Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa. ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

lokakuu 30th, 2014

Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa.  ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin”.

Taloustutkimus, siis Taloustutkimus Oy, on löytänyt Ylestä kultakaivoksen ja tekee näitä ”tutkimuksiaan” erilaisilla korjauskertoimilla ja saa sitten näitä tuloksia, joita Yle ja muut kritiiköttömästi toitottavat.

Pääuutislähetyksessä poliittisen osaston päällikkö Pekka Ervasti höpisi jotain siitä, että Keskustan ero kokoomukseen on jo niin suuri, että vaalien voittaja alkaa olla selvillä. Eroa on vaikea kuroa umpeen.

Vaaleihin on vielä puoli vuotta ja Ervasti tiesi, että Kokoomuksessa on keskusteltu ennenaikaisten vaalien järjestämisestäkin. Kaikkea höpinää sitä viralliselta taholta esitetään.

Uusi Suomi, josta tätä tekstiä luin kertoo seuraavaa:

Ylen tänään julkistaman mielipidemittauksen mukaan keskustaa äänestäisi tällä hetkellä jopa 25,5 prosenttia äänestäjistä. Puolueen suosio on kasvanut 2,2 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

JÄITÄ HATTUUN!

Kun tässä uutisessa ei kerrottu virhemarginaalin suuruutta, se on arvattava. Nykyisin otoksen kokoa on kasvatettu aikaista isommaksi, samalla Taloustutkimus Oy:n ja sen omistajan  kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden massia on kasvatettu. Otaksun, että virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä.

Jos sama virhemarginaali on ollut edellisessäkin ”arviossa”, niin edes se onko Keskustan kannatus  kasvanut, ei selviä tästä.

RAUTALANGASTA:

Keskustan kannatus on tällä hetkellä, siis tässä lokakuun mittauksessa välillä 24,0 –  27,0 prosenttiyksikköä.

Edellisessä mittauksessa se on ollut siis välillä 21,8 – 24,8.

SIIS: Keskustan kannatus on voinut olla edellisessä mittauksessa suurempi kuin nyt tässä uudessa, mutta silti innolla hoetaan, että se on kasvanut  ja kasvu ei mahdu virhemarginaaliin!

Se, että arvaan virhemarginaaliksi 1,5, johtuu siitä, että en viitsinyt mennä lukemaan tätä vuodesta toiseen jatkuvaa humpuukia.

Osittain se johtuu myös siitä, että Eurovaaleissa Taloustutkimus Oy meni intoilemaan kokoomuksen paikkalukua yhtä suuremmaksi kuin tulokset edes osoittivat. Tutkimusjohtaja (Rahkonen?) jotain sitten selitti radiossa Heikki Peltoselle, joka edes yritti tivata tätä vääristelyä, että kysymyksessä oli jotenkin eri aineisto. Ehkä olikin, mutta Ylen toimitus intoili sitten väärän tiedon kansalaisille. Tämä munaus jäi selvittämättä , kun nämä munattomat toimittajat saavat huseerata munattomien johtajien suojeluksessa.

Vielä kerran: Nämä nyt julkaistut kannatusarviot eivät siis osoita sitä, että Keskustan kannatus olisi kasvanut ylipäätään ollenkaan ja ero kokoomukseen voi olla hyvinkin pieni, virhemarginaalit huomioon ottaen vain parikin prosenttiyksikköä, joten vasta vaalitulos kertoo sitten kuka on kaunein ja kenen hymy on levein.

Eikä edes automaattisesti suurin puolue saa pääministerin paikkaa, jos se ei saa enemmistöä paikoista. Kuka uskoisi, että Timo Soini hyväksyttäisiin pääministeriksi.

Entisen oikeuskansleri Paavo Nikula kuvasi hallituksen muodostamista aikoinaan osuvasti: Mennään pusukoppiin ja sieltä se pääministeri sitten astuu esiin kun hänellä on enemmistö voimanaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2014-10-30 klo 22:39-

Uuden Suomen juttu osoitteessa:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73636-yle-suuri-muutos-muhii-suomessa-keskusta-taraytti-hirmuluvun

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa.

lokakuu 23rd, 2014


Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa.


Etelä-Suomen Sanomat kertoo keskiviikkona 22.10.2014 kuntaliitosselvityksestä  näin:

”Salpauskunta: Liitosjatkoilla viisi mukana

Lahden seudun liitoksen selvittely jatkuu viiden kunnan voimin.

Valtiovarainministeriö päätti keskiviikkona jatkaa Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Nastolan ja Lahden käsittävää selvitystä tammikuun loppuun saakka.

Työssä tulee ottaa huomioon kuntien syyskuun lopussa tekemät päätökset sekä jatkokierroksesta annetut lausunnot.

Selvityksen ulkopuolella jäi Iitti, jonka valtuusto hylkäsi maanantaina mukaanlähdön kakkoskierrokselle. Iitti tyrmäsi aiemmin syyskuussa Hollolan tavoin kuuden kunnan liitoksen.

Kuntajakoselvittäjänä jatkaa yksinään kaupunkineuvos Rolf Paqvalin, joka tutkailee liitosten mahdollisuuksia kuntien asettamien reunaehtojen valossa.

Hollola ja Hämeenkoski esittivät lausunnoissaan tutkittavaksi niiden liitosta.

Kärkölä ilmaisi halunsa olla mukana selvityksessä, joka käsittää ainakin Kärkölän, Lahden ja Nastolan.

Lahti ei lähtenyt nimeämään kuntia. Jatkoselvityksessä tulee sen mielestä ottaa huomioon realistiset yhdistymismahdollisuudet.

Nastolalle sopi puolestaan niin kuusi kuntaa kuin suppeampikin selvitysalue.

Paqvalinin esityksiä odotellaan ennen joulukuun puoliväliä.

Etelä-Suomen Sanomat. Sirpa Ratia.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/10/22/salpauskunta-liitosjatkoilla-viisi-mukana

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2014-19-23 klo 09:46. Lihavointi lisätty.

Elop. Osa 2. Hyvä toimitusjohtaja?

lokakuu 15th, 2014

Elop. Osa2. Hyvä toimitusjohtaja, mutta kenen kannalta. Toimittaja Pekka Nykänen puolustelee kirjaansa ja mielipidettään Kauppalehden kolumnissa. Monta hyvää puolta löytyykin, mutta myös muutama virheekin. Nehän sitten johtivat yht

–Tämä  katkesi päivällä kun puhelinlinjat  tekivät tenän.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2014-10-15 klo 20:45.

__

 

 

 

Elop oli mitä puhdasverisin Troijan hevonen uuden kirjan kovasta todistelusta huolimatta. Vain lopputulos ratkaisee. Pekka Nykänen ja Merina Salminen: Operaatio Elop – Nokian matkapuhelinten viimeiset vulddt en

lokakuu 11th, 2014

Vain lopputulos ratkaisee kaikessa toiminnassa. Muu on spekulointia ja turhaa selittelyä. Sentähden tämä kirja on ihan huikean turha siltä osin kun siinä pestään Elopia puhtaaksi Nokian joutumiseen Microsoftille huikeaan alennushintaan, jota Elopin toimet kummasti avittivat.

Elop tuli Microsoftilta, tuhosi Nokian arvon, Microsoft osti Nokian pikkurahalla. Elop palasi Microsoftille. Mitä muuta kuin Troijan hevonen!

Ei näissä isoissa ympyröissä tehdä mitään  mitään vahingossa. Tottakai löytyy selittäjiä, jotka hämärtävät todelliset tarkoitusperät, mutta nämä olisi nähtävä eikä ajauduttava naiviuteen. Jos uskoo palavan öljylautan olleen taitamattomuutta, olisi viisainta  ollut jättää kirja kirjoittamatta.

On siinä lehtitietojen, Kauppalehti, HS ja Keskisuomalainen paljon hyväkin ja mielenkiintoista. 110 on haastateltu.

Mutta sylttytehtaalla ei ole käyty eikä päästy. Sentähden tulkintaa kirjan pääväittämästä: Elop ei ollut Troijan hevonen, kannattaa hiukan epäillä, valitettavasti meidän suomalaisten kannalta Troijan puuhevonen ryösti meiltä lopullisesti Nokian matkapuhelimet. Jorma Ollila oli kyllä kylvänyt tuhon siemenet aikaisemmin, senkin me tiedämme!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantaina 2014-10-11 klo 12:25. Uudella 140 e:n Huaweilla.

Jääkiekko: Mestis ja Liiga. Lukijan kommentti Kiekko-Vantaan sotkuihin. Ilta-Sanomien juttu.

syyskuu 29th, 2014

Jääkiekko: Mestis ja Liiga. Lukijan kommentti Kiekko-Vantaan sotkuihin. Ilta-Sanomien juttu.

Syksy taas on tuonut tullessaan näitä epäurheilijamaisia uutisia. Mestis on juuri alkanut ja nyt sitten joku viime vuoden voittaja aiotaan nostaa Liiaan, Viimeksi Sport nostettiin keväällä loppupelien alkaessa ja nyt KooKoo kun sarja on juuri pyörähtänyt käyntiin.

Liiga on liiketoimintaa ja näin ollrn sen suljettuna pysyminen on sen asia, jos …

Jääkiekkoliitto on sen sijaan vastuussa muista sarjoista ja näin ollen sen olisi ryhdistäydyttävä ja tehdä Mestiksestä sarja, jossa ratkaistaan Suomen mestaruus.

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä, että Mestiksestä pitäisi poitaa kaikki siellä ei-tosissaan pelaavat joukkueet. Mainitsin silloin JYP-Akatemian.

On niit muitakin, joista asioista paremmin tietävät kertovat.

Tähön nyt se lukijan kommentti ja toisen lukijan vastaus siien Ilta-Saanomien Kiekko-Vantaata koskevassa jutussa.

The lastride

Tänään 16:57

Suuri virhe on Mestiksessä ollut se,että Hesan ympäristöstä on ollut liikaa joukkueita. Kerava, Kiekko-Vantaa ym yrittäjiä, jotka eivät edes tosissaan pelaa jääkiekkoa. Yleisöä ei käy kun joukkueet ovat jotain farmijoukkueita. Pitäisi olla omat joukkueet eikä mitään SM-liigajoukkueiden farmiseuroja. SM-liigaan nostettava Jukurit, KooKoo ja TuTo. Muut pelatkoon Suomisarjaa.

Mestiksen pitäis ensimmäiseksi päästä eroon Jyp-akatemiasta ja Lekistä. Liigan sulkemispelleilyt ovat aiheuttaneet sen, että toiseksi korkeimmalla tasolla tuollaisia yleensä voi olla. Jollain Lekillä ei ole yhtään fania.

 

http://www.iltasanomat.fi/mestis/art-1288744629494.html#comments-anchor

 

Kommentit

Meitsi
Tänään 16:29

Etelä korea haluaa haastaa suomet ja kanadat tasaväkisesti hyvä vitsi :D hehe hehe hehe hehe

Tarjoaa kyllä päivän naurut joo. Että oikeen tasaväkisesti suomet ja kanadat? Uskoo ken tahtoo.

The lastride
Tänään 16:30

Etelä korea haluaa haastaa suomet ja kanadat tasaväkisesti hyvä vitsi :D hehe hehe hehe hehe

Kun NL aikoinaan tuli mukaan, se meni heti heittämällä ohi Kanadasta.

tussi
Tänään 16:37

Uteliaana kysyn – Onko tuo Jim Paek sama mies joka on pelannut myös NHL:ssä yli 200 ottelua ?

Ace
Tänään 16:42
Nyt äkkii suomi-sarjasta joukkue mestikseen!!!
monster
Tänään 16:43

Suuri virhe on Mestiksessä ollut se,että Hesan ympäristöstä on ollut liikaa joukkueita. Kerava, Kiekko-Vantaa ym yrittäjiä, jotka eivät edes tosissaan pelaa jääkiekkoa. Yleisöä ei käy kun joukkueet ovat jotain farmijoukkueita. Pitäisi olla omat joukkueet eikä mitään SM-liigajoukkueiden farmiseuroja. SM-liigaan nostettava Jukurit, KooKoo ja TuTo. Muut pelatkoon Suomisarjaa.

Kuin on
Tänään 16:51
Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt! Menestys ei tainnut olla korealaisten päätavoite, vaan kehittää pelaajiaan. Tietysti kysymys myös IIHF:n suuntaan: paljonko erityislupa maksoi? Eikä taida maalivahti Noora Rätykään enää pelata Vantaalla?
Mo
Tänään 16:51

Tuttua hommaa jo junnukiekkoilusta ”sponsorisopimuksia” tekevät isukit lyövät rahahanat kiinni jos ei peliaikaa löydy…tai vaativat kullannupuilleen peliaikaa kun ovat keränneet joukkueelle raahaakin niin ja niin paljon..

P
Tänään 16:51

Uteliaana kysyn – Onko tuo Jim Paek sama mies joka on pelannut myös NHL:ssä yli 200 ottelua ?

 

Mies on voittanut kaksi kertaa Stanley Cupin !

The lastride
Tänään 16:57

Suuri virhe on Mestiksessä ollut se,että Hesan ympäristöstä on ollut liikaa joukkueita. Kerava, Kiekko-Vantaa ym yrittäjiä, jotka eivät edes tosissaan pelaa jääkiekkoa. Yleisöä ei käy kun joukkueet ovat jotain farmijoukkueita. Pitäisi olla omat joukkueet eikä mitään SM-liigajoukkueiden farmiseuroja. SM-liigaan nostettava Jukurit, KooKoo ja TuTo. Muut pelatkoon Suomisarjaa.

Mestiksen pitäis ensimmäiseksi päästä eroon Jyp-akatemiasta ja Lekistä. Liigan sulkemispelleilyt ovat aiheuttaneet sen, että toiseksi korkeimmalla tasolla tuollaisia yleensä voi olla. Jollain Lekillä ei ole yhtään fania.”

 

Ilta-Sanomien juttu osoitteessa

http://www.iltasanomat.fi/mestis/art-1288744629494.html#comments-anchor

 

Jotenkin noita kommentteja tuli enemmän kuin oli tarkoitus, mutta kun ne siinä nyt ovat niim olkoot.

 

Viikkosanomat, Pertti Manninen, Maanantai 2014.09-29. klo 17;48.