2018: Yle vaalipäivän aamuna: Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.

tammikuu 28th, 2018

2018: Yle vaalipäivän aamuna:

”Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.”

Suomen presidentinvaalit28.1.2018 klo 07:00
Pekka Pantsu

Kuva: ”Sauli Niinistö kampanjoi lauantaina muun muassa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.”

Sauli Niinistön uudelleenvalinta voi ratketa käytännössä heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua, kun presidentinvaalien ennakkoäänien laskentalulos on julkistettu. Jos ehdokas saa yksinään yli puolet kaikista äänistä, toista kierrosta ei tarvita.”

”Tasavallan presidentin Sauli Niinistön toinen kausi saattaa hyvinkin varmistua jo tänään heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua iltakahdeksalta, kun presidentinvaalien ennakköäänten laskentatulos julkistetaan ensimmäisen kierroksen osalta.”

”– Pidän erittäin todennäköisenä, että heti ennakkoäänten tulosjulkistuksen jälkeen tiedämme Sauli Niinistön tulevan valituksi jo ensimmäisellä kierroksella, jos ennakkoäänten jakautuma edes suurinpiirtein noudattaa mielipidemittausten lukemia, arvioi valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta.”

”Paloheimo arvelee, että noin puolet kaikista äänistä on annettu jo ennakkoon. Ennakkoäänistä Paloheimo uskoo Niinistön saavan vähintään 55 prosenttia, jopa yli.”

”– Sauli Niinistön kannatus saa vaalipäivänä annetuista äänistä pudota pitkälti alle 50 prosentin ja silti hän vielä saa kaikista äänistä yli puolet, Paloheimo ynnää.”

Niinistö hyötyy nukkujista
Tosin pienen kysymysmerkin tulokseen heittää äänestysprosentti, vaikkei Paloheimo usko sen vaarantavan Niinistön valintaa. Paloheimon mukaan korkeasta äänestysprosentista hyötyvät etenkin muut ehdokkaat kuin Niinistö, joka taas hyötyy nukkumaan jääjistä.”

”– Mitä huonommaksi jää vaalipäivän äänestysaktiivisuus, sitä suuremman osuuden Niinistö tulee saamaan kaikista äänistä.”

”Mielipidemittauksia tekevän taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen uskoo Niinistön ennakkoäänimäärän jäävän selvästi kyselyjen antamia kannatuslukemia matalammaksi, alle 50 prosentin.”

”– Sanoisin 47–48 prosenttia. Vaalipäivän äänet vääntävät Niinistön ääniosuuden yli 50:n.”

”Pajunenkin uskoo vaalin ratkeavan jo ensimmäisellä kierroksella. Tosin hän arvioi Niinistön voittavan niukemmalla erolla kuin kyselyjen tulokset antavat olettaa.”

”Suora valinta jo ensimmäisellä kierroksella edellyttää ehdokkaan saavan yli puolet kaikista äänistä. Jos kenenkään äänimäärä ei ylitä 50 prosenttia äänistä, järjestetään vaaleissa toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä. Mahdollinen toinen kierros pidetään sunnuntaina 11. helmikuuta.”

Kuva: ”Paavo Väyrynen kampanjoi lauantaina Helsingin Kampissa ja monessa muussa paikassa.Jyrki Ojala / Yle”

Yllätyshuumaa ei tule
Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on vankasti toistellut toisen kierroksen toteutumista, vaikka kannatuskyselyt eivät ole näkemystä tukeneet. Kyselyjen perusteella arvioituna toinen kierros edellyttäisi kuuden vuoden takaisen ”Haavisto-huuman” toistumista jonkun ehdokkaan kohdalla. Asiantuntijoiden mukaan loppukirinousua ei ole nyt näköpiirissä sen enempää Väyryselle, vihreiden ehdokkaalle Pekka Haavistolle kuin muillekaan.”

”– Sellaista on aika vaikea nähdä, koska ehdokkaiden kannatus on ollut aika vakiintunutta ja nähty kasvukin vähäistä. Ehkä Väyrysellä olisi ollut jonkinnäköinen mahdollisuus, mutta viimeisten mittaustulosten valossa näyttää siltä, että huima nousu ei toteudu, arvelee Pajunen.”

”Paloheimo arvelee taktista äänestämistä kuitenkin ilmenevän vaalien kakkossijasta, vaikkei toiseen kierrokseen välttämättä uskotakaan.”

”– Äänestäjät, jotka nimenomaan eivät halua Väyrysestä vaalien kakkosta, saattavat keskittää ääniään Haavistolle pudottaakseen Väyrysen järjestyssijaa alemmaksi.”

”– Ja päinvastoin: äänestäjät, jotka eivät missään tapauksessa halua Haavistoa kakkossijalle vaaleissa, saattavat äänestää Väyrystä, koska hänellä nyt saattaisi olla mahdollisuus kakkoseksi. Tällainen asetelma, ihmisten taktinen äänestäminen saattaa lisätä sekä Haaviston että Väyrysen äänimäärää, Paloheimo laskee.”

”Taktikoinnin kärsijä saattaa olla keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, vaikka puoluejohto on yrittänyt patistella väkeään puolueen oman ehdokkaan taakse.”

”– Tuoreitten mielipidemittausten perusteella keskusta on onnistunut tässä erittäin huonosti. Hyvin suuri osa keskustalaisista on mielipidemittauksissa ilmoittanut äänestävänsä suoraan Niinistöä. Tästä jää varmasti keskustan sisälle jälkipyykkiä ja kuplintaa, jos Väyrysen osuus äänistä on selvästi suurempi kuin Vanhasen äänisaalis, Paloheimo näkee.”

Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.
https://yle.fi/uutiset/3-10044788

KOMMENTTI:
Toistan hetki sitten kirjoittamani:
”Se, että Yle päästelee näitä ennusteitaan nyt vaalihuoneistojen juuri avautuessa on sitten toinen juttunsa. Voisihan sitä pitää vaalirauhaa edes vaalipäivänä, samalla tavalla kuin ainakin perinteisesti ehdokkaatkin ja heidän tukijansa pitävät.”
http://viikkosanomat.fi/2018/01/28/2018-ylen-ja-viikkosanomien-arvelu-vaalin-tuloksesta-juuri-aanestyspaikkojen-avauduttua-sunnuntaina-28-01-2017-klo-9/

Tämä Ylen sivun juttu tuli nyt tähän hiukan extrana, kun hain professori Paloheimin etunimeä netistä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 28.01.2018 11:39.

2018. Ylen ja Viikkosanomien arvelu vaalin tuloksesta juuri äänestyspaikkojen avauduttua sunnuntaina 28.01.2018 klo 9.

tammikuu 28th, 2018

2018. Ylen ja Viikkosanomien arvelu vaalin tuloksesta juuri äänestyspaikkojen avauduttua sunnuntaina 28.01.2018 klo 9.

Ylen aamuuutisissa klo 9.00 radiossa emeritus-professori Heikki Paloheimo kertoi vaalin tuloksen: Sauli Niinistö valitaan ensimmäisellä kierroksella ja tulos julistetaan heti klo 20.00 ennakkoäänestyksen tulosten selvittyä. Perusteluina oli gallupit ennakkoäänestyksen aikaan (55 %) ja se, että nyt jo puolet äänistä on annettu. Tämän vaalipäivän äänistä Niinistö saa kuitenkin niin paljon ääniä, että enemmistö tulee.

Gallup-asiantuntija Jari Pajunen oli kuitenkin varovaisempi ja arveli Niinistön saavan ennakkoäänistä 47 % ja tuloksen olevan tiukempi Niinistön kuitenkin voittaessa.

Se, että Yle päästelee näitä ennusteitaan nyt vaalihuoneistojen juuri avautuessa on sitten toinen juttunsa. Voisihan sitä pitää vaalirauhaa edes vaalipäivänä, samalla tavalla kuin ainakin perinteisesti ehdokkaatkin ja heidän tukijansa pitävät.

Tähän muuten vielä eilen MTV:n Kymmenen uutisten aikaan ehdokas Sauli Niinistö lausui mainoksessaan noin suunnilleen näin:
”Toisten rahoista huolehtiminen on vielä tärkeämpää ja tarkempaa kuin omistaan.”

Aika populistista. Suomen talouden hoito kuuluu eduskunnalle ja hallitukselle, ei presidentille. Voi olla, että hän tarkoitti oman kansliansa miljoonia, mutta kyllä siinä mainoksessa puhuttiin aivan yleisesti.

Sitten tähän ennustukseeni. Niinistön äänimäärä jää alle 50, kakkoseksi nousee Haavisto ohi Väyrysen ja Huhtasaaren.
Illalla sitten vaali on ratkennut. Edelliskerran asetelma toistuu ja Niinistö tulee valituksi muodollisen toisen kierroksen jälkeen.

Itseasiassa vaali ratkaistiin jo silloin, kun Vihreät asettivat tämän narsisti-Haaviston ehdokkaakseen. Siis jo paljon ennen vaaleja.

Pientä jännitystä vaaleihin ja Niinistöönkin olisi tullut, jos toisella kierroksella olisi vastassa esim. Väyrynen tai Vanhanen. Tällöin narsisti-Niinistö ei olisi voinut olla ihan varma lopputuloksesta, varsinkin jos olisi joutunut tiukoille vaalitenteissä, jotka nyt lässähtävät Haaviston ollessa vastaehdokas.

Uudessa Suomessa on muuten ennustajaeukko-kilpailu, jossa joku blogin pitäjä ottaa vastaan tulosennusteita ja vähiten virheellinen vastaus saa jonkunlaisen arvokkaan ennustajaeukko-tittelin.

Itse tyydyn nyt tähän. Kuusi vuotta sitten ennustukseni meni aika pahasti pieleen, En silloin mitenkään uskonut, että Haavisto pääsee toiselle kierrokselle. Kyllähän siinä media auttoi nostamalla häntä esille. Ja äänestiväthän kokoomuslaisetkin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella pudottaen Väyrysen pois kuvioista. Nyt on hiukan vaikeampaa kun on ratkaistava dilemma: Niinistö suoraan ensimmäisellä kierroksella tai sitten ottaa se riski, että kuka tahansa voi toisella kierroksella olla vastassa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 28.01.2018 10:36.

2012:
Liite:
http://www.nettisanomat.com/2012/01/23/etusivu.htm

Maanantai 2012-01-23
Haavistoon meni.

Ennustus nimittäin ensimmäisen kierroksen tuloksista.
Jos Jytky-Soini ja Vastajytky-Haavisto olisivat vaihtaneet paikkaa, niin ennustus olisi ollut 100-prosenttisesti oikein!

Puolustukseksi voi sanoa, että ennustajalla ei tällä kertaa ollut tilaisuutta nähdä yhtä ainoaa presidentinvaalitenttiä televisiosta eikä netistäkään, joten Haaviston noste jäi piiloon. Lehdissä julkaistuja galluppeja ennustaja ei uskonut ja tässä sitä ollaan häpeilemässä ja selittelemässä!

Yksi asia meni kyllä oikein: SDP:n Lipposen vararikko tuli aistittua jo nimittämisestä lähtien:
Lipponen: Ennustus lokakuun alussa 2011: 10 %

http://viikkosanomat.fi/2011/10/09/pressa-2012-ennustus-lokkuun-alussa-niinito-40-soini-20-vayrynen-20-lipponen-10-muut-yht-10/

Lipponen: Ennustus joulukuun alussa 2011: 8 %

http://viikkosanomat.fi/2011/12/08/pressa-2012-ennustus-joulukuun-2011-alussa-niinisto-40-vayrynen-18-soini-18-lipponen-8-haavisto-4-essayah-4-biaudet-4-arhinmaki-4/

Lipponen: Ennustus vaalien aattopäivänä tammikuussa 2012: 10 %

http://viikkosanomat.fi/2012/01/21/1-kierroksen-ennustus-aattona-niinisto-35-soini-15-vayrynen-15-haavisto-10-lipponen-10-arhinmaki-5-biaudet-5-essayah-5-tarkkuus-5-presidentinvaalit-2012-viikkosanomat-21-01-2012-klo-18/

Lipponen: 1. kierroksen lopullinen vaalitulos: 7 % (Tarkemmin 6,7 joka mahtuu ennusteessa mainittuun +-5 prosenttiyksikön tarkkuuteen).

Miten jatketaan?
Vaalien jälkeisenä aamuna (tänään) kuulin radiosta ensimmäisen kerran radiosta analyysia tuloksesta. Joitakin havaintoja: Martti Häikiö vaati keskittymisestä olennaiseen: Niinistön voittoon ja Niinistöön. Tähän vastasi ilmeisesti Pekka Sauri, että nyt käytiin vasta välierät ja Seppo Kääriäinen vastasi, että kyllä nyt kannattaa kiinnittää huomio Väyrysen ja Soinin kannattajiin, tai muuten tulee noutaja. Ei ihan käyttänyt näitä sanoja, mutta ajatus oli tämä. Pekka Sauri hehkutti, että Haaviston kampanja oli nousujohteinen, saihan hän selvästi enemmän ääniä (osuutta) vaalipäivänä kuin ennakkoäänestyksessä. Arja Alhon epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi arvella, että SDP:n kannattajia oli valunut suoraan kannattamaan muita ehdokkaita kuin Lipposta.

1. kierroksen tulos kahdella tavalla esitettynä:
Annetut äänet jakautuivat (pyöristetty 1 desimaalin tarkkuuden tuloksesta):
Niinistö 37, Haavisto 19, Väyrynen 18, Soini 9, Lipponen 7, Arhinmäki 6, Biaudet 3 ja Essayah 3.

Mutta mitkä luvut ovatkaan, kun tulos suhteutetaan kaikkiin äänioikeutettuihin:
Ei äänestänyt 27, Niinistö 27, Haavisto 14, Väyrynen 13, Soini 7, Lipponen 5, Arhinmäki 4, Biaudet 2 ja Essayah 2.

Tätä 100 %:n kokonaispottia sitten jaetaan uudelleen niin, että se tulee valituksi, joka saa yli 50 % annetuista äänistä. Vasta nyt voi siis todella esittää kysymyksen: Kumpaa äänestätte? Vasta nyt kysymyksellä on, ellei nyt kuolemanvakavaa arvoa niin ainakin mielenkiintoarvoa. Nämä kysymykset ovat aikaisemmin olleet kovin viihteellisiä ja gallupin tekijöiden kassaa kartuttavia!

Viikkosanomat. Nettisanomat. Sanomanetti. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2012-01-23 klo 13:50.

Katso myös! Pahvimies kummastuttaa pientä kulkijaa Kuva

http://www.nettisanomat.com/2012/01/23/etusivu.htm

2018.Tammikuu. ”Väyrynen sekoilee”. Haun 50 ensimmäistä (google 26.01.2018).

tammikuu 26th, 2018

2018.Tammikuu. ”Väyrynen sekoilee”. Haun 50 ensimmäistä (google 26.01.2018).

Suosittu sarja jatkuu. Analyysi myöhemmin. Tänään muuten Iltalehti julkaisi uuden ennusteen: Nyt Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella 51.1 % äänistä. Selvityksen tekijä avaa metodejaan. Voi sanoa, että pahempaa huttua tai puppua ei ole aikoihin kuultu. Iltalehtihän se siinä sekoilee samalla tavalla, kun aikoinaan kertoi lottovoittajan tarinan. Voitto kyllä silläkin kierroksella oli, mutta lehdessä esitelty voittaja ei ollut voittaja. Taisihan lehti saada JSN:n huomautuksen. Kyllä kai nämä vaaliennusteetkin tutkitaan. Häpeällistä journalismia.

Mutta ohessa siis Väyrysen sekoilut, Sarja mahdollisesti jatkuu.

Viikkosanomat. Perttoi Manninen. Perjantai 26.01.2018 13:35.


1-10
Noin 7 940 tulosta (0,36 sekuntia)
Hakutulokset

Tuomas Enbuske: Miksi Paavo Väyrynen sekosi? – Sanan voimalla
blogit.apu.fi/sananvoimalla/tuomas-enbuske-paavo-vayrynen-sekosi/
18.4.2017 – Pelkästä vallanhimosta ei voi olla kyse, sillä Väyrynen on monesti ollut establishmentiä vastaan, silloinkin kun siitä on ollut hänelle henkilökohtaista haittaa. … Kun Väyrystä aiemmin haukuttiin hulluksi, olin eri mieltä, mutta nyt jotain on tapahtunut. … Vanhat todellakin sekoilevat siellä paljon enemmän.

Kommentti: Ylen galluptulos lopetti sekoilun – toista kierrosta ei ole

https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005537819.html

1 päivä sitten – Niinistön 63 prosentin kannatus ei sula vaalipäivään mennessä – eikä Paavo Väyrynen räjäytä pankkia, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Paavo Väyrynen tekee pesäeroa vain Sauli Niinistöön – ”Olemme
https://www.hs.fi › Uutiset › Kotimaa › Politiikka
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sanoo HS:n haastattelussa, että hän ei kadu mitään eikä hänellä ole tarvetta pyytää keneltäkään anteeksi. Väyrynen kiistää nipistelleensä lentoemäntiä ja lupaa palata keväällä Suomeen, joko presidenttinä tai kansanedustajana.

Väyrynen sekoilee nato-kantansakin suhteen. – Suomen Keskusta
https://keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Politiikka › Puolueet › Suomen Keskusta
21.1.2012 – http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89160-vayrynen-nato-myonteisinVäyrynen onkin niin iso isäntä, että joka asiassa täytyy ajaa ka…

Väyrynen laski väärin – IL: Kannattajakorteista uupuu 1 300 nimeä
https://demokraatti.fi › Uutiset › Politiikka
4.8.2016 – Väyrynen jätti toukokuun lopussa oikeusministeriölle hakemuksen kansalaispuolueen merkitsemiseksi puoluerekisteriin. Hakemuksen … IL: Paavo Väyrysen puolue on saanut nimet kasaan ….. Kommentti: Trumpin Twitter-sekoilu jatkuu – ylistää nyt aiemmin lokaamaansa syöpään sairastunutta senaattoria.

Uutuuskirja kertaa Paavo Väyrysen uraa ja muistelee sekoiluja

https://www.ksml.fi/kulttuuri/Uutuuskirja-kertaa…Väyrysen-uraa…sekoiluja…/214422

29.9.2013 – Ikivihreä keskustapoliitikko Paavo Väyrynen on törmännyt politiikassa omaan yhteistyökyvyttömyyteensä, arvioidaan uudessa kirjassa….

Keskustelu – Väyrysestä legendaarista materiaalia | Vapaa sana | Tiede

https://www.tiede.fi/keskustelu/17358/ketju/vayrysesta_legendaarista_materiaalia

Palstalla on näkynyt Väyryseen liittyvää kirjoittelua sen jälkeen kun mies palasi julkisuuteen venkoilemaan. Miehestä löytyy … Ei Väyrynen yksin vääristellyt tietoja Kekkosen terveydentilasta. Jo vuosia … Kekkonen oli pitämässä puhetta juhlapäivällisillä eikä tahtonut nähdä edes paperiin asti ja sekoili puheessaan pahoin.

Väyrynen ja Stubb – näkemykset ristiriidassa | Uusi Suomi
www.uusisuomi.fi/…/37673-vayrynen-ja-stubb-konkarin-ja-tulokkaan-nakemykset-ris…
12.10.2008 – Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittaa sunnuntain … Venäjä käytti epäilemättä ylimitoitettua sotilaallista voimaa, mutta on muistettava, että Georgia oli hyökkääjä, se aloitti sodan, Väyrynen sanoo. Myöskään Väyrysen ja …. se Väyrynen taas sekoilee !!??!! What is the point ?

Väyrynen ja Alkio | Politiikka | Juttutupa | Kaleva.fi
www.kaleva.fi/juttutupa/politiikka/vayrynen-ja-alkio/4683484
1.2.2016 – Paavo Väyrynen sekoilee tai muistaa tahallaan väärin. Vuonna 1920 Alkio vaati, että on perustettava Euroopan Yhdysvallat. Koko Euroopalle on saatava yhteinen ulkoraja. Euroopan sisäiset raja…

”Väyrysen puolueen” kaksoisjäsenet ärsyttävät, mutta kukaan ei tiedä

https://yle.fi/uutiset/3-9928985

22.11.2017 – Paavo Väyrysen ympärille syntynyt puolue viehätti Makkosta arvoillaan, mutta viimeisen sinetin päätökseen antoi puolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen, joka on kaksi … Kansalaispuolue on syntynyt Paavo Väyrysen ympärille. … Poliittinen toiminta johtaa päätöksiin, ja se ei saa olla mitään sekoilua.

11-20

Sivu 2 noin 7 940 tuloksesta (0,31 sekuntia)
Hakutulokset

Brittijulkaisu sekoilee: ”Tim Väyrynen, Mika Väyrysen poika
https://puoliaika.com › Saksa › Bundesliiga
13.1.2014 – FC Hongasta Borussia Dortmundin organisaatioon siirtynyt Tim Väyrynen herätti usean muunkin seuran kiinnostuksen, muun muassa West Ham oli tiettävästi suomalaisnuorukaisen perässä. Hereisthecity.com -nettijulkaisu kertoo varsin huvittavaa ”faktaa” Väyrysestä siirtouutisen yhteydessä. ”Entisen PSV …

Väyrysen valtakunta – Google-teoshaun tulos

https://books.google.fi/books?isbn=9513180840

Jarmo Korhonen – 2014 – ‎History
SDP sekoilee sisäisessä valtataistelussa Budjettiriihi alkoi 28.8.1985. Heti aluksi päätettiin perustaa ns. kuuden kopla käsittelemään vaikeat uudistusasiat. Tavoitteena oli saada riihi päätökseen syyskuun 1. päivään mennessä. Väyrynen ei kuulunut kuuden koplaan, vaan keskustapuoluetta edustivat Ahti Pekkala ja Toivo …

Paavo Väyrynen: Keskustan luovuttava liberalismista ja palattava

https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrynen-keskustan-luovuttava-liberalismista-ja-p…

7.1.2017 – Tulevaisuudessa saattaa olla toisin. Keskusta on reagoinut kansalaispuolueen haasteeseen päinvastaisella tavalla kuin toivoin ja neuvoin: enemmän liberalismia ja federalismia, ulkopoliittista sekoilua ja entistä tiukempaa keskittämispolitiikkaa, Väyrynen sanoo. Hänen mukaansa tällä politiikalla keskusta …

Väyrynen: Maahanmuuttoasioiden hoitaminen komissiossa on
www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/33206/8d72e38fd6
Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on, Väyrynen puuskahtaa. Vastauksen Väyrysen kysymykseen antoi maahanmuutosta vastaava komission jäsen Dimitris Avramapoulos. – Hän ei vastannut kysymykseeni, vaan viittasi komission vastauksiin aikaisemmin tehtyihin kysymyksiin, …

Paavo Väyrynen: Media paapoo presidenttiä – Iltalehti
www.iltalehti.fi/politiikka/201801122200665560_pi.shtml
12.1.2018 – Väyrysen mukaan tasavallan presidenttiä koskevia epäedullisia asioita ei nosteta esille mediassa.

Mika Mäkinen on Twitter: ”Kadyrov #Tsetsenia’sta sekoilee ja

Käännä tämä sivu
15.7.2017 – Kadyrov #Tsetsenia’sta sekoilee ja #Väyrynen ilmoittaa haluavansa presidentiksi. Hurjien #shokkiyllätys’ten päivä. https://www.washingtonpost.com/amphtml/news/worldviews/wp/2017/07/15/ramzan-kadyrov-says-there-are-no-gay-men-in-chechnya-and-if-there-are-any-they-should-move-to-canada/ …

Väyrysen isä ja hänen poikansa | Ilkka

https://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/väyrysen-isä-ja-hänen-poikansa-1.1060105

Keskiviikon vastaisena yönä kuoli agrologi Eemeli Väyrynen, 101. Uutiskynnykset ylittyivät, koska hän oli Paavo Väyrysen isä. … Jos nyt vihdoin lopetetaan sekoilu ja kootaan rivit kampanjaan, voi vuoden 1988 saavutus toistua. Se olisi enemmän kuin tarpeen. Uusinkin gallupkertoi Niinistön ylivoimasta. On mahdollista, että …

Paavo Väyrynen jatkaa Nato-hyökkäystä – Suomenkuvalehti.fi

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paavo-vayrynen-jatkaa-nato-hyokkaysta/

15.11.2011 – Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen jatkaa ulkopoliittista hyökkäystään gallup-suosikki Sauli Niinistöä (kok) vastaan. Suomen Kuvalehden paneelissa Väyrynen syytti kokoomuksen ehdokasta pyrkimyksistä muuttaa Suomen liittoutumattomuuslinjaa. Presidentinvaalikampanjassa ei vielä ole …

Väyrynen puolustaa tiukasti Korhosta | Yle Uutiset | yle.fi

https://yle.fi/uutiset/3-6157986

7.6.2010 – Keskustan kansanedustaja ja puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on asettunut puolustamaan keskustan puoluesihteeriä Jarmo Korhosta. Väyrysen mukaan Korhonen on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi.

Mika Väyrynen – Sivu 2 – FutisForum2
futisforum2.org › Suomi › Liiga
9.1.2018 – 25 viestiä – ‎23 tekijät
Siihen päälle vielä sekoilut Celta Vigo-lainan ja Derby-siirron kanssa, niin tilaisuus otti ja meni. Maajoukkueessa täytti aina tonttinsa siitä lähtien kun Muurinen Ilolan loukkaannuttua uskalsi nostaa nuoren lupauksen kokoonpanoon. Toivottavasti on osannut ottaa oppia ja kehittyy valmentajana.

21-30

Sivu 3 noin 7 940 tuloksesta (0,35 sekuntia)
Hakutulokset

Satusetä Väyrynen – Agronet

https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=17258.0

5.4.2010 – Vs: Satusetä Väyrynen. « Vastaus #3 : 05.04.10 – klo:09:49 ». Lainaus käyttäjältä: pilkkimies – 05.04.10 – klo:08:13. Mitä tämä Marja tyttönen Tiura oikein sekoilee älä yritä kääntää huomiota muualle. Kumpikin voisi kokeilla vaihteeksi totuutta. Kirjattu …

Keskustelu – Miksi ihmiset vihaavat Paavo Väyrystä? | Aihe vapaa

https://www.vauva.fi/keskustelu/4345097/…/miksi_ihmiset_vihaavat_paavo_vayrysta

paavolle ykkösprioriteetti.. oikeastaan ainoa prioriteetti on paavo ja paavon omat tavoitteet, vähän huono asenne kansan- tai euroedustajalle jonka pitäisi hoitaa kansan asioita. – paavon sekoilut 80-luvulla n-liiton kotiryssän kanssa ainakin yksissä vaaleissa. – paavon loputon pyrkimys presidentiksi. – paavon kootut …

Väyrynen: Pakolaisleirejä Pohjois-Afrikkaan – Maaseudun Tulevaisuus
www.maaseuduntulevaisuus.fi/…/väyrynen-pakolaisleirejä-pohjois-afrikkaan-1.13162…
28.10.2015 – Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on”, Väyrynen toteaa. ”Pakolaisleirejä on vihdoinkin perustettava myös Pohjois-Afrikkaan. Tällöin mereltä tavatut voidaan palauttaa takaisin ja sijoittaa näille leireille odottamaan turvapaikkakäsittelyä”, hän summaa. Aiheet: EU …

Paavo Väyrynen » Leirejä myös Pohjois-Afrikkaan – pakolaisille

https://www.paavovayrynen.fi/…/leireja-myos-pohjois-afrikkaan-pakolaisille-vapaa-liikk…

28.10.2015 – Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on. Vastauksen antoi maahanmuutosta vastaava komission jäsen Dimitris Avramapoulos. Hän ei vastannut kysymykseeni, vaan viittasi komission vastauksiin aikaisemmin tehtyihin kysymyksiin, jotka koskivat kokonaan toista asiaa …

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen käväisi vaalikiertueellaan

https://www.suurkeuruu.fi/…/presidenttiehdokas-paavo-vayrynen-kavaisi-vaalikiertue…

Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen käväisi vaalikiertueellaan Keuruulla perjantaina. Neljännen kerran ehdokkaana tasavallan presidentiksi olevan konkaripoliitikon puhetilaisuus keräsi vanhan pappilan yläkertaan alun toistakymmentä kuulijaa. Heille…

2015-09-20 Paavo Väyrynen: Järjestys palautettava – Hommaforum

https://hommaforum.org/index.php?topic=104711.15;wap2

20.9.2015 – Paavo Väyrysestä uusi sisäministeri, se kyllä hoitaa homma kuntoon. orpon voi lähettää siivoamaan turvapaikkaa hakevien vessoja, ne on varmasti siivottomassa … Sekoilee jostain kiva-kiva pakolaisleireistä ja pakolaisten roudaamisesta lentokoneella, kun pitäisi kovin ottein padota tulvaa Torniossa.

Marjan vallassa: Paavo Väyrysen monet puolet – YouTube
Video aiheesta väyrynen sekoilee▶ 28:30

1.10.2015 – Lataaja: Yle Kioski
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) paljastaa Marjalle mm yhden huonon puolensa …

Miitta Sorvali sekoili Tellervo von Appelgreninä: Lähetti terveiset Esko

https://www.ruutu.fi/video/2897252

3.2.2017 – Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen odottaa brexitin vaikutuksia: ”Euroalueesta pitäisi päästä eroon”. Korporaatio 8.1.2018. Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasella hyvät välit Putiniin – vanha kalastus- ja saunakaveri play_arrow …

Sarjakärki lähes vaivoin voittoon – ”Meillä oli hirveää sekoilua” – 19.01 …
www.jatkoaika.com/mestis/Otteluraportti/keupa-ht-roki/…oli…sekoilua/198056
7 päivää sitten – Keuruulla perjantai-illassa mentiin kolme erää täyttä vauhtia. KeuPalle kovaksi luuksi jo aiemmin osoittautunut RoKi taisteli loppuun asti, mutta joutui lopulta taipumaan kotijoukkueelle lukemin 3−5.

Sulle ääneni annan – Perussuomalaisten Blogisivusto

https://blogit.perussuomalaiset.fi/anu-elovaara/sulle-aaneni-annan/

2 päivää sitten – Tuki tarvitaan nyt ja heti että Väyrynen on 2 !!!! Persujen äänethän menee Puppeli pekan pussiin kun siitä tehdään näin 2 !!! lultavasti näin ei edes tule toista kierrostakaan vaan Niinistö saa ensimäisellä juuri ja juri yli 50 kun Persut sekoilee…!!! Ei ole mitään järkeä Lauraa tukea kun on päivän selvä että 4 …

31-40

Sivu 4 noin 7 940 tuloksesta (0,41 sekuntia)
Hakutulokset

Sosiaalityön uusi muoto: lahjakortteja ja leffalippuja syrjäytyneille – Ess
https://www.ess.fi › Uutiset › Kotimaa
8.1.2017 – Apua J-napista on saanut muun muassa Nestori Väyrynen, 22, jonka nuoruus kului alkoholin ja huumeiden kanssa sekoillessa. Hän on juuri ollut elämänsä ensimmäisessä työssä: harjoittelussa jyväskyläläisessä marketissa. – Ihan hyvin se kai meni, lähelle täydellistä, Väyrynen sanoo. Janne Arola.

Vakauden kaipuu: Kylmän sodan loppu ja Suomi

https://books.google.fi/books?isbn=9510387029

Jaakko Blomberg – 2011 – ‎History
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta pyysi 9. kesäkuuta ulkoministeri Väyryseltä selvitystä, miksi ja kenen päätöksellä Suomesta tuli NACC:n tarkkailijajäsen. Viikkoa myöhemmin Väyrynen … [14] Helsingissä ei ollut halua selostaa julki Brysselissä toukokuun lopussa tehtyä torjuvaa päätöstä (»sekoilua»). »Sellaista sattuu» …

Mersuforum.net • katso viestiketjua – W210 väyrysen
mersuforum.net › Etusivu › MB-Keskustelut › Tekniikka
18.7.2005 – 16 viestiä – ‎9 tekijät
Onko kenelläkään tietoa mistä johtuu, että W210 väyrysen lämppärin puhallin ei aina pyöri lainkaan, kun lähtee ajamaan, mutta pienen tiessä olevan ”kuopan tms ” jälkeen pyörähtää toimimaan, eikä ajon aikana sammu kuitenkaan ? Autossa on automaatti-ilmastointi… Voisiko olla jokin katkos, mahdollinen …

Väyrynen Keskustan halusta erottaa hänet: ”Tämä on helpommin

https://mvlehti.net/…/vayrynen-keskustan-halusta-erottaa-hanet-tama-on-helpommin-s…

7.1.2017 – Keskusta on reagoinut Kansalaispuolueen haasteeseen päinvastaisella tavalla kuin toivoin ja neuvoin: enemmän liberalismia ja federalismia, ulkopoliittista sekoilua ja entistä tiukempaa keskittämispolitiikkaa. Anne Berner, jonka toimintaa ministerinä Paavo Väyrynen ei voi kannattaa! Pahin näyttää olevan …

Paavo Väyrynen suree Karjalaisen haastattelussa mukinsa vähäistä

https://www.seinajoensanomat.fi/…/579244-paavo-vayrynen-suree-karjalaisen-haastatt…

11.11.2017 – Vasemmalla uusin muki ”Itsenäisyys”, keskellä ”Kuningasmuki” ja oikealla ”Paavo ja Vuokko”. Mukit ovat vain osa Väyrysen keräilymukisarjaa.

Väyrysen keskikonsoli sai kahvikylvyn :: mese.fi
www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=34886&sid…
12.2.2012 – 8 viestiä – ‎4 tekijät
-vaihdenäyttö sekoilee omiaan -pakkivalot vilkkuu joka vaihteella -lasinnostin ja peilisäätönappulat ei toimi, lisäksi peilin puolenvalisin napissa palaa valo koko ajan, myös ilman avaimia. Korjattua: -Lasi- ja peilinappuloiden puhdistus ja kuivattelu sekä päältä että sisältä—> toimii -Vaihdekepin juuressa …

Paavo Väyrynen aloitti Ylen vaalitentit, tarkastimme faktat

https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/…/paavo_väyrynen_aloitti_ylen_vaalitentit…

9.1.2018 – 5 viestiä – ‎5 tekijät
Miltä kuulostaisi, kun Sauli valtakunnallisessa televisiolähetyksessä nostais kädet pystyyn ja tuumais ”sori jätkät, ei kuulu mulle”. Mitä sä sekoilet? Haistakaa vittu … Väyrynen on siis väärässä, kun hän väittää, että suuri enemmistö ei hyväksy ”holtitonta” maahanmuuttopolitiikkaa.” Eli kaikki jotka eivät ole …

Hallitus ei tunne asiaa, mutta leikkaa silti – Orpo sekoili taas

https://www.kansanuutiset.fi/…/3729099-hallitus-ei-tunne-asiaa-mutta-leikkaa-silti-orp…

2.6.2017 – Heikennystä perustellaan vuokrien nousun hillitsemisellä, vaikka todisteet puuttuvat. Hallituksen päättämältä asumistuen heikentämiseltä putosi pohja pois, kun Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) julkaisi keskiviikkona tutkimuksen, jonka mukaan asumistuki ei nosta vuokria. Hallitus päätti …

Väyrysen aloite eurosta eroamiseen – Ylilauta

https://ylilauta.org › Yhteiskunta ja politiikka
18.1.2016 – Jos lukisi uutisen kokonaan niin huomaisi, että Väyrynen haluaa sen sijaan Suomen eroavan eurosta hallituksen päätöksellä, kuten euroon liityttäessäkin toimittiin. Paskalla …. Pikkujutut, kuten esim. euro-ero muuttuukin näppärästi Väyryskän tai Bäckmanin tai Putkosen sekoilun osaksi. +1. Anonyymi. Nro.

Video: Puhemies sekoili työministerin nimessä – ministeri kuittasi … – Mtv

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/video-puhemies-sekoili…/6314444

16.2.2017 – Olisin tunnistavani tähän ministeri Lindroosin puheenvuoron…. Kun ministeri Lindsroosia ei tunnu löytyvän, myönnän puheenvuoron ministeri Lindströmille. Anteeksi vaan ministeri Lindström, puhemies Pekkarainen sekoili sanoissaan.

41-50

Sivu 5 noin 7 940 tuloksesta (0,39 sekuntia)
Hakutulokset

Siinä syntyy vielä rumihia: Poliittiset päiväkirjat 1991-1994

https://books.google.fi/books?isbn=9513180867

Erkki Tuomioja – 2014 – ‎Biography & Autobiography
Uav:ssa Paavo Väyrynen selittämässä miten päädyimme NACC:n tarkkailijajäseneksi. Väyrysen selityksen mukaan kyse on aivan ”tavanomaisesta” ulkopoliittisesta päätöksenteosta jonka yhteydessä sekoilua on esiintynyt vain NATO:n päässä. Tämä ei vakuuta valiokuntaa, joka on erityisen huolissaan siitä jos kyse todella …

Fuusion tuloksena syntyvän Sitowisen luotsi tulee talon sisältä

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/WswSYHkR

11.10.2017 – Markus Väyrynen ryhtyy vauhdittamaan rakennusalan konsultointi- ja palveluyritystä Sitowisea, joka lähtee liikkeelle vuoden alussa. Tulevaisuudessa voi häämöttää myös pörssiin meno.

Filosofiaa ja Finoilua: Rakkauskertomus (osa1) – Google-teoshaun tulos

https://books.google.fi/books?isbn=9523309536

Kari Petter Jokela – 2016 – ‎Psychology
… kirja ”Yhteiskuntasopimuksesta” 1762………………………………………………………………..239 Sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen239 Arvoisa Juha, laukkauttakaa Suomesta Ay-liikkeet, sekä pidättäkää Paavo Väyrynen ja Timo Soini……………………………..240 Juha Sipilän ripitystä, finoilua, totuutta, sekoilua, …

Miksi spotify sekoilee? | Keskustelu | Kaksplus
https://kaksplus.fi › Etusivu › Keskustelu › Aihe vapaa › Mitäs nyt? Aihe vapaa
vierailija Uiminen hampaan poiston jälkeen. vierailija Tänään 00:56. vierailija Mitä tää nyt taas on?… vierailija Eilen 23:15. vierailija Jännittääkö teitä hirveesti… vierailija Eilen 22:59. mies.81 mitä tehdä? Naisystävä minulle… mies.81 Eilen 21:52. Hutkás Biehtár Faktantarkistus: Paavo Väyrynen… Hutkás Biehtár Eilen 21:45.

Punk in Finland • View topic – Rajat kiinni! – mielenosoitusten

https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=427938&start…

7.1.2018 – 15 viestiä – ‎9 tekijät
Onko näiden vanhojen äijien ylipäätään pakko ruveta enää ehdolle? Meillä on nytkin kolme ehdokasta, jotka ovat jo ylittäneet yleisen vanhuuseläkeikärajan (Niinistö 69, Väyrynen 71, Torvalds 72). Ei ole Kekkosen dementiasta mitään opittu. Viime syksynä Noin viikon uutisissa heitettiin läppää Tomi …

Stadion-hanke kehittyi kalliiksi sekoiluksi | Pohjalainen

https://www.pohjalainen.fi/…/stadion-hanke-kehittyi-kalliiksi-sekoiluksi-1.1966878

Farssi eli sivistyssanakirjan mukaisesti ilveilevä huvinäytelmä, pelleily ja sekoilu.

Virolainen: 1130. Toista kierrosta tuntuu pukkaavan

jyrkivirolainen.blogspot.com/2018/01/1130-toista-kierrosta-tuntuu-pukkaavan.html
19.1.2018 – Toimittajaraukat joutuvat puolustamaan Niinistöä sen kuin kerkiävät Paavon vyörytykseltä. Tulemme näkemään lennokkaan ilotulituksen ja sekoilevat toimittajat sekä ärsyyntyneen ja änkyttävän Niinistön. Väyrynen vain myhäilee ja tykittää taas… keskiviikkona, tammikuuta 24, 2018 · Jyrki Virolainen kirjoitti.

Mercedes-Benz E-sarja (W210) – Wikipedia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_E-sarja_(W210)

Mercedes-Benz W210 on Mercedes-Benz E-sarjan neljännen sukupolven malli, jota valmistettiin vuosina 1995–2003. Se korvasi edeltäneen W124-mallin, ja seuraajaksi tuli W211. W210-malli ei osoittautunut aivan yhtä kestäväksi kuin edeltäjänsä, sillä laadunvarmistuksesta tingittiin ja komponenttivalmistusta kilpailutettiin …

Ajonvakautusjärjestelmä | sivu 3 | MuroBBS
https://murobbs.muropaketti.com › Keskustelualueet › Autot ja muut moottoriajoneuvot
7.1.2011 – Tuon kyseisen väyrysen kanssa kävi kerran siten et talvella tuli ajettua n. 80 km/h nopeutta jostain kuorma-autosta tielle tippuneeseen lumipaakkuun joka sitten oli jäätynyt semmoseksi kunnon jääpatiksi tielle. Vänkärin puolelta meni etu ja takarengas vanteineen paskaksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi …

[PDF]Kahdeksan vuotta elämästäni – Janne Arola

jannearola.net/wp-content/uploads/2012/02/J-nappi-verkkoon.pdf
Rippijuhlissa heinäkuussa 2009 otettu valokuva osoittaa, että Nestori Väyrysellä ei ollut kaikki kunnossa. Kesän alussa … Kimmo Jouhki ja Nestori Väyrynen tapasivat säännöllisesti pitkin vuotta 2010. Nuorisokodissa …. Hanna asetti yhteiselle tulevaisuudelle ehdon: Nestorin oli jätettävä sekoilu ja huumeet. Se ei onnistunut …

Haun tulokset 1-50. 26.01.2018 13:35.

2018 Tammikuu. ”Haavisto sekoilee”. Hakutulos google 25.01.2018.

tammikuu 25th, 2018

2018 Tammikuu. ”Haavisto sekoilee”. Hakutulos google 25.01.2018.

Tässä suosittu sekoiluvalikoima, Haavisto ennen vaaleja ja Ylen tenttiä. Analyysi myöhemmin.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 25.01.2018. 17:57.


1-10
Noin 7 740 tulosta (0,49 sekuntia)
Hakutulokset

Uusi päivä vilma haavisto sekoilee. - YouTube
Video aiheesta haavisto sekoilee▶ 1:02

6.2.2012 – Lataaja: Veijari _
SUBSCRIBE.

Haavisto sekoilee matuista – Mitä vielä??!! Keskustelufoorumi – MV
keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=49594.0
6 viestiä – ‎5 tekijät
VÄÄRIN! Noin oikeesti: Oli häikäilemättömiä liikemiehiä, jotka huomasivat, että nyt voi pumpata määräämättömästi vastikkeetonta rahaa valtiolta ja hyväksikäyttää hyödyllisiä idiootteja (esim. Allahin papitar, yms.) oman kassavarantonsa pumppaamisessa! Ja niin ne todellakin teki! Etenkin kusipää Luona OY mutta moni …

Kommentti: Ylen galluptulos lopetti sekoilun – toista kierrosta ei ole

https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005537819.html

10 tuntia sitten – Kommentti: Ylen galluptulos lopetti sekoilun – toista kierrosta ei ole tulossa. KOMMENTTI … Ylen gallupia on odotettu kuin kuuta nousevaa Alma-median lehtien aloittaman viime päivien gallup-sekoilun takia. … Ylen gallupin mukaan Vihreiden Pekka Haavisto on kakkossijalla 14 prosentin kannatuksella.

Keskustelu – Onko teidän mielestänne Pekka Haavisto menettänyt

https://www.vauva.fi/…/onko_teidan_mielestanne_pekka_haavisto_menettanyt_uskott…

Ei omien toimiensa takia, mutta tuo rahalla ostettu toyboy, joka hakkaa naisia ja miehiä ja sekoilee muutenkin vieraiden miesten kanssa homobaareissa on syönyt kyllä sitä ja paljon. Saamme olla kiitollisia, ettei Pekasta tullut median kovasta yrityksestä huolimatta presidenttiä, ei se homous valmista tehtäviin kuten ei …

Pekka Haavisto väläytti yllättävää Nato-skenaariota – ”Tulisi

https://www.uusisuomi.fi/…/225071-pekka-haavisto-valaytti-yllattavaa-nato-skenaario…

11.7.2017 – Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto pohtii, että Nato-jäsenyyden harkinta voi tulla Suomelle eteen mutkan kautta. … Euroopan maat vain juoksevat edelleen tahdottmonia käskyläisinä tässä pelissä, jonka lasku lankeaa Eurooppaan, niinkuin USAn Lähi-Idän sekoilun aiheuttama muttoliike.

Keskustelu – Haavisto töppäsi | Historia, kulttuurit ja yhteiskunta | Tiede

https://www.tiede.fi/keskustelu/74781/haavisto-toppasi

1 päivä sitten – https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005536128.html Yritti perinteiseen tyyliin vedättää Niinistöä valikoidulla sanailulla eli väitti Saulin edellisessä tentissä leimanneen aktiivimallin vastustamisen naurettavaksi.

Haavisto ja ”puoliso” – Maailman menoa – Suomi24 Keskustelut
https://keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Maailman menoa
1.2.2017 – Joku oli kirjoittanut heidän ikkunansa alle lumeen ”homo”.Ja nyt siitä sitten närkästytään joukolla. Mutta eikös nämä herrat ole ihan avoimest…

Haavisto tyrmää: Suomella ei ole erityissopimusta ylilennoista – Iltalehti

https://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018649406_uu.shtml

10.9.2014 – Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr) tyrmää tiedon, jonka mukaan Suomella olisi erityissopimus Venäjän ylilennoista.

Caruna-kaupan valmistellut Haavisto: Meillä oli väärä arvio – Iltalehti
www.iltalehti.fi/uutiset/2016020321062773_uu.shtml
3.2.2016 – Caruna-kauppaa ministerinä valmistellut Pekka Haavisto (vihr) sanoo, että hallituksen päätös perustui väärään arvioon sähkön hintakehityksestä.

Pekka Haavisto puolustaa globaalia näkökulmaa – Kotimaa – Turun
www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3751951/Pekka+Haavisto+puolustaa+globaalia+nakokulmaa
3.12.2017 – Haaviston mielestä Suomella olisi poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet toimia sovittelijana kansainvälisissä kriiseissä. … Kansanäänestykseen valmistautuvasta Suomesta tulisi eri intressipiirien informaatio-operaatioiden ja trollauksen temmellyskenttä, Haavisto arvioi. …. Sote supinaa ja sekoilua.

Aiheeseen haavisto sekoilee liittyvät haut.

11-20
Sivu 2 noin 7 710 tuloksesta (0,39 sekuntia)
Hakutulokset

Pekka Haavisto esiintyi Ylen vaalitentissä, tarkastimme faktat – tässä

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005528041.html

16.1.2018 – Nytin juttusarjassa käydään läpi kaikkien presidenttiehdokkaiden haastattelut Ylen yksilövaalitentissä. Kuudentena vuorossa oli Pekka Haavisto.

Helsinki hylkäsi Pekka Haaviston – Junkkari – Helsingin Sanomat
https://www.hs.fi › Uutiset › Kotimaa › Politiikka
7 päivää sitten – HS-gallup kertoo, että edellisten presidentinvaalien Haavisto-huuma ei ole toistumassa, kirjoittaa Marko Junkkari.

Pekka Haavisto presidentiksi! – Anssi Kela – Virallinen sivusto

https://www.anssikela.com/2011/07/12/pekka-haavisto-presidentiksi/

12.7.2011 – Haavisto presidentiksi 2012 -kampanja julkaisee tänään uusia jäseniä kansalaisvaltuuskuntaansa. Myös oma nimeni on tällä listalla — tuen Pekka Haavistoa seuraavaksi presidentiksi. Miksi Haavisto? Kamppailuhan on vielä edessä, toistaiseksi vasta kolme ehdokasta on ilmoittautunut mukaan.

Kuvagalleria: Ristiäiset Haavistossa | Kuvia | Uusi päivä | yle.fi
https://yle.fi › Uusi päivä › Kuvia
9.5.2017 – Jaksossa 660 Haaviston nuorimmainen saa nimen Oula Eero Askonpoika Haavisto.

Kuvagalleria: Tuijan ylioppilasjuhlat | Kuvia | Uusi päivä | yle.fi
https://yle.fi › Uusi päivä › Kuvia
25.1.2017 – Jaksossa 616 Tuija vietti ylioppilasjuhliaan perheensä ja ystäviensä kanssa.

Pekka Haavisto piikitteli Sauli Niinistöä – ”Näiden ei pitäisi olla

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pekka-haavisto-piikitteli-sauli…ei…/Nf629dLV

21.6.2017 – Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti puoluekokoukselle pitämässään puheessa voimakkaasti kantaa tasavallan presidentin toimintaan sisäpolitiikassa.

Haavisto suorittaa kevarikorttia – OFFROADPro
www.offroadpro.fi/uutinen/haavisto-suorittaa-kevarikorttia
Motocrossin EM- ja SM-sarjoissa kilpaileva Jere Haavisto on istahtanut autokoulun penkille suorittamaan ikänsä puitteissa kevytmoottoripyöräkorttia. Katupyöräily ylöjärveläisellä ei ole kuitenkaan mielessä.

USA sekoilee, se haluaa Kuun omakseen!!! | Juho Tapio Haavisto

https://www.linkedin.com/…/usa-sekoilee-se-haluaa-kuun-omakseen-juho-tapio-haavis…

30.5.2015 – Amerikkalaiset haluavat Kuun itselleen. © Fotolia/ Kirsty PargeterULKOMAATSaada lyhennetty URL6420Yhdysvalloissa on ehdotettu laki, joka antaisi avaruusresurssien omistusoikeudet. Yhdysvallat yrittää tälla tavoin saada itselleen Kuun resurssien käyttöoikeudet, Saksan media arvioi. Saksalainen …

Hyvää uutta vuotta 2012! – Jussi Halla-aho
www.halla-aho.com/scripta/hyvaa_uutta_vuotta_2012.html
4.1.2012 – Ei olisi kenenkään etu, että hän pääsisi sekoilemaan vähemmistövaltuutetun toimistoa tärkeämpiin konteksteihin. Entinen ministeri Astrid Thors nimitti Biaudet’n … Omat realistiset vaihtoehtoni ovat Soinin lisäksi Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto ja Sari Essayah. Kyllä, oikeasti. Väyrystä arvostan hänen …

Susanna Haavisto pitää vessapäiväkirjaa | Kodin Kuvalehti

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/…/susanna_haavisto_pitaa_vessapaivakirjaa

Jos perheessä tulee kiistaa menneistä tapahtumista, Susanna Haavisto tsekkaa asian vessapäiväkirjasta. Uuden levyn laulujen … Susanna Haavistolta ilmestyy pian levy, ja hänellä on myös Tässä iässä -konsertteja syys-lokakuussa. Jos perheessä …. Nauroimme yhdessä aikuisten sekoilulle”, Sara sanoo. ”Mieli on hieno.

Aiheeseen haavisto sekoilee liittyvät haut.

21-30
Sivu 3 noin 7 700 tuloksesta (0,33 sekuntia)
Hakutulokset

Henkilöt: Pekka Haavisto | Kirjavinkit

https://www.kirjavinkit.fi/henkilot/pekka-haavisto/

Tämä muusikon tuore kirja kertoo, millaista elämä keikoilla ja tien päällä Suomessa todella on. Se ei ole sekoilua viinan ja huumeiden kanssa (no, ei ainakaan kirjoittajan kohdalla, Kela on tunnetusti raitis rokkari), luksusmajoitusta ja irstailua mallityttöjen kanssa. Sen sijaan se voi olla muuten hulvatonta ja luokatonta …

En voi äänestää ketään presidentinvaaleissa 2018 | Demi.fi

https://www.demi.fi/keskustelut/…/en-voi-aanestaa-ketaan-presidentinvaaleissa-2018

13.10.2017 – Iljalla on syöpähoidot meneillään ja vaaliasiamies on kerännyt lahjoituksia kampanjaa varten, mutta sekoilee sitten kuitenkin vaikka missä muuallakin kuin … Taitaa olla Pekka Haavisto ainoa vaihtoehto jos on joku pakko valita. … Sekopiä:Enpä olisi uskonut, että Janitskinin kannattaja äänestäisi Haavistoa.

Vaalitentin supliikein tyyppi oli yllätys – Juliaihminen | Lily.fi
www.lily.fi/blogit/juliaihminen/presidenttitentin-jalkipuinti
18.1.2018 – Poimin jokaiselta tenttiin osallistuneelta ehdokkaalta yhden hyvän kommentin (harmi kyllä Niinistö tai Huhtasaari eivät päässeet paikalle):. Haavisto: Suuri ilmasto-ongelma on väestön kasvu, sillä vuonna 2100 meitä on täällä jo 10 miljardia. Meidän pitäisi tehdä väestösopimus. Paras tapa olisi kouluttaa …

Presidentinvaalit 2018 – Hommaforum
https://hommaforum.org › Kylänraitti
21.9.2017 – Haavisto piti puheessaan esillä tuttuja aiheita: aktiivisuutta kansainvälisissä tehtävissä ja ulkopolitiikassa, Suomen avoimuuden ja yhteistyön tarvetta, ….. ja antamalla Maahanmuuttoviraston sekoilla vuonna 2015 noin 85% hyväksymisprosentilla irakilaisille ja noin 100% hyväksymisprosentilla somaleille.

Miitta Sorvali sekoili Tellervo von Appelgreninä: Lähetti terveiset Esko

https://www.ruutu.fi/video/2897252

3.2.2017 – Presidentti Niinistö ihmettelee ydinasenokittelua Twitterissä – ei ole kuitenkaan huolissaan. Korporaatio 18.1.2018. Pekka Haavisto ei halua sortua vihapuheeseen somessa – varovaisena Twitter-trollien kanssa play_arrow …

sekoilee – 102Tube – Kênh video tổng hợp Việt Nam hay nhất

https://102tube.com/rev/sekoilee

LINKIT: https://www.youtube.com/watch?v=jKSUEzHOBSM … Niilo22 Sekoilee osa 1Niso WG. 3 months ago. jonne sekoilee mankillaAki Karttunen. 3 years ago. NHL 07: Saukkonen sekoileeUrheilufani. 5 years ago. Saukkosella vähän pelipaikat sekaisin eikä Jutikaan hoksannut korjata virhettä. Uusi päivä vilma haavisto

Perjantaina vietetään legendaarisen helsinkiläisbaarin uusia avajaisia
https://www.rumba.fi › Uutiset
28.11.2017 – Perjantaina dj:nä toimii kohtalaisen korkealle arvostettu poliittinen henkilö. Dekkien taakse astelee nimittäin presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Ihan täysin noviisi Pekka ei dekkien takana ole, sillä hän on vanha Lepakko-aktiivi ja muutenkin elävän musiikin suuri ystävä. Valitettavasti vielä ei ole tiedossa, …

Download video – Uusi päivä vilma haavisto sekoilee.
Video aiheesta haavisto sekoilee▶ 1:02
video.genyoutubevideo.com/video/pfcgYe3ymvo?id=pfcgYe3ymvo
Lataaja: Veijari _
Uusi päivä vilma haavisto sekoilee. Share to Facebook Subscribe Report this video by Veijari _ 6 years …

MTV seurasi sote-infon hetki hetkeltä: Itsehallintoalueet hoitavat myös

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-uutiset-seuraa-hetki…/5549146

9.11.2015 – Hallitus kertoo tänään iltapäivällä tarkempia tietoja sote-ratkaisustaan.

Jari Haavisto (@jari.haavisto) | Instagram photos and videos
www.thepicta.com/user/jari.haavisto/1833801311
Eetu sekoilee. 7:01am 09/20/2017 0 17. jari.haavisto. Jari Haavisto ( @jari.haavisto ) · #proarchery #archerylife #hoyt #iwillprevail #eastonarchery #seasonover #easton Hieno kesä takana, nyt keskitytään fysiikan ja tekniikan kehittämiseen. Välineet, valmentaja ja tuki kotoa parhaat mahdolliset❤ Kiitos @nicohaavisto @ …

Aiheeseen haavisto sekoilee liittyvät haut.

31-40

Sivu 4 noin 7 690 tuloksesta (0,51 sekuntia)
Hakutulokset

Sekoilu eduskunnan pikkujouluissa riitti puhemiehelle – Lohela
www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sekoilu-eduskunnan-pikkujouluissa…/779467/
18.12.2017 – 6:20: Nyt tarkkana liikenteessä – ajokeli voi olla vaarallinen ympäri Suomea; 6:13: Ylen gallup: Niinistön kannatus laski ja Haaviston nousi, Väyrynen ja Huhtasaari tasoissa kolmantena; 6:00: ”Ei siellä voi synnytyksiä hoitaa” – Valviran mielestä Oulaskankaan synnytystoiminta on laitonta; 5:00: Uutuuskirja: …

Hyvää uutta vuotta 2012! – Jussi Halla-aho
www.halla-aho.com/scripta/hyvaa_uutta_vuotta_2012.html
4.1.2012 – Ei olisi kenenkään etu, että hän pääsisi sekoilemaan vähemmistövaltuutetun toimistoa tärkeämpiin konteksteihin. Entinen ministeri Astrid Thors nimitti Biaudet’n … Omat realistiset vaihtoehtoni ovat Soinin lisäksi Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto ja Sari Essayah. Kyllä, oikeasti. Väyrystä arvostan hänen …

Köyhälle heteromiehelle paistaa sama aurinko kuin Pekalle ja Nexar
juhamolari.blogspot.com/2012/05/koyhalle-heteromiehelle-paistaa-sama.html
27.5.2012 – Vihreiden presidenttiehdokkaana menestynyt Pekka
Haavisto
osti yli 400-neliöisen miljoonatalon Kulosaaresta Yhdysvaltain suurlähetystöstä. Talossa asui aiemmin CIA:n mies, ….. Kommunisti, teologian ylioppilas Kari Peitsamon sekoilua ”ylösnousemususkossa”. Oct 12th. Vakuutusvirkailija kysyi: …

Hallituksen suuri sote-sekoilu: Pääministerin uhkailuista kaikkien

https://suomenkuvalehti.fi/…/hallituksen-suuri-sote-sekoilu-paaministerin-uhkailuista-…

9.11.2015 – Suomen Kuvalehti oli saanut useasta eri hallituslähteestä vahvistuksen tiedolle, jonka mukaan pääministeri Juha Sipilä oli valmis näyttämään kokoomukselle ovea ulos hallituksesta, mikäli Sipilän esittämä sote-malli ei sovi kokoomukselle. Kunta-asioihin erikoistunut toimittaja Eeva-Liisa Hynynen selvitti …

UP: Tuija ja Jimi | Todella kaunis – Videoland
Video aiheesta haavisto sekoilee▶ 0:41
www.emresanli.com/video/?id=MXex81xAO-4
22.12.2015 – Lataaja: Whisperr
Vilma Haavisto – perhe ja ystävät. UP: Reino – Todella kaunis. UP: Tuijan 18-v synttärit. Uusi Päivä. UP Vilma …

En voi äänestää ketään presidentinvaaleissa 2018 | Demi.fi

https://www.demi.fi/keskustelut/…/en-voi-aanestaa-ketaan-presidentinvaaleissa-2018

13.10.2017 - Iljalla on syöpähoidot meneillään ja vaaliasiamies on kerännyt lahjoituksia kampanjaa varten, mutta sekoilee sitten kuitenkin vaikka missä muuallakin kuin … Taitaa olla Pekka Haavisto ainoa vaihtoehto jos on joku pakko valita. … Sekopiä:Enpä olisi uskonut, että Janitskinin kannattaja äänestäisi Haavistoa.

Karri Sekoilee Video Download MP4, HD MP4, Full HD, 3GP Format
hdvidzpro.me/video/karri-sekoilee
UP-Karri sekoilee 2/2. thumb. Karri esittää Tomia. thumb. UP: Karrin ensiesiintyminen. thumb. Uusi päivä vilma haavisto sekoilee. thumb. UUPEE- Janin ja Karrin ”tappelu”. thumb. Sebu sekoilee Helsingissä. thumb. Karrin monologi. thumb up video karri nhé. thumb. UP-tanssifiiliksissä Vilman, Kristan, Karrin, Janin ja Jimin

Presidenttiehdokkaat eivät näe Venäjää uhkana – paitsi yksi

https://www.seinajoensanomat.fi/…/595616-presidenttiehdokkaat-eivat-nae-venajaa-u…

5.1.2018 – Venäjän ja Suomen rajan pitäminen rauhallisena on tärkeää ja harjoituksissa on huomioitava myös uudenlaiset hybridi- ja kyberuhat. Stereotyyppisiin viholliskuviin ei pidä langeta, Haavisto neuvoo. Hänestä venäjänkielinen väestö Suomessa on tärkeä voimavara. – Kaksoiskansalaisuus on myönteinen …

Yle väistelee keskustelua Mäntymaan Twitter-sekoilusta – Esimies

https://www.suomenuutiset.fi/yle-vaistelee-keskustelua-mantymaan-twitter-sekoilusta-e…

14.11.2017 – Ylen toimittajan Eero Mäntymaa lähti eilen jahtaamaan presidenttiehdokas Laura Huhtasaarta virheellisin perustein. Suomen Uutiset tavoitti Mäntymaan esimiehen Jukka Nivan ja kysyi tämän mielipidettä sekoilusta. Nivan mukaan Ylen henkilöstö saa osallistua myös yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Rutto vai kolera, Donald Trump? | Talouselämä

https://www.talouselama.fi/uutiset/rutto…/d390dcf8-b659-32c5-b130-624806c5be93

28.7.2017 – presidenttikausi on pahasti vastatuulessa. Hänen politiikkaansa on luonnehdittu muun muassa arvaamattomaksi, irrationaaliseksi ja sekoiluksi. Vaalilupaus toisensa jälkeen on kumissut tyhjyyttään. Muurista Meksikon rajalle ei enää puhuta, mutta ehkä painavampi takaisku on terveydenhuoltouudistus, …

41-50

Sivu 5 noin 7 690 tuloksesta (0,52 sekuntia)
Hakutulokset

Vilma Haavisto osa 13 – HdVidzy
Video aiheesta haavisto sekoilee▶ 7:07
hdvidzy.com/video/file/vilma-haavisto-osa-13-v4WVowuMfOA
Lataaja: uusipäivä tarinoita
Vilma Haavisto osa 13. To download a video please right click to the Download text and click to the …

vilma haavisto osa43 Lagu MP3 dan MP4 Video – MyagiMusic.com
www.myagimusic.com/download/mp3/…haavisto…/mYK9yzk_yxQ
Käännä tämä sivu
12.1.2017 – Download lagu vilma haavisto osa43 dan Streaming Kumpulan Lagu vilma haavisto osa43 MP3 Terbaru di MyagiMusic.com nonton, video klip vilma haavisto osa43 mp4, 3gp, lirik lagu. vilma haavisto osa43 mp3 gratis full album.

Stadion-hanke kehittyi kalliiksi sekoiluksi | Pohjalainen

https://www.pohjalainen.fi/…/stadion-hanke-kehittyi-kalliiksi-sekoiluksi-1.1966878

Farssi eli sivistyssanakirjan mukaisesti ilveilevä huvinäytelmä, pelleily ja sekoilu.

Mika sekoilee GCH:lla : Pokeripäiväkirjat – Sivu 5 | Pokeritieto

https://www.pokeritieto.com/keskustelu/…/mika-sekoilee-gch-lla-t31121-60.html

28.5.2010 – 15 viestiä – ‎10 tekijät
Mulla kädessä ATT8ds ja maksan, floppi on QT2 ruudun vedolla, checkataa mulle ja lyön pikkusen vajaa potin, Haavisti cR potti, mä meen all-in ja sille jäi joku 3k maksettavaa, aletaa jo puhuu käsistä siin, toteen että ”setti+nutfd” ja samantien Haavisto sanoo ”EI VOI olla”, eka asia mikä mulle jostai syystä …

Yle: Kittilän kunnanvaltuusto päätti rikossyytteen saaneiden

https://demokraatti.fi › Politiikka
31.10.2017 – Yle kertoo uutisessaan Kittilän kunnanvaltuuston päättäneen juuri, että rikossyytteen saaneet kuntapäättäjät voivat jatkaa luottamustoimissaan. Päätös…

Miitta Sorvali sekoili Tellervo von Appelgreninä: Lähetti terveiset Esko
www.radiorock.fi/#!/post/58944e682abfb50400eb3434
3.2.2017 – Näyttelijä Miitta Sorvali on ollut uransa varrella monessa mukana. Yksi ohjelmista on YleLeaks, jonka riveissä Sorvali on nähty teatterineuvos Tellervo von Appelgrenin hahmossa. Sorvali kertoi Korporaatiolle hahmon äänen pohjaavan hänen lapsuutensa hassutteluun, mutta Tellervosta löytyy myös Kyllikki

Kansa raivona Hakkaraisesta: kännäilyä ja sekoilua – katso kuva ja

https://www.imatralainen.fi/comment/295732

21.4.2015 – Teuvo Hakkarainen uusi eduskuntapaikkansa 5544 äänellä. Edustajan äänipotti kasvoi huomattavasti 2011 vaaleihin verrattaessa. Läpi pääsyä Hakkarainen juhlisti konjakkipullo huulillaan Viitasaarella.

Virolainen: 1130. Toista kierrosta tuntuu pukkaavan
jyrkivirolainen.blogspot.com/2018/01/1130-toista-kierrosta-tuntuu-pukkaavan.html
6 päivää sitten – Heistä 58 prosenttia sanoi aikovansa äänestävänsä Sauli Niinistöä, Pekka Haavistoa 14, Paavo Väyrystä 7, Laura Huhtasaarta 6, Matti Vanhasta 5, Tuula Haataista 4, Merja Kyllöstä 4 ja Nils ….. Tulemme näkemään lennokkaan ilotulituksen ja sekoilevat toimittajat sekä ärsyyntyneen ja änkyttävän Niinistön.

MV-lehti | sivu 150 | MuroBBS
https://murobbs.muropaketti.com › Keskustelualueet › Yleistä keskustelua
28.3.2015 – Haavisto harrastaa kyllä varmasti seksielämäänsä puolisonsa kanssa, siinä missä muutkin parisuhteessa elävät, harvat rinnastavat parisuhteen rakkauselämää … Haaviston homobaari seikkailut ei ole prostituutiota? Rahan ….. Mitä ihmee sekoilua tämä nyt sitten on ja miten tämä liittyy Iljan huoraamiseen?

Rattijuoppo sekoili Riihimäellä 3,72 promillen humalassa – sivullinen

https://www.aamuposti.fi/…/528137-rattijuoppo-sekoili-riihimaella-372-promillen-hu…

7.6.2017 – Hämeen poliisi tutkii Riihimäellä tapausta, jossa vahvassa humalassa ollut mies sekoili liikenteessä henkilöautolla.

”haavisto sekoilee”. Haut 25.01.2018 18:00.

2018. Tammikuu. ”Niinistö sekoilee”. Hakukoneen 50 ensimmäistä linkkiä. (google 24.01.2018).

tammikuu 24th, 2018

2018. Tammikuu. ”Niinistö sekoilee”. Hakukoneen 50 ensimmäistä linkkiä. (google 24.01.2018).

1-10
Noin 21 500 tulosta (0,45 sekuntia)
Hakutulokset

Varma merkki, että nuorisotrendi on mennyt auttamattomasti … – Rumba
https://www.rumba.fi › Uutiset
Varma merkki, että nuorisotrendi on mennyt auttamattomasti pois muodista: Matti Vanhanenkin tekee sitä – vaan mitä ihmettä sekoilee Sauli Niinistö? Jarkko Fräntilä 11.1.2018 21:53. Sillä lailla.

Sauli Niinistö sekoili jälleen! – Maailman menoa – Suomi24 Keskustelut
https://keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Maailman menoa
1.12.2017 – Presidentti myönsi vuorineuvoksen arvonimen testihuijauksesta kärähtäneen yhtiön johtajalle.IL.

Keskustelu – Siis mitä Niinistö sekoilee? | Aihe vapaa | Vauva

https://www.vauva.fi/keskustelu/2602605/siis_mita_niinisto_sekoilee

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/presidenttien_tiedotustilaisuus-52438 – ”Halusin tuoda sellaisen ongelman esiin, että elämme tavallaan kierteessä, josta ulospääsy on aika vaikeaa, sekä Unkarissa että Itämeren ympäristössä.” UNKARISSA??? http://www.katsomo.fi/#!/jakso/632664?toista.

Sauli Niinistöltä poikkeuksellinen ärähdys: ”Päähäni tungetaan …

https://www.uusisuomi.fi/…/220257-sauli-niinisto-arahti-lehtijutusta-paahani-tungetaa…

6.5.2017 – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tyrmää Iltalehdessä aikaisemmin lauantaina esitetyt väitteet, joiden mukaan presidentti ja eduskunta olisivat eri mieltä … tarkoitusperiämme rinnastamalla itsesi ja nuhruisen dosentti tuomiojan sekoilut (aatteesi) Suomen Tasavallan Presidenttiin tai hänen linjauksiinsa.

Kolumni: Niinistö komensi puoluejohtajat puhutteluun – yritti pelastaa …

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/…niinisto-yritti…sekoilevan…/5754740

24.2.2016 – Presidentti Sauli Niinistö komensi puoluejohtajat jälleen puhutteluun Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta – syystä. Hallituksen viime päivien puheet ulko- … Kolumni: Niinistö komensi puoluejohtajat puhutteluun – yritti pelastaa pahasti sekoilevan hallituksen. Kotimaa Julkaistu 24.02.2016 12:25.

Presidentti Sauli Niinistö ei turhia pröystäile – kuva! | Seiska

https://www.seiska.fi/Uutiset/Presidentti-Sauli-Niinisto-ei-turhia-proystaile…/1102250

Presidentti Sauli Niinistö ei turhia pröystäile – kuva! 3.5.2016 13:42. Presidentti Sauli Niinistö ei turhia pröystäile, sillä hän lensi viime viikolla Ouluun halpalentoyhtiö Norwegianilla. – Sauli ei kuitenkaan joutunut jonottamaan muiden matkustajien kanssa ulospääsyä, vaan hänet haettiin koneen edestä autolla, Oulusta …

Keskustelu – Sauli Niinistö kuitenkin naimisiin nuoren kauniin kanssa …

https://www.tiede.fi/…/sauli_niinisto_kuitenkin_naimisiin_nuoren_kauniin_kanssa

Sauli meni naimisiin 30-vuotta nuoremman naisen kanssa. Onko tämä puolivirallinen kehoitus kaikille Suomen miehille lupaa naiskennella puolta nuorempia naisia? Morsian on jo Saulin omien lasten ikäinen. Onnea avioliittoon kuitenkin.

Ylipäällikkö sekoilee. Niinistö ja kutsu ilmaharjoituksiin …
viikkosanomat.fi/2015/01/22/ylipaallikko-sekoilee-niinisto-ja-kutsu-ilmaharjoituksiin/
22.1.2015 – Kiireesti linnaan järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö hyvin selvästi sanoi, että mitään kutsua Yhdysvaltain ja Eestin (Viron) järjestämään ilmaharjoitukseen (ilmasotaharjoitukseen?) ei ole tullut. Kuitenkin päivällä radiossa puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg selitti …

Varma merkki, että nuorisotrendi on mennyt … – MSN.com

https://www.msn.com/fi-fi/viihde/…että…sekoilee…niinistö/ar-AAuzFpJ

11.1.2018 – Varma merkki, että nuorisotrendi on mennyt auttamattomasti pois muodista: Matti Vanhanenkin tekee sitä – vaan mitä ihmettä sekoilee Sauli Niinistö?

Sauli Niinistö EU-puolustuksesta: Meidän pitää tietää, autetaanko …

https://www.verkkouutiset.fi/sauli-niinisto-eu-puolustuksesta-meidan-pitaa-tietaa-autet…

22.12.2017 – Tasavallan presidentti ja kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö sanoo, että Suomen suhtautuminen EU-puolustusyhteistyöhön riippuu muiden maiden suhtautumisesta. Suomessa on esimerkiksi pohdittu, voiko Suomi auttaa Nato-maa Viroa, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Vastaavasti on pohdittu …

11-20
Sivu 2 noin 21 500 tuloksesta (0,28 sekuntia)
Hakutulokset

Niinistö haastatteli fanittamaansa amerikkalaiskirjailijaa – kirjailija …
www.iltalehti.fi/kotimaa/201709022200367398_u0.shtml
2.9.2017 – Niinistö naurahti, kun Paul Auster alkoi puhua miehestä, ”jonka nimeä emme mainitse”.

Kuka yllättää Sauli Niinistön? | Akti | Radio | Areena | yle.fi

https://areena.yle.fi/1-4300154

14.12.2017 – Sauli Niinistö on ylivoimainen ennakkosuosikki presidentinvaaleissa, Ylen marraskuun kyselyssä häntä kannattaa 80% vastaajista.

Sauli Niinistö: Joka puolella on vaali-innostusta – verkkouutiset.fi

https://www.verkkouutiset.fi/sauli-niinisto-joka-puolella-on-vaali-innostusta/

5 päivää sitten – Kansanliikkeen presidenttiehdokas Sauli Niinistö aloitti perjantaina Kaakkois-Suomen kampanjakierroksensa Porvoosta. Hän sanoi puheessaan, että presidentinvaaleista ovat erityisesti jääneet mieleen vastaavat ihmisten kohtaamiset. – Joka puolella on ollut valtavasti väkeä ja valtavasti vaali-innostusta, …

Ministeri Niinistö kiistää sooloilun: ”En usko, että tämä yllätti tasavallan …

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005440257.html

7.11.2017 – Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin) kaavailema pääsotaharjoitus on nostanut kiivasta turvallisuuspoliittista keskustelua.

Runoilija Jenni Haukio saa lapsen – isä 69-vuotias Sauli | Como
https://www.como.fi › Uutiset
9.10.2017 – Tulevan vauvan isä on 69-vuotias Suomen presidentti Sauli Niinistö. ”Kerromme ilouutisen: Jos kaikki sujuu odotetusti, perheemme kasvaa helmikuussa 2018. Lasta on useiden vuosien ajan odotettu ja toivottu. Näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä. Siksi onnen ohella on raskauden alkuun …

Presidentti Niinistö jyrähti sotilastiedustelun salaisten asiakirjojen …

https://www.helsinginuutiset.fi/…/590751-presidentti-niinisto-jyrahti-sotilastiedustelun…

16.12.2017 – Presidentti Sauli Niinistö pitää Suomen sotilastiedustelun salaisten asiakirjojen tietovuotoa vakavana.

Jenni Haukio ja Sauli Niinistö saavat talvivauvan – ”Useiden vuosien …

https://www.kodinkuvalehti.fi/…/jenni-haukio-ja-sauli-niinisto-saavat-talvivauvan-usei…

9.10.2017 – Suomeen syntyy ensi helmikuussa ensimmäinen istuvan presidentin vauva, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa JenniSauli Niinistö on kansanliikkeen ehdokkaana toiselle kaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa. …. Nauroimme yhdessä aikuisten sekoilulle”, Sara sanoo.

Sauli Niinistö olisi hylännyt avioliitto-sanan kokonaan: Pariliitto ei olisi …

https://www.radionova.fi/uutiset/viihde/a-140123

1.3.2017 – Presidentti Sauli Niinistö kertoi Radio Iskelmän Ninni Suntiolle oman kantansa uudesta laista. Hän on edelleen sitä mieltä, että mielipahan välttämiseksi sana avioliitto olisi pitänyt korvata sanalla pariliitto. – Olen moneen kertaan aikoinaan esittänyt kantani siitä, miten täysi tasavertaisuus toteutettaisiin ja …

C More – Pelimies – 3. Jussi Niinistö ja Rosa Meriläinen

https://www.cmore.fi/ohjelma/44005016/pelimies/…/3-jussi-niinisto-ja-rosa-merilaine…

Kausi 2, 3/11. Pelimiehen 3. jaksossa hypätään syvälle puolustusvoimien riveihin, sillä Suomen suorimman poliitikon vieraana on puolustusministeri Jussi Niinistö (sin). Niinistön vierailun lisäksi poliitikot väsäävät kulisseissa omia vaihtoehtomedioitaan. Millaiset ovat esim. Touko Aallon tai Halla-ahon FAKE NEWS?

Sauli Niinistö arkistot – Uuninpankkopoika Saku Timonen – Apu blogit
blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/tag/sauli-niinisto/
14.12.2017 – Niinistö oli parhaiten selvillä auttamisen juridiikasta. Hän sanoi, että Suomen laki ei kiellä turvapaikanhakijan suojelemista, ellei kyseessä ole rikoksentekijän suojeleminen. Niinistö on oikeassa. Laittomasti maassa oleskelu ei ole sellainen rikos, josta epäillyn auttaminen olisi laitonta. Tätä monen on vaikea …

21-30
Sivu 3 noin 21 500 tuloksesta (0,34 sekuntia)
Hakutulokset

Soini vihreiden sekoilusta: ”On selvää, että puheenjohtajatason …

https://www.suomenuutiset.fi/soini-vihreiden-sekoilusta-on-selvaa-etta-puheenjohtajat…

4.4.2017 – KOMMENTTI | Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kommentoi blogissaan Ville Niinistön (vihr.) sotkuista viestintää Afganistanin palautuslentojen yhteydessä. Soin.

Kolumni: Luvassa tylsät ja jännittävät vaalit – Keskisuomalainen

https://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Kolumni-Luvassa…ja…/1091317

6.1.2018 – Loputon politikointi sote-uudistuksessa ja hallituksen arvovaltaa nakertanut loikkauskohu saavat ajattelemaan, että on ihan kiva, että politiikan huipulla on edes yksi henkilö puoluepoliittisten kähinöiden yläpuolella. Mitä enemmän hallitus ja eduskunta sekoilevat, sitä enemmän Niinistö on alkanut vaikuttaa …

Putinin voi nähdä Jaalassa — Myös Trump yllättää …

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d76771cf-40b1-4e85-a37d-0aecf9d432e2

27.7.2017 – Aika pian aloin tehdä myös Niinistöä, Laatunen kertoo. Hänen mukaansa Trump oli helppo työstettävä: Kädet koholle, suu tötterölle ja takki auki. Iholle oranssi sävy. Taskuun Laatunen sujautti sanomalehti Pravdan. — Sehän on aina sekoillut Venäjän kanssa. Niinistö oli jo vaikeampi. Laatusen mukaan …

Sauli Niinistö ylivoimainen ykkönen Nuorisovaaleissa – Suur-Keuruu

https://www.suurkeuruu.fi/…/sauli-niinisto-ylivoimainen-ykkonen-nuorisovaaleissa-2…

Sauli Niinistö ylivoimainen ykkönen Nuorisovaaleissa. Uutiset17.01. 17.00. Markku Piilemä. Sauli Niinistö ylivoimainen ykkönen Nuorisovaaleissa. Neljäsluokkalainen Noora Tukiainen … Sekoilusta saaliina kaksi pistettä · Mestis-ottelu Lempäälässä oli kuin lauantaipussi: siitä riitti ammennettavaa jokaiseen makuun. Erittäin …

Presidentti Niinistö sotaharjoitusaikeesta: Ei tässä kovin suuria …
www.ts.fi/…/Presidentti+Niinisto+sotaharjoitusaikeesta+Ei+tassa+kovin+suuria+vahink…
13.11.2017 – Nyt sitten puolustusministeri tuli vähän reippaammin esille, ehkä yllätyksenä minullekin, mutta ei tässä kovin suuria vahinkoja ole tapahtunut, Niinistö sanoi. SDP:n ehdokkaan Tuula … Presidentinkin täytyy vähätellä ministereiden hölmöilyjä , käsittämätöntä sekoilua maan ylimmältä johdolta ? Häpeäisitte …

Miehisen tajunnan natokätyri Sauli Niinistö sekoilee taas …

https://plus.google.com/+TapioAKärnä/posts/hoc8NbfJUZH

9.7.2016 – Miehisen tajunnan natokätyri Sauli Niinistö sekoilee taas ulkopolitiikassa. Sähkökirjassa osoitan, että ”Venäjä on demokratia, koska vain valtio omistaa… – Tapio A Kärnä – Google+.

Virolainen: 1109. Sauli ja Pauli. Kun Niinistö Austerin tapasi
jyrkivirolainen.blogspot.com/2017/09/1109-niinisto-tapasi-paul-austerin.html
2.9.2017 – Siellä kohtaavat toisensa kaksi suuruutta, nimittäin Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tunnettu yhdysvaltainen kirjalija Paul Auster. Formaatti on ….. Toki säröjä tuo venkoilu oikeuskansleriasiassa ja muutamat muut sisäpoliittiset sekoilut, mutta kokonaisuutena olen aika tyytyväinen. Toiseksi tuo …

Virolainen: 1093. Sauli Niinistö venkoilee
jyrkivirolainen.blogspot.com/2017/07/1093-valtakunnan-venkoilija.html
12.7.2017 – Sauli sekoilee nykyään liian usein venkoilusta nyt puhumattakaan. Kysymykseen sekaantumisestaan Persujen puheenjohtaja-asioihin ja hallituskriisiin, antoi hyvin sekavan ja ylimielisen vastauksen – ei ollut munaa katua sekoiluaan. Niinistö on menettänyt paljon kannatustaan, jota Ilkka Kanerva ei ole …

Presidentti Niinistö: Venäjällä ei intressiä vaikuttaa Suomen … – Kaleva.fi
www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/presidentti-niinisto-venajalla-ei-intressia…/748868/
14.1.2017 – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei usko, että Venäjällä olisi intressiä vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin. … Omia suunnitelmiaan osallistumisesta ensi vuonna järjestettäviin presidentinvaaleihin Niinistö ei paljastanut. – En ole vielä päättänyt milloin … Tuollaiset puheet on mielisairaiden sekoiluja.

Niinistön ja Sipilän puheet enteilevät afro-Suomea | Magneettimedia
magneettimedia.com/niiniston-ja-sipilan-puheet-enteilevat-afro-suomea/
Arvio: 4,4 – ‎28 ääntä
1.1.2016 – Tulosta Artikkeli. Rabbi Niinistön ja ”Juudas” Sipilän uudenvuoden puheet olivat karvasta kalkkia kauniissa paketissa. ”Auttamisen”, ”sovinnon” ja ”yrittäjyyden” retoriikkaan naamioitiin Suomi, jossa entistä pienempi joukko työllisiä joutuu elättämään entistä suuremman määrän maahantunkeutujia.

31-40
Sivu 4 noin 21 500 tuloksesta (0,40 sekuntia)
Hakutulokset

Uutisraportti podcast – Uutisraportti podcast 31.5.: Niinistö … – Supla

https://www.supla.fi/supla/3008420

1.6.2017 – Tämän viikon jaksossa Marko Junkkari, Tuomas Peltomäki ja Anna-Sofia Berner keskustelevat tasavallan presidentti Sauli Niinistön päätöksestä lähteä hakemaan toista kautta ylimpänä herrana maassa, Atte Jääskeläisen potkuista Yleltä ja poliitikoiden sekoilusta alkoholilain kanssa.

Satonen sekoilee työmarkkinakentällä | Demokraatti.fi
https://demokraatti.fi › Pääkirjoitukset
18.8.2014 – Satonen sekoilee työmarkkinakentällä on Demokraatti.fi | Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen jatkoi ryhmän kesäkokouksessa itselleen…

Sauli Niinistö – Agronet

https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=78300.15

29.8.2017 – Varsinkin, kun tuossa hävittäjähommassa ei ollut enempää dramatiikkaa, väärinkäsitystä kuin muutakaan sekoilua. Toimittaja kysyi, puolustaisiko USA Suomea vai jäisimmekö yksin. Trumppi siihen, että meillä on hyvät välit, me tuetaan teitä, te ostatte meiltä lentokoneita ja muutakin kalustoa, yeah, ette jää …

Lastenpsykiatri Jussi Niinistön tv-kiukustumisesta: ”Meissä kaikissa …

https://www.menaiset.fi/…/lastenpsykiatri_jussi_niiniston_tv_kiukustumisesta_meissa_…

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.

Presidentinvaalit 2018 – Hommaforum

https://hommaforum.org/index.php?topic=115334.945;wap2

6 päivää sitten – Sauli Niinistö julisti aivan sekopäistä huttua nelisen viikkoa Orpon välytyksestä eli 17.10.2015 ykkösaamuussa Niinistö sanoi näin: — Lainaus — … Pakolaiset ovat täällä … Tämä selittää sen että Halla-aho oli pidettävä pois hallituksesta (ettei tajuaisi Sauli Niinistön sekoilua) Tämä selittää sen että Soini oli …

Miksi Sauli Niinistö ja se sen Jenni-vaimo eivät ole tehneet …
https://kaksplus.fi › Etusivu › Keskustelu › Aihe vapaa › Mitäs nyt? Aihe vapaa
29.6.2015 – Olisi jännää, että Suomen presidentti tekisi seksin avulla vaimoonsa vauvan mahaan kasvamaan.

Pekka Haavisto piikitteli Sauli Niinistöä – ”Näiden ei pitäisi olla …

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pekka-haavisto…sauli-niinistoa…/Nf629dLV

21.6.2017 – Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti puoluekokoukselle pitämässään puheessa voimakkaasti kantaa tasavallan presidentin toimintaan sisäpolitiikassa.

Mika Kojonkoski sekoili kilpakumppanin nimen … – Helsingin Sanomat
https://www.hs.fi › Uutiset › Urheilu
Ennen keskiviikkoa Pyeongchangin olympialaisiin oli valittu ampumahiihtäjät Kaisa Mäkäräinen ja Mari Laukkanen, lumilautailija Enni Rukajärvi, pikaluistelija Mika Poutala, maastohiihtäjät Krista Pärmäkoski, Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen, Matti Heikkinen ja Ristomatti Hakola, yhdistettyyn Eero Hirvonen ja Ilkka Herola ja …

Niinistö Yhdysvalloissa: Paikalliset toimittajat keskittyivät kotimaan …

https://www.aamulehti.fi/…/niinisto-kavi-yhdysvalloissa-mika-amerikkalaisia-toimittaji…

29.8.2017 – Niinistö Yhdysvalloissa: Harvey-hurrikaani, arizonalaissheriffi ja Meksikon muuri varastivat paikallistoimittajien huomion Suomelta … vaiheessa ärähtäisi vähän Kekkosen mallliin, että ”saata.an tunarit” koskien näitä kotimaan poliittisia sekoiluja, jotka ovat SOTE-sekoiluineen ym. todella huonossa jamassa.

Timo Haapala on Twitter: ”Tempaisinpa kolumnin! Niinistö komensi …

24.2.2016 – New conversation. Pekka Roininen @PekkaRoininen 24 Feb 2016. More. Copy link to Tweet; Embed Tweet. Replying to @TimoHaapala · @TimoHaapala @MTVUutiset Nyt Timo puhut kerrankin asiaa. Pari päivää sitten olit vielä sitä mieltä että oppositio sekoilee. Alat poika oppia. 1 reply 0 retweets 0 likes.

41-50
Sivu 5 noin 21 500 tuloksesta (0,73 sekuntia)
Hakutulokset

Putinin voi nähdä Jaalassa — Myös Trump yllättää … – Uutisvuoksi

https://uutisvuoksi.fi/uutiset/lahella/4cf11c36-a89b-47a6-a014-e36d9e144513

27.7.2017 – Aika pian aloin tehdä myös Niinistöä, Laatunen kertoo. Hänen mukaansa Trump oli helppo työstettävä: Kädet koholle, suu tötterölle ja takki auki. Iholle oranssi sävy. Taskuun Laatunen sujautti sanomalehti Pravdan. — Sehän on aina sekoillut Venäjän kanssa. Niinistö oli jo vaikeampi. Laatusen mukaan …

Ville NiinistöEsko Erkkilä

https://www.eskoerkkila.fi/blogi/?k=Ville+Niinistö

Ympäristöministeri Ville Niinistö on nyt tehnyt näyttävän irtioton edellisen hallituksen linjasta, jonka mukaan Suomen metsien biologinen hiilinielu ei voi yhtäkkiä muuttua laskennalliseksi päästöksi. ….. Tähän saakka Kataisen hallituksen ministereistä ovat rankimmin sekoilleet Kokoomuksen ja Vihreiden ministerit.

Niinistö, Kokkila, HäkämiesTupu, Hupu ja Lupu – Merkintöjä …
blogit.kansanuutiset.fi/merkintoja…ja…/niinisto-kokkila-hakamies-tupu-hupu-ja-lupu/
4.1.2013 – Osalla Suomen herroja on nyt meneillään jonkunmoinen juoksuaika. Median suosiollisella myötävaikutuksella on lietsottu hurmiota ja hekumaa siitä, kuka lupaa suurimpia alennuksia omiin tuloihinsa. Perusviesti palkansaajien ja tavallisen rahvaan suuntaan näyttää selvältä. Kun me olemme valmiita …

Miitta Sorvali sekoili Tellervo von Appelgreninä: Lähetti terveiset Esko

https://www.ruutu.fi/video/2897252

3.2.2017 – Presidentti Niinistö ihmettelee ydinasenokittelua Twitterissä – ei ole kuitenkaan huolissaan. Korporaatio 18.1.2018. Pekka Haavisto ei halua sortua vihapuheeseen somessa – varovaisena Twitter-trollien kanssa play_arrow …

Stadion-hanke kehittyi kalliiksi sekoiluksi | Pohjalainen

https://www.pohjalainen.fi/…/stadion-hanke-kehittyi-kalliiksi-sekoiluksi-1.1966878

Pääkirjoitus: Niinistö pelaa varman päälle, mutta haastaja Väyrynen kirii kohti kakkossijaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ylivoimaisen suosio sävyttämä presidentinvaaliasetelma on odottanut sykäystä, joka toisi kansanvallan juhliin jännitystä. Kihelmöintiä on vieläkin vaikea huomata, vaikka vaaleihin ei ole aikaa …

SANDEN BLOGI: joulukuuta 2017
rayhablogi.blogspot.com/2017/12/
Niinistön toiminta euron ja Nato Isäntmaa -sopimuksen suhteen tulisi selvittää rikosoikeudellisesta näkökulmasta, mutta jostakin kumman syystä Suiomesta ei löydy yhtä ainoaa lainvalvontaviranomaista, … Parissa vuosikymmenessä Suomi on menettänyt veronmaksajien rahaa 259 miljardia nettona eliitin EU-sekoiluun.

Mä vannon, huomenna sekoiluni päättyy” – Täysi salillinen yleisöä …

https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/59ac717d-c487-4ea7-9c0d-ad1d78394541

15.10.2017 – Kun Jari Sillanpää lauloi Lappeenranta-salissa sunnuntai-iltana konserttinsa viimeisen kappaleen Sinä ansaitset kultaa, tulkinta tihkui tunnetta ja uudenlaista merkitystä.

Vihreät – De Gröna | sivu 31 | MuroBBS
https://murobbs.muropaketti.com › Keskustelualueet › Yleistä keskustelua
4.2.2013 – Eikös se nyt ole vähän säälittävää että jopa ne ydinasiat (heh heh) joita Vihreät ajavat ovat populistista sekoilua? Ja viimeistään se herättää kun Vihreiden entinen puheenjohtaja, Ville Niinistö, sekoilee kaikista pahimmin. Eikä tuo Touko Aalto nyt kovin paljoa kakkoseksi jää. Sano nyt vielä että ei yksi …

BB-Aso sekoilee, Vappu Pimiä mokaa – lue, mitä selvänäkijä ennusti …

https://hymy.fi/…/bb-aso-sekoilee-vappu-pimia-mokaa-lue-mita-selvanakija-ennusti-ta…

14.4.2010 – BB-Aso sekoilee, Vappu Pimiä mokaa – lue, mitä selvänäkijä ennusti tälle vuodelle! Hymy-lehden vakituinen … Puhemies Sauli Niinistö ja runoilija Jenni Haukio Avioparin suhde on vakaa ja … Hän on saanut elämänsä tilaisuudet aloittaa normaali elämä, mutta hän jatkoi sekoilua. Näen raskaan vuoden …

Video: Monokulttuuri FM – Maidan-sekoilua | MV!!??

https://mvlehti.net/2017/06/30/video-monokulttuuri-fm-maidan-sekoilua/

Video: Monokulttuuri FM – Maidan-sekoilua. Tiina Wiik ja Junes Lokka kommentoivat Helsingin Rautatientorin tapahtumia. Video esitettiin suoratoistona alkuillasta. 30.06.2017 21:26, 5700 lukukertaa …
—–

KOMMENTTI
Huvinsa kullakin, siis minulla.
Tarkoituksena on tämän aineiston perusteella tehdä Iltalehden ”hatusta vedetyn” tutkimuksen presidenttiehdokkaiden kannatuksen kaltainen TUTKIMUS siitä, kuinka Niinistöä arvostetaan ja mitkä asiat kansalaisia kiinnostavat. Oma mielenkiintonsa on myös siinä, mistä osoitteista nämä maininnat tulevat. Nopeasti katsoen aineistossa näytti olevan ainakin yksi Viikkosanomissa julkaistu juttu ihan ensimmäisten kymmenen joukossa:

”Ylipäällikkö sekoilee. Niinistö ja kutsu ilmaharjoituksiin …
viikkosanomat.fi/2015/01/22/ylipaallikko-sekoilee-niinisto-ja-kutsu-ilmaharjoituksiin/
22.1.2015 – Kiireesti linnaan järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö hyvin selvästi sanoi, että mitään kutsua Yhdysvaltain ja Eestin (Viron) järjestämään ilmaharjoitukseen (ilmasotaharjoitukseen?) ei ole tullut. Kuitenkin päivällä radiossa puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg selitti …”

Viikkosanomat: Pertti Manninen. Keskiviikko 24.01.2018 16:40 Järviradiota kuunnelleen, jossa Matti on mainostanut omalla äänellään itseään ja Paavo vieraan äänen suojassa, näin ainakin muistan. Ommen kohtaan joskus herkimmän soi, siinä alfa-tv:n kanavalla lähettään antenniverkossa Järviradiota, joka pätkii ajoittain,