Posts Tagged ‘kuva’

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”.

maanantai, lokakuu 19th, 2020

UUSI SUOMI sunnuntaina 18.10.2020. katkelmia ja kolme kommenttia.

LAINAUS

”Nyt tuli hyvä uutinen pienyrityksille – Myös ennen pandemiaa vaikeuksiin ajautuneet voivat hakea tukea

Kehittämisavustusta voi maanantaista eteenpäin hakea myös yritys, jonka vaikeudet alkoivat jo viime vuonna. Tuen aikaikkuna sulkeutuu joulukuun lopulla.

Hallitus on päättänyt myöntää alle 50 työntekijöiden yrityksille kehittämissavustusta yleistukena entistä väljemmin ehdoin.

Tukea voivat saada myös ennen koronakriisiä vaikeuksiin joutuneet yritykset.

Valtioneuvosto päätti torstaina asetusmuutoksesta, jonka mukaan yrityskohtaisen kehittämisavustuksen enimmäismäärä nousee 800 000 euroon.

Tukea myönnetään väliaikaisena valtiontukena. Ehtona on, ettei yritys ole tuen myöntämishetkellä konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyssä.

Lisätukea voivat saada myös yritykset, jotka ovat jo aiemmin saaneet tukea nk. de minimis -säännön salliman määrän eli enintään 200 000 euroa.

 …

Tukea voi toki saada myös perusmuotoisena kehittämisavustuksena kehittämistoimiin ja investointeihin.

Pieneksi yritykseksi luetaan alle 50 työntekijän yritykset, joiden vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa.

Tuen ehtona kuitenkin edelleen on, että yrityksellä katsotaan olevan edellytyksiä kannattavaan toimintaan vaikeuksista huolimatta.

Ely-keskukset myöntävät yritysten kehittämisavustukset.

  • Kaija Ahtela
    LAINAUS LOPPUU
OSALLISTU KESKUSTELUUN
LAINAUS

Kaikki kommentit (3)
Teppo Vanamo
19 tuntia sitten
Hirvittää tämän hallituksen tukipolitiikan seuraukset. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat on unohdettu kokonaan. Ne, jotka edellisellä vaalikaudella pudotettiin yhteiskunnan rattaista, lytätään nyt lopullisesti ja peruuttamattomasti. Lasku tulee olemaan karmeaa katseltavaa, kun se lopulta pääsee tilastoihin saakka. Tässä maassa on kasvava joukko, jonka hyvinvoinnista ei piittaa mikään taho, sellaisia väliinputoajia, joita järjestelmä ei huomioi millään tavalla. Hyvinvointia hyvinvoiville – sekö on tulevaisuus?
19 tuntia sitten
Yllättävän myönteinen päätös yritysvihamieliseksi haukutulta hallitukselta.
”Todellisuus ei lopu tomaattien hintoihin”, sanoi Márquezin Gabrielkin.
._.
18 tuntia sitten
Ne yritykset saavat rahaa, joilla on kirjallinen kyky tuottaa kaikkein lennokkaimpia visioita yrityksensä kehitysmahdollisuuksista. Jotkut saattavat tuottaa tulostakin, mutta veikkaan, että suurin osa lapioidaan näistäkin avustuksista kankkulan kaivoon epärealistisiin suunnitelmiin. Tietenkin tällä kaikella voi olla hetkellisesti työllistävä vaikutus ja voidaan puuhastella hauskojen visioiden perässä. Elvytysrahojen loputtua nähdään ” who has been swimming naked ”

2020. Elokuu. Turvallisinta känniuinti on kun on paljon katselijoita ja viranomaisia paikalla.

sunnuntai, elokuu 9th, 2020

2020. Elokuu. Turvallisinta känniuinti on kun on paljon katselijoita ja viranomaisia paikalla.

Uutinen Iltalehdessä tänään sunnuntaina 09.08.2020.

LAINAUS

Tänään klo 10:09
Helle sekoitti päät Turun seudulla.

Poliisia pyydettiin häiriökäyttäytymisen vuoksi Aurajokirantaan Tuomiokirkon maastoon.

– Paikan päältä tavattiin hetkeä aiemmin putkasta päässyt mies, joka tällä lyhyellä aikavälillä oli jotenkin saavuttanut uuden jyrkän nousuhumalan, tiedotteessa kuvaillaan.

Humalikko otti siis vaatteet pois ja hyppäsi Aurajokeen.

Mies kiskoi sinnikkäällä sammakkotyylillään kohti Tuomaansiltaa ja könysi vastarannalla kuivalle maalle. Siellä hetken ihmisten seassa mutkiteltuaan hän jatkoi uimistaan joessa eri uintityylejä vuorotellen.

Tällä kertaa poliisi ei uinut perään, mutta pelastuslaitos ehdittiin hälyttää paikalle. Koska rannoilla alkoi olla jo useampi partio, mies luovutti, ja hänet kalastettiin ylös ennen pelastussukeltajien saapumista.

– Performanssin aikana miehen riisumat vaatteet ehtivät kadota johonkin. Uimari päätyi syntymäasussaan uudelleen putkaan asioitaan pohdiskelemaan.

LAINAUS LOPPUU

2020. Elokuu. Turvallisinta känniuinti on kun on paljon katselijoita ja viranomaisia paikalla ja osaa uida jopa useita eri uintityylejä ja promilletkin tietty ei ihan huipussa!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 09.08.2020 10:25.

Iltalehden jutun tekstin kirjoitti  toimittaja Aleksanteri Pikkarainen sujuvaan ja aiheeseen sopivaan tyyliin.

Tähän loppuun ekstraa kuva vuodelta 2008. Turusta.

DSCI0017d20080525turkugraffiti900

 

”Taikuri Turussa ”. Lämpöisenä päivänä illansuussa lapset taluttavat pyöriään Uudellellemaalle johtavan valtaväylän ylittäessään taikurin esittäessä tulitemppuaan pakahduttavan vihreyden ympäröimänä eilen sunnuntaina 2008-05-25 klo 17:10. Turku. Uudenmaantie. Kuva: Pertti Manninen Orvokin 90-vuotispäiviltä palatessa. Lisää kuvia tulossa!

http://www.nettisanomat.com/2008/05/26/etusivu.htm

2020. Heinäkuu. Miksi Belgia ”unohtui” listalta? Unelma Höttösen kommentti.

tiistai, heinäkuu 28th, 2020

 

Hakkarainen d20111127300

Lukijan kuva: ”Katso tuolla on Hakkarainen!”

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Jyväskylän yössä Kauppakadulla aikaisin sunnuntaina 2011-11-27 noin 03:n aikaan sankan fanijoukon piirittämänä. Lähetetyssä kuvassa keskustelijoiden kasvoja on hiukan pehmennetty. Kuva: H.N. – Katso myös! Samassa puserossa.

Ilta-Sanomat kertoo MEP Teuvo Hakkaraisen suunnitelmasta lähteä Hondurasiin ja hänelle myönnetystä diplomaattipassista maanantaina 27.07.2020. Juttuun kommentoi myös lukija.

LAINAUS

”Teuvo Hakkarainen on lähdössä Hondurasiin naisystävänsä luo, vaikka maassa on paha koronakriisi – sai diplomaattipassin, vaikkei EU-parlamentin jäsenyys oikeuta siihen

Teuvo Hakkarainen kuvattuna Brysselissä viime vuoden heinäkuussa.
Julkaistu: 27.7. 16:47

Hondurasissa on viimeisimmänkin viikon aikana havaittu liki 5 500 uutta koronavirustartuntaa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA
  • veden taakse .
  • Unelma Höttönen 
    Belgian koronatilanne taitaa olla lähellä Hondurasin tilannetta, joten on melkein sama kummassa maassa on. Belgia taisi unohtua ministereiltä, jotta mepit saavat tulla Brysselistä kotiin lomalle ilman karantteenia. Ihme ”valikoivia unohduksia” Varkilalta ja ministeriltä.”

LAINAUS LOPPUU

TV:ssä toimittaja kysyi sitä miksi Belgiaa ei määrätty uusien matkustuskieltomaiden joukkoon. Kylmän viileästi kansliapäällikkö Kirsi Varhila vastasi , että suurentuneet koronaan sairastuneiden Belgian luvut tulivat vasta nyt tietoon, joten määräystä ei annettu, mutta asiaa harkitaan uudelleen myöhemmin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 28.07.2020 05:56.

 

2020. Heinäkuu. Kulmuni vs. Haavisto.

lauantai, heinäkuu 11th, 2020

Iltalehti kertoo perjantaina 10.07.2020  Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin nykyisistä aatoksista valtiovarainministerin tehtävästä eroamisen jälkeen artikkelissa:

HäSa: Katri Kulmuni väläyttelee paluuta hallitukseen jo kuntavaalien jälkeen

Lukija nimimerkiltään Suvakko kommentoi Kulmunin eroa ja myös ulkoministeri Pekka Haaviston asemaa ja tulevaisuutta:

LAINAUS

 Suvakko
 17 tuntia sitten
”Kulmuni lähti reilusti ja mitättömistä syistä, mutta poliisitutkinnassa oleva Haavisto ei lähde kuin kahleissa joten ura toivottavasti päättyy kuten alkoikin.”
LAINAUS LOPPUU
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 11.07.2020 09:05 Kirkkonummen Björkdalissa sateen kunnolla ropistessa ja muistojen Bulevardin alkaessa ja jonkun tutun swingi- kappaleen soidessa ” you are … mine”. Helen Forrest lauloi All The things you are.
Aikaisemmin täällä kerroin raadollisen mielipiteeni asiasta: ”Katri on tehnyt tehtävänsä, Katri saa mennä.” Sama.
Tässä vielä kaikki oli hyvin. Kuva hallituksen nimitystilaisuudessa ja teksti jostakin muualta. Nettisanomat.

Tässä vielä kaikki oli hyvin. Kuva hallituksen nimitystilaisuudessa ja teksti jostakin muualta. Nettisanomat.

2020. Heinäkuu. Nettiäänestys kuntavaaleissa, puolesta ja vastaan. 2 kommenttia Keskisuomalaisessa.

torstai, heinäkuu 9th, 2020

Maksumuurin takana on tänään torstaina Keskisuomalaisessa   ja muuallakin julkaistut artikkeli.

LAiNAUS

Kotimaa 

Kuntavaaleissa saatetaan turvautua poikkeuksellisiin järjestelyihin koronan vuoksi – osa niistä vaatisi lakimuutoksen 

Oikeusministeriö on aloittanut valmistautumisen kevään kuntavaaleihin. Osana valmistautumista varaudutaan mahdollisiin koronaepidemiasta johtuviin erityisjärjestelyihin, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoo.
2 kommenttia
pica pica

se on vaan kumma kun lähes kaikki muu on saatu sähköiseksi niin tämä äänestäminen vaan laahaa 1800 luvulla. täältä ainakin löytyis yksi äänestäjä lisää jos sen vois tehdä verkossa.

ERKKI (01925100266c)

Se nyt on vaan yhtä kumma, että haluat tämmöisen ryssäsysteemin tännekin. Verkossahan meitä siunattiin myös tällä Donald Trumpilla.

LAINAUS LOPPUU

Sähköistä äänestystä pohditaan aina vaan jokaisen hallituksen aikana. Töitä riittää vaalijohtaja Arto Jääskeläisellä, joka vaivoin sai pidettyä virkansa kun hurahtui silloisen oikeusministeri Tuija Braxin kanssa kokeiluun silloisissa kuntavaaleissa varoituksista huolimatta. Sähköinen äänestys oli fiasko ja vaalit jouduttiin uusimaan kolmessa kunnassa.

Asiasta on paljonkin löydettävissä mm. Nettisanomissa, jossa kerrotaan siitä, että ministeri olisi pitänyt viedä valtakunnanoikeuteen, koska hän hyväksyi äänestysjärjestelmän, jossa vaalisalaisuus oli murrettu ja murrettavissa niin sanotun vaaliavaimen avulla, joka oli yksityisen yhtiön Tieto Oy: n hallinnassa. Asia jätettiin tutkimatta kun hallinto-oikeus keksi, ettei se kuulu sille ja oikeuskanslerikin nukkui.

Asiahan on jo vanhentunut, mutta  siitä olisi näin jälkeenpäinkin tehtävä kunnollinen selvitys tutkivan journalismin resursseilla.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 09.07.2020 18:31.