Posts Tagged ‘Mika Lintilä’

2021. Maaliskuu. Järjettömyyden ääni. Tapaus Antti Neimala. Ottaa syyt niskoilleen kauppaliikkeiden eriarvoisuudesta liikkumisrajoituksista. ”Tehtiin kiireellä”.

sunnuntai, maaliskuu 28th, 2021

2021. Maaliskuu. Järjettömyyden ääni. Tapaus Antti Neimala. Ottaa syyt niskoilleen kauppaliikkeiden eriarvoisuudesta liikkumisrajoituksista. ”Tehtiin kiireellä”.

Talouselämä on haastatellut vastuussa olevaa virkamiestä. Hän taitavasti syyttää kiirettä tästä sotkusta. Luulisi, että kauppa- ja teollisuusministeri Mika Lintilän vastuulla olevassa ministeriössä valmisteltua lakiesitystä olisi lukenut joku muukin virkamies tai ministerin monilukuisesta avustuskaartista joku, joka olisi huomannut tämän eriarvoisuuden.

Esimerkiksi muiden lehtien yleisökommenteissa kyllä huomattiin ja epäiltiin suoraan, ettei vahinko olisi ollut vahinko vaan tahallaan tehty isoja, ja ”omiakin” kauppaliikkeitä suosiva.

Kommenttien mukaan ainakin liikkumistajoitusten yhteydessä Saksassa, Espanjassa ja Kanadassa isojen kauppaliikkeiden ruokaosastot oli erotettu muista osastoista esim. lippusiimoin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 28.3.2021. 05:05.

Talouselämän kirjoitus alkaa kuvalla ja kuvatekstillä.

LAINAUS

Vaikutuksia ei arvioitu. Liikkumisrajoitukset valmistettiin niin kiireellä, ettei vaikutusarvioita tehty, kertoo osastopäällikkö Antti Neimala työ- ja elinkeinoministeriöstä. JULIUS KONTTINEN

Liikkumisrajoitukset ajavat kaupat eriarvoiseen asemaan, mutta kilpailuoikeudesta tuskin on apua – TEM:n Neimala: ”Nimenomainen tarkoitus ei ole suosia jotakin kaupan toimijaa”

27.3.2021 11:55 LAKI POLITIIKKA YRITTÄMINEN KAUPPA

Kilpailuviranomainen ei voi puuttua siihen, miten liikkumisrajoitukset kohtelevat eri kauppoja. Kilpailuoikeus ei ulotu tällaisen liikkumisrajoituksia koskevan lain vaikutuksiin, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Antti Neimala.

Lukuaika noin 2 min

TEM:n osastopäällikön Antti Neimalan mukaan lainsäätäjä, viime kädessä eduskunta, voi harkita, ovatko liikkumisrajoitukset tarkoituksenmukaisia ja kohtelevatko ne kaupan toimialoja ja kauppoja tasapuolisesti.

Lue koko juttu.

LAINAUS LOPPUU

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta.

lauantai, helmikuu 27th, 2021

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta.
Nyt edelleen kiistellään rajatarkastuksista ja siitä kuinka paljon korona leviää kouluissa ja onko opetus pidettävä etänä vai ei.

Jo vuosi sitten Viikkosamomissa oli kirjoitus, joka on nyt syytä julkaista uudelleen:

LAINAUS

2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa.
Vauhtia valmiuslain käsittelyyn. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei hätätilanteessa Suomessa voi säätää sellaista valmiuslakia, jossa hallituksella on vapaat kädet ryhtyä mihin tahansa toimiin koronaviruksen pysäyttämiseksi heti kun hallitus katsoo jonkun toimen tarpeelliseksi. Eihän tämä olisi mitään diktatuuria, vaan ihmishenkien pelastamista, joka on tietenkin kaikkein ylin ohjenuora hallituksen tekemisille. Vastuullahan siinä toimittaisiin ja mahdolliset ylilyönnit voitaisiin tutkia myöhemmin.

Hallituksen kuuluu toimia päättäväisesti ja tarvittaessa nopeastikin.”

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 26.03.2020 06:45.
Tags: hätätilanne, Ilta-Sanomat, jälkikäteen, järkikäteen, koronavirus, laki, nopeus, pääkirjoitus, toiminta, torjunta, Valmiuslaki, vastuu, Viikkosanomat
LAINAUS LOPPUU

Ravintoloiden sulkeminen on sitten oma lukunsa. Hallituksen todellinen tahtotila, siis koko hallituksen pääministeri Sanna Marinin johdolla paljastuu myös jo aikaisemmin kirjoitetusta, jossa koko hallitus piiloutuu työ- ja elinkeinoministeri Mikä Lintilän selän taakse ja käyttää häntä mälsyytensä kilpenä.

LAINAUS

2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.
2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.

Hiukan lainausta tästä toisesta ministerin tehtävästä eilisen IL:n jutusta IS:n mukaan.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantaina 19.2.2021. 06:35.

LAINAUS

KOTIMAA
IL: Ministeri Lintilä ei kannata THL:n tuoretta matkustussuositusta: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”
Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi Iltalehdelle, että THL:n suosituksesta huolimatta Uudeltamaalta voi matkustaa Lappiin.”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo Lappiin matkustamisen olevan turvallista.­KUVA: JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Kirsi Jääskeläinen
18.2. 22:57″
LAINAUS LOPPUU

Ministeri Mika Lintilä kiteytti ajatuksensa jutun viimeisessä lauseessa näin:
”Ohjeita ei voi unohtaa silloin kun ylittää napapiirin.”

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.


Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

Tags: 2021, Carunan varallisuus, coronan turvallisuus, hallitus, Helmikuu, IL, IS, juttu, Kiteytys, Lappiin, matkustaminen, Mika Lintilä, ministeri, Napapiiri, ohjeet, Sanna Marin, turvallista, unohdus, yhä”
LAINAUS LOPPUU

Mitä nyt? Tätä kirjoittaessani muistan eiliset rummutukset ja myös sen,että jo eilen mielestäni viittomakielisissä uutisissa juuri ennen kello 17 -uutisia kerrottiin, että koronaan sairastuneisiim on saavutettu uusi päiväennätys 720, joista 460 Uudellamaalla. Pääuutislähetyksessä hetkeä myöhemmin tästä ei vielä kerrottu, mutta illan kuluessa kerrottiin useaankin kertaan ja myös pääministeri Marinin huolestuminen ja se, että tarvittaessa turvaudutaan valmiuslakiin. Sillä tavalla.

Jotta pajatso tulisi tyhjennettyä, lisään tähän vielä yhden jutun muutaman päivän takaa:

LAINAUS
”2021. Helmikuu. On edesvastutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni.

Julkisuudessa on esitetty argumentteja puolesta ja vastaan.
Painavin peruste vaalien ajankohdan siirtämiseksi myöhemmäksi on tietenkin se, että rokotuskattavuus on vaalien tienoilla nyt keväällä vielä hyvin pieni.

Jostain syystä KAIKKI puolueet ovat innolla kuitenkin vaaleja järjestämässä koronan ollessa vielä voimissaan ja vielä kerran: rokotekattavuuden ollessa hyvin alhainen.

Alhainen on näiden politrukkien maailmankatsomus, kun he viittaavat kintaalla varoittajille ja jopa halveksivat heitä ja nauravat heille.

Yhteiskunta ei siis halua suojella kansalaisiaan vaan piu paut välittää vääjäämättä alhaisesta osallistumisesta vaaleihin. Kaikki rokottamattomat ovat vaarassa ja jäävät sitten pois äänestyspaikoilta.

Näinkö hauras on demokratiamme, tai demokratianne, joka normaalioloissa toitottaa äänestämisen tärkeyttä?

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 19.2.2021 17:46

Pannukakku tulossa. Kuvakin on aikaisemmilta vuosilta kunhan sen löydän!

Tags: 2021, Alhaista, Argumentti, demokratia, edesvastutonta, Helmikuu, hyvin pieni., järjestää, korona, Pannukakku, Politrukki, rokotuskattavuus, vaalit, valtakunnalliset, Viikkosanomat
LAINAUS LOPPUU

Olin jo vähällä lopettaa, mutta vielä jonnekin saan erikseen liitettyä puheentunnistusohjelmalla
tallettamani nyt torstaina lähetetyn A-studion lähetyksen jossa Sakari Sirkkasen johdolla sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru ja Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuori ”keskustelevat” matkustajien koronatestauksesta ja koulujen etäopetuksesta ja siitä kuinka paljon tartuntoja kouluissa tulee. Asiantuntijat THL:stä ja HUS:sta kuuntelevat.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Lauantai 27.2.2021 07:36.

2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.

perjantai, helmikuu 19th, 2021

2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.

Hiukan lainausta tästä toisesta ministerin tehtävästä eilisen IL:n jutusta IS:n mukaan.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantaina 19.2.2021. 06:35.

LAINAUS

KOTIMAA
IL: Ministeri Lintilä ei kannata THL:n tuoretta matkustussuositusta: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”
Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi Iltalehdelle, että THL:n suosituksesta huolimatta Uudeltamaalta voi matkustaa Lappiin.”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo Lappiin matkustamisen olevan turvallista.­KUVA: JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Kirsi Jääskeläinen
18.2. 22:57″
LAINAUS LOPPUU

Ministeri Mika Lintilä kiteytti ajatuksensa jutun viimeisessä lauseessa näin:
”Ohjeita ei voi unohtaa silloin kun ylittää napapiirin.”

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

Sanna Marin ja Mika Lintilä ilman maskeja huhtikuussa 2020 eduskunnan käytävällä coronan ja Carunan toimenpiteiden aikaan.

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi?

lauantai, marraskuu 14th, 2020

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi?

Iltasanomien Taloussanomat perjantaina 13.11.2020.

LAINAUS

Olli Rehn huolissaan työllisyydestä: ”Etäisyys hallituksen työllisyystavoitteeseen on kasvanut”

Euroopan keskuspankin strategian uudistaminen on yhä tärkeämpää, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoi tänään.

–On huolestuttavaa, että työllisyys uhkaa heiketä pitkäaikaisesti sekä Suomessa että euroalueella, Rehn sanoi tänään Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa.

–On huolestuttavaa, että työllisyys uhkaa heiketä pitkäaikaisesti sekä Suomessa että euroalueella, Rehn sanoi tänään Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa.­

13.11. 14:18

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvioi, että Euroopan keskuspankin (EKP) strategian uudistaminen on entistäkin tärkeämpää. Kehno työllisyystilanne ja hidas inflaatio ovat hänen mukaansa suuria huolenaiheita.

LAINAUS LOPPUU

Eräs lukijan kommentti 101:n kommentin joukosta (14.11.2020 06:50).

 

LAINAUS

KukahanTämänTöpeksi 

  • Olli Rhen, mistä te oikeasti olette huolissanne?
    Kerrotteko faktoilla, miten suomalaisten kilpailukykyä ja työllistämistä edisti suomalaisten veronmaksajien valjastaminen EU-ja EURO-jäsenyydellä maksamaan EU-alueen matalan verotuksen maiden verovajetta?
    Niin kauan kunnes myönätte oman syyllisyytenne, voitte lopettaa tuollaisen vastuunpakoilun olemalla muka huolissaan. Mitä jos alkaisitte korjaamaan tekemiänne tuhoja, ei menisi turhaa energiaa huolissaan olemisen näyttelemiseen ja olisitte siten palkkanne ja toimenne arvoinen. Ei veronmaksajien kannata maksaa vastuunpakoilusta ja omien laiminlyöntien ihmettelemisestä ”huolissaan olemalla”. Kuulutte Lintilän kanssa samaan porukkaan, joka ihmettelee laiminlyöntejään julkisesti ja syyllistäen syyttömiä omiin virheisiinne.
    Katsokaa peiliin molemmat, siellä on syyllinen.

LAINAUS LOPPUU

Näinhän se menee. Aikoinaan Olli Rehn väitti kirkkain silmin, että ”Kreikka on aina maksanut velkansa”. No todellisuus oli jo silloinkin ihan muuta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 14.11.2020 06:43.

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”.

maanantai, lokakuu 19th, 2020

UUSI SUOMI sunnuntaina 18.10.2020. katkelmia ja kolme kommenttia.

LAINAUS

”Nyt tuli hyvä uutinen pienyrityksille – Myös ennen pandemiaa vaikeuksiin ajautuneet voivat hakea tukea

Kehittämisavustusta voi maanantaista eteenpäin hakea myös yritys, jonka vaikeudet alkoivat jo viime vuonna. Tuen aikaikkuna sulkeutuu joulukuun lopulla.

Hallitus on päättänyt myöntää alle 50 työntekijöiden yrityksille kehittämissavustusta yleistukena entistä väljemmin ehdoin.

Tukea voivat saada myös ennen koronakriisiä vaikeuksiin joutuneet yritykset.

Valtioneuvosto päätti torstaina asetusmuutoksesta, jonka mukaan yrityskohtaisen kehittämisavustuksen enimmäismäärä nousee 800 000 euroon.

Tukea myönnetään väliaikaisena valtiontukena. Ehtona on, ettei yritys ole tuen myöntämishetkellä konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyssä.

Lisätukea voivat saada myös yritykset, jotka ovat jo aiemmin saaneet tukea nk. de minimis -säännön salliman määrän eli enintään 200 000 euroa.

 …

Tukea voi toki saada myös perusmuotoisena kehittämisavustuksena kehittämistoimiin ja investointeihin.

Pieneksi yritykseksi luetaan alle 50 työntekijän yritykset, joiden vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa.

Tuen ehtona kuitenkin edelleen on, että yrityksellä katsotaan olevan edellytyksiä kannattavaan toimintaan vaikeuksista huolimatta.

Ely-keskukset myöntävät yritysten kehittämisavustukset.

  • Kaija Ahtela
    LAINAUS LOPPUU
OSALLISTU KESKUSTELUUN
LAINAUS

Kaikki kommentit (3)
Teppo Vanamo
19 tuntia sitten
Hirvittää tämän hallituksen tukipolitiikan seuraukset. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat on unohdettu kokonaan. Ne, jotka edellisellä vaalikaudella pudotettiin yhteiskunnan rattaista, lytätään nyt lopullisesti ja peruuttamattomasti. Lasku tulee olemaan karmeaa katseltavaa, kun se lopulta pääsee tilastoihin saakka. Tässä maassa on kasvava joukko, jonka hyvinvoinnista ei piittaa mikään taho, sellaisia väliinputoajia, joita järjestelmä ei huomioi millään tavalla. Hyvinvointia hyvinvoiville – sekö on tulevaisuus?
19 tuntia sitten
Yllättävän myönteinen päätös yritysvihamieliseksi haukutulta hallitukselta.
”Todellisuus ei lopu tomaattien hintoihin”, sanoi Márquezin Gabrielkin.
._.
18 tuntia sitten
Ne yritykset saavat rahaa, joilla on kirjallinen kyky tuottaa kaikkein lennokkaimpia visioita yrityksensä kehitysmahdollisuuksista. Jotkut saattavat tuottaa tulostakin, mutta veikkaan, että suurin osa lapioidaan näistäkin avustuksista kankkulan kaivoon epärealistisiin suunnitelmiin. Tietenkin tällä kaikella voi olla hetkellisesti työllistävä vaikutus ja voidaan puuhastella hauskojen visioiden perässä. Elvytysrahojen loputtua nähdään ” who has been swimming naked ”