Posts Tagged ‘määrääjä’

Paavo Lipponen ja Jaakko Jonkka. Puhemiehen toilailut oikeuskanslerin ulottumattomissa. Vuoden 2003 tapahtumat silloinen kansleri Paavo Nikula jätti tutkimatta, vaikka ne koskivatkin toimintaa pääministerinä.

tiistai, helmikuu 8th, 2011

Tänään tiistaina 2011-02-08 kuulemme oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausuneen, etteivät eduskunnan puhemiehen toimet kuulu hänen tutkittavikseen. Kysymyshän on tästä lavertelusta USA:n lähettilään luona Helsingissä, asioista, joista Paavo Lipposen ehkä piti tietää, mutta ei tietenkään laverrella.

Nettisanomat julkaisi Petri Rissasen kantelun Lipposen toimista irakilaisdiplomaattien karkottamispäätöksestä 2004. Suomihan oli suostunut USA:n pyyntöön ja karkottanut diplomaatteja muutamaa päivää ennen sotaa, jota ”ei voi enää määrättömästi odottaa, vaan täytyy toimia”. (Lipposen julkinen lausunto sodan kynnyksellä).

Rissanen kertoo kantelun käsittelystä näin:”… ja siihen vastattiin, että Suomella on oikeus karkottaa haluamansa diplomaatit. Oikeuskansleri jätti täysin käsittelemättä kanteluun liitetyn kysymyksen karkotuksen määrääjästä, eli oliko ulkoministeri Tuomioja tai presidentti Halonen allekirjoittanut karkotuspäätöksen. Tästä syystä pyysin kopiota karkotuspäätöksestä Ilkka Kanervan johtamalta ulkoministeriöltä, joka kieltäytyi antamasta kopiota, koska se vaarantaisi Suomen turvallisuuden.”

Nyt siis oikeuskansleri on jo viisastunut sen verran, ettei käsittele tätä Lipposen uusinta ollenkaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2011-02-08 klo 17:37.

Linkki:
http://www.nettisanomat.com/2004/06/17/operaatiotaivaanranta.htm

Arkisto 2006:
Nettisanomat tiistai 2006-12-05. Pääkirjoitus.

Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Petri Rissanen on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Paavo Lipposen hallituksen toimista sen karkoittaessa irakilaisdiplomaatteja ja heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) Suomesta hiukan ennen USA:n ja liittolaisten hyökkäystä Irakiin. Petri Rissanen on selvittänyt tarkoin yksityiskohdin tätä asiaa perustellessaan kanteluaan.

Nettisanomat julkaisee seuraavassa kantelun perustelun, ts. tapahtumien kulun. Asia ei ole ollut paljoakaan julkisuudessa ja se on mitä ilmeisimmin haluttu unohtaa. Toivottavasti silloinen pääministeri Paavo Lipponen sitten muistelmissaan kertoo, mitä tuli tehdyksi. Toivottavasti hän myös on tahtonut ottaa selville, kuinka nämä irakilaisdiplomaatit ja heidän perheenjäsenensä (selvitettävänä) selvisivät Irakissa karkotuspäätöksen jälkeen sodan melskeissä.

Asia on jälleen toista kautta mielenkiintoisella tavalla ajankohtainen.Nyt marras-joulukuussa 2006 kiisteellään oikeusministeri Leena Luhtasen toimista hänen allekirjoitettuaan omin päin (tuomatta asiaa eduskuntaan) luovutussopimuksen Euroopan Unionin puolesta USA:n kanssa.

Itsenäisyyspäivän aattona 2006 Pertti Manninen. Nettisanomat 2006-12-05.

http://www.nettisanomat.com/2006/12/05/irakkarkotus.html

2011.
Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen.

http://viikkosanomat.fi/2011/02/07/mita-kevaalla-2003-oikein-tapahtui-kirjoitus-muutamaa-vuotta-myohemmin-lipposen-kootut-munaukset-ilkeydet-ja-naisen-arja-alhon-uhraaminen-ja-miehen-ulf-sundqvist-pelastaminen/

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti