Käynti oikeudessa torstaina 01.10.2015,
Kunnianloukkausjuttu nyt hovioikeudessa: “Päätoimittajalla on pakkomielle ja mielenterveysongelmia”.
Tällaisen lauseen ja ajatuksen asianajaja Pekka Mononen päästeli kiihtyneen punaisena, kun hän kuvaili sitä, miksi nämä jutut ja kirjoitukset aina vaan jatkuvat. Samalla hän autuaasti unohti tai sitten tahallaan yritti hämätä niin oikeuden tuomareita kuin syyttäjääkin sillä tosiseikalla, että Nettisanomien päätoimittajan oikeusavustaja oli lähettänyt Monoselle syksyllä 2011 sähköpostin, jossa ehdotettiin asian sopimista ja kaikkien Monosta ja hänen yritystään koskevien tekstien poistamista. Vastaus ei ollut ylentävä. “Asia ei tässä vaiheessa ole ajankohtainen.
“Päätoimittajalla on pakkomielle ja mielenterveysongelmia”. Lause ei ollut siis kunniaa loukkaavasta jutusta tai kirjoituksesta, vaan kunniaa loukkaavien kirjoitusteh poistamista koskevasta oikeudenkäynnistä. Päätoimittaja Pertti Manninen oli saanut tuomion kunnianloukkauksesta tammikuussa 2012, koska hän oli julkaissut kaksi kirjoitusta Pekka Monosen toiminnasta, joiden oikeus katsoi loukkaavan Monosen kunniaa. Samaan oikeudenkäyntiin Nordea Pankin myyntipäällikkö Lauri Kara oli tuonut aluksi kaksi kirjoitusta ja sitten jonkun kolmannenkin, joiden käräjäoikeus katsoi loukkaavan Karan kunniaa ja antoi niistä tuomion ja määräsi ne poistettaviksi.
Asian käsittely jatkui sitten Vaasan hovioikeudessa, mutta se ei antanut jatkokäsittelylupaa.
Asia meni sitten korkeimpaan oikeuteen. Päätoimittaja Manninen oli saanut oikeusapua Keski-Suomen oikeusaputoimistosta oikeusavustaja Markus Luotolalta. Hän ei kuitenkaan enää halunnut laatia valituskirjelmää korkeimpaan oikeuteen, joten prosessi muuttui sitten kovin henkilökohtaiseksi. Päätoimittaja ryhtyi yksinään ajamaan juttua.
Asia olisi ilmeisesti loppunut käräjäoikeuteen, jollei se (tuomari Raili Sahi) olisi tehnyt asianomistajien, Pekka Monosen ja Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen painostuksesta oikeuden istunnon lopussa päätöksen, jota käräjätuomari itsekin epäili kysymällä “voiko näin päättää”, ja Mononen Ja Salminen vakuuttivat, että kyllä voi. Päätös oli se, että kaikki kirjoitukset tai asiakirjat, joissa mainitaan Pekka Monosen tai Lauri Karan nimi tulisi poistaa syyttäjän (Elina Mäntylä) määrittelemältä rikoksentekoajalta, jota vielä jatkettiin käräjäoikeuden istuntopäivään saakka.
Tämä päätös, siis myös sellaisten tekstien, joita ei käsitelty ollenkaan oikeudessa eikä siis tietenkään voitu kunniaa loukkaaviksi osoittaa, poistamisaatimus soti päätoimittaja Mannisen mielestä niin räikeästi länsimaisen yhteiskunnan perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta vastaan, että valitusta tuomion muuttamiseksi oli jatkettava.
Vuosiahan tässä on nyt kulunut, Korkein oikeus myönsi ensin valitusluvan ja teki sitten päätöksenkin. Kunnianloukkaustuomio jää voimaan ja “siihen kaikki tyytykööt”. Kaikkien kirjoitusten poistamista koskeva tuomio määrättiin palautettavaksi alempaan oikeusasteeseen, Vaasan hovioikeuteen.
Välilläkin oli ehtinyt tapahtua. Asianajaja Pekka Mononen oli vaatinut Keski-Suomen kihlakunnan voutia määräämään, että kaikki kirjoitukset tulee poistaa, vaikka tuomio ei ollut saanut vielä lainvoimaa. Näinhän voidaan menetellä hovioikeuskäsittelyn jälkeen. Lauri Kara ei vaatinut poistamista vielä tässä vaiheessa. Poistaminenhan oli tehtävä ja niin päätoimittaja Manninen suoritti urakan muutamassa päivässä korvaamalla kaikilta Nettisanomien ja myös kaikilta muilta Nettisanomat-perheen sivuilta asianomaisten, sekä Monosen että Karan nimet ja yrityksen nimen xxxx-merkkijonoilla. Poistamisen onnistuminen tarkistettiin niin, että hakukone-googlen 20 ensimmäiselle hakusivulle ei osunut asianomaisia koskevaa rikoksentekoaikaan kohdistunutta linkkiä.
Hovioikeus oli antanut jonkinlaisen avoimen valtakirjan Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen toimistolle, Eversheds asianajotoimisto Oy:lle, tutkia poistamisen onnistumista. Työtä oli tehtykin viikon verran ja löydetty sitten sieltä 20. hakusivun jälkeen jotakin ja laskutus oli sen mukainen lähes 10 000 euroa. Selvitys oli kylläkin osin ristiriitainen, kun siinä oli myös sellaisia sivuja, joita oikeuden päätöksen mukaan ei kuulunutkaan poistaa mitenkään, koska ne eivät osuneet rikoksentekoajalle! Tästä huolimatta asiamies Jari Salminen rinta pystyssä todisti, että Manninen ei ole poistanut nimiä, vaikka oikeus oli näin määrännyt. Hiukan hän kyllä hiljeni kun Manninen huomautti, että oikeuden määräys ei ole saanut vielä lainvoimaa, vaan tätä poistamisasiaahan tutkitaan juuri tässä meneillään olevassa oikeudenkäynnissä.
Asianajaja Pekka Mononen oli puolestaan korkeimman oikeuden pyynnöstä joutunut, sinnehän ei voi valehdella. ilmoittamaan, että häntä koskevat tiedot on poistettu. Mutta hiukan myöhemmin toisessa asiassa, velkajärjestelyasiassa mieli oli jo muuttunut ja aivan pokkana hän kirjallisesti vastasi, että häntä koskevat tiedot on palautettu sivuille takaisin.
Asianajaja Pekka Monosellahan on jo aikaisemmin hänen laskutustaan koskeva kirjoittelu, josta päätoimittaja Manninen tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Siinäkin määrättiin häntä ja hänen toimistoaan koskevat tiedot poistettaviksi. Nettisanomien päätoimittaja tekikin kaikki oikeuden määräämät poistot, mutta tästä huolimatta Mononen on vuosikausia väittänyt, että kirjoituksia ei ole poistettu. Vuosien kuluessa hän ei ole tuonut yhtäkään dokumenttia esille, joka osoittaisi, että joku poisto olisi jäänyt tekemättä. Hänelle on syntynyt jonkinlainen pakkomielle, kun hän on eri viranomaisille, joita ei varmaan enää kaikkia muistakaan, väittänyt, ettei jotain kirjoitusta ole poistettu, vaikka oikeus olisi näin määrännyt. Viranomaisia ovat ainakin olleet aikaisempi kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö, tämän jutun esitutkinnan suorittanut Timo Martin, kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä, käräjäoikeuden tuomari Raili Sahi ja tämän jutun nyt hovioikeudessa ratkaisevat hovioikeuden presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin ja hovioikeudenneuvos Matti-Pekka Kuuttinen.Lopulta sekoilussaan Mononen ilmoitti, että todistustaakka poistamisesta olisikin päätoimittajalla eikä hänellä.
Oikeuden puheenjohtaja avasi istunnon ensin kertomalla asian aikaisemmista vaiheista ja selosti myös sitä kuinka korkein oikeus oli tehhyt perusteellisen selvityksen asiasta, ja jossa todettiin nimenomaan se, että sananvapautta ei saa rajoittaa tarpeettomasti. Lisäksi hän tietenkin korosti sitä, että tässä oikeudenkäynnissä ei enää ratkaista mitään kunnianloukkausta vaan pelkästään sitä, että onko käräjäoikeuden päätös ollut oikea poistamismääräyksen osalta, Hän näki kolme ratkaisumahdollisuutta, joista joku tulee oikeuden päätökseksi. Kaksi ääripäätä: Poistetaan vain kunniaaloukkaavat kirjoitukset ja toinen ääripäää on sitten käräjäoikeuden päätös jossa kaikki kirjoitukset määrätään poistettaviksi. Puheebjohtaja toi esille senkin, että päätös voi olla jotakin tältä väliltä.
Käytiin kierros: Syyttäjä oli sitä mieltä, että käräjäoikeuden päätös on oikea, siis kaikki tulisi poistaa, Lauri Karan asiamies Jari Salminen, oli sitä mieltä, että kaikki pitäisi poistaa, Mononen oli sitä mieltä, että kaikki tulisi poistaa Niin Salminen kuin Mononenkin vaativat Mannisen sananvapauden ja kunnianloukkauksen vastakkainasettelua, ja päätyivät, siihen, että kunnianloukkaukselle on annettava enemmän painoa.
Manninen oli tietenkin sillä äärilinjalla, jonka hän oli esittänyt valituskirjemässään korkeimmalle oikeudelle. Jos joku aineisto ei ole ollut käräjäoikeuden istunnossa mukana, ei siinä ole voitu todeta olevan mitään kunniaa loukkaavaa, eikä sitä voi tietenkään määrätä poistettavaksi.
Syyttäjä ja Mononen totesivat, että kirjoituksia monissa eri-domain-nimissä, Syyttäjänkin nimi löytyi 31 eri nimen alta ja näin hän perustelikin, että olisi mahdotonta löytää kaikki kirjoitukset. Mononen toi sitten ensimmäisenä esille sen, että jos joku teksti on loukkaava, niin se samassa muodossa julkaistuna on loukkaava muuallakin. Seuraavassa puheenvuorossa Manninen kertoi myös tulleensa samaan päätelmään ja pitäisi luonnollisena, että oikeudelle olisi sen verran maalaisjärkeä, että tulkitsisi asian samalla tavalla. Monosen väitettä, siitä että kirjoituksia olisi hiukan varioitu Manninen ei myöntänyt perustuvan tosiasioihin.
Mannisen mielestä kirjoituksia (eri kirjoituksia) on kymmenkunta , joten ne olisi pystytty hyvin yksilöimään ja tutkimaan onko niissä jotakin loukkaavaa. Niitähän ei voi enää tässä oikeudenkäynnissä tutkia ja jos joissakin muissa kirjoituksissa olisi jotakin loukkaavaa niin pitää sitten aloittaa uusi oikeudenkäynti
Sitten käsiteltiin käräjäoikeudessa kirjallisena todisteina mukana ollut aineisto. Tässäkin mielipiteet jakautuivat odotetusti. Toinen puoli vaati kirjoituksia poistettaviksi. Mannisen mielestä kirjoituksissa ei ole mitään loukkaavaa vaan niissä kerrotaan asioista niiinkuin ne ovat, joten niitä ei tarvitsisi poistaa ollenkaan vaan sitten tuomiosta kirjoitettaisiin sivun alussa selvästi jossakin laatikossa.
Uusia kirjallisia todisteita olivat ne Lauri Karan esilletuomat, ne googlehaun 21. sivun jälkeiset, siis käytännössä ei-olemassaolevat ja muutama Mannisen esille tuoma todiste, joissa nimet olivat xxx-muotoisina. Todisteiden tarkoituksena oli tuoda esille poistojen kohdistuminen sellaiseen aineistoon, jossa ei ole mitään loukkaavaa, ja jota mahdollistakin loukkaavuutta ei ole käsirelty tässä oikeudenkäynnissä ja jota ei saa nyt siis käsitelläkään. Manninen kiistikin kokonaan Karan aineiston hyväksymisen kirjallisiksi todisteiksi. Tässä sitten jankutettiin 15 kertaa, että tämä kuuluisi poistaa ja ei sitten missään tapauksessa.
Hakutulosten loukkaavuudestakin esitettiin ainakin kaksi mielipidettä. Mononen oli sitä, mieltä, että kirjoittaja on vastuussa hakutuloksista ja hakutuloksetkin voivat loukata. Koska Googlea ei voi panna vastuuseen, niin vastuun kantaa sitten kirjoittaja. Manninen oli aivan toista mieltä. Hakutulokset eivät voi loukata, koska on aina tietenkin mentävä itse kirjoitusta lukemaan,
Istunnossa ei järjestetty kenenkään kuulemista todistelutarkoituksessa, kun Manninenkaan sitä ei tarpeeksi tarmokkaassti vaatinut. Niinpä hän ei päässyt kysymään sitä, miksi Kara ei ollut pyytänyt poistamista koko aineistosta, johon edellä kerrotun mukaan Mannisella olisi ollut halua Monosenkin osalta. Tähän ei nyt saatu vastausta, Karalle tuomitut korvaukset ovat kuitenkin aika pienet, mutta asianajokulut sitäkin suuremmat. Oikeudenkäynti päättyikin Mannisen haikaillessa loppupuheenvuorossaan tätä esittämätöntä kysymystä puheenjohtajan ystävälliseen kommenttiin, joka kuului jotenkin näin: että ei kannata enää kantaa kannua jos maito on jo maassa.
Tämähän oli jonkunlainen laiskanläksy Vaasan hovioikeudelle ja vasta myöhemmin Manninen huomasi, että puheenjohtaja oli hovioikeuden presidentti. Varmaankin oli hyvä niin sillä kai tietoisuus puheenjohtajan presidenttiydestä olis hiukan pistänyt mahaa sekaisin. Tällaisen kokoonpanon luulisi tekevän niin hyvää työtä, että hovioikeuden päätöksestä syntyisi jo sinällään ennakkopäätös.
Välikohtaus. Jossain vaiheessa päätoimittaja Mannisen ääni värisi ja itkunsekaisella äänellä hän kertoi mihin ahdinkoon oikeudenkäyntikulut ovat hänet syösseet. “Elän toimeentulotuen varassa. On hullua, että toimmeentulotuki maksaa näitä asianajajien palkkioita. Ei ole autoa, eikä vaatteita. Te ette ymmärrä maailmasta mitään”.
Kirjoituksen laati Pertti Manninen seuraavana päivänä perjantaina 02.10.2015 klo 21:16 päättäen Rasmuksen naukuessa ja raapiessa ovea kissan halutessa ulos.
