Posts Tagged ‘hajoittaminen’

Sote. 2018. Maaliskuu. HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa vuoden 2018 alusta.

keskiviikko, maaliskuu 14th, 2018

Sote. 2018. Maaliskuu. HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa vuoden 2018 alusta.

HS julkisti sunnuntaina 11.03.2018 näyttävällä paikalla mielipidekirjoituksen, jossa kolme sote-asiantuntijaa olivat ilmeisesti kääntäneet kelkkansa ja puolsivatkin nyt sotea, koska valinnanvapaus ei hallituksen uudessa esityksessä ulotu enää erikoissairaanhoitoon.

Mieltänsähän saa aivan vapaasti muuttaa vapaassa maassa, mutta hyvään journalismiin kuuluu kuitenkin tarkistaa ja tietää mielipidekirjoitustenkin asianmukaisuus. Heikki Hiilamo esiintyi Helsingin yliopiston sosiaalipoitiikan professorina unohtaen mainita uuden asiaan hyvinkin vaikuttavan tehtävänsä palveluntarjoaja Diakonissalaitilsen hallituksessa, johon hänet on nimitetty tämän vuoden 2018 alusta.

HS oli joko tietämätön asiasta tai sitten aika härskisti antoi mennä kirjoituksen läpi Hiilamon esittämällä tittelillä.

Hyvään journalismiin olisi mielestäni kuulunut nyt, että lehti ei olisi julkaissut koko mielipidekirjoitusta Hiilamon tällä tittelillä.

Nyt näyttää siltä, että ainakin netissä HS on puuttunut tähän mielenmuutokseesn ja kysellyt asiasta, mutta tässä uudessakaan jutussa toimitus ei ole puuttunut tähän Hiilamon uuteen titteliin. Nopeasti lukien kommenteissakaan, joita oli muistaakseni lukuhetkellä 63 kappaletta kommentoijat eivät tienneet tästä asiasta.

Itse löysin tiedon Uuden Suomem Hiilamon haastattelusta jo pari päivää sitten, en siis sieltä haastattelusta vaan siellä olleesta kommentista.

Asia ei ole vähäpätöinen: Onko HS muka tietämätön ja julkaisee muka noin vaan asiaan kantaaottamatta, soteen liittyyvän puheenvuoron valekaavussa.

Samaan syssyyn täysin toinen asia, jossa lehti näytteli tietämätöntä, eikä selvittänyt asiia vaan osallistui ”viime kesän salaliittoon”. Lännen median toimittaja Lauri Nurmi oli saanut vihiä perussuomalaisten hajoamisesta ja hajoittamisesta kirjoittaen tästä ennen puoluekokousta. HS ”uskoi” kuitenkin Timo Soinia ja jätti asian penkomatta ja antoi tämän lentokoneen U-käännös-episodin tapahtua. Jälkeenpäin sitten HS, toimittaja Marko Junkkari yritti kahdella sivulla perustella sitä, että miksi lehti ei selvittänyt asiaa paremmin. Selittelystä huolimatta jäi ilmaan se mahdollisuus, että jospa lehti tekikin tämän tahallaan, jotta perussuomalaiset saatiin hajoitettua ja sen mukainen esteetön politiikan teko voisi jatkua. Vain tietenkin lehdessä tiedetään, miten asia todellisuudessa oli.

Tähän soteen ja Hiilamoon vielä takaisin. Se, että HS ei vieläkään ole kertonut sitä, ehken ole huomannut, että Hiilamon rooli sote-lausuntojen antamiseen on niin paljon muuttunut, että hyvään journalistiikkkan olisi kuulumut siitä mainita lukijoille ja muutenkin selvittää asiaa enemmän.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 14.03.2018 19:07.

SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä.

keskiviikko, kesäkuu 28th, 2017

SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä.

Erinäisten teknisten ongelmien vuoksi jo valmiina ollut sivu tuhoutui. Yritän muistella millainen se oli. Tässä selostuksessa kuvat puuttuvat.

SeteliSuomalaiset.fi

Verkkotunnus rekisteröity …

Suomalaisen eduskuntapuolueen pilkkomisen takuumiehet:
Sauli Väinämö Niinistö, tasavallan presidentti …
Petteri Orpo, kansanedustaja, valtiovarainiministeri (Sipilä)…
Juha Sipilä, kansanedustaja, pääministeri (Sipilä) …

”UUSI SUOMI 11.06.2017

Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”

Katja Incoronato
Luotu:
11.6.2017 17:01
Päivitetty:
11.6.2017 17:10
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomeen on saatu uusperussuomalainen puolue.
KOTIMAA
|
HALLITUS

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei sunnuntaina halunnut puuttua hallituspohjaan tai hallituksen jatkoon perussuomalaisten puheenjohtajavaalin jälkeen.

– Minä en presidenttinä tässä vaiheessa voi olla valitsemassa, minkälainen hallituspohja Suomessa tästä eteenpäin vallitsee. Perustuslain mukaan se on puolueitten tehtävä, hän sanoi Kultaranta-keskustelujen vuoksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Niinistö kertoi keskustelleensa lauantaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa.

– Hallitustilanne näyttää olevan yhtä avoin kuin siinä vaiheessa, kun eilisiltana pääministerin kanssa puhuimme. Nyt on mielenkiintoista tavata ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Orpo, kun he tulevat tänne (Kultarantaan).

Niinistö antoi ymmärtää toivovansa, että hänen mielipidettään kysytään, jos perussuomalaiset haluaa vaihtaa ulkoministeri Timo Soinin.

– Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä. Onko se vain hyvä tapa vai jotain muuta, katsotaan sitten.

Pääministeri Juha Sipilä linjasi aikaisemmin sunnuntaina, että ”ministeriniminä ei voi olla kuka tahansa”. Lue lisää: Juha Sipilä: ”Huomenna on johtopäätösten aika”

Niinistön mukaan Suomeen on saatu ”uusperussuomalainen” puolue, kun puoluekokous päätti vaihtaa koko puheenjohtajiston.

– Minusta se eilinen näytti siltä, että on likipitäen uusi puolue, kun koko puheenjohtajisto vaihtui, hän totesi.

Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.

– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.

– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin.

…”

http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

Tämä Uuden Suomen koko artikkeli ja siihen liittyvät kommentit ovat luettavissa kokonaisuudessaan yllä olevassa osoitteessa.

Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmä …
Ryhmä ilmoitti perustavansa puolueen nimeltään ”Sininen tulevaisuus” …

Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmän jäsenet …

ELOMAA SIIRTYI TAKAISIN PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTARYHMÄÄN.

Tällainen sivu oli tehty 26.06.2017, mutta sen löytyminen on nyt epävarmaa. Tietenkin vastaava sivu uusine tietoineen on tulossa, kun kiireiltäni ehdin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 28.06.2017 klo 9:n jälkeen Muistojen bulevardia heikosti kuullen kun rappusilla on lämmin istua ja samalla tietenkin Rasmus-kissaa vahtia hyppäämästä lintujen ja oravien kimppuun.