Posts Tagged ‘Kasvun Aika Oy’

Paskamainen naapuri. Osa 2. Kasvun Aika Oy:n toimitusjohtaja Juha Nieminen jatkaa ongelmajätteiden ja myrkkyjen maahan hautaamista naapurin kaivojen viereen.

maanantai, kesäkuu 13th, 2011

Paskamainen naapuri. Osa 2. Kasvun Aika Oy:n toimitusjohtaja Juha Nieminen jatkaa ongelmajätteiden ja myrkkyjen maahan hautaamista naapurin kaivojen viereen.

Vuosi sitten syykuussa 13.09.2010 shit.fi kertoi naapurista, joka öykkäröi Kirkkonummella Kauhalassa naapureistaan piittaamatta jos jotakin. Kirjoituksessa oli kuvailuja tämän tienrakennus- ja ojankaivuu ym touhuista. Kirjoitus on luettavissa esim. osoitteessa
http://www.asiat.fi/shit/2010/09/13/etusivu.htm

Kirjoituksesta puuttui maininta siitä, että myös lokakaivonsa naapuri, Juha Nieminen, tyhjensi vuosikausia uppopumpulla roiskimalla paskan ympäristöönsä. Vasta tänä keväänä on nähty loka-auto hänen tontillaan.

Muutosta on myös se, että hän on nyt sulkenut betonisen rengaskaivonsa kannella, eikä siis ilmeisesti enää käy siellä vilvoittelemassa. Muuten tilanne on ennallaan: naapurin puolelle kaivettu oja on yhä edelleen naapurin puolella, vastoin nimenomaista kieltoa naapurin puolelle täyttämänsä oja, jota sitten käytti työkoneiden kulkutienä tontilleen, on yhä kaivamatta auki, toisen naapurin rakentaman tiepohjan katkaisu on yhä korjaamatta lupauksista huolimatta jne jne.

Kirjoituksen johdosta Juha Nieminen kuitenkin teki rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta ja vaati rangaistusta. Asiassa suoritettiin kuulustelu, jossa Nieminen mm. kertoi seuraavaa.

”Useat sivustoilla esitetyt seikat ovat joko täysin valheellisia tai vahvasti liioiteltuja. Sivustoilla myös suoraan vihjataan, että olisin syyllistynyt ympäristörikokseen ja veropetokseen.” Ja lopuksi. ”Vaadin Pertti Manniselle rangaistusta sekä mahdollisesti korvausta minulle aiheutuneesta vahingosta. Korvausvaatimuksesta keskustelen asianajajani kanssa ja toimitan sen tarvittaessa syyttäjälle.”

Syyttäjä, kihlakunnan syyttäjä Jutta Biström, teki sitten 22.11.2010 päätöksen esitutkinnan lopettamisesta (syyttämättäjättämispäätöksen) perusteluinaan:

”Tutkinnanjohtaja on 12.11.2010 esittänyt. että esitutkinta lopetetaan.

Tutkintailmoituksen mukaan asiassa on kysymys internet-sivustoilla esitetyistä loukkaavista väitteistä. Asianosaisilla on poliisitutkinnassa valmistumassa vahingontekoasia, ja nyt kyseessä oleva epäilty kunnianloukkaus on jatkoa näille aikaisemmille tapahtumille.

Käytettävissä olevan aineiston valossa arvioituna totean, että jos esitutkinta toimitettaisiin ja jos epäiltyyn rikokseen liittyvät näyttö- ja oikeuskysymykset saataisiin syyksilukevan ratkaisun edellyttämällä varmuudella esitutkinnassa selvitettyä, tulisin tekemään asiassa seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen, koska asia joka tapauksessa on kokonaisuutena arvioiden vähäinen.”

Syyttäjän päätöksen mukana liitettyyn Ohjeita asianosaisille on mm. lause: ”Asianomistajalla on tämän päätöksen jälkeen oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan.


Tässä osassa 2 kerrotaan tarkemmin ympäristörikoksesta, johon Juha Nieminen on syyllistynyt, jos myrkyllisten ongelmajätteiden maahan hautaaminen rikokseksi katsotaan.

Oheisen kartan selostus (alueiden koot ohjeellisia, ei mittanauhalla mitattuja).
Numeroitu alue 1.
Juha Niemisen rakentama tie, jonka alla on pohjalla purkutyömaiden betonin kappaleita, vanhoja punatiilejä, styroxia, muoviriekaleita ym roskaa sekä myös asbestia! Päällystetty soralla. Rakennettu 3-4 vuotta sitten.
Numeroitu alue 2. Kooltaan noin 5×20 m (100 m2), joka sisältää purkutyömaiden betoninkappaleita, styroxia, pellinkappaleita, muovia, kyllästettyä puuta ja mahdollisesti myös asfaltin kappaleita. Päällystetty ja piilotettu irtomaalla, jonka alkuperä lienee yhtä epämääräinen kuin siellä alla olevat ongelmajätteet. Rakennettu kesällä 2010.
Numeroitu alue 3. Kooltaan noin 50 x20 m (1000 m2). Alue, jolta pintamaa on poistettu noin metrin syvyydeltä ja joka odottaa siis noin 1000 kuutiota (sataa autokuormallista) ongelma- ja purkujätettä.

Kuva381309d20110614karttaosa2arajatnumerot

Kartta jo haudatuista ongelmajätteiden sijoituspaikoista (alueet 1 ja 2) sekä lisäalueesta (alue 3), jolle jätteitä ollaan vasta tuomassa.

Mikäli Juha Niemisen hankkeen annetaan toteutua hän onnistuu vastaanottamaan tälle yksityiselle kaatopaikalleen noin 120 kuormallista ongelmajätettä. Jos arvioidaan, että hän saa 100 euroa kuormalta, kysymyksessä on noin 12 000 euron bisnes, jolloin naapureiden kaivovesistä ei kannata välittää, vaikka ne olisivat vain 5 m:n päässä Niemisen paikalle ajattamasta paskasta. Törkeän suunnitelmalliseksi teon tekee myös se, että hän on tehnyt itselleen porakaivon, jolloin pintakaivojen pilaantumisella ei ole niin väliä.

Kasvun Aika Oy:n toimitusjohtaja Juha Nieminen ei tietenkään yksin ole vastuussa tästä ongelmajätekaatopaikasta, vaikka se hänen maillaan sijaitseekin. Kyllä myös jätteiden lähettäjä, kuorma-auton kuljettajat ja peittämiseen osallistuneet kaivinkoneen kuljettajatkin jotakin vastuuta asiasta kantavat.

Nieminen on yrittänyt olla taitava kätkiessään jätteitä. Hänellä on valmis maa-aineskasa tontillaan, josta sitten saman tien kaivuri käy peittämässä jätteet tai sitten viimeiset kuormat sisältävät maa-ainesta, jotka kipataan heti jätteiden päälle.

Ohessa myös joitakin perjantaina 10.06.2011 otettuja kuvia näistä numeroiduista alueista (Niemisen pihalle astumatta).

Pertti Manninen. Päätoimittaja. Shit.fi. Maanantaina 2011-06-13 klo 12:43.

http://www.asiat.fi/shit/2011/06/13/etusivu.htm

DSC05917d20110610monttu600a

DSC05921d20110610montunreuna

DSC05922d20110610betonipylvas600ash

DSC05915d20110610peitetty600

Paskamainen naapuri – Juha Nieminen. Lainattu. Shit.fi.

maanantai, syyskuu 13th, 2010

Paskamainen naapuri

Kirkkonummella Kauhalan kylässä, noin 32 km Helsingistä, on pieni vanha kyläyhteisö, jonne uudisasukkaitakin tulee koko ajan lisää.

Itselläni on mahdollisuus käyttää vanhempieni 70-luvun puolivälissä rakentamaa kesähuvilaa. Olen siis nyt kertomani uudisasukkaan rajanaapuri. Naapuri, josta kerron on nimeltään Juha Nieminen.

2009.

Rakentaessaan pihaansa Nieminen pyysi saada kulkea tämän vanhan huvilan piha-alueen läpi. Oma tie oli kuulemma niin huonokuntoinen, ettei se kestäisi raskaita työkoneita ja kuorma-autoja. Kielsin ehdottomasti käyttämästä tätä piha-aluetta, eihän siinä ollut mitään sen kummempaa sorastusta ja vahvuutta, ojitus oli tosin kunnossa. Pyysin häntä laittamaan oman tiensä kuntoon ja korjaamaan tierummun omalla tiellään.

Luulin, että näin selväsanainen viesti menisi perille, mutta ei! Käydessäni sitten seuraavan kerran huvilalla hän oli täyttänyt huvilan ojan ja siirtänyt vanhan ison betonirenkaan ojan viereltä ja oli siis omin lupinsa, nimenomaisesta kiellostani huolimatta, tuhonnut pihan. Piha oli aivan myllerryksessä, maa oli painunut niin, että isojen vuosikymmeniä vanhojen kuusien juuret olivat murskana, joista yksi kuolikin saman tien ja toinen kituu vielä vaivaisena., kolmas näyttää selvinneen tästä myllerryksestä. Tuhoa tietenkin lisäsi tämä täytetty oja, koska vedet valuivat suoraan pihalle.

Nieminen oli myös kaivanut toiseen kohtaan, jälleen ilman lupaa ja neuvottelua, pihalleen johtavan tiensä reunaan ojan, joka oli ja on vieläkin kokonaan huvilan pienen pihan puolella. Lisäksi hän oli siirtänyt tälle huvilatontille vanhoja ratapölkkyjä, rikkinäisiä harkkoja ja muuta töhnää. (Kuva 1).

Nieminen siis täyttää välillä ojia ja kaivaakin niitä, mutta siis koko ajan naapurin puolella häneltä lupaa kysymättä!

Hän oli porauttanut uuden porakaivon ja ryhtyi käyttämään isoa betonirengaskaivoa virkistäytymisaltaana. Kansi oli poistettu ja portaat rakennettu. Sadevesi pääsee sisään estottomasti. toivottavasti ei sentään pikkulapset. Tämä vanhempieni vanha huvila ottaa vetensä noin viiden metrin päästä tästä uudesta Niemisen virkistäytymispaikasta sijaitsevasta vanhasta rengaskaivosta ja jokainen tietenkin arvaa, ettei sen vettä enää juomavetenä uskalla käyttää. Jotta suihkussa käynti onnistuisi, täytyy unohtaa se tosiasia, että suihkusta saattaa tulla Niemisen kusta.

Tämä oli siis minuun, ensimmäiseen naapuriin kohdistunutta kiusantekoa.

2010.

Luulin jo päässeeni rauhaan tältä terroristilta, mutta kaikkea muuta. nyt hän on poistanut huvilatontin vieressä olevalta pelloltaan pintamaan ja ajattaa sinne hyvin epämääräisen näköistä purkujätettä: betoninkappaleita, asfaltin kappaleita ja vanhoja tiilejä ym ym. Mitään varmuutta niiden sopivuudesta kaivon läheisyyteen ei ole. Mainittakoon, että suurimmalla osalla tällä kulmakunnalla olevilla kiinteistöillä on edelleen rengaskaivot käytössään. (Kuva 2).

Toinen naapuri on rakentamassa tietä tontilleen, joka kaavan ja vahvistetun maanmittaustoimituksen nojalla kulkee 6 metrin levyisenä Niemisen tontin reunalla. Tie rakennetaan vanhalla hyväksi havaitulla tavalla, joka johtaa hyvään tulokseen maanvaihtoa suorittamatta: Alkuperäisen maan päälle on kerätty tiuha satojen ellei tuhannen rangan muodostama puupatja ja sen päälle nostetaan sitten ojittamisesta tulleet maat, jotka tasoitetaan. Hiukan soraa sitten myöhemmin ja tie kestää, kun ojat ovat kunnossa.

Tämä toinen naapuri on tänä kesänä joutunut vuorostaan Niemisen terrorin kohteeksi. Kepitettyään tarkasti tielinjan toukokuussa ja tilatessaan tuttua traktorikaivuria tekemään työn, Nieminen ehti kasata valtavan puolitoista metriä korkean ja kymmenen metriä pitkän maavuoren tämän rakenteilla olevan tien alkuun poistaen tietenkin kepitykset tai jättäen ne kasan alle, kadonneet ne kuitenkin olivat. Ja taas tietenkin kaikki omin päin mitään tämän toisen naapurin kanssa sopimatta. Vuoressa oli myös niin isoja kivenmurikoita, ettei niitä olisi traktorikaivurilla pystynyt sivuun siirtämäänkään.

Tässä yhteydessä Nieminen kunnostautui myös pikkuisen kolmannen naapurin kiusaamisessa, kun kaivoi ojaa rajalle jälleen tämän kolmannen kanssa mitään sopimatta.

Toinen naapuri kepitti sitten tielinjan uudelleen. Nieminen tasoittikin sitten rakentamansa vuoren mutta jätti sinne näitä isoja kiviä, jotka edelleen törröttävät pystyssä vaikeuttaen kohtuuttomasti tien rakentamista. (Kuva 3).

Ja kuin pisteenä iin päälle aina vain Nieminen jotakin uutta keksi. Nyt hän on katkaissut tätä toisen naapurin rakentamaa ojittamista vaille ollutta tiepenkkaa 20 metrin matkalta. Kysymykseen, mitä hän sille aikoo oikein tehdä, hän vastasi silmät kirkkaana, ettei tien alla olevaan maahan ole koskettu! (Kuva4).

Ei ole ihme, että neljäs naapuri, joka tarkasteli tuloksia totesi, että Nieminen on ainoa näitä pikkuteitä käyttävä autoilija, joka ei moikkaa kun vastaantulija hiljentää vauhtiaan tai jopa pysähtyy, jotta autot turvallisesti mahtuisivat ohittamaan toisensa.

Siviiliammatiltaan Juha Nieminen on perheneuvoja ja perheterapeutti, joka myy palveluksiaan omistamansa Kasvun Aika Oy:n kautta Espoolle ja Kirkkonummelle!

Ympäristörikos?

Nyt kun Nieminen on poistattanut pelloltaan kaiken pintamaan ja ajattaa sinne erilaista rakennusjätettä hän syyllistyy ympäristörikokseen, jos jätteen joukossa on myrkyllisiä aineita. Luulisi betoninkappaleiden ja asfaltin kappaleiden olevan ainakin pohjaveteen liuotessaan sopimattomia naapureiden kaivojen vesille. Tietenkin edellä mainittu kaivoveteen kusemismahdollisuuskin tuntuu aika öklöttävältä. (Kuva 4)

Veropetos?

Syytä olisi myös selvittää, onko Juha Nieminen syyllistynyt veropetokseen tai ainakin verovilppiin, kun hän on vuosikausia ilmoittanut talonsa pinta-alan noin 100 m2 pienemmäksi, kuin se todellisuudessa on. Kai tällä on jokin vaikutus kiinteistön verotusarvoon ja sitä kautta hänelle määrättyyn kiinteistöveron suuruuteen.

Pertti Manninen. Ensimmäinen naapuri ja Shit.fi-julkaisun vastaava päätoimittaja.

Kuvat torstaina 2010-09-09. Kirkkonummi. Kauhala. Pertti Manninen.

http://www.shit.fi/2010/09/13/etusivu.htm


Paskamainen naapuri – Juha Nieminen – perheneuvoja ja perheterapeutti – Kasvun Aika Oy – Kirkkonummi Kauhala – Pertti Manninen – 1. naapuri – Ympäristörikos – veropetos – verovilppi

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

LAINATTU 2010-08-09 klo 17:03. Pertti Manninen. Viikkosanomat