Posts Tagged ‘Mauri Pekkarinen’

Lipponen – konsultin irvikuva. Saukkomaa nuoleskelee Ilta-Sanomissa perjantaina 25.10.2013.

sunnuntai, lokakuu 27th, 2013

Lipponen – konsultin irvikuva. Saukkomaa nuoleskelee Ilta-Sanomissa perjantaina 25.10.2013.

Ex-päämininisteri ja ex-eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ryhtyi sitten vielä kaiken päätteeksi nyhtämään venäläistä rahaa ryhtymällä kaasuputkiopnsultiksi. Eihän Lipposella tehtävään muita kykyjä ollut kuin, että hän oli ex-pääministeri ja ex-eduskunnan puhemies. Oikean, asiantuntevan konsultin irvikuva siis.

Suomen kansa antoi sitten tuomionsa presidentinvaaleissa tälle härskiydelle. Kannatus taisi jäädä sinne 8:aan prosenttiin. Härski-Lipponen oli sitten niin härski, että härskisti väitti ettei nostanut rahoja tuon muutaman kuukauden ajalta ja jatkoi sitten rahojen nostamista heti ensimmäisten vaalitulosten seljettyä,

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Suomen kansa tyrmäsi hänet. Hänhän, siis Sdp, jäi katkerasti muutaman tuhannen äänen päähän Keskustan Anneli Jäätteenmäestä sekoiltuaan Irakin sodan intoiluissa,

Tällaista kansan kahteen kertaan nujertamaa miestä sitten Ilta-Sanomien kolumnissa viestintäalan yrittäjä Harri Saukkomaa estoitta ylistää, Hänen mielestään on jotakin arvokasta kun Lipposesta on tullut konsultti. Ei yhtään poikkipuolista sanaa, onko hän konsultti vai konsultin irvikuva.

Kaikki liittyy kaikkeen ja sattumalta samalla aukeamalla kerrotaan siitä kuinka Herlinit onnistuivat järjestämään perintöriitansa Partekin ostamisella ja pilkkomisella. Se miten tämä liittyy Lipposeen ja Jäätteenmäkeen ja Herliniin, johtuu siitä, että Ilkka Herlin oli Jäättenmäen strategian luoja Lipposen nujertamisessa vuoden 2003 vaaleissa.

Lipponen oli  pääministeri ja Sinikka Mönkäre kauppa- ja teollisuusministeri silloin kun Partek myytiin Koneelle, joka, siis Antti Herlin, pilkkoi yhtiön ja sai eri osista ja traktoreista amerikkalaiselta ostajalta saman hinnan, kuin hän oli maksanut koko yhtiöstä, Näin nosturit ja lastinkäsittelyosat saatiin muille Herlineille ja omaisuus jaettiin siis valtion myötävaikutuksella niin, että Antti Herlin sai pitää yksin koko Koneen, siis hissiliiketoiminnan.

Mitään näyttöä ei tietenkään palkkioista ole, mutta tulihan Paavo Lipposelle ainakin kokemusta konsultoinnista. Siis määrätynlaisesta, ei okeasta vaan oikean konsultoinni irvikuvatodellisuudesta.

Liitän tähän oheen kirjoituksen, jossa kerrotaan tästä Partekin pilkkomisesta. Juttu on julkaistu Nettisanomissa syyskuussa 2003 siis melko tarkalleen 10 vuotta sitten!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Sunnuntai 2013-19-27  klo 18;33. Pertti Manninen.

LAINAUS 2003:

11.09.2003.
Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu.

Kauppa – ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen: ”En edes tiedä ketä kaikkia oli mukana. Toisaalta en näe syytä, miksi tietoa ei voitaisi julkistaa.” Helsingin Sanomien uutisissa torstaina 11.09.2003. ”Tappio kävi suomalaissijoittajien luonnolle.” – ”Valtran omistus Yhdysvaltoihin korkeaan hintaan.”

And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus.

Kansan lehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti jakelivat Koneen Antti Herlinille ohjeitaan Valtran myymisestä suomalaisille sijoittajille, Ilta-sanomat Hannu Savolan kolumnissa ja Iltalehti pääkirjoituksessaan. Lievästi sanottuna hupaisaa. Tottakai Kone teki bisnestä ja myi sille, joka maksoi eniten.

Suomalaisen kiireesti kokoonkyhätyn sijoittajaryhmän kokoonpano pitäisi kyllä julkistaa, jotta nähtäisiin minkälaisia hörhöjä mukana oli. Tottakai ryhmää koottiin vakavissaan, mutta rahkeitten riittävyys olisi pitänyt ajoissa punnita.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä.

Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan.

Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa.

Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö.

Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna.

Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet.

Tämä oli pääkirjoitus. Tyylilaji kyllä jotakin laitista.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 11.09.2003.


Lue myös: And, so what! 31.07.2003

http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm

Marjastajan kommentti Kalle Isokallion kirjoitukseen ”Kuolemanspiraali”. Mm. Jyri Häkämies ja lannoiteteollisuuden myynti Norjaan,

torstai, huhtikuu 25th, 2013

Marjastajan kommentti Kalle Isokallion kirjoitukseen ”Kuolemanspiraali”. Mm. Jyri Häkämies ja lannoiteteollisuuden myynti Norjaan,

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2013/04/23/kuolemanspiraali/?ref=es

LAINAUS

Suurin syyllinen suomen tämänhetkiseen kuolemanspiraaliin on kokoomus joka on jatkuvasti kiihdyttänyt inflaatiota ja kasvattanut elämisen kustannuksia ja yrittämisen kustannuksia luoden palkankorotuspaineita ja palkankorotuspaineet ovat sitten purkautuneet nousevina palkkoina ja palkankorotukset ja yrittämisen nousseet kustannukset ovat purkautuneet yritysten tuotteiden hintojen nousuna joten kokoomuksen aikaansaama kuolemanspiraali ruokkii itse itseään.

Kuinka suomen kilpailukyky tuhottiin ja kuolemanspiraali rakennettiin:

1.
Elintarvikkeiden hinnan nostaminen:

Kokoomuksen Jyri Häkämies myi heti ministeriksi pääästyään vuonna 2007 monopolimaisessa asemassa olevan suomen valtion lannoiteteolllisuuden eli Kemira GrowHow:n osakkeet ilman julkista tarjouskilpailua pankkiireiden kirjoittaman konsulttiselvityksen pohjalta ennalta valitullle ulkomaiselle ostajalle norjalaiselle Yaralle naurettavaan reilun 200 miljoonan euron pilkkahintaan ja antoi Soklin kaivosalueen ilmaiseksi kaupanpäällisinä.
Norjalainen Yara hankki tietenkin heti loputkin osakkeet hallintaansa ja moninkertaisti lannoitteiden hinnat joka johti ruuan hinnan rajuun nousuun 2007-2008.
Ruuan rajusti noussutta hintaa ihmeteltiin mediassa koko vuosi 2008 mutta toimitttajat eivät tuoneet sitä esiin että syllinen oli kokoomus ja Jyri Häkämies.
2009 ruuan hinnan edelleen noustua kokoomus ja keskusta yrittivät piilotella aiheuttamaansa emämokaa alentamalla ruuan arvonlisäveroa jolloin valtio rupesi häviämään verotuloissa joka ikinen vuosi enemmän kuin kokoomus ja Jyri Häkämies olivat valtiolle saaneet myydessään ideologisessa yksityistämiskiihkossaan Kemira GrowHow:n naurettavaan pilkkkahintaan.
Ruuan hinnan nousu tasaantui hetkeksi ja toimittajat ihmettelivät että olivatko arvonlisäveron alennukset jääneet kauppojen katteisiin.
Alennukset olivat jääneet osin kauppojen katteisiin mutta osin Yaran katteisiin ja nykyään ruuan hinta jatkaa taas nousuaan koska Yara nostaa lannoitteiden hintoja usein ja tilittää voitot emoyhtiö Yaralle norjaan ja suomen kilpailukyky huononee huononemistaan inflaation laukatessa ja kustannusten noustessa.
Jyri Häkämies olisi vastaavan mokan tehtyään saanut potkut yksityiseltä puolelta mutta Kokoomus/EK palkitsivat hänet valtion omaisuuden haaskaamisesta ja suomen kilpailukyvyn tuhoamisesta ja inflaation kiihdyttämisestä lokoisalla ja hyvin palkatulla EK:n johtajan paikalla

2.
Asuntokupla ja vuokrakupla ja niistä seurannut työntekijäpula pääkaupunkiseudun matalapalkka-ammateissa:

Kokoomus on koko 2000-luvun haalinut yhdessä vihreiden ja demareiden kanssa suurelta osin sosiaaliturvan asiakkaina viiihtyviä maahanmuuuttajia suomeen ja nimenomaan Helsinkiin.
Kyseiset maahanmuuttajat on asutettu kaupungin asuntoihin koska he elävät suurelta osin yhteiskunnan kustannuksella.
Tämä on tapahtunut aikana jolloin edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen on ollut olematonta.
Tästä tietenkin seuraa että edullisista vuokra-asunnoista syntyy pulaa ja ne jotka jonottavat turhaan asuntoa vuosikaudet eli yleensä tavalliset suomalaiset ovat pakotettuja ottamaan jättilainan ja ostamaan oman asunnon jolloin pankit ja kiinteistövälittäjät ja rakennusliikkeet iloitsevat koska markkinataloudessa kun kysyntä nousee niin hinta nousee ja niinpä näiden kolmen ryhmän tienaama rahamäärä nousee.
Toinen vaihtoehto asua on asua yksityisten omistavissa vuokra-asunnoissa joiden vuokrat tietenkin nousevat jatkuvasti nopeasti koska asuntojen myyntihinnat nousevat ja vuokra-asuntojen kysyntä on suurta koska vapautuvat kaupungin edulliset vuokra-asunnot täytetään etupäässä maahanmuuttajilla jolloin ainoa vaihtoehto asua vuokralla on maksaa se mitä kokoomusta kiihkeästi kannattava vuokra-asunto sijoittaja pyytää sillä näytössähän on aiheutetun asuntopulan takia 10-20 katsojaa.

Kun asuntojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla pilvissä niin että omaa ei voi ostaa kun lainataakka olisi järjetön ja vapaiden markkinoiden vuokrataso on noussut pilviin ja kaupungin asunnon saannin todennäköisyys on minimaalinen niin siitä seuraa työvoimapulaa koska tavallisella suomalaisella ei ole varaa muuttaa perheineen muuualta suomesta matala-palkkaisen työn perässä pääkaupunkiseudulle asumisen hinnan takia.
Näin on saatu asuntojen hintakupla aiheuttamalla aikaiseksi myös työvoimapula ja osa yrittäjistä ihmettelee ettei työvoimaa saa joillekin aloillle enää työehtosopimusten peruspalkoilla ja liiketilatkin ovat kalliita mutta äänestää silti kokoomusta joka asuntokuplan ja siitä seuraavan työvoimapulan on aiheuttanut.

Kun ollaan tehty asuntokuplalla mahdottomaksi matalapalkkaisen työn perässä muuttaminen tavallisille suomalaisille niin työvoimaa pitää sitten saada niistä maahanmuuttajista joita on Helsinkiin haalittu ja monikulttuurista ideologiaa itsetarkoituksena pitävät voivat toistella innokkaasti kuinka paikkoja ei enää siivottaisi ja bussitkaan eivät kulkisi ilman maahanmuuttajia vaikka työvoimapula on aiheutettu asuntojen hintakuplalla joka on nimenomaan luotu haalimalla suurelta osin sosiaaliturvan asiakkaina eläviä maahanmuuttajia kymmenin tuhansin Helsinkiin.

Hyvä että edes osa maahanmuuttajista on töissä vaikka monissa ryhmissä työttömyysprosentti on silti yli 50% huolimatta siitä että monien maahanmuuttajaryhmien naiset ovat melkein kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella mutta se että esitetään maahanmuuttoa ratkaisuna työvoimapulaan on kyllä törkeää tarkoitushakuista vääristelyä kun kyseinen työvoimapula on luotu täyttämällä vapautuvat kaupungin asunnot maahanmuuttajilla joka on luonut asuntopulan ja siitä seuranneen asuntokuplan ja vuokrakuplan.

3.
Sähkön hinnan jatkuva nostaminen:

Suomen kilpailukyvyn tuhoaminen sähkön hintaa nostamalla aloitettiin kun ideologisen yksityistämishuuman vallassa poliitikot myivät 49,9% Fortumin osakkeista pilkkahintaan sijoittajille.
Samassa yhteydessä Fortumin johtajille kirjoitettiin konsulttien suosittelemat optiot jotka oli sidottu Fortumin osakeen hintaan.
Fortumin osake tietenkin nousi aina kun Fortumin tuotot nousivat ja Fortumin johtajien optioistaan saamat miljoonat nousivat samaan tahtiin osakkeen nousun kanssa.

Tästä tietenkin seurasi että Fortumin johtajat korottivat jatkuvasti sähkön hintaa milloin perusteena liian vähä lumi ruotsissa ja milloin liian paljo lumi ruotsissa ja aina osake nousi ja näin Fortumin johtajien tienaamat miljoonat nousivat.

Koska Fortum on suurin toimija niin muut sähköyhtiöt tietenkin seurasivat Fortumia koska kyllähän niidenkin johtajille suitsutukset siitä kuinka loistavia yritysjohtajia he ovat ja lisäpalkkiot kelpasivat kun kaikki sähköyhtiöt takoivat suuria voittoja ihmisten ja yritysten selkänahasta.

Tämä sähkön hinnan koko 2000-luvun jatkunut nousu tietenkin kiihdytti inflaatiota, lisäsi yritysten kuluja ja tuhosi suomen kilpailukykyä erityisesti teollisuudessa.
Teolliset työpaikat ovatkin pudonneet koko 2000-luvun eli suomen teollinen perusta on suurelta osin tuhottu viemällä sen kilpailukyky sähkön hintaa, palkkoja ja inflaatiota nostamallla.

Kokoomus päätti että tämä kilpailukyvyn tuhoaminen ei ole tarpeeksi vaan kokoomus nosti vielä erikseen rajusti energiaveroja jolloin sähkön hinta nousi jälleen rajusti ja samoihin aikoihin keskustalaiseen tyyliin Mauri Pekkarinen teki valtiontukijärjestelmän joka hyödytti yhtä ryhmää ja tälllä kertaa tuo hyötynyt ryhmä oli tuulivoimalla sähköä tuottavat yritykset ja ihan sattumalta sekä Mauri Pekkarisen tytär että Pekkarisen vävy käytännössä hyötyivät Pekkarisen rakentamasta tukiautomaatista.
Koska sähkön tuottaminen tuulivoimalla on kannattamatonta ilman tukia niin nämä tuet osaltaan jälleen heikentävät suomen kilpailukykyä.

 

marjastaja

23.4.2013, klo 11:56

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Perttti Manninen, Torstai 2013-04-25 01:08

Ihan pienenä lisäyksenä voi kertoa sen, että Fortumin Venäjän seikkailutkin kasvattivat johtajien optioita ja mahdolliset voitot tulevat tai sitten eivät yhtiötä myöhemmin hyodyttämään, Kävi kuinka kävi ja niin optiot on lunastettu ja tämä ex-psykopaattijohtaja Mikael Lilius sitten häärää muissa tehtävisssä valtavan saaliin kanssa. Kysymyshän ei ole miljoonista vaan kymmenistä, ellei jopa sadasta miljoonasta eurosta optiona monopoliyhtiön tulokesta.

Sama

Otsikko otsikkokenttään 2013-05-12

 

Mauri Pekkarinen – muistihirmu. Lainaus Jyrki Virolaisen blogista.

torstai, toukokuu 13th, 2010
Mauri Pekkarinen – muistihirmu. Lainaus Jyrki Virolaisen blogista.
Ohessa loppuosa Jyrki Virolaisen blogista, joka käsitteli Valtion ylimmän energiavirkamiehen Taisto Turusen jääviyttä esitellä ydinvoimalalupia. Oli ollut Fennovoiman hallituksessa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2010-05-13 klo 01:49.

http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2010/05/267-virkamiehen-jaaviystapaus.html

LAINAUS:
torstai, toukokuu 06, 2010
267. Energiavirkamiehen jääviystapaus

12. Ainakin minulle on ulkopuolisena on syntynyt mielestäni perusteltu epäily Turusen puolueettomuuden vaarantumisesta, vaikka mitään näyttöä siitä, että hänellä olisi ollut pyrkimys edistää Fennovoiman ja Outokummun etua lupa-asiassa ei olekaan esitetty. – Miltähän asia mahtaa näyttää Fortumin silmissä? Fortumhan ei saanut pyytämäänsä lupaa ydinvoimalan rakentamiselle.

13. Ministeri Mauri Pekkarisen rooli asiassa pitäisi ottaa tarkkaan syyniin oikeuskanslerinvirastossa. Ministeri Jyri Häkämies nimittäin kertoo tämänpäiväisessä Ilta-Sanomissa, että juuri Mauri Pekkarinen nimitti tai ainakin esitti johtavan virkamiehensä Taisto Turusen nimittämistä valtion edustajaksi Outokummun hallituksen jäseneksi vuonna 2006. Pekkarinen on ollut nyt Kiinassa, mutta ainakin pari päivää siten hän kertoi puhelinhaastattelussa TV1:lle, ettei hän tiennyt, että Turunen oli ollut Outokummun hallituksessa. Siis ei tiennyt, vaikka hän oli itse ilmeisesti ollut nimittämässä Turusta Outokumpuun! Syystäkin Jyri Häkämies kertoo vuonna 2007 ihmetelleensä, miksi Turunen istui Outokummun hallituksessa.

14. Kun Jyri Häkämiehestä tuli asianomainen ministeri, hän ”vapautti” keväällä 2008 Turusen Outokummun hallituksen jäsenyydestä. Häkämies sanoo pitäneensä täysin mahdottomana, että korkea virkamies olisi ison energiayhtiön hallituksessa. Tätä pitävät toki kaikki muutkin mahdottomana. Tästä on kuitenkin yksi poikkeus: Mauri Pekkarinen.
 
15. Tälle superministeri Mauri Pekkariselle ei enää tunnu olevan mikään mahdotonta. Pari vuotta sitten Pekkarinen kiirehti oikeuskanslerin pakeille selittelemään vaalirahoitusasioitaan ja Suomi-Soffalta saamaansa vaalitukea; Pekkarinen oli aiemmin myöntänyt ministerinä Soffalle lähes miljoonan euron suuruisen investointiavustuksen. Oikeuskansleri Jonkka uskoi Pekkarisen vakuutteluja siitä, että eihän hän ollut voinut millään muistaa koko investointipäätöstä, jonka hän oli tehnyt muutama kuukautta aiemmin. Ei siis muistanut, vaikka hän oli ollut vihkimässä Suomi-Soffan uutta tehdasta, jota varten investointitukea oli annettu.
 
16. Tällä kerralla Pekkarinen sanoo, että hän ei tiennyt, että hänen ministeriönsä johtava virkamies istuu energiayhtiö Outokummun hallituksessa. Mitähän oikeuskansleri Jonkka tästä selityksestä sanoisi?

LAINAUS LOPPUU.
Lainaus Jyrki Virolaisen blogista.

http://www.viikkosanomat.fi  blogi
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  lehti

http://www.nettisanomat.com  lehti

Lainattu Verkkoapilasta katkelma: Pekkarista epäilyttää nuorkeskustan tietopohja ”On puhuttava rehellisesti”.

lauantai, huhtikuu 24th, 2010

Lainattu Verkkoapilasta katkelma:

”On puhuttava rehellisesti”

Pekkarisen mukaan sähkö on myös muuttumassa yhä tärkeämmäksi strategiseksi asiaksi yksittäisessä kansantaloudessa.

– Onko parempi tuoda ulkoa kaksi ydinvoimallista sähköä vai tuottaa se itse.

– Ja on puhuttava rehellisesti. Jos emme tarvitse lainkaan lisää sähköä, nykyinen käsityksemme hyvinvointiyhteiskunnasta ei niukkenevan energian tiellä ole totta.

Ydinvoimakanta muuttui

Pekkarinen itse äänesti lisäydinvoimaa vastaan vielä vuosituhannen alussa. Nyt kanta on muuttunut kuten pääministeri Matti Vanhasellakin.

Pekkarisen mielenmuutoksen suurin syy on ”ilmastokysymyksen nousu nykyiseen rooliin”. Maailmanyhteisö asettaa tavoitteita, joiden toteuttamisessa hänen mielestään myös Suomen pitää kantaa vastuunsa. Hän lisää vielä, että hiilidioksidipäästöjen vähentäminen pudottaa myös Suomen päästölaskua.

”Nolla oli tsoukki?”

Pekkarinen antoi tammikuussa virkamiehille ohjeen valmistella päätöstä kahdesta ydinvoimalaluvasta. Hän pysytteli kuitenkin asiasta hissun kissun. Julkisuudessa eli vanha käsitys, että Pekkarinen mielessä on nolla – ”sehän oli tsoukki” – tai enintään yksi ydinvoimala.

– Miltä se olisi näyttänyt, jos olisin koko ajan kajottanut kahden puolesta, Pekkarinen kysyy nyt.

Hän huomauttaa, että samalla oli raivattava tie valtavalle uusiutuvan energian paketille ja kokoomus oli kolmen voimalan kannalla.

– Jos lopputuloksena olisi ollut iso uusiutuvan energian paketti ja kaksi ydinvoimalaa, miten kokoomukselle olisi käynyt, ministeri heittää kysymyksen ilmaan.

”Vihreistä ei ollut apua”

Jonkinlainen vastaus saattoi tulla kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen suusta torstaina: – Kiitti, Mauri, hän lähetti terveisiä julkisuuden kautta.

– Olen minä ennenkin saanut kokoomuslaisilta kiitoksia, Pekkarinen myhäilee.

– Meillä oli erittäin hyvä yhteistyö uusiutuvan energian edistämisratkaisussa, missä vihreistä ei ollut mitään apua, he olivat täysiä statisteja. Vihreillä ei ole mitään käsitystä, mikä uusiutuvan energian lisäämisessä on mahdollista, elinkeinoministeri sanoo.

http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/8983.html?view=tpn

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat lauantaina 2010-04-25 klo 00:54 Pertti Manninen.

http://www.viikkosanomat.fi  blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  lehti

http://www.nettisanomat.com  lehti