Ex-pääministeri Matti Vanhanen: En kadu, sainhan oikeutta. Iltalehden haastattelua jatkaen.

tammikuu 15th, 2014

Iltalehti julkaisi Vanhasen lausunnon siitä, jossa EIT ei muuttanut korkeimman oikeuden tuomiota tässä ”Päänisterin moesian”-jutussa:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011417929544_uu.shtml

LAINAUS

”Vanhanen kertoo Iltalehdelle arvanneensa, että Pääministerin morsian -kirjan ympärillä pyörivä prosessi tulisi olemaan pitkäkestoinen ja erittäin julkinen. Hänen mukaansa monet yksityisyydensuojan loukkausta kokeneet henkilöt eivät halua laittaa alulle niin julkista prosessia.

– Tiesin, että lehdistö tulee repimään asiaa kaikilta niiltä kanteilta, joista irti saa. Nyt kun asia on käyty lävitse, toivon ihmisten ymmärtävän, että perustuslain ja lainsäädännön perusteella myös päätöksentekijöillä on oikeus yksityisyydensuojaan.”

LAINAUS LOPPUU

Iltalehden haastattelua jatkaen tekstiä, jota Iltalehden jutussa ei ollut:

–  Tiesin myös sen, että tällaisesta aiheutuu harmia uralleni ja että osa ihmisistä pitää tätä oikeudenkäyntiä naurettavana. Osa ihmisistä pitää pääministeriä hölmönä, kun en antanut asian olla ja jättää sitä mahdollisimman vähälle huomiolle. Juttuhan oli jo unohdettu tutkintapyyntöä tehdessäni vaalivoittoiltana, siis seitsemän vuotta sitten, Minulle oli kyllä järkytys kun käräjäoikeus jätti kirjoittajan ja kustantajan tuomitsematta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että hallitukseni sai sitten romutettua lautamiesjärjestelmän lähes kokonaan, Tästä olen kyllä saanut paljonkin kiitosta käräjätuomareilta ja koko oikeuslaitokselta.

– Paska reissu, mutta tulipa tehtyä, Osaltaan tämä vaikutti siihen, että jalkaleikkaukseni vaati eroamista pääministerin tehtävästä. Käytiinhän siellä Nurmijärvellä talossani tutkimassa rakennusmateriaalejakin, mitään ei löytynyt.

– Eihän tämä prosessi oikeasti tähän loppunut. Olen saanut kyllä leiman ja jään poliittiseen historiaan pääministerinä, joka tuohtui ”Pääministerin morsiamesta”, niin, että piti kostaa pääministerin morsiamelle tämän kirjoittelusta oman uranikin kustannuksella.

– En kadu, sainhan oikeutta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 2014-01-15 klo 02:27

Kuntauudistus. Perääntyminen pakkoliitoksista vain pelkkää sumutusta? Sdp ja Jouni Backman.

tammikuu 14th, 2014

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman kertoi pari päivää sitten HS:ssä, että ehdoton edellytys on demokratian toteutumiseksi se, että pakkoliitos tapahtuu vain kansalaisten, siis asukkaiden, tahdosta. Hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa, että äänet lasketaan yhteisesti ja isomman kunnan asukkaiden puoltavat äänet voisi nujertaa pienemmän kunnan vastustavatkin äänet, vaikka nei olisivat enemmistönä omalla alueellaan.

Backmanhan on oikea äänispesialisti. Kun hän joissakin vaaleissa putosi eduskunnasta, hän sai asiantuntijanpaikan, kovapalkkaisen. Tieto oy:ssä sitten ja ryhtyi innokkaasti, tosin vailla ammattitaitoa, vastaamaan sähköisestä äänestyksestä kunnallisvaaleissa. Fiaskohan siitä tuli ja vaalit jouduttiin uusimaan useissa kunnissa, muistaakseni viidessä. Syyllisiksi joutuivat aivan ansaitusti silloinen oikeusministeri Tuija Brax ja vaalipääiläkkö Arto Jääskeläinen, joka eisaanut potkuja ja jatkoi jonkun aikaa piiloittetuna touhujaan. Nythän apulaisoikeusasiamies on antanut moitteet siitä, että oikeusministeriön ohjeet viime kunnallisvaaleissa olivat lainvastaiset, siis lainvataiset, ja tästäkin Jääskeläinen selvisi ilman potkuja!

Sähköisen äänestyksen fiaskossa Backman oli hiljaa kuin kusi sukassa ja mediakaan ei selvittänyt sitten, kuka siellä Tieto oy:ssä  oli vastuussa sähläyksestä. Siinä muuten jäi selvittämättä Braxin vastuu siitä, että niin sanotulla vaaliavaimella päästiin tutkimaan kuka mitenkä oli äänestänyt. Siis aivan selvästi törkeä vaalisalaisuuden rikkominen! Oliko siinä niin että tarvittiin kolme yhtaikaista avainta. Ei siinä paljon painanut oliko nämä virkamiehiä tai jopa yksityisen firman edustajia. Järjestelmä oli täysin mahdoton vaalisalaisuuden kannalta! Asiaa ei tutkittu, vaikka Cert, tai jotenkin niin, kertoi tästä hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus jätti asian tutkimatta, siis tämän asian. Asiaa ei selvittänyt edes oikeuskansleri, vaikka hän tiesi asiasta! Näin ministeri Tuija Brax välttyi valtakunnanoikeudelta ja jatkaa poliitista uraasa

Toivottavasti jollakin äänestyskokeiluista tutkivalle löytyy aikaa ja resursseja paneutua tänä soppaan ja tuoda se esille kaikessa kaameudessaan demokratian toteutumisesta ja lakien noudattamisesta demokratiana itseään pitävässä valtiossa.

Backmannin mielestä nyt tässä kuntien pakkoliitoksissa demokratia toteutuu, kun joku keinotekoinen enemmistö äänestää sen puolesta. Ei siis ole rohkeutta sanoa, että isot työssäkäyntialueet ovat hyväksi Suomelle ja ne tahdomme sitten ja säädämme lain ilman näitä pelleäänestyksiä.

Ei ihme, että sdp:n kannatus on alamaissa kun tällaisella moraalilla mennään ja elellään.
Nyt on lopetettava, kun tämä rupee pyörimään samaa kehää.

Viikkosanomat . Pertti Manninen. Tiistai 2014-01-14 klo 13:16
Painovirheet korjaan myöhemmin.

Puttonen puhuu paskaa, sujuvasti. Liigan puheenjohtaja. Vesa Puttonen.

tammikuu 2nd, 2014

Jääkiekko. LIIGAN uusi puheenjohtaja Vesa Puttonen perustelee liigan, ei siis SM-liigan kabinettipäätöstä sulkea sarja lopullisesti ja nostaa liigaan joukkue ennenkuin Mestis-sarja on saatu päätökseen.

Mistä tällainen paskanpuhumisen mestaruuskilvoittelu Harkimo ja Kummola kisaan haastaen?

Minulla on nauhoitus uuden vuoden radiohaastattelusta, jossa Vesa Puttonen perusteli kauniita sanakäänteitä käyttäen kuinka oikeudenmukainen ja urheilullinen päätös on. On hienoa antaa Mestiksen voittaneelle joukkueelle yksi vuosi aikaa kypsyä liigaseuraehdokkaaksi ja liigapaikan sitten voisi kuitenkin tyrmätä joku lautakunta, jonka päätöksestä ei ole valitusoikeutta mihinkään! Ei  siis edes urheilun oikeusturvalautakuntaan tai ministeri Arhinmäelle.

Tämä paskan puhuminen voisi loppua, jos se nyt enää ketään kiinnostaa.

Lajihan on täysin mätä. Ei siis oikeastaan laji, kunhan sieltä saadaan kitkettyä tahalliset vahingoittamisjutut pois.

On sääli, että Liitto on jatkumo tai jopa ehkä tämä paskan alullepanija. Kabineteissa se tiedetään.

Puttonen on ehkä pätevä kertomaan ja ymmärtämään jotain rahoituksesta. Siellähän ei mitään etiikkaa tarvitse noudattaa, mutta sinisilmäiset jääkiekon kannattajat vielä uskovat urheiluun eikä pelkkään bisnekseen, vaikka media nuoleekin näitä herroja kieli ruskeana.

Viikkosanomat. Pertti. Manninen.
Vuoden toisena päivänä, torstaina 2014-01-02 klo 15:43 bussissa jossain vanhassa hkl:n sellaisessa Jyväskylässä.

Painovirheet ja asiasanat ja linkki sinne Puttosen juttuun illemmalla.
sama


Painovirheet korjattu perjantaina 2013-01-03 klo 01:32
Linkki videoon youtubeen, jossa Puttonen  on joutunut toimittaja Teurin yllättämäksi ja ainakin ensimmäisen kuuleman lisäksi sekoilee sen lautakunnan kokoonpanossa. mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin lautakuntaan on jo nimetty kolme liigan edustajaa ja kaksi jääkiekkoliiton, ei siis mestiksen edustajaa ja todella lautakunnan päätäs on jumalan sana. Ei siis oikeusvaltiossakaan voi valittaa päätöksestä mihinkään, Jo tämä tarkoittaa sitä, että kysymyksessä on bisnes, jossa moiset säännöt ovat tietenkin sallittuja, eikä yhteiskunnan osin rahoittama ja tukema yleishyödyllinen toiminta, avustukset, jäähallit jne. Nuorisohan tässä kärsii koko ajan ja myöhemmin koko jääkiekko ja sitä kautta koko bisneskin. Voitot kotiin nopeasti ja vähät väliä vaanivasta konkurssista, jos ei aineellisesta niin ainakin henkisestä.
sama

Ja videon osoitekin meinasi unohtua tässä kiihkossa!
http://youtu.be/6E5W3yr9rDw

klo 02:02.

Lue myös pari viikkoa  sitten kirjoitettu juttu:
Jääkiekkoliiga – urheilun irvikuva. Kummola asialla? Taas keksittiin uusi tapa pitää liiga suljettuna. 

http://viikkosanomat.fi/2013/12/20/jaakiekkoliiga-urheilun-irvikuva-kummola-asialla-taas-keksittiin-uusi-tapa-pitaa-liiga-suljettuna/

Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella.

joulukuu 30th, 2013

Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella.

Pidämme tätä nykyistä kolmen tuhannen asukkaan rajaa aivan liian suurena. Kyllä voittto on niin iloinen asia, että yhä useampi voi iloita voitosta, vaikkei se itselle olisi tullutkaan. Koordinaattipaikannus on siitä hyvä, että samannimiset paikkakunnat ovat usein sekoittuneet keskenään ja aiheuttaneet turhaa harmia asukkaille. Koordinaatit ovat yksikäsitteisiä ja tarpeeksi tarkasti ilmoitettuna sekaannukset vähenevät.

Nyt aluksi mielestämme yhden kilometrin raja on sopiva, mutta tarkastelemme tilannetta, josko sitä pitäisi vielä pienentää, Tämä kilometrin raja on voimassa alustavasti tämän vuoden, mutta juhannuksen tienoilla voi tulla yllätys  jos rajaa lasketaan jo silloin.

Ensimmäisenä voittojen julkaisemisen tarkentamisesta kertoi Turun Sanomat:
Veikkaus kertoo voittajan paikkakunnan entistä tarkemmin
http://ts.fi/uutiset/kotimaa/578537/Veikkaus+kertoo+voittajan+paikkakunnan+entista+tarkemmin

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-12-30 21:41

Jääkiekkoliiga – urheilun irvikuva. Kummola asialla? Taas keksittiin uusi tapa pitää liiga suljettuna.

joulukuu 20th, 2013

Jääkiekkoliiga – urheilun irvikuva. Kummola asialla? Taas keksittiin uusi tapa pitää liiga suljettuna.

Kuinka kauan tätä mätäpaisetta on siedettävä?

Monesti aikaisemminkin olen ihmetellyt, eikö näitä bisnesiehiä saa millään kuriin. Tarkoitan sitä että ei tämä ole mitään urheilua, joka täyttäisi edes jotenkin rehellisyyden mitat. On kaikenmaailman tammikuun tasauksia ja nyt liigassa on vielä joukkue, joka on ilmoittanut jäävänsä pois liigasta. Aikaisemmin otaksuin , että kaiken maailman sopupeleille jäisi sijaa, kun poislähtevällä seuralla ei ole mitään menetettävää, Nyt herrat olivat viisaampia, mitään sopupelejä ei tarvita, kun pidetäänkin liiga suljettuna ja annetaan paikka ilman mitään urheilullista panosta jonnekin ennenkuin Mestis-sarja on saatu päätökseen.

Kaikki valtion ja kuntien tuki, rahallinen ja piilotuki on lopetettava. Tulkoon liiga toimeen omillaan ja lausukoon valtiovalta siis kulttuuriministeri paheksumisensa ja toivomuksensa, että mädät johtajat voisivat kyllä jättää paikkansa.

Pysyköön liiga omissa oluthuuruissaan omillaan ja tehtäköön mestiksestä urheilullinen SM-sarja siis Suomen rehellinen mestaruussarja. Sielläkään ei saisi olla joukkueita, joiden tarkoitus ei ole pelata urheilullisesti, siis esim JYP-Akatemia. Joku liigan kasvatusseura ei voi olla yhteydessä mihinkään mätäliigaseuraan, vaan nouskoot sieltä pelaajat taitojensa mukaan joko liigaan tai suoraan maailmalle.

On irvokasta, jos tämän jälkeen liigan voittajaa pidetään Suomen mestarina.

Tietenkään mitään ei tapahdu vaan kansa nielee näiden mätäpaiseiden touhut ehkä hiukan pulisten,
Harkimolle sentään haistateltiin vittua, mutta taisi miehen maine siitäkin vain kohentua.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-12-20 klo 00:47

Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon. Video

Video: Nettisanomat 20130915 Hjallis haista vittu!! Yle Urheiluruutu 20130914.

Jokerien fanit levittävät lakana-banderollin Rauman jäähallissa lauantai-iltana 14.09.2013. ”Hjallis haista vittu!! S-kirjaimet taalan merkein. Toisessa hiukan pienemmässä lukee: ”Ei Raha Kiekkoa!”. Urheiluruudun tämän uutisen otsikko:”Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon!”. Harkimon Twitter-viesti ja Duvfa ajettiin pukukoppiin ja Rauma voitti jännittävän ottelun 2 -1.

http://youtu.be/XFVl0sAqIUg

Kuvassa: ”HJALLI$ HAI$TA VITTU!!” Yle Urheiluruutu lauantai 2013-09-14.

http://www.nettisanomat.com/2013/09/15/etusivu.html