Posts Tagged ‘korona’

2021. Huhtikuu. HS väittää, että hallitus ei noudata eikä perustele miksi ei noudata viranomaisten suosituksia Rokottamisjärjestyksen.

tiistai, huhtikuu 13th, 2021

HS:n pääkirjoitus maanantaina 12.04.2021.

LAINAUS

HALLITUS lähetti lausunnolle mallin, jonka mukaan ikääntyneet ja muut riskiryhmät rokotetaan tasaisesti eri puolilla maata ja sitten rokotteita voidaan ohjata enemmän pahimmille epidemia-alueille. Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on kertonut, että malli vastaa asiantuntijoiden näkemystä. Ei vastaa kuin korkeintaan osittain.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä arvioi, ­että alueellinen painottaminen pitäisi aloittaa nopeasti. Ikääntyneet ja muut riskiryhmät rokotettaisiin nykyiseen tapaan ensiksi. Alueellinen kohdentaminen aloitettaisiin silti jo ennen kuin riskiryhmät on kokonaisuudessaan rokotettu. Se tarkoittaisi käytännössä, että ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien rokottaminen nopeutuisi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa.

THL:n lausunto on hieman pyöreämpi. THL kertoo, että alueellisen painottamisen muutos olisi ”yksinkertaisinta toteuttaa” sen jälkeen, kun ikääntyneiden ja riskiryhmien rokottaminen on ”pääosin toteutunut”. Rokottaminen alkaa olla pääosin toteutunut, eikä yksinkertaisimman käytännön mallin hakeminen ei tarkoita samaa kuin se, että alueellisesta painotuksesta käytännössä luovutaan.

Hallituksen malli johtanee siihen, että rokotusjärjestys muuttuu vasta joskus toukokuussa – eli liian hitaasti ollakseen tehokas ratkaisu.

Viestinnällinen kysymys tämä on sikäli, että hallituksen tulisi kertoa, miksi se ei noudata asiantuntijoiden ohjetta. Nyt jää sellainen maku, että ratkaisu on aluepolitiikkaa.

Eli aluepoliittisesti asiaa tarkastellessaan hallitus olisi valmis ottamaan vastuulleen sen, että pandemia johtaa useampiin sairastumisiin ja jopa kuolemiin kuin mitä asiantuntijoiden ohjeen tarkasta noudattamisesta seuraisi. Se olisi hengenvaarallisen tunkkaista aluepolitiikkaa. Ellei siitä ei ole kyse, hallitus voisi kertoa, mistä sitten on.

K
LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistaina 13.4.2021 kun 21:05 A-studiossa juuri keskustellaan rokotteiden turvallisuudesta, kun Johnson-Johnson ilmoitti ettei se toimita nyt rokotteita Eurooppaan näiden riskien ilmaantuminen takia.

2021. Maaliskuu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu esiin koronakriisin hoidossa ja ulkopolitiikan johtamisessa Ilta-Sanomien haastatteluissa peräkkäin lauantaina 6.3.2021.

lauantai, maaliskuu 6th, 2021

2021. Maaliskuu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu esiin koronakriisin hoidossa ja ulkopolitiikan johtamisessa Ilta-Sanomien haastatteluissa peräkkäin lauantaina 6.3.2021.

IMG_20171208_204353022

LAINAUS NRO 1. OTSIKKO

”POLITIIKKA
Presidentti Niinistö Suomen pahentuneesta korona­tilanteesta IS:n erikois­haastattelussa: ”Nukuttiin kuin viatonta unta”
Presidentti Sauli Niinistön mukaan koronakriisissä nukuttiin ”viatonta unta”, kun tautimäärät eivät räjähtäneetkään vielä vuodenvaihteessa. Liikkumisen rajoittaminenkin on mahdollista. – Pakko on reagoida, Niinistö sanoo pahenevasta tilanteesta.

Hanna Vesala, Timo Haapala
6:00″

LAINAUS LOPPUU

IMG_20171208_204350313

LAINAUS NRO 2. OTSIKKO

”POLITIIKKA
Presidentti Niinistö pitää kiinni ulkopolitiikan johtamisesta – vertaa Marinin twiittailua kahden edellisen pääministerin toimintaan
Presidentti Sauli Niinistö ei peräänny tuumaakaan ulkopolitiikan vastuusta, johon perustuslaki hänet velvoittaa. Twitter ei sitä muuta.

Timo Haapala, Hanna Vesala
6:00″

LAINAUS LOPPUU

Tässä vielä kaikki oli hyvin. Kuva hallituksen nimitystilaisuudessa ja teksti jostakin muualta. Nettisanomat.

Tässä vielä kaikki oli hyvin. Kuva hallituksen nimitystilaisuudessa ja teksti jostakin muualta. Nettisanomat.

Seuraavana Ilta-Sanomien etusivulla, sillä hetkellä oli kotonaan liittyvä kirjoitus.

LAINAUS NRO 3. OTSIKKO

”KOTIMAA
Hallituksen muistio: Pääsiäisenä Husin vuode­osastoilla voi olla satoja korona­potilaita – yhden hoido­muodon ennakoidaan vähentävän teho­hoidon tarvetta
Pääsiäisen aika arkipyhineen tuottaa vaikeuksia sairaaloille, hallituksen muistiossa ennakoidaan.

Laura Manninen
5.3. 21:40″

LAINAUS LOPPUU

Arvio:
Sattumalta edellinen kirjoitukseni kertoi silloisen valtiovarainministeri Sauli Niinistön yrityksestä tai ainakin esityksestä siirtää eduskuntavaaleja EU-puheenjohtajamaan varjolla. Esitys tyrmättiin siis silloin jo reilut kaksikymmentä vuotta sitten.
Silloinhan Sauli Niinistö oli pahainen, tosin tärkeässä asemassa oleva kyläpoliitikko.

Nyt puhuu valtiomies, jolla on suuri kansansuosio. Jonkinlainen trauma on saattanut jäädä siitä, että pääministeri Sanna Marin tyrmäsi presidentin Nyrkki-ehdotuksen korona-asioiden hoitamiseen tai koordinoimiseen. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi kuitenkin, että maan hallitus on juuri se elin, jolle koronakriisin hoitaminen kuuluu.

Presidentti saattaa hyvinkin olla oikeassa, vasta otsikon luettuani siinä, että Ruususen unta on nukuttu. Ulkopolitiikan hoito kuuluu presidentille yhteistoiminnassa maan hallituksen kanssa. Näinhän nyt vasta Sanna Marin on ryhtynyt lakia noudattamaan. Edelliset pääministerit ovat olleet aika lepsuja tämän asian suhteen. Presidentti Sauli Niinistö on saanut temmeltää aika esteettä tällä alueella.

Nyt sitten lukemaan näitä artikkeleita!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 6.3.2021. 07:22.

DSC06484bld20090918svt2daligalen600sh

Linkki:
http://viikkosanomat.fi/2021/03/05/2021-maaliskuu-kansalaisten-on-hyva-muistaa-etta-sauli-niinisto-esitti-vaalien-siirtamista-suomen-eu-pujeenjohtajuuden-varjolla-kaksi-arkistokirjoitusta/

Kuvat kaivettu Nettisanomien arkistosta ilmeisesti kuviin ja tapahtumiin sopimattomien kuvatekstien kanssa lauantaina 6.3.2021. 17:22.
Viikkosanomat. Pertti Manninen.

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta.

lauantai, helmikuu 27th, 2021

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta.
Nyt edelleen kiistellään rajatarkastuksista ja siitä kuinka paljon korona leviää kouluissa ja onko opetus pidettävä etänä vai ei.

Jo vuosi sitten Viikkosamomissa oli kirjoitus, joka on nyt syytä julkaista uudelleen:

LAINAUS

2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa.
Vauhtia valmiuslain käsittelyyn. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei hätätilanteessa Suomessa voi säätää sellaista valmiuslakia, jossa hallituksella on vapaat kädet ryhtyä mihin tahansa toimiin koronaviruksen pysäyttämiseksi heti kun hallitus katsoo jonkun toimen tarpeelliseksi. Eihän tämä olisi mitään diktatuuria, vaan ihmishenkien pelastamista, joka on tietenkin kaikkein ylin ohjenuora hallituksen tekemisille. Vastuullahan siinä toimittaisiin ja mahdolliset ylilyönnit voitaisiin tutkia myöhemmin.

Hallituksen kuuluu toimia päättäväisesti ja tarvittaessa nopeastikin.”

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 26.03.2020 06:45.
Tags: hätätilanne, Ilta-Sanomat, jälkikäteen, järkikäteen, koronavirus, laki, nopeus, pääkirjoitus, toiminta, torjunta, Valmiuslaki, vastuu, Viikkosanomat
LAINAUS LOPPUU

Ravintoloiden sulkeminen on sitten oma lukunsa. Hallituksen todellinen tahtotila, siis koko hallituksen pääministeri Sanna Marinin johdolla paljastuu myös jo aikaisemmin kirjoitetusta, jossa koko hallitus piiloutuu työ- ja elinkeinoministeri Mikä Lintilän selän taakse ja käyttää häntä mälsyytensä kilpenä.

LAINAUS

2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.
2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.

Hiukan lainausta tästä toisesta ministerin tehtävästä eilisen IL:n jutusta IS:n mukaan.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantaina 19.2.2021. 06:35.

LAINAUS

KOTIMAA
IL: Ministeri Lintilä ei kannata THL:n tuoretta matkustussuositusta: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”
Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi Iltalehdelle, että THL:n suosituksesta huolimatta Uudeltamaalta voi matkustaa Lappiin.”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo Lappiin matkustamisen olevan turvallista.­KUVA: JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Kirsi Jääskeläinen
18.2. 22:57″
LAINAUS LOPPUU

Ministeri Mika Lintilä kiteytti ajatuksensa jutun viimeisessä lauseessa näin:
”Ohjeita ei voi unohtaa silloin kun ylittää napapiirin.”

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.


Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

Tags: 2021, Carunan varallisuus, coronan turvallisuus, hallitus, Helmikuu, IL, IS, juttu, Kiteytys, Lappiin, matkustaminen, Mika Lintilä, ministeri, Napapiiri, ohjeet, Sanna Marin, turvallista, unohdus, yhä”
LAINAUS LOPPUU

Mitä nyt? Tätä kirjoittaessani muistan eiliset rummutukset ja myös sen,että jo eilen mielestäni viittomakielisissä uutisissa juuri ennen kello 17 -uutisia kerrottiin, että koronaan sairastuneisiim on saavutettu uusi päiväennätys 720, joista 460 Uudellamaalla. Pääuutislähetyksessä hetkeä myöhemmin tästä ei vielä kerrottu, mutta illan kuluessa kerrottiin useaankin kertaan ja myös pääministeri Marinin huolestuminen ja se, että tarvittaessa turvaudutaan valmiuslakiin. Sillä tavalla.

Jotta pajatso tulisi tyhjennettyä, lisään tähän vielä yhden jutun muutaman päivän takaa:

LAINAUS
”2021. Helmikuu. On edesvastutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni.

Julkisuudessa on esitetty argumentteja puolesta ja vastaan.
Painavin peruste vaalien ajankohdan siirtämiseksi myöhemmäksi on tietenkin se, että rokotuskattavuus on vaalien tienoilla nyt keväällä vielä hyvin pieni.

Jostain syystä KAIKKI puolueet ovat innolla kuitenkin vaaleja järjestämässä koronan ollessa vielä voimissaan ja vielä kerran: rokotekattavuuden ollessa hyvin alhainen.

Alhainen on näiden politrukkien maailmankatsomus, kun he viittaavat kintaalla varoittajille ja jopa halveksivat heitä ja nauravat heille.

Yhteiskunta ei siis halua suojella kansalaisiaan vaan piu paut välittää vääjäämättä alhaisesta osallistumisesta vaaleihin. Kaikki rokottamattomat ovat vaarassa ja jäävät sitten pois äänestyspaikoilta.

Näinkö hauras on demokratiamme, tai demokratianne, joka normaalioloissa toitottaa äänestämisen tärkeyttä?

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 19.2.2021 17:46

Pannukakku tulossa. Kuvakin on aikaisemmilta vuosilta kunhan sen löydän!

Tags: 2021, Alhaista, Argumentti, demokratia, edesvastutonta, Helmikuu, hyvin pieni., järjestää, korona, Pannukakku, Politrukki, rokotuskattavuus, vaalit, valtakunnalliset, Viikkosanomat
LAINAUS LOPPUU

Olin jo vähällä lopettaa, mutta vielä jonnekin saan erikseen liitettyä puheentunnistusohjelmalla
tallettamani nyt torstaina lähetetyn A-studion lähetyksen jossa Sakari Sirkkasen johdolla sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru ja Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuori ”keskustelevat” matkustajien koronatestauksesta ja koulujen etäopetuksesta ja siitä kuinka paljon tartuntoja kouluissa tulee. Asiantuntijat THL:stä ja HUS:sta kuuntelevat.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Lauantai 27.2.2021 07:36.

2021. Helmikuu. On edesvastutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni.

perjantai, helmikuu 19th, 2021

2021. Helmikuu. On edesvastutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni.

Julkisuudessa on esitetty argumentteja puolesta ja vastaan.
Painavin peruste vaalien ajankohdan siirtämiseksi myöhemmäksi on tietenkin se, että rokotuskattavuus on vaalien tienoilla nyt keväällä vielä hyvin pieni.

Jostain syystä KAIKKI puolueet ovat innolla kuitenkin vaaleja järjestämässä koronan ollessa vielä voimissaan ja vielä kerran: rokotekattavuuden ollessa hyvin alhainen.

Alhainen on näiden politrukkien maailmankatsomus, kun he viittaavat kintaalla varoittajille ja jopa halveksivat heitä ja nauravat heille.

Yhteiskunta ei siis halua suojella kansalaisiaan vaan piu paut välittää vääjäämättä alhaisesta osallistumisesta vaaleihin. Kaikki rokottamattomat ovat vaarassa ja jäävät sitten pois äänestyspaikoilta.

Näinkö hauras on demokratiamme, tai demokratianne, joka normaalioloissa toitottaa äänestämisen tärkeyttä?

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 19.2.2021 17:46.

Pannukakku tulossa. Kuvakin on aikaisemmilta vuosilta kunhan sen löydän!

2021. Helmikuu. Heikki Paloheimo ja Anton Rönnholm keskustelevat kuntavaalien siirtämisestä Yle Radio1:n aamulähetyksessä perjantaina 12.02.2021 08:10 alkaen.

perjantai, helmikuu 12th, 2021

2021. Helmikuu. Heikki Paloheimo ja Anton Rönnholm keskustelevat kuntavaalien siirtämisestä Yle Radio1:n aamulähetyksessä perjantaina 12.02.2021 08:10 alkaen.
Puheentunnistusohjelmalla taltioitu. Toimittajana Päivi Neitiniemi. Alusta puuttuu jotakin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 12.2.2021.


202102212vaalit

Mitään tarinaa siitä että nyt kansalaisten demokraattisia oikeuksia viedään mun näköinen musta violetti nyt siitä että vaalit pitäisi järjestää niin että mennään terveys edellä

viime viikolla Meillä oli vielä 2500 uutta koronatartunta toissaviikolla 2700 yhteydessä on 9 korunan on 170 minne oli minkäänlaisia ennuste tai tutkittua tietoa siitä että sen mitä mahdollisesti korut jossa oli tietysti 18.04 selvittänyt että siellä ei ole edes yritetty millään tavalla arvioida tätä asiaa ei käsitellä puoluesihteeri ryhmällä myöskään ole asiasta mitään tietoa

Meillä on vain usko siihen että vaalit eivät korvataan Levitä tai sitten paljon järjestäminen on ajallaan tekijän pää kuin terveys Turvallisuus ja minun mielestäni vaaleihin pitäisi mennä terveys turvallisuus edellä ja sitä huomattavasti suurempi osa väestöstä on rokotettu Meillä on tietoa siitä että ainakin joissakin maissa vaalien järjestäminen viime vuonna on saanut aikaan myös koronan leviäminen mukaan Britanniasta lähtöisin olevat tarttumaan pikku rakennuskanta valtaan elintilan viruksen One hoitomuodot itä-suomessa toukokuuhun mennessä jos se on alkanut levittäytyä väestömme Eikö tämä teen vaalien järjestämisestä Aika vaarallista puuhaa huhtikuussa

Antton rönnholm simmäinen Minulla ei ole samantyyppistä ehkä asiantuntemusta kun kutsutaan emeritusprofessori Paloheimo lännestä terveys kysymyksistä niin sitä että hänellä on kuultu muun muassa THL Mika Salmi status on etua johtaja tästä meidän niinku tekemistään mallinnuksesta Ja nyt on hyvä pitää mielessä se että mallinnukset ovat eri asia kuin ennusteeni et se on varmaan vähän mä tiedä oliko se sitten sitten niinku tähän että ennuste voidaan tehdä Siitä että minkälainen sää tulee olemaan kun tiedetään ilmankosteutta ja ja tiedetään tule kultaa ja tämmöistä mut nyt mallinnukset on perustuvat ne ovat täysin täysin tällaisia niin kun niin se nyt että mihin

Mistä sitte tää keskustelu on taas uudelleen lähteny liikkeelle niin niin se on mahdollisuus että et yhteiskunnassa saattais olla huomattavasti heikommassa asemassa hääkampaus tilanteessa tämän Corona epidemia osalta silloin vaalien järjestämiseen aikoihin kuin mitä ollaan tällä hetkellä samanaikaisesti mun mielestä niinku

Tämähän on kaikille meistä on koko maailmassa todella stressaava tilanne kun on niin hirvittävästi epävarmuuksia on varmasti myös epävarmuus halua tässä niinku maalata pahoja seinille mutta varmasti epävarmuus siitä että tuleeko jossakin jossakin vaiheessa taas joku uus muunnos johon kenties nämä olemassa olevat rokotteet eivät kuitenkaan tekstissä Jos näin tapahtui kesällä ja meillä on vaalit siirretty syksy niin miten kauan sitten taas menisi siihen tilanteeseen että ne vaalit voitetaan järjestää et mun täytyy niinku suhteuttamaan nyt sitä tilannetta että kanssa tässä eletään ja Minkälaiset riskien kanssa itse asiassa Jokainen meistä ja erityisesti yhteiskunnan riskiryhmät joutuu joutuu kuitenkin sitten päivittäin elämää esimerkiksi hoitamaan kauppa asioihin tai vastaavia tämmöisiä tilanteita suojautumaan siellä sitten asianmukaisesti näin näihin mäski ainekset mennyt että

tämä äänestys tapahtuma kuitenkin voidaan niin hyvin kontrolloidusti järjestää niin terveys turvallisesti et se ei tällasta tällasta tuota riskiä mistään niistä tässä nyt tässä nyt puhutaan mutta totta kai siis loputtomasti voidaan esittää skenaarioita siitä että mitä kenties voisi tapahtua että sihteereiden yhteinen pelkästään puoluesihteeri eilen kantamaan sitten tässä nyt niinku lähtökohtaisesti on yhteiskunnassa lähdetty siitä että ne vaalit pyritään järjestämään niin tehdään mahdollisimman paljon muitakin asioita jotka oli tulisi tehdä niin niin sehän

Tämä tilanne erittäin paljon heikkenisi tästä sitten joudutaan tekemään uusia päätöksiä Näin myös oikeusministeri Henriksson on sanonut mutta ei tehdä sen tyyppisiä päätöksiä vielä siinä vaiheessa kun meillä on olemassa tietynlaisia mallinnuksia Eli tää on niinku mun mielestä se keskeinen Riitta Keskinen erotessa tässä tota niinku olla ajamassa ihmisiä mihinkään niinku vaarallisiin tilanteisiin niin kuin että se ehkä hieman vastapuoli koettaa koittaa kuvata vaan kyllä niinku puolueet haluaa että kansalaisilla on turvallista käyttää omaa äänioikeuttaan se on itsestään selvää

Millä mielellä sinä luit noista TKL mallinnuksesta joiden mukaan vain muutama viikko kuntavaalien jälkeen virus muunnos olisi vallitseva taudinaiheuttaja meilläkin mutta tuohon selvittää linuxissa ei edes yritä millään tavalla arvioimaan sitä miten tää vaalien järjestäminen mahdollista vaikuttaa tämän viruksen leviämisen arviointi piirtävä Lisääkö riskiä koronan leviäminen Berliinistä keskustelu käydään pelkästään että musta musta tuntuu käytä näitä varmalla pohjalla se juuri sen takia minusta pitäisi tehdä se päätös että emme ota riskiä mutta nyt puolue lähtevät siitä että otan riskin

Meillä ei ole mitään tietoa siitä että vaalien järjestäminen ei Mitä korvaa nyt tässä viime viikkoina Olemme saaneet lukea lehdistä että nyt myös oikeusministeriön vaaleja valmistelevat virkamiehet ovat kuntavaalien siirtämisen kannalla ja lausuvat näkemyksensä virkavastuulla Miksi te puoluesihteeri ette Noudata virkamiesten suositusta

Antton rönnholm tähän ihan sillä tavalla on puhtaasti marssijärjestyksen että tähän Valmet Anne Valli työryhmään Ei nyt siis sitä päätöstä vielä vielä sitten se jotenkin niinku niin että et me tekisimme päätöksen siitä siitä vaan ja siirrosta mutta mutta kuitenkin vähän ylläpitämään oikeusministeriö on kanta joka Tosiaan tuli sitten tuli sitten niinku joku aika Tämän mallinnusten julkaisun jälkeen koska niissä nyt sit kuitenkaan mitään Mihin uutta ja mullistavaa tietoa Nessa mallinnuksessa ei ollu verrattuna tähän nykyiseen tilanteeseen että meillä on Euroopan parhaimpia Corona tilanteita Suomessa

monessa Euroopan maassa on järjestetty järjestetään vaalea tänäkin viikonloppuna ja tästä nyt sitten ensi kuussa ollaan niin paljon ettei vaaleja Ja näin edelleen että et tota koko ajan tilanne voi toista se voi nopeastikkin heikentyä ja lähdetty siitä jos näin olisi että tilanne nopeasti heikentynyt Suomessa niin sit meidän täytyy täytyy tehdä uusia päätöksiä

meidät ehkä yllätti se kun me ollaan kuitenkin vuoden verran käyty oikeusministeriön kanssa tätä aikaisemminkin dialogia siitä että miten näitä järjestelyitä tehdään ja millä tavalla tuntia sitten tota niin Minkälaisia muutoksia tarvitaan ja näin niin ja sitten yhtäkkiä niinku hyvinkin lyhyessä ajassa niin heidän kanssa oli muuttunut muuttunut siitä ilman et mun mielestä varsinaisesti niinku merkittävä informaatiota oli tullut

Heikki Paloheimo Miltä sinun korvasi kuulostaa tilanne jossa virkamiehet suosittelevat vaalien siirtoa mutta puolueiden puolueita ei suositusten audite

meillähän Suomen perustuslaki äänioikeuden kuntavaaleissa kuntavaaleissa ääni on vielä muillakin kuin täällä pysyvästi mutta toisaalta sitten myös oikeudet elämään ja perustuslaki antaa valtiolle ja ja ja sitten tää Corona Riski on asetelma joka oikeudelta oikeudelliselta kannalta edellyttää puhelinta erilaisten perusoikeuksien välillä ja virkamiehet oikeusministeriössä ilmeisesti sitten päätyneet siihen että tässä kunnassa pitäisi painottaa näitä kansalaisten elämään ja terveyteen liittyviä perusoikeuksia Näin minä tulkitsin tämän asian että he ovat nyt täytyy nyt siihen että painatuksessa pitäisi enemmän Sitten ottaa niinku huomioon tämä elämä ja terveys ei enää mitään muuta syytä miksi

joo niin mä kyllä olen sun täytyy varmaan hyvä heiltä suoraan kysyä ja ja näin mutta olen kyllä ymmärtänyt että et se nimenomaan perustuu siihen ajatukseen että et kaikissa tilanteissa ei kenties pystytä takaamaan näitä erilaisia paljon järjestely esimerkiksi nyt Mikä voisi olla tämän esimerkki siitä kun meillä oli valtava määrä yhtäkkiä karanteenissa olevia ihmisiä niin heitän nää mistään ei voitaisi konkreettisesti sitten järjestää 41 kaikissa tilanteissa ei voitaisi näitten skenaarioiden toteutuessa niin näitä asioita Haataja ja näin olen ymmärtänyt sen oikeusministeriön kannan et se vaan tässä tuli

kunnallisalan kehittämissäätiö ota minusta eilen tällainen tutkimus jossa oli kansalaisten näkemyksiä laajasti selvitetty näin vähän Itiksestä kuntavaalien halukkuus ja prosentti oli noussut siitä mitä se oli neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna vielä erityisen innokkaita äänestäjiä olivat itsenäisiä ryhmät jotka nyt muutenkin kuntavaaleissa ja vaalea ovat keskimääräistä innokkaampia äänestäjä eli ikääntyneet Eläkeläiset hyvin toimeentulevat ja ja korkeasti koulutetut pikemminkin se oli sit nämä nuoret ja jättänyt tyyppiset ryhmät jotka kuntavaaleissa muutenkin ovat ovat vähän vähemmän että ne jotka olivat sitten näissäkin vaaleissa vähemmän osallistumassa kansalaisilla ilmeisesti ihan samassa mittakaavassa ole luottamusta siihen että Corona aikanakin vaalea voidaan järjestää kun sitten tuota mutta nyt antaa ne hommat

täytyy sanoa että minäkin tutkinto on tuon kyselyn ja siinä nuo kysely kysymykset tai kysely on tehty marraskuun lopussa ja joulukuun alussa ja silloin ehkä jos muistan oikein niin meillä oli kuitenkin aika paljon toiveikkaampi kuva tästä rokotus tilanteesta kun mitä se on tällä

No Minkälaisia rokotus kysymyksiin siinä siinä kyselyssä ei muuten tarkoitan tästä näkymästä että mikä on mikä on tautitila Pitääkö pahentunut ja pitkittynyt ja sitkisty nyt Tämä tilanne erityisesti Tuota Varmaan että rokotteiden saatavuuden takia sitä ei päästä niin nopeasti että tämä työikäistä väestöä rokottamaan että et nämä nämä tuota sitten ovat samassa peta

Mikä on arviosi että jos nyt jos nyt pysyy vaalit huhtikuussa järjestetään Niin mikä on äänestysprosentti enemmän vai vähemmän kuin edelliskerralla

taisi olla 59 viimeksi raportti josta juuri puhdistettiin niin siinähän arvioida itse voisi olla jopa korkeampi vaaleissa mutta sellaisia hälytys epävarmuuksia niinkuin nyt esimerkiksi se että se on tehty jo jokin aikaa sitten Euroopassa järjestettiin sulatuksen vaalit meno on yhdeksässä maassa ja niistä seitsemästä äänestysaktiivisuus pieni vuoden loppupuolella järjestettiin vaalit laitoksen uudessa maassa ja niin se keskimäärin äänestysaktiivisuus tippui kahdeksan prosenttiyksikköä se on yhden vuoden aikana järjestetty maassa on joitakin vaaleja lyhennetty ne on usein paikallis vaalea alue vaaleja kansanäänestyksiä pidennykset arvioni on se että nyt puolueet lähtevät puolueet ja edellä

2017 järjestettiin kuntavaalit muutettuna niin niin onkin itseasiassa se on se on niinku puolueitten viimeinen kysymykseni liittyykin tähän Antton rönnholm kannatusmittauksessa SDP on suurin puolue ja Saattaisin näillä luvuilla pärjätä viime kuntavaaleja paremmin Miten paljon tämä Gallup suosion vaikuttaa esimerkiksi teidän puoluekantaa järjestää vaalit koronasta huolimatta nyt huhtikuussa

No ei kyllä rehellisesti sanottuna millään tavalla kuten mä sanoin niin puolueet saavat yhteensä niitä prosenttia jossa sataa ja nämä edustetut eduskuntapuolueet keskusteluttaa Mukana ovat kaikki jakamassa tätä korttia ja kaikki ovat ovat olleet sen kannalla että vaalit pitää pyrkiä niinku tässä lakisääteisessä ajassa järjestämään että sitä johtopäätöstä että siellä joku olisi erityisesti nyt sitten niinku löytymässä joku toinen jolla gallupit alhaalla Niin oli sitten jotakin muuta mieltä vaan että tässä nyt on niin kauan kuin mahdollista ja pyritään järjestämään nämä vaalit voidaan turvallisesti ja hyvin järjestelyt ja sitten jos tilanne niin Heikoksi tämä tauti tauti tilanteen osalta että niitä täytyy käydä niin sitten sitten katsotaan se on toistaiseksi ollaan yrityksiin ja yritän niinku sillä tavalla Kunhan nämä

Mikä sinun arviosi on Liittyykö puolueiden haluttomuuteen siirtää vaaleja pelko nykyistä huonommasta kannatuksesta ennustavat että meillä käy huonosti nytten se meni tälleen Perussuomalaisten raju kilpailukunnossa saattaa johtaa siihen että kumpikin puolue saa aika hyvin kannattajansa

kiitos haastattelusta sdp:n puoluesihteeri Antton rönnholm ja emeritusprofessori Heikki Paloheimo seuraava päivämäärä jota tässä nyt seurataan on sitten maaliskuun 9 jolloin puolueiden on jätettävä nuo ehdokaslistalla Kiitoksia hyvää päivänjatkoa kiitos