Posts Tagged ‘Jan Vapaavuori’

Osinkoveropäätöksen synty ja oikeudenmukaisuus. Paavo Arhinmäki ja Jutta Urpilainen kertovat tai sitten eivät. Mukana myös Jyrki Katainen ja Jan Vapaavuori.

maanantai, huhtikuu 8th, 2013

2013 Huhtikuu. Osinkovero. Päättymätön tarina? Osa 2.

Osinkoverosirkus. 
Torstai 21.3. Katainen: Tuntuu tosi hyvältä saada kiittää kollegoja tään pöydän takana erittäin vaativasta mutta onnistuneesta puserruksesta.

Urpilainen: Olemme myöskin tekemässä ison osinkoverouudistuksen eli verovapaita osinkoja ei enää tässä maassa makseta.

Keskiviikko 27.3. Arhinmäki: Kun tätä veropäätöstä tehtiin niin arvioitiin että se koskis vain muutamia yrityksiä mutt nyt näyttää siltä että kysymys on parhaassa tapauksessa jopa tuhansista yrityksistä joiden omistajien verotus osinkoverotus kevenee ja se ei oo varmaan oikeudenmukaista ja reilua että niillä yrityksillä jotka ovat kaikkein parhaiten menestyviä niin niillä verotus kevenee.

Vapaavuori: Että jos tästä on pienikin epävarmuus tän suhteen että ettei jo tehtyjä päätöksiä vietäisi eteenpäin siitä on suurta vahinkoa meidän elinkeinoelämälle ja sitä kautta työllisyydelle ja sen takia on erittäin tärkeätä hyvin selkeästi todeta että nämä yhteisövero ja osinkoveropäätökset eivät tule muuttumaan vaan ne tullaan tekemään juuri siinä muodossa kuin kehysriihessä on päätetty.
Urpilainen: Meidän tavoitteena on huolehtia että nämä työllisyyden ja talouskasvun ja reilun tulonjaon tavoitteet myöskin tässä uudistuksessa toteutuu. Tämän enempää minulla ei ole näiden edellämainittujen herrojen keskinäiseen debattiin kommentoitavaa.

Keskiviikko 3.4. Urpilainen: Tähän osinkoveropäätökseen liittyy joitain sellaisia valuvikoja ja sentakia pidän tärkeänä että ne myöskin tässä jatkovalmistelussa korjataan.
Katainen: Mutta pyydettiin lisämalleja pöytään vielä sitten keskiviikkona ennen kehysriittä ja niitä saatiin, pakettia ei auki revitä tehdään yhdessä tuumin päätöksiä niinkuin on tähänkin saakka tehty.

Torstai 4.4. Katainen: On ihan selvää että joitakin täsmennyksiä on syytä tehdä koska olemme todenneet oli joitakin ensimmäisessä mallissa oli joitakin valuvikoja.
Urpilainen: Minä toivon että nyt tämä julkinen keskustelu vähitellen siirtyisi muihin asioihin ja se normaali lainsäädäntövalmistelu joka tämänkin uudistuksen yhteydessä on edssä pääsisi alkamaan.

Arhinmäki: Olen hyvin tyytyväinen että löydettiin sellainen ratkaisu jossa korjataan jota jota ihmiset piti hyvin laajasti epäoikeudenmukaisena kaikkein isoimpien osinkotulojen verotuksen osalta.

Torstain 4.4.2013 Ylen A-Talkin alussa. Mobivideo: http://youtu.be/bnFcrcK1ilE 

Osinkoverosirkus, A-TALK, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki, Jan Vapaavuori, kehysriihi, 2013.

 

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-04-08 13:14

Alkuperäinen sivu:
Nettisanomat
http://www.nettisanomat.com/2013/04/07/etusivu.html

 

STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

lauantai, tammikuu 12th, 2013

STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

Tänään (12.01.2013) Uusi Suomi kirjoittaa ex-ministeri Jyri Häkämiehen Ylessä antamasta lausunnosta  näin:

LAINAUS

”Häkämies huomauttaa, että hallitus on linjannut, ettei se harkitse osallistumista STX Finlandiin samalla tavalla kuin Ranskan valtio omistaa osan ranskalaisesta STX-telakasta. Sen sijaan EK:n toimitusjohtaja katsoo, ettei hallituksen pidä poissulkea mahdollisuutta olla mukana muissa hankkeissa telakkaosaamisen turvaamiseksi Suomessa.”

Uusi Suomi lauantaina 2012-01-12-
http://www.uusisuomi.fi/raha/56342-yle-hakamies-haluaa-pitaa-telakkaosaamisen-kasvun-mahdollisuuksia 

LAINAUS LOPPUU

Ministerinä Jyri Häkämies onnistui yksityistämään Suomen valtion omaisuutta hyvin edullisesti, ostajien näkäkulmasta katsoen.

Ollessaan vielä ministeri Jyri Häkämies vastuullisena ministerinä linjasi sen, että STX-telakalle ei anneta sen pyytämää 50 miljoonan lainaa. Nykyinen ministeri, jonka esityksestä kieltäytyminen muodollisesti tehtiin, Jan Vapaavuori, toteutti vain Jyri Häkämiehen päätöstä. Häkämies onnistui välttämään päätöksenteon kun hänelle sopivasti avautui paikka, jolloin hän saattoi luopua niin ministerin virasta kuin kansanedustajan tehtävästäkin,

Aluksi näytti siltä, että Häkämies toimi suoraan ranskalaisten laskuun,

Hänen taustansa tuntien olisi pitänyt tajuta, että hän ja maan hallitus ovatkin suomalaisen pääoman, yksityisen, asialla.

Tavoitteena on saada STX Finland nurin ja ryhtyä sitten avustamaan suomalaista yksityistä pääomaa ja takaamaan mahdollisia voittoja ja myös tappioitakin.

Hankkeessa voivat häviäjinä olla vain suomalaiset telakkatyöläiset. Eihän missään ole kirkossa kuulutettu, että tilauksia tulisi. Nyt niitä on kaksi TUI-risteilijää, melkein.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on mukana samassa juonessa. Hän ilmoitti Viking- aluksen vesillelaskussa, että STX:ää ei tueta. Heinäluoman tietämys telakka-asioissa on uskon varassa, eihän hän päivääkään ole ollut liike-elämän palveluksessa ja tietäisi jotakin oikeasti sen lainalaisuuksista.

Sen sijaan Häkämiehen esimies EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila tietää kyllä miten toimitaan. Kun Eestissä, Virossa rakennettiin valtava Rakveren lihanjalostuskombinaatti, niin SRV veti välistä ja alkuperäisen urakan saanut jäi nuolemaan näppejään, Jos silloin 90-luvun alussa olisi tutkittu ”lahjuksia” yhtä tarkasti kuin nykyisin niin Suomessa kuin Virossakin, olisi paskakasa räjähtänyt silmille. Kokkila  kunnostautui sitten myöhemminkin kaapatessaan SRV:n erinäisiä temppuja käyttäen itselleen muilta osakkailta.

Mielenkiintoinen ajanjakso on edessä ja lopputulos ratkaisee, Onnistutaanko Turun STX-telakka kaappaamaan korealaisilta  vai jääkö luu suomalaiseen käteen: pääomalla ei ole mitään menetettävää, mutta työntekijöillä ja alihankkijoilla on, suomalaisillakin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2012-01-12 22:33

Lue myös!

Perjantaina 2013-01-11
Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

http://viikkosanomat.fi/2013/01/11/telakkapaatos-sdp-meni-taas-ansaan-nyt-puheenjohtaja-urpilainen-viimeksi-heinaluoma-varallisuusverossa/

Lauantaina 2012-12-29
Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan?
http://viikkosanomat.fi/2012/12/29/junailiko-ex-ministeri-jyri-hakamies-laivatilauksen-ranskaan/

 

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

perjantai, tammikuu 11th, 2013

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

SDP ja sen puheenjohtaja Jutta Urpilainen joutuivat kokoomuksen taitavan ja taitavasti näytellyn STX-telakan tukipäätöksen jyräämäksi. Laiva olisi voitu rakentaa Suomessa, jos olisi vain tahdottu.

Kun ajattelee sitä kuinka ovelia ja mutkikkaita päätöksiä on tehty esim. Kreikan miljarditolkkuisessa tukemisessa tai vaikkapa valtionyhtiöiden johtajien välillä tolkuttomissa optiovirityksissä (esim Fortum), on valtiovarainiministeri Urpilaiosen sopertelu surullista katseltavaa, ”Päätös olisi ollut lainvastainen”. Tv-uutisessa sentään kerrottiin tai arveltiin minkä lain: EU:n kilpailulain. Kovin hyvin suomalaiset tätä lakia TAHTOIVAT noudattaa ja näin siis sitten tuhota 20 000 (!) työvuotta suomalaisilta telakkatyöläisiltä. Nyt sitten kokoomusministeri Jan Vapaavuori ja SDP-ministeri Lauri Ihalainen ovat lähettäneet selvityspyynnön EU:n kilpailukomissaarille, onko Ranska noudattanut tätä lakia. Tutkiminen kestää arviolta 1.5 vuotta. Laiva rakennetaan Ranskassa, ranskalaiset ovat saaneet työtä. Ja suomalaiset ei.

Nyt tuntuu siltä, että SDP ei haluakaan suurimmaksi puolueeksi ja sen puheenjohtaja pääministeriksi. Sama näytelmä käytiin vuonna 2007, kun Ministeri Eero Heinäluoma narutettiin hyväksymään varallisuusveron poisto. Teko oli todelliselta (?) työväenpuolueelta ennenkokematon ja tällä kertaa naruttajana oli Keskusta ja sen puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Voi tietenkin olla, että silloinen takuumies SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen hyväksyi tämän varallisuusveron poiston odottaen sitten myöhempää palkintoa: Onhan hän nyt ministeri.

Tässä ohessa kirjoitus, joka on otsikoitu ”SDP putosi Keskustan ansaan!”

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2012-01-11 12:49

http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html

SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2007-03-19. 

SDP putosi Keskustan ansaan!

Vaaleissa punnitaan harjoitettu politiikka. Keskusta ja SDP tekivät hallituskautenaan hirvittävän oikeistolaista politiikkaa. Aluksi alennettiin kertarysäyksellä tuloveroja mahtavasti ja kaikki yhteiskunnan heikompiosaisten tarpeet jätettiin huomiotta. Ei muistettu lapsiperheitä, opiskelijoita,eläkeläisiä, vanhuksia ja heidän hoitajiaan jne. Murusia jaettiin, jos niitäkään. Ökyrikkaiden, 40 000 henkilön, varallisuusvero poistettiin kokonaan, siis  lahjoitettiin 120 miljoonaa euroa 40 000:lle henkilölle  ja sen jälkeen SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soperteli jotakin, että tämä lahjoitus liittyi tupoon! Eläkeläisille taidettiin antaa viime vuoden loppupuolella 7 euron kuukausikorotus eläkkeisiin. Opintorahaaa ei ole nostettu noin 13 vuoteen jne. Joku pakinoitsijahan kirjoitti tästä Heinäluoman kylmäkiskoisuudesta opiskelijoita kohtaan: ”pari piirua jäärän suuntaan” ja vaaleissa muistetaan.

Paavo Lipponen on syypää tähänkin SDP:n vaalitappioon. Tämän hän varmaankin itsekin tiesi, kun ei kehdannut mennä SDP:n vaalivalvojaisten hautajaistunnelmaan. Ex-pääministerihän intoili edellisissä vaaleissa 2003 pääministerivaaleja ja hävisi. Nyt tästä pääministerivaaliajatuksesta ei päästykään eroon ja Matti Vanhanen käytti hyväkseen näkyvyytensä ja asemansa. Eero Heinäluoma haukkoi henkeään, kun Vanhanen ja Erkki Tuomioja olivat parrasvaloissa ja itse vain silloin tällöin sopertamassa jotain sekavaa; esim alkoholiveron eurooppalaista alentamista, jolla toteutuessaankaan ei olisi ollut mitään todellista merkitystä. Heinäluoma ja Vanhanen olivat yhdessä kovaa vauhtia säädättämässä rajavartiolaitoksen rajamiesten rikkurilakia. Siinäkin häpeä todellisuudessa lankesi tietenkin molemmille, mutta Heinäluomalle enemmän, entiselle SAK:n virkailijalle!

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei missään vaiheessa tullut uskottavaksi, vaan hapuili tietämättömyydessään. Kun tähän yhdistyi vielä oikeusministeri Leena Luhtasen vaalirahasotkut, niin kaikki SDP:n vaalitoiminta oli jonkunlaista puolustustaistelua ja viimehetken joukkojen onttoa vaaliuurnille patistamista. Kannattajat kuitenkin ajattelivat, että mitä sitä äänestämään, kun ”työväen” puolueellakin on tarjottavanaan sitä samaa paskaa ja sanahelinää!

Vaalien todellinen voittaja oli oikeasti Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen Kokooomuksen Jyrki Kataisen ja Sauli Niinistön hurjasta äänimäärästä huolimatta. Keskusta pystyi pitämään suurimman puolueen asemansa, tosin äärimmäisen niukasti. Vaaliyön laskujen mukaan Keski-Suomessa Kokoomuksen lisäpaikka oli 60 äänen päässä! Vaalit voittaa vain se, joka pääsee hallitukseen. Voi olla, että Kokoomuksen kannalta tämä tulos oli paras mahdollinen. Ei suurin puolue, mutta kuitenkin selvästi suurempi kuin maanrakoon poljettu SDP. Näin ollen hallitukseen pääsy on helpompaa, kun ei tarvitse joutua tilanteeseen, jossa molemmat muut suuret Keskusta ja SDP sanoisivatkin ei!

Toisaalta ei tämmöistä pelkoa todellisuudessa ole. Kyllähän Keskusta pystyy kostamaan Anneli Jäätteenmäen hallituksen kaatamisen vähäeleisesti Kokoomukseen tarttuen kansan määräämänä tahtona, vaikka suomalaisessa parlamentarismissa minkätahansalainen koaliitio, jolla  vain on 101 paikkaa pystyy hallitsemaan ja muodostamaan hallituksen!

SDP voi ruveta miettimään politiikkansa muuttamista. Mutta tämä voi olla jo liian myöhäistä. Oikeistopuhuri on voinut puhaltaa liian voimakkaasti ja jos maan taloudella menee hyvin niin Keskusta muistaakin seuraavalla nelivuotiskaudella heikoimpienkin asemaa ja säilyttää näin valtansa vasemmiston pyristelyistä huolimatta. Millään ei jaksa uskoa, että Keskusta olisi niin häpeällinen, että sen politiikka säilyisi ennallaan tai jopa oikeistolaistuisi.

Maanantai 2007-03-19.
SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Arkistokirjoitus
http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html

 

Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan?

lauantai, joulukuu 29th, 2012

Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan?

Oliko lähtö ministerin postilta vain jonkunlainen häivytysoperaatio?

Nämä olivat kysymyksiä,

Seuraavassa sitten faktaa: Jyri Häkämies on saanut vaaliavustusta, jonka maksajana on ollut ns. veroparatiisiyhtiö. Tämän tiedon hän paljasti vasta sitten kun oikeuskansleri oli määrännyt kansanedustajien vaalirahailmoituksia täydennettäviksi.

Jyri Häkämies oli se ministeri joka viime kädessä vastasi Kemira  GrowHow:n myynnistä norjalaisille ilmeisesti järjettömään alihintaan.

Uusi ministeri Jan Vapaavuori on tietenkin ollut sivussa ja astui nyt sopivasti puhtaana pulmusena päätöstä tekemään.

Lopuksi:
Laivakaupasta sen verran, että päätöshän on tehty yksimielisesti, joten ei Häkämieheen tai Vapaavuoreen tietenkään käsiksi pääse. Kukaan ei myönnä tehdyn virhettä.

Jos kauppa oli kiinni 50 miljoonasta, niin olisihan se pitänyt pystyä järjestämään, tavalla tai toisella, vaikka huomautuksella EU-kilpailusäännösten rikkomisesta ja mahdollisilla seuraamuksilla. Tuntuu siltä, että Häkämiehen jengi on onnistunut huijaamaan koko muuta hallitusta tai ainakin niitä, jotka eivät ole olleet tietoisia taustakuvioista. Ministeri Paavo Arhinmäkikin sopersi tv.ssä aika avuttoman näköisenä jotakin siitä, että Ranskan valtio omistaa osan STX-telakasta siellä ja pystyy näin ollen paremmin rahoittamaan tilausta.

Voihan sekin olla mahdollista, että mahdollisen konkurssin sattuessa Suomen valtiosta olisi tullut loistoristeilijän omistaja. Olisihan se kuitenkin ollut jotain muuta kuin Lipposen-Niinistön-Heinosen ostama saksalainen UMTS-ilmatila, joka taitaa vieläkin olla Suomen taloushistorian suurin tuhlailu. Yksi on eläkkeellä kaasuputkikonsulttina, yksi virassa nuoren vaimonsa kanssa ja yksi on päässyt tämän nykyisen pääministeri Jyrki Kataisen avustajaksi ja hyvää palkkaa nauttivaksi neuvonantajaksi.

Ja laivatilauksen pääkonna on lähtenyt omille teilleen pois eduskunnasta ja valtioneuvostosta!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 2012-12-29 18:32.

..
http://www.viikkosanomat.fi

http://www.viikko.fi

http://www.nettisanomat.com