Posts Tagged ‘Paavo Väyrynen’

2018: Yle vaalipäivän aamuna: Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.

sunnuntai, tammikuu 28th, 2018

2018: Yle vaalipäivän aamuna:

”Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.”

Suomen presidentinvaalit28.1.2018 klo 07:00
Pekka Pantsu

Kuva: ”Sauli Niinistö kampanjoi lauantaina muun muassa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.”

Sauli Niinistön uudelleenvalinta voi ratketa käytännössä heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua, kun presidentinvaalien ennakkoäänien laskentalulos on julkistettu. Jos ehdokas saa yksinään yli puolet kaikista äänistä, toista kierrosta ei tarvita.”

”Tasavallan presidentin Sauli Niinistön toinen kausi saattaa hyvinkin varmistua jo tänään heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua iltakahdeksalta, kun presidentinvaalien ennakköäänten laskentatulos julkistetaan ensimmäisen kierroksen osalta.”

”– Pidän erittäin todennäköisenä, että heti ennakkoäänten tulosjulkistuksen jälkeen tiedämme Sauli Niinistön tulevan valituksi jo ensimmäisellä kierroksella, jos ennakkoäänten jakautuma edes suurinpiirtein noudattaa mielipidemittausten lukemia, arvioi valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta.”

”Paloheimo arvelee, että noin puolet kaikista äänistä on annettu jo ennakkoon. Ennakkoäänistä Paloheimo uskoo Niinistön saavan vähintään 55 prosenttia, jopa yli.”

”– Sauli Niinistön kannatus saa vaalipäivänä annetuista äänistä pudota pitkälti alle 50 prosentin ja silti hän vielä saa kaikista äänistä yli puolet, Paloheimo ynnää.”

Niinistö hyötyy nukkujista
Tosin pienen kysymysmerkin tulokseen heittää äänestysprosentti, vaikkei Paloheimo usko sen vaarantavan Niinistön valintaa. Paloheimon mukaan korkeasta äänestysprosentista hyötyvät etenkin muut ehdokkaat kuin Niinistö, joka taas hyötyy nukkumaan jääjistä.”

”– Mitä huonommaksi jää vaalipäivän äänestysaktiivisuus, sitä suuremman osuuden Niinistö tulee saamaan kaikista äänistä.”

”Mielipidemittauksia tekevän taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen uskoo Niinistön ennakkoäänimäärän jäävän selvästi kyselyjen antamia kannatuslukemia matalammaksi, alle 50 prosentin.”

”– Sanoisin 47–48 prosenttia. Vaalipäivän äänet vääntävät Niinistön ääniosuuden yli 50:n.”

”Pajunenkin uskoo vaalin ratkeavan jo ensimmäisellä kierroksella. Tosin hän arvioi Niinistön voittavan niukemmalla erolla kuin kyselyjen tulokset antavat olettaa.”

”Suora valinta jo ensimmäisellä kierroksella edellyttää ehdokkaan saavan yli puolet kaikista äänistä. Jos kenenkään äänimäärä ei ylitä 50 prosenttia äänistä, järjestetään vaaleissa toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä. Mahdollinen toinen kierros pidetään sunnuntaina 11. helmikuuta.”

Kuva: ”Paavo Väyrynen kampanjoi lauantaina Helsingin Kampissa ja monessa muussa paikassa.Jyrki Ojala / Yle”

Yllätyshuumaa ei tule
Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on vankasti toistellut toisen kierroksen toteutumista, vaikka kannatuskyselyt eivät ole näkemystä tukeneet. Kyselyjen perusteella arvioituna toinen kierros edellyttäisi kuuden vuoden takaisen ”Haavisto-huuman” toistumista jonkun ehdokkaan kohdalla. Asiantuntijoiden mukaan loppukirinousua ei ole nyt näköpiirissä sen enempää Väyryselle, vihreiden ehdokkaalle Pekka Haavistolle kuin muillekaan.”

”– Sellaista on aika vaikea nähdä, koska ehdokkaiden kannatus on ollut aika vakiintunutta ja nähty kasvukin vähäistä. Ehkä Väyrysellä olisi ollut jonkinnäköinen mahdollisuus, mutta viimeisten mittaustulosten valossa näyttää siltä, että huima nousu ei toteudu, arvelee Pajunen.”

”Paloheimo arvelee taktista äänestämistä kuitenkin ilmenevän vaalien kakkossijasta, vaikkei toiseen kierrokseen välttämättä uskotakaan.”

”– Äänestäjät, jotka nimenomaan eivät halua Väyrysestä vaalien kakkosta, saattavat keskittää ääniään Haavistolle pudottaakseen Väyrysen järjestyssijaa alemmaksi.”

”– Ja päinvastoin: äänestäjät, jotka eivät missään tapauksessa halua Haavistoa kakkossijalle vaaleissa, saattavat äänestää Väyrystä, koska hänellä nyt saattaisi olla mahdollisuus kakkoseksi. Tällainen asetelma, ihmisten taktinen äänestäminen saattaa lisätä sekä Haaviston että Väyrysen äänimäärää, Paloheimo laskee.”

”Taktikoinnin kärsijä saattaa olla keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, vaikka puoluejohto on yrittänyt patistella väkeään puolueen oman ehdokkaan taakse.”

”– Tuoreitten mielipidemittausten perusteella keskusta on onnistunut tässä erittäin huonosti. Hyvin suuri osa keskustalaisista on mielipidemittauksissa ilmoittanut äänestävänsä suoraan Niinistöä. Tästä jää varmasti keskustan sisälle jälkipyykkiä ja kuplintaa, jos Väyrysen osuus äänistä on selvästi suurempi kuin Vanhasen äänisaalis, Paloheimo näkee.”

Professori: Niinistön valinta varmistuu jo iltakahdeksalta – vaalipäivän yllätysnousijaa ei tule.
https://yle.fi/uutiset/3-10044788

KOMMENTTI:
Toistan hetki sitten kirjoittamani:
”Se, että Yle päästelee näitä ennusteitaan nyt vaalihuoneistojen juuri avautuessa on sitten toinen juttunsa. Voisihan sitä pitää vaalirauhaa edes vaalipäivänä, samalla tavalla kuin ainakin perinteisesti ehdokkaatkin ja heidän tukijansa pitävät.”
http://viikkosanomat.fi/2018/01/28/2018-ylen-ja-viikkosanomien-arvelu-vaalin-tuloksesta-juuri-aanestyspaikkojen-avauduttua-sunnuntaina-28-01-2017-klo-9/

Tämä Ylen sivun juttu tuli nyt tähän hiukan extrana, kun hain professori Paloheimin etunimeä netistä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 28.01.2018 11:39.

2018. Ylen ja Viikkosanomien arvelu vaalin tuloksesta juuri äänestyspaikkojen avauduttua sunnuntaina 28.01.2018 klo 9.

sunnuntai, tammikuu 28th, 2018

2018. Ylen ja Viikkosanomien arvelu vaalin tuloksesta juuri äänestyspaikkojen avauduttua sunnuntaina 28.01.2018 klo 9.

Ylen aamuuutisissa klo 9.00 radiossa emeritus-professori Heikki Paloheimo kertoi vaalin tuloksen: Sauli Niinistö valitaan ensimmäisellä kierroksella ja tulos julistetaan heti klo 20.00 ennakkoäänestyksen tulosten selvittyä. Perusteluina oli gallupit ennakkoäänestyksen aikaan (55 %) ja se, että nyt jo puolet äänistä on annettu. Tämän vaalipäivän äänistä Niinistö saa kuitenkin niin paljon ääniä, että enemmistö tulee.

Gallup-asiantuntija Jari Pajunen oli kuitenkin varovaisempi ja arveli Niinistön saavan ennakkoäänistä 47 % ja tuloksen olevan tiukempi Niinistön kuitenkin voittaessa.

Se, että Yle päästelee näitä ennusteitaan nyt vaalihuoneistojen juuri avautuessa on sitten toinen juttunsa. Voisihan sitä pitää vaalirauhaa edes vaalipäivänä, samalla tavalla kuin ainakin perinteisesti ehdokkaatkin ja heidän tukijansa pitävät.

Tähän muuten vielä eilen MTV:n Kymmenen uutisten aikaan ehdokas Sauli Niinistö lausui mainoksessaan noin suunnilleen näin:
”Toisten rahoista huolehtiminen on vielä tärkeämpää ja tarkempaa kuin omistaan.”

Aika populistista. Suomen talouden hoito kuuluu eduskunnalle ja hallitukselle, ei presidentille. Voi olla, että hän tarkoitti oman kansliansa miljoonia, mutta kyllä siinä mainoksessa puhuttiin aivan yleisesti.

Sitten tähän ennustukseeni. Niinistön äänimäärä jää alle 50, kakkoseksi nousee Haavisto ohi Väyrysen ja Huhtasaaren.
Illalla sitten vaali on ratkennut. Edelliskerran asetelma toistuu ja Niinistö tulee valituksi muodollisen toisen kierroksen jälkeen.

Itseasiassa vaali ratkaistiin jo silloin, kun Vihreät asettivat tämän narsisti-Haaviston ehdokkaakseen. Siis jo paljon ennen vaaleja.

Pientä jännitystä vaaleihin ja Niinistöönkin olisi tullut, jos toisella kierroksella olisi vastassa esim. Väyrynen tai Vanhanen. Tällöin narsisti-Niinistö ei olisi voinut olla ihan varma lopputuloksesta, varsinkin jos olisi joutunut tiukoille vaalitenteissä, jotka nyt lässähtävät Haaviston ollessa vastaehdokas.

Uudessa Suomessa on muuten ennustajaeukko-kilpailu, jossa joku blogin pitäjä ottaa vastaan tulosennusteita ja vähiten virheellinen vastaus saa jonkunlaisen arvokkaan ennustajaeukko-tittelin.

Itse tyydyn nyt tähän. Kuusi vuotta sitten ennustukseni meni aika pahasti pieleen, En silloin mitenkään uskonut, että Haavisto pääsee toiselle kierrokselle. Kyllähän siinä media auttoi nostamalla häntä esille. Ja äänestiväthän kokoomuslaisetkin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella pudottaen Väyrysen pois kuvioista. Nyt on hiukan vaikeampaa kun on ratkaistava dilemma: Niinistö suoraan ensimmäisellä kierroksella tai sitten ottaa se riski, että kuka tahansa voi toisella kierroksella olla vastassa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 28.01.2018 10:36.

2012:
Liite:
http://www.nettisanomat.com/2012/01/23/etusivu.htm

Maanantai 2012-01-23
Haavistoon meni.

Ennustus nimittäin ensimmäisen kierroksen tuloksista.
Jos Jytky-Soini ja Vastajytky-Haavisto olisivat vaihtaneet paikkaa, niin ennustus olisi ollut 100-prosenttisesti oikein!

Puolustukseksi voi sanoa, että ennustajalla ei tällä kertaa ollut tilaisuutta nähdä yhtä ainoaa presidentinvaalitenttiä televisiosta eikä netistäkään, joten Haaviston noste jäi piiloon. Lehdissä julkaistuja galluppeja ennustaja ei uskonut ja tässä sitä ollaan häpeilemässä ja selittelemässä!

Yksi asia meni kyllä oikein: SDP:n Lipposen vararikko tuli aistittua jo nimittämisestä lähtien:
Lipponen: Ennustus lokakuun alussa 2011: 10 %

http://viikkosanomat.fi/2011/10/09/pressa-2012-ennustus-lokkuun-alussa-niinito-40-soini-20-vayrynen-20-lipponen-10-muut-yht-10/

Lipponen: Ennustus joulukuun alussa 2011: 8 %

http://viikkosanomat.fi/2011/12/08/pressa-2012-ennustus-joulukuun-2011-alussa-niinisto-40-vayrynen-18-soini-18-lipponen-8-haavisto-4-essayah-4-biaudet-4-arhinmaki-4/

Lipponen: Ennustus vaalien aattopäivänä tammikuussa 2012: 10 %

http://viikkosanomat.fi/2012/01/21/1-kierroksen-ennustus-aattona-niinisto-35-soini-15-vayrynen-15-haavisto-10-lipponen-10-arhinmaki-5-biaudet-5-essayah-5-tarkkuus-5-presidentinvaalit-2012-viikkosanomat-21-01-2012-klo-18/

Lipponen: 1. kierroksen lopullinen vaalitulos: 7 % (Tarkemmin 6,7 joka mahtuu ennusteessa mainittuun +-5 prosenttiyksikön tarkkuuteen).

Miten jatketaan?
Vaalien jälkeisenä aamuna (tänään) kuulin radiosta ensimmäisen kerran radiosta analyysia tuloksesta. Joitakin havaintoja: Martti Häikiö vaati keskittymisestä olennaiseen: Niinistön voittoon ja Niinistöön. Tähän vastasi ilmeisesti Pekka Sauri, että nyt käytiin vasta välierät ja Seppo Kääriäinen vastasi, että kyllä nyt kannattaa kiinnittää huomio Väyrysen ja Soinin kannattajiin, tai muuten tulee noutaja. Ei ihan käyttänyt näitä sanoja, mutta ajatus oli tämä. Pekka Sauri hehkutti, että Haaviston kampanja oli nousujohteinen, saihan hän selvästi enemmän ääniä (osuutta) vaalipäivänä kuin ennakkoäänestyksessä. Arja Alhon epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi arvella, että SDP:n kannattajia oli valunut suoraan kannattamaan muita ehdokkaita kuin Lipposta.

1. kierroksen tulos kahdella tavalla esitettynä:
Annetut äänet jakautuivat (pyöristetty 1 desimaalin tarkkuuden tuloksesta):
Niinistö 37, Haavisto 19, Väyrynen 18, Soini 9, Lipponen 7, Arhinmäki 6, Biaudet 3 ja Essayah 3.

Mutta mitkä luvut ovatkaan, kun tulos suhteutetaan kaikkiin äänioikeutettuihin:
Ei äänestänyt 27, Niinistö 27, Haavisto 14, Väyrynen 13, Soini 7, Lipponen 5, Arhinmäki 4, Biaudet 2 ja Essayah 2.

Tätä 100 %:n kokonaispottia sitten jaetaan uudelleen niin, että se tulee valituksi, joka saa yli 50 % annetuista äänistä. Vasta nyt voi siis todella esittää kysymyksen: Kumpaa äänestätte? Vasta nyt kysymyksellä on, ellei nyt kuolemanvakavaa arvoa niin ainakin mielenkiintoarvoa. Nämä kysymykset ovat aikaisemmin olleet kovin viihteellisiä ja gallupin tekijöiden kassaa kartuttavia!

Viikkosanomat. Nettisanomat. Sanomanetti. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2012-01-23 klo 13:50.

Katso myös! Pahvimies kummastuttaa pientä kulkijaa Kuva

http://www.nettisanomat.com/2012/01/23/etusivu.htm

2018.Tammikuu. ”Väyrynen sekoilee”. Haun 50 ensimmäistä (google 26.01.2018).

perjantai, tammikuu 26th, 2018

2018.Tammikuu. ”Väyrynen sekoilee”. Haun 50 ensimmäistä (google 26.01.2018).

Suosittu sarja jatkuu. Analyysi myöhemmin. Tänään muuten Iltalehti julkaisi uuden ennusteen: Nyt Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella 51.1 % äänistä. Selvityksen tekijä avaa metodejaan. Voi sanoa, että pahempaa huttua tai puppua ei ole aikoihin kuultu. Iltalehtihän se siinä sekoilee samalla tavalla, kun aikoinaan kertoi lottovoittajan tarinan. Voitto kyllä silläkin kierroksella oli, mutta lehdessä esitelty voittaja ei ollut voittaja. Taisihan lehti saada JSN:n huomautuksen. Kyllä kai nämä vaaliennusteetkin tutkitaan. Häpeällistä journalismia.

Mutta ohessa siis Väyrysen sekoilut, Sarja mahdollisesti jatkuu.

Viikkosanomat. Perttoi Manninen. Perjantai 26.01.2018 13:35.


1-10
Noin 7 940 tulosta (0,36 sekuntia)
Hakutulokset

Tuomas Enbuske: Miksi Paavo Väyrynen sekosi? – Sanan voimalla
blogit.apu.fi/sananvoimalla/tuomas-enbuske-paavo-vayrynen-sekosi/
18.4.2017 – Pelkästä vallanhimosta ei voi olla kyse, sillä Väyrynen on monesti ollut establishmentiä vastaan, silloinkin kun siitä on ollut hänelle henkilökohtaista haittaa. … Kun Väyrystä aiemmin haukuttiin hulluksi, olin eri mieltä, mutta nyt jotain on tapahtunut. … Vanhat todellakin sekoilevat siellä paljon enemmän.

Kommentti: Ylen galluptulos lopetti sekoilun – toista kierrosta ei ole

https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005537819.html

1 päivä sitten – Niinistön 63 prosentin kannatus ei sula vaalipäivään mennessä – eikä Paavo Väyrynen räjäytä pankkia, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Paavo Väyrynen tekee pesäeroa vain Sauli Niinistöön – ”Olemme
https://www.hs.fi › Uutiset › Kotimaa › Politiikka
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sanoo HS:n haastattelussa, että hän ei kadu mitään eikä hänellä ole tarvetta pyytää keneltäkään anteeksi. Väyrynen kiistää nipistelleensä lentoemäntiä ja lupaa palata keväällä Suomeen, joko presidenttinä tai kansanedustajana.

Väyrynen sekoilee nato-kantansakin suhteen. – Suomen Keskusta
https://keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Politiikka › Puolueet › Suomen Keskusta
21.1.2012 – http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89160-vayrynen-nato-myonteisinVäyrynen onkin niin iso isäntä, että joka asiassa täytyy ajaa ka…

Väyrynen laski väärin – IL: Kannattajakorteista uupuu 1 300 nimeä
https://demokraatti.fi › Uutiset › Politiikka
4.8.2016 – Väyrynen jätti toukokuun lopussa oikeusministeriölle hakemuksen kansalaispuolueen merkitsemiseksi puoluerekisteriin. Hakemuksen … IL: Paavo Väyrysen puolue on saanut nimet kasaan ….. Kommentti: Trumpin Twitter-sekoilu jatkuu – ylistää nyt aiemmin lokaamaansa syöpään sairastunutta senaattoria.

Uutuuskirja kertaa Paavo Väyrysen uraa ja muistelee sekoiluja

https://www.ksml.fi/kulttuuri/Uutuuskirja-kertaa…Väyrysen-uraa…sekoiluja…/214422

29.9.2013 – Ikivihreä keskustapoliitikko Paavo Väyrynen on törmännyt politiikassa omaan yhteistyökyvyttömyyteensä, arvioidaan uudessa kirjassa….

Keskustelu – Väyrysestä legendaarista materiaalia | Vapaa sana | Tiede

https://www.tiede.fi/keskustelu/17358/ketju/vayrysesta_legendaarista_materiaalia

Palstalla on näkynyt Väyryseen liittyvää kirjoittelua sen jälkeen kun mies palasi julkisuuteen venkoilemaan. Miehestä löytyy … Ei Väyrynen yksin vääristellyt tietoja Kekkosen terveydentilasta. Jo vuosia … Kekkonen oli pitämässä puhetta juhlapäivällisillä eikä tahtonut nähdä edes paperiin asti ja sekoili puheessaan pahoin.

Väyrynen ja Stubb – näkemykset ristiriidassa | Uusi Suomi
www.uusisuomi.fi/…/37673-vayrynen-ja-stubb-konkarin-ja-tulokkaan-nakemykset-ris…
12.10.2008 – Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittaa sunnuntain … Venäjä käytti epäilemättä ylimitoitettua sotilaallista voimaa, mutta on muistettava, että Georgia oli hyökkääjä, se aloitti sodan, Väyrynen sanoo. Myöskään Väyrysen ja …. se Väyrynen taas sekoilee !!??!! What is the point ?

Väyrynen ja Alkio | Politiikka | Juttutupa | Kaleva.fi
www.kaleva.fi/juttutupa/politiikka/vayrynen-ja-alkio/4683484
1.2.2016 – Paavo Väyrynen sekoilee tai muistaa tahallaan väärin. Vuonna 1920 Alkio vaati, että on perustettava Euroopan Yhdysvallat. Koko Euroopalle on saatava yhteinen ulkoraja. Euroopan sisäiset raja…

”Väyrysen puolueen” kaksoisjäsenet ärsyttävät, mutta kukaan ei tiedä

https://yle.fi/uutiset/3-9928985

22.11.2017 – Paavo Väyrysen ympärille syntynyt puolue viehätti Makkosta arvoillaan, mutta viimeisen sinetin päätökseen antoi puolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen, joka on kaksi … Kansalaispuolue on syntynyt Paavo Väyrysen ympärille. … Poliittinen toiminta johtaa päätöksiin, ja se ei saa olla mitään sekoilua.

11-20

Sivu 2 noin 7 940 tuloksesta (0,31 sekuntia)
Hakutulokset

Brittijulkaisu sekoilee: ”Tim Väyrynen, Mika Väyrysen poika
https://puoliaika.com › Saksa › Bundesliiga
13.1.2014 – FC Hongasta Borussia Dortmundin organisaatioon siirtynyt Tim Väyrynen herätti usean muunkin seuran kiinnostuksen, muun muassa West Ham oli tiettävästi suomalaisnuorukaisen perässä. Hereisthecity.com -nettijulkaisu kertoo varsin huvittavaa ”faktaa” Väyrysestä siirtouutisen yhteydessä. ”Entisen PSV …

Väyrysen valtakunta – Google-teoshaun tulos

https://books.google.fi/books?isbn=9513180840

Jarmo Korhonen – 2014 – ‎History
SDP sekoilee sisäisessä valtataistelussa Budjettiriihi alkoi 28.8.1985. Heti aluksi päätettiin perustaa ns. kuuden kopla käsittelemään vaikeat uudistusasiat. Tavoitteena oli saada riihi päätökseen syyskuun 1. päivään mennessä. Väyrynen ei kuulunut kuuden koplaan, vaan keskustapuoluetta edustivat Ahti Pekkala ja Toivo …

Paavo Väyrynen: Keskustan luovuttava liberalismista ja palattava

https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrynen-keskustan-luovuttava-liberalismista-ja-p…

7.1.2017 – Tulevaisuudessa saattaa olla toisin. Keskusta on reagoinut kansalaispuolueen haasteeseen päinvastaisella tavalla kuin toivoin ja neuvoin: enemmän liberalismia ja federalismia, ulkopoliittista sekoilua ja entistä tiukempaa keskittämispolitiikkaa, Väyrynen sanoo. Hänen mukaansa tällä politiikalla keskusta …

Väyrynen: Maahanmuuttoasioiden hoitaminen komissiossa on
www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/33206/8d72e38fd6
Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on, Väyrynen puuskahtaa. Vastauksen Väyrysen kysymykseen antoi maahanmuutosta vastaava komission jäsen Dimitris Avramapoulos. – Hän ei vastannut kysymykseeni, vaan viittasi komission vastauksiin aikaisemmin tehtyihin kysymyksiin, …

Paavo Väyrynen: Media paapoo presidenttiä – Iltalehti
www.iltalehti.fi/politiikka/201801122200665560_pi.shtml
12.1.2018 – Väyrysen mukaan tasavallan presidenttiä koskevia epäedullisia asioita ei nosteta esille mediassa.

Mika Mäkinen on Twitter: ”Kadyrov #Tsetsenia’sta sekoilee ja

Käännä tämä sivu
15.7.2017 – Kadyrov #Tsetsenia’sta sekoilee ja #Väyrynen ilmoittaa haluavansa presidentiksi. Hurjien #shokkiyllätys’ten päivä. https://www.washingtonpost.com/amphtml/news/worldviews/wp/2017/07/15/ramzan-kadyrov-says-there-are-no-gay-men-in-chechnya-and-if-there-are-any-they-should-move-to-canada/ …

Väyrysen isä ja hänen poikansa | Ilkka

https://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/väyrysen-isä-ja-hänen-poikansa-1.1060105

Keskiviikon vastaisena yönä kuoli agrologi Eemeli Väyrynen, 101. Uutiskynnykset ylittyivät, koska hän oli Paavo Väyrysen isä. … Jos nyt vihdoin lopetetaan sekoilu ja kootaan rivit kampanjaan, voi vuoden 1988 saavutus toistua. Se olisi enemmän kuin tarpeen. Uusinkin gallupkertoi Niinistön ylivoimasta. On mahdollista, että …

Paavo Väyrynen jatkaa Nato-hyökkäystä – Suomenkuvalehti.fi

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paavo-vayrynen-jatkaa-nato-hyokkaysta/

15.11.2011 – Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen jatkaa ulkopoliittista hyökkäystään gallup-suosikki Sauli Niinistöä (kok) vastaan. Suomen Kuvalehden paneelissa Väyrynen syytti kokoomuksen ehdokasta pyrkimyksistä muuttaa Suomen liittoutumattomuuslinjaa. Presidentinvaalikampanjassa ei vielä ole …

Väyrynen puolustaa tiukasti Korhosta | Yle Uutiset | yle.fi

https://yle.fi/uutiset/3-6157986

7.6.2010 – Keskustan kansanedustaja ja puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on asettunut puolustamaan keskustan puoluesihteeriä Jarmo Korhosta. Väyrysen mukaan Korhonen on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi.

Mika Väyrynen – Sivu 2 – FutisForum2
futisforum2.org › Suomi › Liiga
9.1.2018 – 25 viestiä – ‎23 tekijät
Siihen päälle vielä sekoilut Celta Vigo-lainan ja Derby-siirron kanssa, niin tilaisuus otti ja meni. Maajoukkueessa täytti aina tonttinsa siitä lähtien kun Muurinen Ilolan loukkaannuttua uskalsi nostaa nuoren lupauksen kokoonpanoon. Toivottavasti on osannut ottaa oppia ja kehittyy valmentajana.

21-30

Sivu 3 noin 7 940 tuloksesta (0,35 sekuntia)
Hakutulokset

Satusetä Väyrynen – Agronet

https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=17258.0

5.4.2010 – Vs: Satusetä Väyrynen. « Vastaus #3 : 05.04.10 – klo:09:49 ». Lainaus käyttäjältä: pilkkimies – 05.04.10 – klo:08:13. Mitä tämä Marja tyttönen Tiura oikein sekoilee älä yritä kääntää huomiota muualle. Kumpikin voisi kokeilla vaihteeksi totuutta. Kirjattu …

Keskustelu – Miksi ihmiset vihaavat Paavo Väyrystä? | Aihe vapaa

https://www.vauva.fi/keskustelu/4345097/…/miksi_ihmiset_vihaavat_paavo_vayrysta

paavolle ykkösprioriteetti.. oikeastaan ainoa prioriteetti on paavo ja paavon omat tavoitteet, vähän huono asenne kansan- tai euroedustajalle jonka pitäisi hoitaa kansan asioita. – paavon sekoilut 80-luvulla n-liiton kotiryssän kanssa ainakin yksissä vaaleissa. – paavon loputon pyrkimys presidentiksi. – paavon kootut …

Väyrynen: Pakolaisleirejä Pohjois-Afrikkaan – Maaseudun Tulevaisuus
www.maaseuduntulevaisuus.fi/…/väyrynen-pakolaisleirejä-pohjois-afrikkaan-1.13162…
28.10.2015 – Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on”, Väyrynen toteaa. ”Pakolaisleirejä on vihdoinkin perustettava myös Pohjois-Afrikkaan. Tällöin mereltä tavatut voidaan palauttaa takaisin ja sijoittaa näille leireille odottamaan turvapaikkakäsittelyä”, hän summaa. Aiheet: EU …

Paavo Väyrynen » Leirejä myös Pohjois-Afrikkaan – pakolaisille

https://www.paavovayrynen.fi/…/leireja-myos-pohjois-afrikkaan-pakolaisille-vapaa-liikk…

28.10.2015 – Se osoittaa, millaista sekoilua maahanmuuttoasian hoitaminen komissiossa on. Vastauksen antoi maahanmuutosta vastaava komission jäsen Dimitris Avramapoulos. Hän ei vastannut kysymykseeni, vaan viittasi komission vastauksiin aikaisemmin tehtyihin kysymyksiin, jotka koskivat kokonaan toista asiaa …

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen käväisi vaalikiertueellaan

https://www.suurkeuruu.fi/…/presidenttiehdokas-paavo-vayrynen-kavaisi-vaalikiertue…

Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen käväisi vaalikiertueellaan Keuruulla perjantaina. Neljännen kerran ehdokkaana tasavallan presidentiksi olevan konkaripoliitikon puhetilaisuus keräsi vanhan pappilan yläkertaan alun toistakymmentä kuulijaa. Heille…

2015-09-20 Paavo Väyrynen: Järjestys palautettava – Hommaforum

https://hommaforum.org/index.php?topic=104711.15;wap2

20.9.2015 – Paavo Väyrysestä uusi sisäministeri, se kyllä hoitaa homma kuntoon. orpon voi lähettää siivoamaan turvapaikkaa hakevien vessoja, ne on varmasti siivottomassa … Sekoilee jostain kiva-kiva pakolaisleireistä ja pakolaisten roudaamisesta lentokoneella, kun pitäisi kovin ottein padota tulvaa Torniossa.

Marjan vallassa: Paavo Väyrysen monet puolet – YouTube
Video aiheesta väyrynen sekoilee▶ 28:30

1.10.2015 – Lataaja: Yle Kioski
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) paljastaa Marjalle mm yhden huonon puolensa …

Miitta Sorvali sekoili Tellervo von Appelgreninä: Lähetti terveiset Esko

https://www.ruutu.fi/video/2897252

3.2.2017 – Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen odottaa brexitin vaikutuksia: ”Euroalueesta pitäisi päästä eroon”. Korporaatio 8.1.2018. Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasella hyvät välit Putiniin – vanha kalastus- ja saunakaveri play_arrow …

Sarjakärki lähes vaivoin voittoon – ”Meillä oli hirveää sekoilua” – 19.01 …
www.jatkoaika.com/mestis/Otteluraportti/keupa-ht-roki/…oli…sekoilua/198056
7 päivää sitten – Keuruulla perjantai-illassa mentiin kolme erää täyttä vauhtia. KeuPalle kovaksi luuksi jo aiemmin osoittautunut RoKi taisteli loppuun asti, mutta joutui lopulta taipumaan kotijoukkueelle lukemin 3−5.

Sulle ääneni annan – Perussuomalaisten Blogisivusto

https://blogit.perussuomalaiset.fi/anu-elovaara/sulle-aaneni-annan/

2 päivää sitten – Tuki tarvitaan nyt ja heti että Väyrynen on 2 !!!! Persujen äänethän menee Puppeli pekan pussiin kun siitä tehdään näin 2 !!! lultavasti näin ei edes tule toista kierrostakaan vaan Niinistö saa ensimäisellä juuri ja juri yli 50 kun Persut sekoilee…!!! Ei ole mitään järkeä Lauraa tukea kun on päivän selvä että 4 …

31-40

Sivu 4 noin 7 940 tuloksesta (0,41 sekuntia)
Hakutulokset

Sosiaalityön uusi muoto: lahjakortteja ja leffalippuja syrjäytyneille – Ess
https://www.ess.fi › Uutiset › Kotimaa
8.1.2017 – Apua J-napista on saanut muun muassa Nestori Väyrynen, 22, jonka nuoruus kului alkoholin ja huumeiden kanssa sekoillessa. Hän on juuri ollut elämänsä ensimmäisessä työssä: harjoittelussa jyväskyläläisessä marketissa. – Ihan hyvin se kai meni, lähelle täydellistä, Väyrynen sanoo. Janne Arola.

Vakauden kaipuu: Kylmän sodan loppu ja Suomi

https://books.google.fi/books?isbn=9510387029

Jaakko Blomberg – 2011 – ‎History
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta pyysi 9. kesäkuuta ulkoministeri Väyryseltä selvitystä, miksi ja kenen päätöksellä Suomesta tuli NACC:n tarkkailijajäsen. Viikkoa myöhemmin Väyrynen … [14] Helsingissä ei ollut halua selostaa julki Brysselissä toukokuun lopussa tehtyä torjuvaa päätöstä (»sekoilua»). »Sellaista sattuu» …

Mersuforum.net • katso viestiketjua – W210 väyrysen
mersuforum.net › Etusivu › MB-Keskustelut › Tekniikka
18.7.2005 – 16 viestiä – ‎9 tekijät
Onko kenelläkään tietoa mistä johtuu, että W210 väyrysen lämppärin puhallin ei aina pyöri lainkaan, kun lähtee ajamaan, mutta pienen tiessä olevan ”kuopan tms ” jälkeen pyörähtää toimimaan, eikä ajon aikana sammu kuitenkaan ? Autossa on automaatti-ilmastointi… Voisiko olla jokin katkos, mahdollinen …

Väyrynen Keskustan halusta erottaa hänet: ”Tämä on helpommin

https://mvlehti.net/…/vayrynen-keskustan-halusta-erottaa-hanet-tama-on-helpommin-s…

7.1.2017 – Keskusta on reagoinut Kansalaispuolueen haasteeseen päinvastaisella tavalla kuin toivoin ja neuvoin: enemmän liberalismia ja federalismia, ulkopoliittista sekoilua ja entistä tiukempaa keskittämispolitiikkaa. Anne Berner, jonka toimintaa ministerinä Paavo Väyrynen ei voi kannattaa! Pahin näyttää olevan …

Paavo Väyrynen suree Karjalaisen haastattelussa mukinsa vähäistä

https://www.seinajoensanomat.fi/…/579244-paavo-vayrynen-suree-karjalaisen-haastatt…

11.11.2017 – Vasemmalla uusin muki ”Itsenäisyys”, keskellä ”Kuningasmuki” ja oikealla ”Paavo ja Vuokko”. Mukit ovat vain osa Väyrysen keräilymukisarjaa.

Väyrysen keskikonsoli sai kahvikylvyn :: mese.fi
www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=34886&sid…
12.2.2012 – 8 viestiä – ‎4 tekijät
-vaihdenäyttö sekoilee omiaan -pakkivalot vilkkuu joka vaihteella -lasinnostin ja peilisäätönappulat ei toimi, lisäksi peilin puolenvalisin napissa palaa valo koko ajan, myös ilman avaimia. Korjattua: -Lasi- ja peilinappuloiden puhdistus ja kuivattelu sekä päältä että sisältä—> toimii -Vaihdekepin juuressa …

Paavo Väyrynen aloitti Ylen vaalitentit, tarkastimme faktat

https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/…/paavo_väyrynen_aloitti_ylen_vaalitentit…

9.1.2018 – 5 viestiä – ‎5 tekijät
Miltä kuulostaisi, kun Sauli valtakunnallisessa televisiolähetyksessä nostais kädet pystyyn ja tuumais ”sori jätkät, ei kuulu mulle”. Mitä sä sekoilet? Haistakaa vittu … Väyrynen on siis väärässä, kun hän väittää, että suuri enemmistö ei hyväksy ”holtitonta” maahanmuuttopolitiikkaa.” Eli kaikki jotka eivät ole …

Hallitus ei tunne asiaa, mutta leikkaa silti – Orpo sekoili taas

https://www.kansanuutiset.fi/…/3729099-hallitus-ei-tunne-asiaa-mutta-leikkaa-silti-orp…

2.6.2017 – Heikennystä perustellaan vuokrien nousun hillitsemisellä, vaikka todisteet puuttuvat. Hallituksen päättämältä asumistuen heikentämiseltä putosi pohja pois, kun Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) julkaisi keskiviikkona tutkimuksen, jonka mukaan asumistuki ei nosta vuokria. Hallitus päätti …

Väyrysen aloite eurosta eroamiseen – Ylilauta

https://ylilauta.org › Yhteiskunta ja politiikka
18.1.2016 – Jos lukisi uutisen kokonaan niin huomaisi, että Väyrynen haluaa sen sijaan Suomen eroavan eurosta hallituksen päätöksellä, kuten euroon liityttäessäkin toimittiin. Paskalla …. Pikkujutut, kuten esim. euro-ero muuttuukin näppärästi Väyryskän tai Bäckmanin tai Putkosen sekoilun osaksi. +1. Anonyymi. Nro.

Video: Puhemies sekoili työministerin nimessä – ministeri kuittasi … – Mtv

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/video-puhemies-sekoili…/6314444

16.2.2017 – Olisin tunnistavani tähän ministeri Lindroosin puheenvuoron…. Kun ministeri Lindsroosia ei tunnu löytyvän, myönnän puheenvuoron ministeri Lindströmille. Anteeksi vaan ministeri Lindström, puhemies Pekkarainen sekoili sanoissaan.

41-50

Sivu 5 noin 7 940 tuloksesta (0,39 sekuntia)
Hakutulokset

Siinä syntyy vielä rumihia: Poliittiset päiväkirjat 1991-1994

https://books.google.fi/books?isbn=9513180867

Erkki Tuomioja – 2014 – ‎Biography & Autobiography
Uav:ssa Paavo Väyrynen selittämässä miten päädyimme NACC:n tarkkailijajäseneksi. Väyrysen selityksen mukaan kyse on aivan ”tavanomaisesta” ulkopoliittisesta päätöksenteosta jonka yhteydessä sekoilua on esiintynyt vain NATO:n päässä. Tämä ei vakuuta valiokuntaa, joka on erityisen huolissaan siitä jos kyse todella …

Fuusion tuloksena syntyvän Sitowisen luotsi tulee talon sisältä

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/WswSYHkR

11.10.2017 – Markus Väyrynen ryhtyy vauhdittamaan rakennusalan konsultointi- ja palveluyritystä Sitowisea, joka lähtee liikkeelle vuoden alussa. Tulevaisuudessa voi häämöttää myös pörssiin meno.

Filosofiaa ja Finoilua: Rakkauskertomus (osa1) – Google-teoshaun tulos

https://books.google.fi/books?isbn=9523309536

Kari Petter Jokela – 2016 – ‎Psychology
… kirja ”Yhteiskuntasopimuksesta” 1762………………………………………………………………..239 Sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen239 Arvoisa Juha, laukkauttakaa Suomesta Ay-liikkeet, sekä pidättäkää Paavo Väyrynen ja Timo Soini……………………………..240 Juha Sipilän ripitystä, finoilua, totuutta, sekoilua, …

Miksi spotify sekoilee? | Keskustelu | Kaksplus
https://kaksplus.fi › Etusivu › Keskustelu › Aihe vapaa › Mitäs nyt? Aihe vapaa
vierailija Uiminen hampaan poiston jälkeen. vierailija Tänään 00:56. vierailija Mitä tää nyt taas on?… vierailija Eilen 23:15. vierailija Jännittääkö teitä hirveesti… vierailija Eilen 22:59. mies.81 mitä tehdä? Naisystävä minulle… mies.81 Eilen 21:52. Hutkás Biehtár Faktantarkistus: Paavo Väyrynen… Hutkás Biehtár Eilen 21:45.

Punk in Finland • View topic – Rajat kiinni! – mielenosoitusten

https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=427938&start…

7.1.2018 – 15 viestiä – ‎9 tekijät
Onko näiden vanhojen äijien ylipäätään pakko ruveta enää ehdolle? Meillä on nytkin kolme ehdokasta, jotka ovat jo ylittäneet yleisen vanhuuseläkeikärajan (Niinistö 69, Väyrynen 71, Torvalds 72). Ei ole Kekkosen dementiasta mitään opittu. Viime syksynä Noin viikon uutisissa heitettiin läppää Tomi …

Stadion-hanke kehittyi kalliiksi sekoiluksi | Pohjalainen

https://www.pohjalainen.fi/…/stadion-hanke-kehittyi-kalliiksi-sekoiluksi-1.1966878

Farssi eli sivistyssanakirjan mukaisesti ilveilevä huvinäytelmä, pelleily ja sekoilu.

Virolainen: 1130. Toista kierrosta tuntuu pukkaavan

jyrkivirolainen.blogspot.com/2018/01/1130-toista-kierrosta-tuntuu-pukkaavan.html
19.1.2018 – Toimittajaraukat joutuvat puolustamaan Niinistöä sen kuin kerkiävät Paavon vyörytykseltä. Tulemme näkemään lennokkaan ilotulituksen ja sekoilevat toimittajat sekä ärsyyntyneen ja änkyttävän Niinistön. Väyrynen vain myhäilee ja tykittää taas… keskiviikkona, tammikuuta 24, 2018 · Jyrki Virolainen kirjoitti.

Mercedes-Benz E-sarja (W210) – Wikipedia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_E-sarja_(W210)

Mercedes-Benz W210 on Mercedes-Benz E-sarjan neljännen sukupolven malli, jota valmistettiin vuosina 1995–2003. Se korvasi edeltäneen W124-mallin, ja seuraajaksi tuli W211. W210-malli ei osoittautunut aivan yhtä kestäväksi kuin edeltäjänsä, sillä laadunvarmistuksesta tingittiin ja komponenttivalmistusta kilpailutettiin …

Ajonvakautusjärjestelmä | sivu 3 | MuroBBS
https://murobbs.muropaketti.com › Keskustelualueet › Autot ja muut moottoriajoneuvot
7.1.2011 – Tuon kyseisen väyrysen kanssa kävi kerran siten et talvella tuli ajettua n. 80 km/h nopeutta jostain kuorma-autosta tielle tippuneeseen lumipaakkuun joka sitten oli jäätynyt semmoseksi kunnon jääpatiksi tielle. Vänkärin puolelta meni etu ja takarengas vanteineen paskaksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi …

[PDF]Kahdeksan vuotta elämästäni – Janne Arola

jannearola.net/wp-content/uploads/2012/02/J-nappi-verkkoon.pdf
Rippijuhlissa heinäkuussa 2009 otettu valokuva osoittaa, että Nestori Väyrysellä ei ollut kaikki kunnossa. Kesän alussa … Kimmo Jouhki ja Nestori Väyrynen tapasivat säännöllisesti pitkin vuotta 2010. Nuorisokodissa …. Hanna asetti yhteiselle tulevaisuudelle ehdon: Nestorin oli jätettävä sekoilu ja huumeet. Se ei onnistunut …

Haun tulokset 1-50. 26.01.2018 13:35.

Tekaistu gallup. MTV3 vuonna 1994, Paavo Väyrynen kertoo 2011. Myös Harri Holkerin toiminnan 1988.

sunnuntai, elokuu 28th, 2011

Tekaistu gallup. MTV3 vuonna 1994, Paavo Väyrynen kertoo 2011. Myös Harri Holkerin toiminnan 1988.

LAINAUS PAAVO VÄYRYSEN BLOGI KOKONAAN.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81618-pitka-matka-mantyniemeen

”Pitkä matka Mäntyniemeen

28.8.2011 09:56 
 4 kommenttia

 28.8.2011
 
Helsingin Sanomat julkaisi eilen 27.8. ”Pitkä matka Mäntyniemeen” otsikoidun Unto Hämäläisen ansiokkaan arvion ensi vuoden presidentinvaaleista.
 
Kirjoituksessaan Hämäläinen käsitteli varsin laajasti minun poliittista uraani. Tämä osio antaa aiheen yhteen kommenttiin ja pariin täydentävään huomioon.
 
Hämäläisen kirjoituksen lähtökohtana oli Esko Ahon väite, jonka mukaan olisin keväällä 1977 kertonut, että ulkoministerinimitykseni yhteydessä Urho Kekkosen kanssa olisi puhuttu enemmästäkin: ”Kekkonen oli antanut selvästi ymmärtää, että hän halusi loikata presidenttiasiassa yhden sukupolven yli. Tästä lähtien Väyrysen pitäisi ryhtyä valmistautumaan suurempiin tehtäviin, Suomen seuraavaksi presidentiksi.” Tällaista en ole sanonut, enkä ole voinutkaan, koska tällaista ei puhuttu.
 
Lähdekritiikki olisi ollut tässä paikallaan.
 
Vuosien 1988 ja 1994 kampanjoitani Hämäläinen luonnehtii aivan oikein huimiksi. ”Kiveäkään ei jätetty kääntämättä, mutta häntä ei valittu”, hän kirjoittaa.
 
Näistä kaksista vaaleista olisi ollut aihetta kirjoittaa enemmänkin, mutta eihän määrämittaiseen kolumniin kaikki mahdu.
 
Vuoden 1988 presidentinvaalien lopputulos ratkesi jo kevään 1987 hallitusratkaisun yhteydessä. Kytkökset näiden kahden välillä olivat vahvat.
 
Mauno Koivisto ja SDP kaatoivat keskiryhmien ja Kokoomuksen sopimuksen keskinäisestä hallitusyhteistyöstä ehkä jopa ensi sijassa sen vuoksi, että voitiin turvata Mauno Koiviston uudelleenvalinta vuoden 1988 vaaleissa.
 
Keskiryhmien ja Kokoomuksen yhteistyö romutettiin, ja Holkeri varmisti Koiviston jatkokauden. Rehellisenä miehenä hän kertoi tästä jo ennen presidentinvaaleja.
 
Holkeri puolestaan valitutti vastoin oman puolueensa johdon tahtoa itsensä presidenttiehdokkaaksi jo marraskuussa 1986. Hallitusneuvottelujen yhteydessä hän uhkasi luopua ehdokkuudesta, jos puolue ei tukisi häntä. Tämä oli olennainen osa vuoden 1987 vallankaappausta.
 
Näissä oloissa oli unelmatulos, kun Koivistoa ei valittu suorassa kansanvaalissa, ja kun Keskusta voitti Kokoomuksen ja minä Holkerin. Samalla Keskusta palasi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen suurten puolueiden sarjaan, missä pysyimme aina viime kevään murskatappioon saakka.
 
Vuonna 1994 olin pääsemässä kovalla vaalityöllä toiselle kierrokselle, kuten ennakkoäänet osoittivat. Viime päivien mediapelillä minut pudotettiin jatkosta.
 
Ääniä ohjailtiin MTV:n julkaisemalla tekaistulla gallupilla, jonka mukaan olisin ollut kannatusluvuissa vasta neljäntenä Elisabeth Rehnin ja Raimo Ilaskiven jälkeen.
 
Lauantai-iltana MTV:n kymmenen uutisissa väitettiin, että olin tilannut Venäjältä nootin vaikuttaakseni presidentinvaaleihin. MTV sai jälkikäteen menettelystään Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen, mutta vaalin tulosta se ei muuksi muuttanut.
 
MTV:n uutisointi perustui saman aamun Helsingin Sanomissa julkaistuun pikku uutiseen. Unto Hämäläinen oli tuolloin politiikan toimituksen päällikkö. Hän on minulle kertonut, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka uutista tultaisiin käsittelemään illan TV-uutisissa.
 
Tähän asiaan saimme hieman lisävalaisua vuoden 2009 lopulla, kun vuonna 1994 Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut Juri Derjabin antoi Ylelle haastattelun, jossa tätäkin asiaa sivuttiin. Derjabin ihmetteli, että noottiuutista pantattiin Helsingin Sanomien toimituksessa useiden päivien ajan. Ajoitus oli osa mediapeliä.
 
Kampanjani oli Unto Hämäläisen kieltä käyttääkseni ”huima”, ja ilman mediapeliä se olisi todennäköisesti johtanut tulokseen.
 
Olisikohan Lasse Lehtisellä ollut sormensa tässä mediapelissä? Tätäköhän Elisabeth Rehn tarkoitti, kun hän Lehtisen presidenttiehdokkuutta TV-haastattelussa kommentoidessaan naurahtaen sanoi, että ”hän kyllä osaa kaikki, kaikki temput”?
 
Hämäläisen arvioon ensi vuoden vaalista pääosin yhdyn.
 
Kampanjani on hyvässä vauhdissa. Aion nousta taas kakkoseksi ja sitä tietä voittoon – kunhan nyt ensin pääsen oman puolueeni ehdokkaaksi.
 
Paavo Väyrynen”

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2011-06-28 klo 11:51.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Kokoomus: Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa.

maanantai, maaliskuu 29th, 2010

Kokoomus: Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa!

Lainaus Iltalehdestä.

Kanervan ja Tiuran lahjusepäilyt eivät ongelma kokoomukselle
Maanantai 29.3.2010 klo 18.55

Kokoomus ei pidä kahden kansanedustajansa lahjusten ottoon liittyviä selvityksiä ja poliisitutkintoja puolueen kannalta merkittävänä ongelmana. Asia ei ole ajankohtainen, koska Ilkka Kanervaan tai Marja Tiuraan kohdistuneet epäilyt eivät ole johtaneet rikossyytteisiin. Tampereen vaalipiiristä kansanedustajaksi valittua Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta Anna Tapion koulun säätiöön liittyvässä lahjusjutussa. Tiura on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Asia on menossa syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastossa. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen muistuttaa, että syyttömiä ei pidä tuomita, ennen kuin oikeus toisin päättää. – Suomalainen oikeusvaltio lähtee siitä, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Tiuran osalta asia on vielä syyteharkinnassa ja Kanervallakin vasta poliisin esitutkinnassa. Tujunen ei pidä asiaa kokoomuksen kannalta kovin merkittävänä, koska kumpikaan kansanedustaja ei ole puolueessa nyt niin merkittävissä tehtävissä, että mahdolliset oikeuskäsittelyt aiheuttaisivat ongelmia. Tujusen mukaan uusia vaalirahoitukseen tai muuhun rahankäyttöön liittyviä tapauksia ei ole tiedossa. Esimerkiksi Nova Groupin taloussotkut ovat kokoomuksen osalta selvitetty.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032911382816_uu.shtml

Kommentti.

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa! Näin se sitten varmaankin on,  mutta kova on uskomus syyttömyyteen, kun varapuheenjohtajaksi Tiura piti vielä uudelleen valita, arpa ratkaisi. Rötöstelystähän on puheenjohtaja Jyrki Kataisella kokemusta. kun hän aikoinaan väärensi kokouspöytäkirjan, jotta pääsi puoluekokousedustajakai. Kaveripoliisit jättivät asian tutkimatta, josta Katainen muuten kiitteli, kaikesta savolaisesta ystävällisyydestä, kun ilmoitti vaihtavansa vaalipiirin Helsinkiin tai Uudellemaalle. Päivärahat, keinotekoiiset, jäävät nyt saamatta. Kataisella oli nyt kuitenkin edes asunto Siilinjärvellä, eikä vain jalasmökki niinkuin Paavo Väyrysellä ja Lasse Lehtisellä. Lehtiselle keinottelu jäikin niin veriin, että ”väitöskirjaansa” varten nappasi apurahan Riihisäätiöltä. Apuraha oli tarkoitettu vähävaraiselle ammattiinopiskelijalle. Näin säätiön säännöissä luki.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2010-03-29 klo 21:19 Bundesliiga 2:n ottelua katsomaan kiiruhtaen.