Harvinaista. Kunnianloukkausrikos. Asianajaja ja pankin myyntipäällikkö, päätoimittaja. Korkein oikeus myönsi valitusluvan. Pekka Mononen, Lauri Kara, Pertti Manninen.

kesäkuu 19th, 2013

Tiistaina 2013-06-18 Keskisuomalainen kirjoittaa:
”… harva rikosasia päätyy korkeimman oikeuden käsittelyyn. Kun esimerkiksi viime vuonna maan käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 63600 rikosoikeudellista asiaa, myönnettiin korkeimpaan oikeuteen yhteensä vain 141 valituslupaa.”

Luku tuntuu uskomattomalta, mutta näin kai sitten on elettävä kunnes toisin todistetaan.
Yksi näistä valitusluvista on otsikossa mainittu kunnianloukkausrikos, jonka päätyminen korkeimman oikeuden käsiteltäväksi johtuu siitä, että käräjäoikeudessa määrättiin poistettavaksi myös sellaiset tekstit, joita ei käsitelty mitenkään oikeudenistunnossa.
Tässä kunnostautuivat erityiseati varatuomarit Pekka Mononen ja Nordea Pankin myyntipäällikkö Karan oikeusavustaja Salminen, etunimi hakusessa,. He saivat oikeudenistunnon loppupuolella kätäkäräjätumarin vakuutetuksi, että näin voi tuomita ja niin päätös sitten tulikin.

Tämä oli kyllä rehellisempää kuin aikaisemmin, jossa asianajaja Mononen jäi hovioikeuden istunnon jälkeen, istunnon jo päätyttyä, luettelemaan tuomiolauselmaa hovioikeuden jäsenille. Tästä on Nettisanomat kertonut aikaisemmin yhdellä lauseella.

Nyt siis korkein oikeus tutkii tämän poistomääräyksen, joka lienee enakkotapaus.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-06-19 22:40 bussin tärinässä.

 

 

Lue lisää!

http://www.nettisanomat.com 

Sixten Korkman Ylelle: ”Suomella on vakuuksien vuoksi erittäin vahva neuvotteluasema, jos tulevaisuudessa tulee tilanne, ettei Kreikka selviydy veloistaan …”

kesäkuu 3rd, 2013

 YLe:

Korkman: Soinin vakuuspuheet panettelua

Professori Sixten Korkman pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin puheita Kreikka-sopimuksesta epäluulon lietsomisena.

 

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkmanin mielestä perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin käynnistämä keskustelu Kreikka-sopimuksesta on epäluulon lietsontaa.

– Minusta tuntuu, että hän arvioi, että tässä tilanteessa on sellainen ilmapiiri tällä hetkellä, että voidaan lietsoa kansalaisten keskuudessa epäluuloa poliitikkoja ja hallitusta vastaan, Korkman arvioi Yle Uutisille.

Korkman puolustaa Soinin arvostelemia valtiovarainministeriön virkamiehiä. Korkmanin mukaan Soini antoi Helsingin Sanomista ostamassaan ilmoituksessa ymmärtää, että virkamiehet ovat joko tyhmiä tai rikollisia. Korkman on itsekin VM:n entinen virkamies.

Korkman mainitsee erityisesti valtiosihteeri Martti Hetemäen, jonka hän kehuu olevan poikkeuksellisen pätevä ja älykäs virkamies.

– Minusta Suomen valtiovarainministeriöllä on korkeatasoiset virkamiehet. Tämän kaltainen panettelu on minusta jossain määrin ala-arvoista. Meillä on riittävästi ongelmia ilman, että asetamme nämä ihmiset kyseenalaisiksi, Korkman sanoo.

Hänen mielestään Suomella on vakuuksien vuoksi erittäin vahva neuvotteluasema, jos tulevaisuudessa tulee tilanne, ettei Kreikka selviydy veloistaan ja käydään keskustelua maan velkajärjestelystä. Korkman on luottavainen sen suhteen, että Suomi saisi tällöin vakuusjärjestelyssä talletetut rahat itselleen.

http://yle.fi/uutiset/korkman_soinin_vakuuspuheet_panettelua/6671593

Korkman: Soinin vakuuspuheet panettelua

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat, Pertti Manninen. Maanantai 2013-06-03 22:17.

 

Helmikuun manifesti (2012). Valtiovarainministeriö julkaisi helmikuussa 2012 kuvan. Evangelos Venizelos ja Jutta Urpilainen. Yours sincerely.

toukokuu 23rd, 2013

Perjantai 2013-05-17.

Pääkirjoitus: Helmikuun manifesti (2012).
Valtiovarainministeriö julkaisi helmikuussa 2012 kuvan, jossa Suomen ja Kreikan valtiovarainministerit ”Sincerely” allekirjoittavat asiakirjan, jonka alamaiset ja mediakin luulivat olevan vakuussopimus, Vielä marraskuussa 2012 Taloussanomat julkaisi artikkelin, jonka kuvatekstissä luki: ”Evangelos Venizelos ja Jutta Urpilainen allekirjoittivat vakuussopimuksen 20. helmikuuta”. Näin ei sitten ollutkaan, mikä paljastui reilua vuotta myöhemmin, kun asiakirjat tulivat KHO:n päätöksellä julkisiksi. Shit.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-05-17.

 

 

Yours sincerely

 

For and on behalf of the Hellenic Republic
Evangelos Venizelos
Deputy Prime Minister and Finance Minister
Representative of the Hellenic Republic

Jutta Urpilainen

 

(Allekirjoitukset vierekkäin)

 

Kuvien valinta
Viikkosanomat, Pertti Manninen. Torstai 2013-05-23. 14;29.

 

Alkuperäinen sivulla:
http://www.nettisanomat.com/2013/05/15/etusivu.html

Toukokuu 2013. Vakuussopimuksen salaamisen vaiheita.
20.02.2012 Suomi ja Kreikka allekirjoittavat vakuussopimuksen. Kuva Jutta Urpilainen.
23.02.2012 Suomi ja kreikkalaiset pankit sopivat vakuusjärjestelystä.
04.03.2012 Katainen: Salaus tehtiin kreikkalaispankkien vaatimuksesta. Soini vaatii julkistamista. Kuva Jyrki Katainen.

08.03.2012 Kansanedustajat voivat tututustua englanninkieliseen sopimukseen sopimukseen valvotuissa oloissa. Puhemies Heinäluoma vaatii asiakirjat eduskunnalle suomeksi ja ruotsiksi. Kuva Pentti Oinonen.
10.03.2012 Oikeusoppineet: Yksikään salausperusteista ei perustu julkisuuslakiin.
15.03.3012 Perussuomalaiset kertoo valittaneensa salaamisesta korkeimpaan hallinto-oiukeuteen (KHO). Kuva Pirkko-Ruohonen Lerner.

13.04.2012 VM saa Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:ltä muistion vakuusjärjestelyn julkisuudesta. 25 000 euroa.
24.04.2012 Urpilainen: Virkamiehet päättivät sopimuksen salaamisesta.
27.04.2012 Vakuussopimus osin julki, mutta pääkohdat salataan yhä.
27.07.2012 VM salaa tuntuvan osan Espanjan kanssa tehtävästä vakuussopimuksesta.
14.05.2013 KHO: Vakuussopimus pitää julkistaa lähes kokonaan, salaamisen pitää perustua lakiin.

http://www.nettisanomat.com/2013/05/15/etusivu.html

LAINAUS JYRKI VIROLAISEN BLOGISTA; Kaikkonen ja Halla-aho, erottaminen valiokunnan puheenjohtajuudestata

huhtikuu 25th, 2013

LAINAUS JYRKI VIROLAISEN BLOGISTA

TIISTAINA, HUHTIKUUTA 23, 2013

719. Eduskunnan toverituomioistuin: Kaikkonen saa jatkaa vankilatuomiosta huolimatta suuren valiokunnan varapuheenjohtajana

Tämä politikointihan sujuu meikäläiseltä kuin tanssi ikään…tänäänkin ryhmyrit tanssivat kiltisti minun ja kepun pillin mukaan…1. Eduskunnassa on monenkirjavia elimiä, kuten esimerkiksi surullisen kuuluisa urheilukerho, sekä monia muita epävirallisia poppoita. Yksi sellainen on eduskuntaryhmien puheenjohtajisto. Se tuntuu olevan eräänlainen toverituomioistuin, joka kutsutaan koolle, kun joku kansanedustaja on töppäillyt tai tuomittu rangaistukseen. Porukka miettii, tarttisko kaverin tapauksessa tehdä jotakin.

2. Jussi Halla-aho tuomittiin vuosi sitten sakkorangaistukseen aina korkeinta oikeutta myöten kansaryhmän kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Hän vähätteli KKO:n tuomiota kutsuen sitä ”muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi”. Tällöin muiden kuin perussuomalaisten eduskuntaryhmien mitta täyttyi ja toverituomioistuin päätti, että Halla-aho saa jättää paikkansa hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän kuitenkin säilytti paikkansa valiokunnan jäsenenä.

3. Toki jo Jussi Halla-ahon valitseminen kyseisen valiokunnan puheenjohtajaksi oli aivan kreisiä, sillä olihan hänet tuomittu jo ennen vuoden 2011 vaaleja alioikeudessa sakkoon kansanryhmän kiihottamisesta.

4. Tänään tämä toverituomioistuin eli siis eduskuntaryhmien puheenjohtajista koostuva elin päätti, että keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saa säilyttää paikkansa eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajana huolimatta hänen jokin aika sitten käräjäoikeudesta saamastaan ehdollisesta vankeustuomiosta. Käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen ns. Nuorisosäätiön jutussa vaalirahajutussa luottamusaseman väärinkäyttämisestä viideksi kuukaudeksi vankeuteen.

5. Syyttäjän virkaa Kaikkos-keississä toimitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Eduskuntaryhmien puheenjohtajien tapaamisessa kaikkien muiden ryhmien puheenjohtajat paitsi Ruohonen-Lerner totesivat Kaikkosen nauttivan edelleen heidän luottamustaan.

6. Toverituomioistuimen puheenjohtaja, pitäisikö sanoa oikein presidenttinä, toimii suurimman ryhmän eli kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän joutui selittelemään outoa ja selvästi kannaedustajien yhdenvertaisuutta loukkaavaa päätöstä medialle. Petteri Orpo lateli, että Antti Kaikkosen tapaus on erilainen kuin perussuomalaisten Jussi Halla-ahon.

– Halla-ahon tapauksessa tuomio, käydyt keskustelut ja hänen omat lausuntonsa liittyivät niin voimakkaasti hänen johtamansa valiokunnan työskentelyyn, että valiokunnan jäsenet kokivat sen ongelmalliseksi, Orpo perusteli.

7. Halla-ahon aiemmin johtamalle hallintovaliokunnalle kuuluvat muun muassa juuri maahanmuuttoasiat, joten hänen poispotkimisensa valiokunnan puheenjohtajan pallilta oli toki perusteltua. Halla-aho sai sakkotuomion korkeimmassa oikeudessa islaminuskoa ja somaleita loukanneesta blogikirjoituksestaan.

8. Toisaalta Kaikkonen, tunnetaan tanssiharrastuksensa johdosta Kanki-Kaikkosena, ei saanut rangaistustaan mistään vähäpätöisestä asiasta, sillä kysymyksessä on luottamusaseman väärinkäyttäminen; kansanedustajan toimenkuvan kannalta siis hyvin moitittavaa käyttäytymistä osoittava rikos. Hänet tuomitiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mihin verrattuna Halla-ahon saama sakkotuomio on selvästi  lievempi rangaistus.

9. Kaiken järjen ja kohtuuden mukaan eduskuntaryhmien puheenjohtajien olisi pitänyt näyttää myös Kaikkoselle ovea eduskunnan ehkä kaikkein vaikutusvaltaisemman valiokunnan eli suuren valiokunnan varapuheenjohtajan pallilta. Mutta kun on kyse poliitikoista, niin minkäänlainen suhmurointi, puoluepoliitinen taktikointi ja epähdonmukaisuus ei näköjään ole mahdotonta. Petteri Orpo perusteli, että Kaikkosen rikos ei liity välittömästi suuren valiokunnan tehtäviin, koska suuri valiokunta ei käsittele säätiöasioita. Tämän vuoksi luottamus Kaikkoseen ei ole kuulemma kaikonnut. Vallan erikoinen, etten sanoisi järjenkäytön suhteen suorastaan ”orvontuntuinen” perustelu.

10. Kaikkosen ilmiselvän suosimisen todellisia syitä voidaan vain arvailla. Ehkä toverituomioistuin ei oikein ilennyt erottaa Kaikkosta, koska ovathan monet muutkin kansanedustajat suhmuroineet erilaisten säätiöiden rahanjaon tiimoilta ja olleet epäiltyinä vaalirahasotkuista ja kaikenlaista soffakaupoista – taulukaupoista nyt puhumattakaan. Lieventäväksi asianhaaraksi katsottiin kenties myös se, että Kaikkosen ja hänen vaimonsa, ex-kansanedustaja Satu Taiveahon adoptiohanke meni luultavasti lopullisesti mönkään juuri Nuorisosäätiön tapauksen takia.

11. Jos Halla-aho ja Kaikkonen olisivat olleet niin sanotusti ”tolkun miehiä”, he olisivat toki eronneet  oma-aloitteisesti heti, kun langettava tuomio ja rangaistus tulivat eivätkä jääneet kyttäämään ja odottelemaan ”ihmettä”, eli toverituomioistuimen vapauttavaa päätöstä.

LAINAUS LOPPUU
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-04-25 02:14

Marjastajan kommentti Kalle Isokallion kirjoitukseen ”Kuolemanspiraali”. Mm. Jyri Häkämies ja lannoiteteollisuuden myynti Norjaan,

huhtikuu 25th, 2013

Marjastajan kommentti Kalle Isokallion kirjoitukseen ”Kuolemanspiraali”. Mm. Jyri Häkämies ja lannoiteteollisuuden myynti Norjaan,

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2013/04/23/kuolemanspiraali/?ref=es

LAINAUS

Suurin syyllinen suomen tämänhetkiseen kuolemanspiraaliin on kokoomus joka on jatkuvasti kiihdyttänyt inflaatiota ja kasvattanut elämisen kustannuksia ja yrittämisen kustannuksia luoden palkankorotuspaineita ja palkankorotuspaineet ovat sitten purkautuneet nousevina palkkoina ja palkankorotukset ja yrittämisen nousseet kustannukset ovat purkautuneet yritysten tuotteiden hintojen nousuna joten kokoomuksen aikaansaama kuolemanspiraali ruokkii itse itseään.

Kuinka suomen kilpailukyky tuhottiin ja kuolemanspiraali rakennettiin:

1.
Elintarvikkeiden hinnan nostaminen:

Kokoomuksen Jyri Häkämies myi heti ministeriksi pääästyään vuonna 2007 monopolimaisessa asemassa olevan suomen valtion lannoiteteolllisuuden eli Kemira GrowHow:n osakkeet ilman julkista tarjouskilpailua pankkiireiden kirjoittaman konsulttiselvityksen pohjalta ennalta valitullle ulkomaiselle ostajalle norjalaiselle Yaralle naurettavaan reilun 200 miljoonan euron pilkkahintaan ja antoi Soklin kaivosalueen ilmaiseksi kaupanpäällisinä.
Norjalainen Yara hankki tietenkin heti loputkin osakkeet hallintaansa ja moninkertaisti lannoitteiden hinnat joka johti ruuan hinnan rajuun nousuun 2007-2008.
Ruuan rajusti noussutta hintaa ihmeteltiin mediassa koko vuosi 2008 mutta toimitttajat eivät tuoneet sitä esiin että syllinen oli kokoomus ja Jyri Häkämies.
2009 ruuan hinnan edelleen noustua kokoomus ja keskusta yrittivät piilotella aiheuttamaansa emämokaa alentamalla ruuan arvonlisäveroa jolloin valtio rupesi häviämään verotuloissa joka ikinen vuosi enemmän kuin kokoomus ja Jyri Häkämies olivat valtiolle saaneet myydessään ideologisessa yksityistämiskiihkossaan Kemira GrowHow:n naurettavaan pilkkkahintaan.
Ruuan hinnan nousu tasaantui hetkeksi ja toimittajat ihmettelivät että olivatko arvonlisäveron alennukset jääneet kauppojen katteisiin.
Alennukset olivat jääneet osin kauppojen katteisiin mutta osin Yaran katteisiin ja nykyään ruuan hinta jatkaa taas nousuaan koska Yara nostaa lannoitteiden hintoja usein ja tilittää voitot emoyhtiö Yaralle norjaan ja suomen kilpailukyky huononee huononemistaan inflaation laukatessa ja kustannusten noustessa.
Jyri Häkämies olisi vastaavan mokan tehtyään saanut potkut yksityiseltä puolelta mutta Kokoomus/EK palkitsivat hänet valtion omaisuuden haaskaamisesta ja suomen kilpailukyvyn tuhoamisesta ja inflaation kiihdyttämisestä lokoisalla ja hyvin palkatulla EK:n johtajan paikalla

2.
Asuntokupla ja vuokrakupla ja niistä seurannut työntekijäpula pääkaupunkiseudun matalapalkka-ammateissa:

Kokoomus on koko 2000-luvun haalinut yhdessä vihreiden ja demareiden kanssa suurelta osin sosiaaliturvan asiakkaina viiihtyviä maahanmuuuttajia suomeen ja nimenomaan Helsinkiin.
Kyseiset maahanmuuttajat on asutettu kaupungin asuntoihin koska he elävät suurelta osin yhteiskunnan kustannuksella.
Tämä on tapahtunut aikana jolloin edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen on ollut olematonta.
Tästä tietenkin seuraa että edullisista vuokra-asunnoista syntyy pulaa ja ne jotka jonottavat turhaan asuntoa vuosikaudet eli yleensä tavalliset suomalaiset ovat pakotettuja ottamaan jättilainan ja ostamaan oman asunnon jolloin pankit ja kiinteistövälittäjät ja rakennusliikkeet iloitsevat koska markkinataloudessa kun kysyntä nousee niin hinta nousee ja niinpä näiden kolmen ryhmän tienaama rahamäärä nousee.
Toinen vaihtoehto asua on asua yksityisten omistavissa vuokra-asunnoissa joiden vuokrat tietenkin nousevat jatkuvasti nopeasti koska asuntojen myyntihinnat nousevat ja vuokra-asuntojen kysyntä on suurta koska vapautuvat kaupungin edulliset vuokra-asunnot täytetään etupäässä maahanmuuttajilla jolloin ainoa vaihtoehto asua vuokralla on maksaa se mitä kokoomusta kiihkeästi kannattava vuokra-asunto sijoittaja pyytää sillä näytössähän on aiheutetun asuntopulan takia 10-20 katsojaa.

Kun asuntojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla pilvissä niin että omaa ei voi ostaa kun lainataakka olisi järjetön ja vapaiden markkinoiden vuokrataso on noussut pilviin ja kaupungin asunnon saannin todennäköisyys on minimaalinen niin siitä seuraa työvoimapulaa koska tavallisella suomalaisella ei ole varaa muuttaa perheineen muuualta suomesta matala-palkkaisen työn perässä pääkaupunkiseudulle asumisen hinnan takia.
Näin on saatu asuntojen hintakupla aiheuttamalla aikaiseksi myös työvoimapula ja osa yrittäjistä ihmettelee ettei työvoimaa saa joillekin aloillle enää työehtosopimusten peruspalkoilla ja liiketilatkin ovat kalliita mutta äänestää silti kokoomusta joka asuntokuplan ja siitä seuraavan työvoimapulan on aiheuttanut.

Kun ollaan tehty asuntokuplalla mahdottomaksi matalapalkkaisen työn perässä muuttaminen tavallisille suomalaisille niin työvoimaa pitää sitten saada niistä maahanmuuttajista joita on Helsinkiin haalittu ja monikulttuurista ideologiaa itsetarkoituksena pitävät voivat toistella innokkaasti kuinka paikkoja ei enää siivottaisi ja bussitkaan eivät kulkisi ilman maahanmuuttajia vaikka työvoimapula on aiheutettu asuntojen hintakuplalla joka on nimenomaan luotu haalimalla suurelta osin sosiaaliturvan asiakkaina eläviä maahanmuuttajia kymmenin tuhansin Helsinkiin.

Hyvä että edes osa maahanmuuttajista on töissä vaikka monissa ryhmissä työttömyysprosentti on silti yli 50% huolimatta siitä että monien maahanmuuttajaryhmien naiset ovat melkein kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella mutta se että esitetään maahanmuuttoa ratkaisuna työvoimapulaan on kyllä törkeää tarkoitushakuista vääristelyä kun kyseinen työvoimapula on luotu täyttämällä vapautuvat kaupungin asunnot maahanmuuttajilla joka on luonut asuntopulan ja siitä seuranneen asuntokuplan ja vuokrakuplan.

3.
Sähkön hinnan jatkuva nostaminen:

Suomen kilpailukyvyn tuhoaminen sähkön hintaa nostamalla aloitettiin kun ideologisen yksityistämishuuman vallassa poliitikot myivät 49,9% Fortumin osakkeista pilkkahintaan sijoittajille.
Samassa yhteydessä Fortumin johtajille kirjoitettiin konsulttien suosittelemat optiot jotka oli sidottu Fortumin osakeen hintaan.
Fortumin osake tietenkin nousi aina kun Fortumin tuotot nousivat ja Fortumin johtajien optioistaan saamat miljoonat nousivat samaan tahtiin osakkeen nousun kanssa.

Tästä tietenkin seurasi että Fortumin johtajat korottivat jatkuvasti sähkön hintaa milloin perusteena liian vähä lumi ruotsissa ja milloin liian paljo lumi ruotsissa ja aina osake nousi ja näin Fortumin johtajien tienaamat miljoonat nousivat.

Koska Fortum on suurin toimija niin muut sähköyhtiöt tietenkin seurasivat Fortumia koska kyllähän niidenkin johtajille suitsutukset siitä kuinka loistavia yritysjohtajia he ovat ja lisäpalkkiot kelpasivat kun kaikki sähköyhtiöt takoivat suuria voittoja ihmisten ja yritysten selkänahasta.

Tämä sähkön hinnan koko 2000-luvun jatkunut nousu tietenkin kiihdytti inflaatiota, lisäsi yritysten kuluja ja tuhosi suomen kilpailukykyä erityisesti teollisuudessa.
Teolliset työpaikat ovatkin pudonneet koko 2000-luvun eli suomen teollinen perusta on suurelta osin tuhottu viemällä sen kilpailukyky sähkön hintaa, palkkoja ja inflaatiota nostamallla.

Kokoomus päätti että tämä kilpailukyvyn tuhoaminen ei ole tarpeeksi vaan kokoomus nosti vielä erikseen rajusti energiaveroja jolloin sähkön hinta nousi jälleen rajusti ja samoihin aikoihin keskustalaiseen tyyliin Mauri Pekkarinen teki valtiontukijärjestelmän joka hyödytti yhtä ryhmää ja tälllä kertaa tuo hyötynyt ryhmä oli tuulivoimalla sähköä tuottavat yritykset ja ihan sattumalta sekä Mauri Pekkarisen tytär että Pekkarisen vävy käytännössä hyötyivät Pekkarisen rakentamasta tukiautomaatista.
Koska sähkön tuottaminen tuulivoimalla on kannattamatonta ilman tukia niin nämä tuet osaltaan jälleen heikentävät suomen kilpailukykyä.

 

marjastaja

23.4.2013, klo 11:56

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Perttti Manninen, Torstai 2013-04-25 01:08

Ihan pienenä lisäyksenä voi kertoa sen, että Fortumin Venäjän seikkailutkin kasvattivat johtajien optioita ja mahdolliset voitot tulevat tai sitten eivät yhtiötä myöhemmin hyodyttämään, Kävi kuinka kävi ja niin optiot on lunastettu ja tämä ex-psykopaattijohtaja Mikael Lilius sitten häärää muissa tehtävisssä valtavan saaliin kanssa. Kysymyshän ei ole miljoonista vaan kymmenistä, ellei jopa sadasta miljoonasta eurosta optiona monopoliyhtiön tulokesta.

Sama

Otsikko otsikkokenttään 2013-05-12