Posts Tagged ‘oikeusasiamies’

Pääministeri Sipilä ei ollut jäävi myöntäessään lisärahaa Terrafamelle, Oikeusasiamies vapautti Sipilän.

perjantai, helmikuu 3rd, 2017

Pääministeri Sipilä ei ollut jäävi myöntäessään lisärahaa Terrafamelle, Oikeusasiamies vapautti Sipilän.

Koville se otti kuitenkin ja Sipilä sai tehdä parhaansa kiemurrellakseen ulos jääviysepäilyistä.

Oikeusasiamies totesi mm, että Kansan Uutisten toimittajan ottaessa yhteyttä edeltävänä rahanmyöntämispäivänä, ei ollut kysytty mitään yksityiskohtaista asiaan liittyvää, vaan vain yleistä.

Lisäksi lasten osaomistaman firmasta hankinta olisi joka tapauksessa tehty, vaikkei rahaa olisi myönnettykään. Tästä on siis asiantuntijalausunto tosi jäävistä paikasta, Terrafamelta.

Asian ydin on nyt siinä, että Sipilän salaiset omistukset eivät vieläkään ole tulleet julki ja emme voi siis edelleenkään tietää, mitkä rahapäätökset hyödyttävät suoraan Sipilää tai hänen sukulaisiaan.

Kauppalehti Optiossa on hyvä ja perusteellinen kirjoitus Sipilän bisnes ym. historiasta ja sielläkin yksi kirjoittajista kiinnittää tähän huomiota (Netistä luettu).

On siellä myös selostus tai ainakin maininta kuinka tämä Sipilän hallitus on tehnyt suoraan metsänomistajia suosivan myyntitulomuutoksen. Sipilällähän on metsää 180 ha yhdessä vaimonsa kanssa.

On siellä sekin mainittu kuinka Sipilä osti joltakin tuttavaltaan firman, jonka hän sitten myi USAAN ja joka firma sitten meni pois suomalaisilta sen siliän tien. Sipilälle myynyt pitää Sipilän tekoa ”vieläkin epäisänmaallisena tekona”.

Yleisesti voisi sanoa, että ulkomaisten ostajien rahojen alkuperästä emme tiedä mitään. Ne voivat olla verirahoja, huumerahoja tai varastettuja rahoja. Voivathan ne olla myös omia rahoja, tästäkin on paljon esimerkkejä Suomessa, jokunenhan on jäänyt kiinnikin.

Yleisesti voisi sanoa, että bisnesmies on aina bisnesmies ja aina niin härski kuin voi olla. Eivät tietenkään kaikki. Sipilähän voi olla poikkeus, mutta emmehän me sitä tiedä, eikä meidän annetakaan sitä tietää. Parasta olisi tietenkin, että kansan ei tarvitsisi elää tällaisessa epätietoisuudessa. Miljonäärin on paha katkaista kaikki kytköksensä, koska harvassa on ihmiset, jotka luopuvat omistuksistaan vapaaehtoisesti ja voisivat palvella isänmaataan kytköksistä vapaina.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 03.02.2017 12:43 Kirkkonummen uimahallin kahviossa, kun tähän tuli vapaa hetki Kirkkonummen Urheilijoiden historian kirjoituksesta. Kohta pääsen erääseen isoon leikearkistoon käsiksi.

Painovirheet korjattu ja avainsanoja lisätty lauantaina 04.02.2017 07:08 sekä linkki Kauppalehti Option artikkeliin
02.02.2014 ”Juha Sipilän opintie politiikassa on ollut kivinen”
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/juha-sipilan-opintie-politiikassa-on-ollut-kivinen/6wNH3Mr7