusten siivittäminä, ay-liike petasi SDP:n vaalivoiton, KIKY-sopimuksetja lomarahojen leikkaukset ja surullisen aktiivimallin, surullisesti ja epäoikeuden mukaisesti toteutetun, varmistivat lopulta niukkaakin niukemman ”Suomi kuntoon” uuden suunnan. Aika tietenkin näyttää mitä tapahtuu. Ainakin köyhän kyykyttämistä on luvattu vähentää.

Juha Sipilä piti tunteikkaan puheenvuoron jättäessään puheenjohtajuuden. Jakoipa pari esinettäkin Katri Kulmunille: itse tekemänsä messinkisen puheenjohtajan nuijan ja kaupasta ostetun tunkin. Toivottavast Kulmuni hankkii niille puoluetoimistoon lasivitriinin ja jättää ne sinne muistoksi puheenjohtajasta, joka melkein tuhosi puolueen.

Tähän loppuun muutamia kuvia ja linkkejä Juha Sipilän ajasta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina 8. syyskuuta klo 10:31

2015
IMG_0639d20150912iltaloopit1200cls
SYYSKUU 2015. KOKO SUOMI PYSÄHTYY – SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. ILTALEHTI, ILTA-SANOMAT. LÖÖPIT.
Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Espoo. Leppävaara. CELLO. LAUANTAI 12.09.2015 KLO 11:59.
http://www.nettisanomat.com/2016/12/10/etusivu.html

2016
sipila20170107IMG_0045w300
”Toivotan kaikille suomalaisille hyvää satavuotisjuhlaa. Juhlan teemana on yhdessä, joten toivon, että yhteenkuuluvaisuudentunne lisääntyy vuoden aikana. Teen kaikkeni sen eteen, että näin tapahtuu.” 30.12.2016.
http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html#shit20170102

2017
20170102sipilaagendamsnteksti
msn uutiset

MAANANTAI 02.01.2017 – IL: LUOTTAMUS SIPILÄN HALLITUKSEEN HORJUU – YLI PUOLET EPÄILEE SALAISTA AGENDAA.
”… yli puolet (56 %) epäilee, että hallituksella on salainen agenda eli hallituksen päätarkoitus on muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita eikä korjata Suomen taloutta.”
”Taloustutkimus haastatteli 1136 ihmistä internet.paneelissa joulukuun puolivälin jälkeen. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttia suuntaansa.”
msn uutiset
MAANANTAI 02.01.2017
http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html#shit20170102

JUHA SIPILÄN PUOLIVÄLISIVULLA on paljon tietoa toimista mm. vakuutuskuoret selostettuina. Vuonna 2017 ei tietenkään voinut vielä tietää, onko kysymykseesä PUOLIVÄLI. Nyt tiedämme.

http://www.nettisanomat.com/2017/01/07/etusivu.html

08.09.2019 11:07 Pertti Manninen

Jylkkärin pääkirjoitus elokuussa 2019. Syöttöporsaita Kelan oomme kaikki! Tuukka Tervonen. Jyväskylän ylioppilaslehti-

elokuu 30th, 2019

Teksti Tuukka Tervonen
Syöttöporsaita Kelan oomme kaikki

Pääkirjoitus | 26.08.2019

Kesä 2019 oli poikkeuksellisen menestyksekäs vaihe Suomen opiskelijaliikkeelle. Suomen ylioppilaskuntien liiton kannanotto perustulon puolesta ja opiskelijoiden riittävän levon ja lomailun turvaamisesta aiheutti ainakin Twitterin digitaalisessa vesilasissa kunnon myrskyn.

Keskustelu oli monipuolista: Opiskelijaliikkeen sisältä esimerkiksi Kokoomusopiskelijat riensivät kommentoimaan kirjoitusta kriittisesti mutta asiallisesti, kun taas monet muut opiskelijat allekirjoittivat kannanoton täysin. Mutta keskustelua käytiin kerrankin myös muuten kuin opiskelijaliikkeen sisällä näkymättömissä.

Sosiaalisessa mediassa luonnollisesti eniten ääneen pääsivät paheksujat, joista moni varsin asiattomasti. Keskustelu väännettiin äkkiä siihen, että SYL haluaisi lomarahat ja palkallisen kesäloman opiskelijoille, vaikka tätä ei mitenkään vaadittu. Kun liiton kannanotossa oltiin huolissaan uupuneiden opiskelijoiden jaksamisesta, niin lääkkeeksi tarjottiin työntekoa koko kesäksi ja ehkä viikon tai parin lomailua toukokuun loppupuolella kun luennot ovat jo lopussa.

Sitten omankin kesän työnantajani Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä kirjoitti satiirisen kolumnin vaivojaan vaikertavista opiskelijoista, mistä Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi innostui kutsumaan opiskelijoita viipaloitaviksi syöttöporsaiksi. Tämä kommentti vasta saikin paitsi opiskelijat, myös monet muut kiivastumaan viikkoja jatkuneeseen raivoamiseen somessa. Syöttöporsas-kommentista voit lukea tästäkin lehdestä lisää, sillä haastattelin aiheesta Ahosniemeä.

Kaikki tämä keskustelu oli kuitenkin erinomaista, sillä kerrankin opiskelijoiden jaksaminen, tuet ja laajemminkin korkeakoulumaailmassa pärjääminen olivat viikkotolkulla yhteiskunnan eliitin huulilla. Monilta poliitikoiltakin tuli sympatiaa.

Jakolinjat olivat ennalta nähtävissä, mutta SYL teki edunvalvojana juuri sen mitä sen pitääkin, eli mestarillisesti sai kaikki keskustelemaan opiskelijoista, mistä varmaan voivat olla tyytyväisiä myös nekin opiskelijaliikkeessä, jotka eivät perustuloa kannata.

Huonoa on kuitenkin se, että nyt näyttää siltä, että kaikki keskustelu ei ole johtamassa mihinkään. Kesällä kohkattiin myös Rinteen hallituksen kuihtuneesta vappusatasesta, pääosin yhtä vähillä faktoilla millä liiton kannanottoakin kritisoitiin.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että hallitus ei aio indeksikorotuksen palauttamista lukuunottamatta nostaa opintotukea, vaikka neljä viidestä hallituspuolueesta tätä lupaili ja ajoi vaalien alla. Opiskelijoiden ja nuorten suosimien vihreiden ehdottelema koulutusmiljardi on ilmeisesti kuivunut kasaan paljon nopeammin ja syvemmässä hiljaisuudessa kuin demareiden vappusatanen. Ihan Sipilän ja Stubbin koulutuslupaus-petoksen veroinen takinkääntö ei ole kyseessä, mutta paska maku siitä silti jää suuhun.

Kysymys onkin, että jos korkeakoulujen ja eritoten opiskelijoiden asemaan ei tule parannuksia edes, kun kaikki sille myötämielisimmät puolueet istuvat hallituksessa, niin milloin sitten?

Siinä on liitolle paitsi uuden kannanoton, myös tehokkaan lobbauksen paikka. Keskustelu on hyvästä, mutta se ei riitä, jos muutosta nykytilanteeseen ei tule, vaan pelkkää sympatiaa.

Ymmärrys ei maksa edes soluhuoneen vuokria eikä tuo halvintakaan nuudelia pöytään.
Tuukka Tervonen

https://www.jylkkari.fi/2019/08/syottoporsaita-kelan-oomme-kaikki/

Tähän oli tarkoitus laittaa linkki sitten pääkirjoituksessakin mainittuun juttuun, jonka päätoimittaja oli nimennyt: ”Mitä syöttöporsas tarkoitti?” ja jossa hän haastatteli Kauppalehden Arno Ahosniemeä. Jostain syystä Jylkkäri on jättänyt pois tämän artikkelin nettiversiostaan ja vainnnäköislehdestä sen voi lukea. Muut ko numeron jutut mielestäni olivat julkaistu. Liitän oheen sentään valokuvan ko. sivusta ja tietenkin sen voi käydä lukemassa näköislehdestä. Hakukoneet sitä eivät löydä ja niinpä lisään tähän joitakin hakusanoja. Ehkä yritän vielä saada jutun tänne perään kokeilemalla ensi kertaa puheentunnistusohjelmaa.
Tämän näköislehteen piilotetun jutun hakusanoja:
syöttöporsasa, opiskelija, Kauppalehti, Arno Ahosniemi, Annamari Sipilä, innoitus, satiiri, naljailu, laiskanpullea, Suomen ylioppilaskuntien liitto, SYL, mielenterveys, sananvalinta, oikeus, palautuminen, lepo.

thumbnail_IMG_20190830_092334466kaann

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 30.08.2019 klo 09:53 matkalla Suomessa, Laukaassa.

Jylkkärin näköislehden linkki:
https://www.jylkkari.fi/nakoislehti/

Lisäys hetkeä myöhemmin:
Nettisanomisa on jo kahden vuosikymmenen ajan ”puolustettu” opiskelijoita vuosittain . Tässä eräs juttu vuodelta 1999.

”Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista.”
… Yksinäisen korkeakouluopiskelijan opintotuki ja asumislisä voivat nousta nykyisin 21 546 markkaan yhdeksässä kuukaudessa ja 28 728 markkaan vuodessa. Summat eivät ole pieniä.
Kalenterivuoden maksimituki ei poikkea paljon siitä, mitä keskituloinen maksaa veroina vuodessa palkastaan. Mitä sitä sanotaankaan? Ilmaista lounasta ei ole.”
Helsingin Sanomien pääkirjoittaja keskiviikkona 04.08.99 ”Opiskelijoiden tukien leikkaukset”

Maksimissaan (johon vain harvat opiskelijat yltävät) alle 2400 markkaa kuukaudessa elämiseen: asumiseen, ruokaan ja kaikkeen muuhun! Kannattaa kyllä olla kateellinen kohta siellä uudessa norsunluu- eiku lasitornissa!
nettisanomat.com 12.08.99. pm
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#pienetki

Ja toinen paria numeroa myöhemmin:

”Farssi 1.
Opiskelijoiden asumistukileikkaus.

Kaikki ovat vastaan ja silti leikkaus etenee! Kaikki kansanedustat kaikista puolueista, jotka käyttivät asiasta puheenvuoron eduskunnassa tuomitsevat asumistuen leikkauksen. Siitä huolimatta asia etenee luonnonlainkaltaisesti ja lopputulos saattaa olla hallituksen talousarvion mukainen, jonka kaikki hallituspuolueet ovat hyväksyneet.

Farssiksi asia muuttui, kun kokoomuslainen opetusministeri Suvi Linden ainoana puolusti hallituksen yksimielistä esitystä, mutta kuitenkin kertoi vastustavansa leikkauksia!

Yksityishenkilönäkö?
http://www.nettisanomat.com/1999/09/30/n999farssi1opisk.htm

LUE MYÖS!

Selväjärkinen selostus opintotuesta 1.

Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Saana Siekkinen kertoo.
http://www.nettisanomat.com/1999/09/30/n999selvajark.htm

Köyhät tapelkoot keskenään!

Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella.
http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997koyhatasuvat.htm

Zyskowisz peräytyy? Linden peräytyy?
Pitivätkö opiskelijat puoliaan riittävän näkyvästi?
http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997zyskow.htm

Lue myös Nettisanomat 99/2: Zyskowicz: ”Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja.”
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#kokoomukse

Kiukas: ”Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta”
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#yksil

Helsingin sanomat: ”Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista.”
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#pienetki

30.08.2019 10:33

Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta.

elokuu 30th, 2019

Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta.

Elokuun 2019
vierailun yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kysyttiin myös keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan, siis Venäjän rajoille rajoittuvaan Eurooppaan. nyt kun rajoittamista koskeva sopimus ei ole enää voimassa.

Presidentti Sauli Niinistö: ”Ymmärtääkseni amerikkalaiset ovat itse sanoneet, etteivät tule niitä sijoittamaan Eurooppaan.

Presidentti Vladimir Putin:
”En ole toki kuullut siitä, että amerikkalaiset lupasivat olla sijoittamatta keskimatkan ohjuksia Eurooppaan. Jos niin on, niin hyvä juttu.”

Lähde:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006211977.html

Täällä on myös video tätä asiaa koskevasta lehdistötilaisuuden osasta ja tekstiäkin enemmän.

Ylen uutiset näyttivät myös tämän kohdan ja myös sellainenkin lause niistä jäi korvaan, jossa Putin ei halunnut havahtua siihen, että näitä ohjuksia yks kaks olisi Venäjän ympärillä, jotenkin näin.

MTV:n uutisissa ei ollut tästä asiasta mitään.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 30.08.2019 matkalla Suomessa, Laukaassa.

Kokoomuspeliä Uudellamaalla: Eero Lehti rahoitti kirkkonummelaisen Timo Haapaniemen vaalikampanjaa pudottaakseen toisen kirkkonummelaisen Raija Vahasalon eduskunnasta ja noustakseen Vahasalon ohi. Onnistui vain pudottamisessa.

huhtikuu 24th, 2019

Kokoomuspeliä Uudellamaalla: Eero Lehti rahoitti kirkkonummelaisen Timo Haapaniemen vaalikampanjaa pudottaakseen toisen kirkkonummelaisen Raija Vahasalon eduskunnasta ja noustakseen Vahasalon ohi. Onnistui vain pudottamisessa.

Timo Haapaniemellä oli näyttävä kampanja, jossa oli myös lukuisia televisiomainoksia MTV:ssä. Kirkkonummella kampanja oli vallan mahdoton niin lehti-ilmoituksissa kuin myös Kirkkonummen Sanomien sivuilla. Eero Lehti tiesi varsin hyvin, mistä Haapaniemi saisi pääosin äänensä: Kirkkonummelta. Raija Vahasalon äänisaalista oli kaikin keinoin supistettava juuri täällä.

Omituisesti Vahasalo suostui siihen, että numerosta toiseen hänellä ja Haapaniemellä oli puolensivun yhteismainokset. Paikallisyhdistyshän oli Haapaniemen näpeisssä ja tähän oli alistuttava.

Eero Lehti tiesi olevansa putoamisvaarassa ja kokoomuksen viimeisten valittujen joukkoa oli harvennettava, hänen todellisin kilpailija oli siis pudotettava.

Tulos olikin sitten täpärä täällä loppupäässä:
Keto-Huovinen, Pihla KOK 3412 VALITTIIN
Vahasalo, Raija KOK 3075 EI VALITTU, VARALLE
Lehti, Eero KOK 2921 EI VALITTU, EI VARALLE

Haapaniemen kokonaisäänimäärä
Haapaniemi, Timo KOK 1069 joista 605 Kirkkonummelta.

Kirkkonummella annetut äänet Krkkonummen Sanomien uutisesta:
Anders Adlercreutz 3012
Markus Myllyniemi 941
Riikka Purra 809
Saara Huhmarniemi 759
Elina Lepomäki 715
Raija Vahasalo 698
Timo Haapaniemi 605

”Lahjomattomat” numerot puhuvat puolestaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 24.04.2019 14:48

20190424koomusmainosIMG_20190424_151020251

kirkkonummituloksiaIMG_20190424_140655191