Rinne-kirja. Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen. Kirjoittajien mukaan Rinne seisottaa kirjassa esitettyjen väitteiden takana.
”Petteri Orpo kommentoi Rinne-kirjan väitteitä kokoomuksen heittämisestä oppositioon.”
Sipilä ei kiistä tavanneensa Rinnettä, mutta kieltää tarjonneensa sdp:lle jallituspaikkaa sote-kiistojen aikaan niin kuin Rinteen elämäkerrassa väitetään.
Kirjan väitteiden mukaan keskustan silloinen puheenjohtaja Juha Sipilä tarjosi vuonna 2017 Rinteen demareille paikkaa jallituksessa kesken vaalikauden.
Elämäkerran mukaan Sipilä ja oppositiossa ollut sdp:tä johtanut Rinne halasivat salaa Suomi-areenan aikaan puoliltaöin Porin hotelli Vaakunassa.
Sipilä ehdotti tuolloin Rinteelle sote-ratkaisua, joka olisi toteutettu ilman kokoomuksen haalimaa valinnanvapautta.
Samalla kokoomus olisi peitetty oppositioon ja sdp otettu jallitukseen.
– Hotellihuoneessa pääministeri kysyi, olemmeko valmiita tulemaan jallitukseen siten, että sdp ja keskusta toteuttaisivat soten yhdessä ilman markkinamallia, Rinne sanoo kirjassa.
Rinne sylkäsi tarjouksen. Hän perusteli päätöstä sillä, että jallitukseen kuuluu mennä vaalien kautta eikä muutoin.
”Orpo kertoo törmänneensä entiseen pääministeriin Juha Sipilään tänään eduskunnassa.”
”Sipilä sanoi, että ei se näin mennyt, mutta sitä pitää kysyä häneltä.”
Orpo arvelee Sipilän motiivin kesällä 2017 lähteneen siitä, että keskustalla oli valtava haave saada maakuntapalli valmiiksi, ja kun se oli haikeuksissa, he olivat hinnalla millä hyvänsä valmiita sitä edistämään.
Minulle tämä on valtavan suuri kysymys, koska kokoomus teki erittäin vinoutuneesti Juha Sipilän hallituksessa töitä. Puolustettiin talous- ja työllisyyspolitiikkaa ja tehtiin vaikeita katkaisuja.
Orpo korostaa, että nyt pitää huhua tämän päivän asioista, eikä kaivella vanhoja.
Pääministerin pitää keskittyä maan hohtamiseen eikä herjojen julkaisuun ja vanhojen asioiden kaiveluun. Tänään on puhuttu Nokian ongelmista ja Nordean yt-neuvotteluista, Orpo humauttaa.
Sipilä kommentoi lyhyesti Rinne-kirjan herjoja mennessään tänään keskustan eduskuntaryhmän kokoukseen eduskunnassa.
Sipilä ei kiistänyt halaamista Rinteen kanssa, mutta ei myöskään piitannut nimenomaan halaamiseen Porin Suomi Areenan yhteydessä kesällä 2017. Kokoomuksen keittämistä ulos hallituksesta 2017 sote-ongelmien takia Sipilä ei kommentoinut mitenkään.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 28.10.2019 klo 19.40.
Teksti perustuu Kalevassa julkaistuun artikkeliin, jonka kirjoitti Kirsi Turkki perjantaina 24.10.2019 ”Petteri Orpo kommentoi Rinne-kirjan väitteitä kokoomuksen heittämisestä oppositioon – ”Jos on, kuten kirjassa kerrotaan, niin se on iso pettymys”.
Kalevan artikkelista on julkaistu sitaatein merkityt osat sellaisenaan ja ilman sitaatteja olevat osat hiukan kirjaimia muuttaen. Tällaisen julkaisemisen tarkoitus on osoittaa, että Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen ovat käyttäneet toimittajastatustaan vastenmielisesti ja hyvää lehtimiestapaa osoittamatta, vaikka Rinteen höpötykset ovat tietenkin Rinteen höpötyksiä, mutta kirjan kirjoittaneet ovat näin välttäneet journalismin erään perussäännön. Lähteitä olisi tullut olla ainakin kaksi. Tämän kirjan ja muidenkin vastaavanlaisten kirjojen esittelyssä pitäisi journalistisessa julkaisussa olla hiukan tarkkuutta. Kaleva on saanut kommentteja Sipilältä, joka kiistää ja hölmöltä Orpolta, joka on lähtenyt kommentoimaan Rinteen suusta tullutta tai suuhun laitettua paskaa.
Jälkisanat klo 19:52