Posts Tagged ‘Jutta Urpilainen’

Järkytyksiä. Antti Rinne valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi.

lauantai, toukokuu 10th, 2014

Järkytyksiä. Antti Rinne valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi.

1. Ryhdyin seuraamaan äänestyksen tulosta Ylen Areenasta ja juuri kun tulos julistettiin palovaroitin rupesi piippaamaan korkeaa ulinaansa. Rinnettä siinä näytettiin, joten arvelin hänen voittaneen kiiruhtaessani keittiöön jonne olin unohtanut kinkkusiivun ja kananmunan pannulle kärventymään.

Jostain syystä onnistuin tallentamaan tämän hässäkän mobilleni ja siinä sitten näkyy kun aukaisen ikkunaa ja ovea ja käristynyt lihasiivu ja lopulta Antti Rinnekin puhetta pitämässä. Tämä kaikki livenä.  Linkki jutun loppuun tulossa!

2. Ex-puheenjohtaja Jutta Urpilaisen kannattajat, jotkut ainakin, olivat järkyttyneitä ja pidättivät itkuaan. Mutta ei itse Jutta. Siellä hän hymyili ja näytti ettei tappio tuntunut missään. Ehkä se oli hyvä hänen itsensä kannalta, mutta ajatteliko hän yhtään kannattajiaan, Mitään empatiaa hän ei näille suonut vaan hymyili ja säteili kuin joku kone, Urpilaisen tukijoiden järkytys oli tietenkin hyväksyttävä ja aito, mutta ei enää nämä seuraavat.

3. Porvarit, siis hallituksen kokoomus peittelee järkytystään siinä tietenkään aidosti onnistumatta. Tuki Urpilaiselle ylitti oikeastaan kaikki säädyllisyyden rajat. Iltalehdessä oli kokoomuksen puoluetoimistossa kirjoitettu kolumni, joka oli laitettu Harry Harkimon nimiin, ihan signeeraauksella. Siinä ylistettiin Urpilaista. Voiko läpinäkyvämpää ”ketun häntä kainalossa” ollutta kirjoitusta enää julkaista. Kokoomus halusi lopullisesti nujertaa Sdp:n ja melkein onnistui siinä. Surkuhupaisin näytös oli siinä kun ministeri Jan Vapaavuori kertoi päivää ennen vaalia, että hallitus neuvottelee STX:n Turun telakan ostamisesta saksalaisen telakan kanssa. Yle oli kyllä tehtäviensä tasalla kun se oli onnistunut saamaan puhelinhaastattelun saksalaistelakan tiedottajalta, joka kertoi, että mitään ei oikeastaan, siis olennaista, ole ostoaikeissa tapahtunut. Tuli mieleen kyllä tämä Paavo Lipposen elintarvikevirasto-juttu.

4, HS (Helsingin Sanomat) järkyttyi myös ja kuvaili Rinteen valitsemista puheenjohtajaksi ”hypyksi tuntemattomaan”. Lehti oli julkaissut Urpilaista tukevia humpuuki-galluppeja, joiden perusteista ei tiedä kukaan muu kuin lehden toimitus, jos sekään. Täyttä roskaa ja satua, hatusta vedettyjä. Aineistoa ei kukaan pääse tutkimaan. Tänään sitten haastateltiin puolueväkeä: kolmea kokoomuksen puheenjohtajaehdokasta ja muitakin puoluejohtajia, ei Jyrki Kataista eikä Paavo Arhinmäkeä, Perussuomalaisten puoluesihteeri oli ihan paniikissa.

5. Viimeinen naula Urpilaisen arkkuun iskettiin siinä kuuluisassa lapsilisien leikkaamispäätöksessä. Sydämettömyys oli jo liian räikeä. Urpilainen ja kokoomus laskivat, että vielä tämäkin menee läpi, melkein menikin.

Eilen iltapäivällä sattumalta radio osui radio Savon taajuudelle. Siinä pohjoissavolainen puoluekokousedustaja, nainen, kertoi puhelimessa tuntojaan ja vaikkei paljastanut kumpaa oli äänestänyt kertoi muunmuassa yhden syyn Urpilaisen tappiolle. Hän kertoi, että paikallispoliitikkojen oli vaikea puolustella kuntien pakkoliitoksia, kun puolue-elimet olivat tyrmänneet pakkoliitokset.  Pakkoliitosten kannalle Sdp oli tullut jonkun pienen piirin toimesta etunenässä puheenjohtaja Urpilainen. Linkki tulossa. Jostain toisesta lähetyksestä tuli esille sekin, että  Urpilainen oli hyväksynyt ominpäin yhteisöveroa alennettavaksi enemmän kuin puolue oli hyväksynyt tehdyissä päätoksissään.

Tähän voisi lisätä sen Turun STX-telakan laivatilausten lipumisen Ranskaan. Siinähän Jan Vapaavuori väitti, ettei laittomia päätöksiä tukemisesta voi tehdä ja Urpilainen hyväksyi. Oliko silloin kysymys 30 miljoonasta eurosta. olisi vain tehty päätös ja saatu nuhteet EU:lta. Ja mitä sitten, olisi ollut ainakin Turun telakalla ollut tuhansille töitä useiksi vuosiksi.

Tähän loppuun on syytä tuoda esiin Urpilaisen perälautavertaus kuntien pakkoliitosasiassa, Eilisessä HS:ssä kuntaministeri Henna Virkkunen käyttää samaa ilmaisua, jota Jutta Urpilainen viime kesänä (2013) käytti.

Minulle kaupunkilaiselle kärryn perälauta tuo mieleem sontakuorman, jota pellolle ajettiin ja irroitettiin sitten perälauta ja kipattiin kuorma maahan. Voi olla, että toinenkin ministeri putoaa kuormasta, kun perälauta avataan, siinä sonnan mukana.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2014-05-10 klo 14:54-

Linkit tulossa:

 

Jutta Urpilainen: ”Ihan aidosti luovuin itse kannattamastani kuntien pakkoliitos-perälaudasta”. Takinkääntö.

lauantai, huhtikuu 12th, 2014

Jutta Urpilainen tänään:

11.04.2014 – Hallituksen linja ja puolueen kanta
… ”Samanlainen asetelma oli hallituksen rakennepaketin osalta. Neuvottelutulos oli kokonaisuus, jossa jokainen puolue sai joitakin tavoitteita yhteisiksi päätöksiksi ja jokainen puolue joutui hyväksymään päätöksiä, jotka eivät olleet puolueen tavoitteena. Kuntien pakkoliitospäätös oli sellainen, joka ei ollut SDP:n tavoitelistalla, mutta joka jouduttiin hyväksymään osana kokonaisuutta. SDP puolustaa neuvottelutulosta, mutta puolueen poliittinen kanta pakkoliitoksiin ei muutu. Puolustamme siis yhteistä linjaa – ellei yhteistä linjaa muuteta yhteistuumin. Nyt näin kävi, pakkoliitoksista luovutaan ja SDP on yhteiseen päätökseen tietysti hyvin tyytyväinen. …

http://www.juttaurpilainen.fi/blogi.php?id=143

Jutta Urpilainen eilen:

””Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen perälaudan, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

LÄHDE:

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

Pikkukuva  Pikkukuva

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

Ääni ja lyhyt kuvavälähdys.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ – http://youtu.be/hW63R3udWFo

… kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny. Menetelmä kyllä edellyttäisi kansanäänestyksiä, mutta yhteisessä äänestyksessä voittaa yleensä keskuskaupungin kanta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aikaisemmin hyvinkin näyttävästi vastustanut pakkoliitoksia mutta kertoo nyt harkinneensa asiaa uudestaan.

Kristillisdemokraateille vaikein kohta oli koti …

(Toimittaja Kimmo Henriksson).

http://www.shit.fi/2013/08/30/etusivu.htm

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

”Demokratian peräsuoli”
”Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen peräsuolen, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset,
Valtiovaraininisteri kertoo miksi hän muutti mielensä kuntien pakkoliitoksista siinä tapauksessa jos ”demokraattisen äänestyksen” jälkeen ei noudateta enemmistön tahtoa, Ylen radion uutislähetyksestä perjantai-aiamuna 2013-08-30.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ – http://youtu.be/hW63R3udWFo

Tags: ,,,

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2014-04-12 klo 02:35

LÄHDE.

 

Pupu pöksyyn? ”MT: Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua”. Lähde: msn.com.

keskiviikko, huhtikuu 2nd, 2014

Pupu pöksyyn? ”MT: Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua”. Lähde: msn.com.

http://uutiset.fi.msn.com/politiikka/mt-kuntaliitosten-
pakkopyk%C3%A4l%C3%A4st%C3%A4-halutaan-luopua

”Kuntaliitosten pakkopykälästä halutaan luopua

Hallituspuolueissa on halua luopua kuntaliitosten pakkopykälästä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehti kysyi osalta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajia mielipidettä lakipykälästä.

– Pakkopykälästä ei ole päätöksiä, mutta jos siitä päätettäisiin luopua, emme pane vastaan, sanoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman lehdelle.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mielestä siitä pitäisi ehdottomasti luopua. Myös paine keskusteluun kasvoi sote-sovun myötä.

– Tiedossa on, että myös meidän ryhmässä on niitä, jotka eivät pidä pykälästä, totesi ryhmäjohtaja Petteri Orpo (kok.) lehdelle.

Pykälä lisättiin heinäkuussa voimaan tulleeseen kuntarakennelakiin syyskuussa. Se koskee noin kymmentä kaupunkiseutua.

Orvon mukaan hallitus käy läpi pakkopykälään tulleet lausunnot ja päättää jatkosta sen jälkeen.”

—-

Kommentti_
Valistunut arvaus on se, että tämä ”demokratian peräsuoli” tyhjenee itsestään ja hissukseen.

Tähän loppuun eräs upeimmista lausunnoista.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2014-04-02 klo 11:45.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen:

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

Pikkukuva  Pikkukuva

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

Ääni ja lyhyt kuvavälähdys.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ – http://youtu.be/hW63R3udWFo

… kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny. Menetelmä kyllä edellyttäisi kansanäänestyksiä, mutta yhteisessä äänestyksessä voittaa yleensä keskuskaupungin kanta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aikaisemmin hyvinkin näyttävästi vastustanut pakkoliitoksia mutta kertoo nyt harkinneensa asiaa uudestaan.

Kristillisdemokraateille vaikein kohta oli koti …

(Toimittaja Kimmo Henriksson).

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

”Demokratian peräsuoli”
”Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.
Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen peräsuolen, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset,
Valtiovaraininisteri kertoo miksi hän muutti mielensä kuntien pakkoliitoksista siinä tapauksessa jos ”demokraattisen äänestyksen” jälkeen ei noudateta enemmistön tahtoa, Ylen radion uutislähetyksestä perjantai-aiamuna 2013-08-30.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ – http://youtu.be/hW63R3udWFo

Jutta Urpilainen huhtikuussa 2013 Keskisuomalaisessa: Veroaateluus päättyi. Osinkoveron alennuksen puolustelu

torstai, syyskuu 5th, 2013

LAINAUS

Jutta Urpilainen huhtikuussa 2013 Keskisuomalaisessa: Veroaateluus päättyi
13.4.2013

Tässä lehdessäkin on käyty keskustelua hallituksen veropäätöksistä, joiden taustoista haluan kertoa muutaman sanan. Lähtökohtana on Suomen talouden vaikea tilanne. Suomi on menettänyt kymmenessä vuodessa 60 000 teollista työpaikkaa.

Tähän huolestuttavaan kehitykseen tarvitaan käänne. Ilmapiirin on muututtava, jotta olisimme kiinnostava investointikohde ja jotta omat yrityksemme haluavat kasvaa ja luoda uusia työpaikkoja.

Tämä oli SDP:n motiivi, kun hallitus alensi yhteisöveron 20 prosenttiin. Tämä oli laajasti myös asiantuntijoiden näkemys. Nyt on yritysten vuoro kantaa oma vastuunsa.

Haluamme, että yritykset jättävät voittoja yritykseen eivätkä jaa niitä liian löysästi osinkoina omistajille. Tämän vuoksi kiristimme osinkoverotusta. Tällä muutoksella keräämme samalla hyvinvointivaltion kassaan noin 390 miljoonaa euroa, joka paikkaa osaltaan yhteisöveron alennusta.

Osinkoverouudistuksessa on jäänyt vähälle huomiolle yksi olennainen muutos, joka oli sosialidemokraattien tavoitteena. Se liittyy palkkatulojen ja osinkotulojen erilaiseen kohteluun.

Tämän hallituksen aloittaessa varakkaasta listaamattomasta yrityksestä pystyi nostamaan 7 500 euroa kuussa osinkoja maksamatta siitä lainkaan pääomaveroa.

Verovapaiden osinkojen enimmäismäärä oli 90 000 euroa vuodessa. Perheenjäsenille hajautettaessa perheen osinkotulot saattoivat olla kymmeniä tuhansia ilman, että niistä maksettiin lainkaan pääomaveroa. Tämä on epäkohta, johon hallitus on puuttunut.

Tämän hallituksen aloittaessa enimmäismäärä laskettiin 60 000 euroon vuodessa. Suunta oli oikea mutta riittämätön.

Mielestäni ei ole oikein, että osingonsaaja ei maksa lainkaan pääomaveroa, kun palkansaaja maksaa samansuuruisesta tulosta merkittävän veron.

Tämä ”veroaateluus” ei ole linjassa sen periaatteen kanssa, että verot maksetaan maksukyvyn mukaan. Siksi Sdp halusi lakkauttaa tämän osinkotulojen verovapauden.

Suomi on haasteiden edessä. Toivottavasti yhteisöveron lasku kannustaa uusiin investointeihin ja työpaikkojen luomiseen. Työllisyys on kuitenkin avain siihen, että palkansaajaperheissä ja koko yhteiskunnassa voidaan hyvin.

LAINAUS LOPPUU

_Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-09-05 02:13

”Demokratian peräsuoli” – Video. Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

perjantai, elokuu 30th, 2013

”Demokratian peräsuoli” – Video. Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.

shit.fi – perjantai 2013-08-30.

”Demokratian peräsuoli”

 

”Kyllä tämän prosessin aikana ihan aidosti olemme myös arvioineet, että kuntauudistukseen tarvitaan uusi vaihde.

Sen takia ainakin omalta osaltani olin valmis hyväksymään kuntauudistukseen peräsuolen, jossa valtioneuvostolla on demokratia lukon avauduttua mahdollisuus sitten myöskin käyttää toimivaltaa mikäli näyttää siltä että ei synny niin eheitä ja elinvoimaisia kuntia joilla aidosti pystytään myös kuntalaisille palvelut tarjoamaan.”

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset,
Valtiovaraininisteri kertoo miksi hän muutti mielensä kuntien pakkoliitoksista siinä tapauksessa jos ”demokraattisen äänestyksen” jälkeen ei noudateta enemmistön tahtoa, Ylen radion uutislähetyksestä perjantai-aiamuna 2013-08-30.

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ –

http://youtu.be/hW63R3udWFo

 

Pikkukuva  Pikkukuva

20130830 Jutta Urpilainen ”Demokratian perälauta” Pakkoliitokset.
Ääni ja lyhyt kuvavälähdys. 

http://youtu.be/PiHN0n6QMhQ – http://youtu.be/hW63R3udWFo

… kaupunkialueilla jos vapaaehtoisia liitoksia ei synny. Menetelmä kyllä edellyttäisi kansanäänestyksiä, mutta yhteisessä äänestyksessä voittaa yleensä keskuskaupungin kanta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on aikaisemmin hyvinkin näyttävästi vastustanut pakkoliitoksia mutta kertoo nyt harkinneensa asiaa uudestaan.

Kristillisdemokraateille vaikein kohta oli koti …

(Toimittaja Kimmo Henriksson).

 

Viikkosanomat- Pertti Manninen, Perjantai 2013-08-30 23:25.