Posts Tagged ‘päiväraha’

2018. Maaliskuu. Aamulehti: ”Korvauksia leikataan yli puolelta työttömistä. ” Ennakkotieto. 12 kommennttia.

keskiviikko, maaliskuu 28th, 2018

2018. Maaliskuu. Aamulehti: ”Korvauksia leikataan yli puolelta työttömistä. ” Ennakkotieto. 12 kommennttia.

Niinhän siinä sitten kävi, kuinka otaksuttiinkin käyvän. Aktiivimallista tuli leikkuri. Näin tietää kertoa Aamulehti kirjoituksessaan keskiviikkona 28.03.2018 paria päivää ennen kuin aktiivimallin ensimmäinen tarkastelujakso menee umpeen. Mattimyöhäiset työnhakijat vielä ehtisivät mukaan, mutta viiden päivän kurssilaiset eivät enää ehdi, jos kurssi ei ole alkanut viime viikolla. Ei kai sentään pitkänäperjantaina tai muina pääsiäisen päivinä koulutusta järjestetä.

Olin epäileväinen alusta lähtien työpaikkojen löytymiseen ja koulutusten järjestämiseen.

Lue Viikkosanomista juttu:
2018. Presidentti Niinistön naiivi usko työllisyyskurssien järjestämisen mahdollisuuksiin:

”Presidenttiehdokas Sauli Niinistö perusteli presidentti Sauli Niinistön hyväksymää ja allekirjoituksellaan vahvistamaa työttömien aktiivimallilakia Oulussa järjestetyssä presidenttiehdokkaiden tentissä. Tässä lopussa ote Verkkouutisten artikkelista.

Johdannoksi:
Karkea laskelma kurssien järjestämistarpeesta:
Aktiivimalliin kuuluvia työttömiä 270 000.

– joista 5000 löytää 18 tunnin työrupeaman
– joista 5000 omnnistuu yrityksen perustamisessa
– joista 10000 luopuu myös koulutusmahdollisuudesta ”vapaaehtoisesti”

JÄLJELLE JÄÄ 250 000 koulutettavaa (5 päivån koulutus).

Jos koulutus toteutetaan helmikuusaa, maaliskuussa ja huhtikuussa 2017, siis ensimmäisenä vaatimusjaksona, mahdollisia koulutuspäiviä on 60 arkipäivää ja 12 viikkoa.

Jokaiselle viikolle jää 20833 koulutettavaa. Jos koulutusta järjestetään 200 eri paikassa, niin tasaisesti jaettuna jokaiseen koulutuspaikkaan tulee 104 koulutettavaa koko viikoksi.

Tällaisesta koulutusrumbasta on siis selvittävä.

Koulutettaville kuuluu maksaa matkat koulutuspaikalle halvimman mahdollisen kulkuvälineen mukaan. Kaikkialla ei julkisia kulkuyhteyksiä edes ole. Oletetaan, että matkakustannukset olisivat 60 per henkilö (5 päivältä), yhteensä siis 15000000 (15 miljoonaa euroa).

Päiväraha 9 euroa/päivä ruokailuun 2250000 (2 miljoonaa 250 tuhatta).

200 kurssinvetäjää on jostakin löydettävä ja koulutusviikko maksaisi ehkä (taksoja tuntematta) 2000 euroa, tämä tekisi yhteensä 400000 euroa.

Tällaisen rumban toteutumiseen presidenttiehdokas Sauli Niinistö näyttää uskovan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 13.01.2017 11:41.”

http://viikkosanomat.fi/2018/01/13/presidentti-niiniston-naiivi-usko-tyollisyyskurssien-jarjestamisen-mahdollisuuksiin/

Jutussa on myös suora lainaus Niinistön suusta kuten esim.
”– Mutta: ellei sellaisia puutteita ole, jos ne poistetaan, niin silloin myös ne argumentit joita te esititte, poistuvat. Jos turvataan, että niihin aktiivitoimenpiteisiin on riittävästi resursseja, Niinistö totesi Haataiselle ja Kyllöselle.

– Olen kyllä sitä mieltä, että jokaiselle pitää olla se mahdollisuus.”

http://viikkosanomat.fi/2018/01/13/presidentti-niiniston-naiivi-usko-tyollisyyskurssien-jarjestamisen-mahdollisuuksiin/
—-

Palaan tähän Aamulehden ennakkotietokirjoitukseen valikoiden joitakin osia siitä ja sitten lopuksi lukijoiden kommentteja useissa osissa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 28.03.2018 12:24.

Päivämäärät korjattu torstaina 29.03.2018.
_____

Aamulehti. Työelämä. Keskiviikkona 28.03.2018:
Kelan ennakkotiedot paljastavat aktiivimallin todelliset vaikutukset – Korvauksia leikataan yli puolelta työttömistä

”Kelan ennakkotietojen mukaan työttömyysturvan saajista vajaa puolet eli 46 prosenttia on alkuvuoden aikana täyttänyt aktiivisuusehdon. Tämä tarkoittaa, että korvauksia leikataan 54 prosentilta eli yli puolelta työttömistä.”
UUTISET 28.03. 06.00 Päivitetty 07.07. Kati Kalliosaari. Aamulehti

”Kelan ennakkotietojen mukaan työttömyysturvan aktiivimalli on purrut lähes puoleen eli 46 prosenttiin työttömistä. He ovat täyttäneet aktiivisuusvelvoitteen ensimmäisellä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla, joka päättyy maaliskuun lopussa.

Vastaavasti aktiivisuusehto on jäänyt täyttymättä 54 prosentilta eli yli puolelta niistä 215 339 ihmisestä, jotka saavat Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Heidän työttömyysetuuttaan leikataan huhtikuun alusta lähtien.

Nämä luvut vastaavat Kelan 25. maaliskuuta mennessä kirjaamia aktiivisuustietoja, joten pieniä muutoksia saattaa vielä tulla.”

”Korvauksia leikataan.
Kela lähettää päätöksen niille työttömille, joiden aktiivisuusehto ei ole täyttynyt. Ensimmäiset kirjeet saapuvat heti pääsiäisen jälkeen.”

”Kelassa on varauduttu myös siihen, että toimeentulotuen tarve kasvaa, kun työttömyysetuuksia leikataan.”

Vasta toukokuussa.
Ansiosidonnaisella päivärahalla olevat saavat työttömyyskassaltaan postia vasta myöhemmin.”

”Toukokuun alussa saapuvassa maksupäätöksessä kerrotaan, että päivärahan määrää on leikattu. YTK:n verkkosivuilla jokainen voi käydä katsomassa oman aktiivisuuslaskurinsa, joka kertoo tilanteen.”

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kelan-ennakkotiedot-paljastavat-aktiivimallin-todelliset-vaikutukset-korvauksia-leikataan-yli-puolelta-tyottomista-200840293


Kommentit (56)

ITSE TÖISSÄ OLEVA
Ai aktivoitui? Eli tämä otanta on kokonaan sellaisista henkilöistä, jotka eivät ole viime vuonna olleet lainkaan töissä, TE-koulutuksissa eivätkä olleet keikkayrittäjiä? Eiköhän pitäisi puhua aktiivisena olleista eikä aktivoituneista. Ja tuskin ”aktiivisten” osuus työttömistä on isompi kuin ennen lakia. Saisiko siitä tilaston?
28.3.2018 | 11:17 |

PAAVO
Miksi ette haastattele henkilöitä jotka eivät ole täyttäneet noita ehtoja? Tämä on puolueellista ja manipuloivaa journalismia.
28.3.2018 | 11:05 |

NIMETÖN
Minun työllistyminen ei johdu aktiivimallista. Hain töitä samanlailla kuin ennenkin. Sattui vaan tulemaan vastaan se paikka johon minut valittiin
28.3.2018 | 11:02 |

NIMETÖN
Jos halutaan selvittää tämän lain ”aktivoinnin” vaikutuksia, selvitetään sitä muutosta mitä mahdollisesti on tapahtunut osa-aikaisesti ja satunnaisesti työskentelevien määrässä. Nythän uutisoidaan että tämä laki on aktivoinut lähes puolet – ja oletetaan, että ilman lakia nämä kaikki olisivat täysin työttömiä.
Kuitenkin jo ennen lakia suuri osa työttömistä oli osa-aikatyössä tai ainakin satunnaisissa 0-tuntisoppari-töissä. Heidät lasketaan tässä tämän lain ansiosta aktivoituneiksi. Valeuutinen, ihan väärin ja täyttä potaskaa ja suorastaan harhautusta!!!!
Jos työvoimapoliittisia koulutuksia ja työllistämistöihin varattuja rahoja ja sopimuksia on nyt lisätty, mahdollinen aktiivimallin vaikutus eli lisäaktivoituminen tältä puolelta johtuu pelkästään siitä. Ei tästä laista hitusen vertaa.
28.3.2018 | 10:54 |

KOKOPÄIVÄINEN TYÖNHAKIJA
Minua ei aktiivimallin leikkuri heilauta. Ilmaiseksi en töitä ala tekemään. Pätkätyöhön en mene muutaman euron takia. Tämän hallituksen pillin mukaan en ala tanssimaan.
Haen töitä, palkkatöitä, koko ajan. Jouduin muuttamaan tänne perhesyistä. Nyt jo 8kk ilman menestystä työnhakua. Tampere on ollut totaalinen pettymys minulle.
28.3.2018 | 10:48 |

NIMETÖN
Aktiivimalli on irvikuva työttömän aktivoitumisesta. Malli ei mitenkään ota huomioon ihmisen omaa, todellista yrittämistä ja aktiivisuutta työnhaun suhteen. Malli ei myöskään tunnista työttömien eri elämäntilanteita, joissa on todella oleellisia eroja.

Mallin puoltajat kehtaavat elvistellä sillä, että ”yhteiskunnanko pitäisi elättää kotona makaavia työttömiä?” Mitä vastaatte siihen, kun kerron että olen mukisematta maksanut veroni yli 40 vuotta tälle yhteiskunnalle, ja noita veroja on käytetty erilaisiin kohteisiin kuten lapsiin, koulutukseen, työttömiin, toimeentulotuen tarvitsijoihin… Nyt, kun itse olen työtön 60-vuotias, minulta leikataan ansaitsemastani työttömyyskorvauksesta surutta, enkä pysty asiaan yrityksistä huolimatta vaikuttamaan millään tavalla.

Tämäkö on kiitos siitä, että olen kantanut korteni kekoon? Tämäkö on oikein, mallia ylistävät hyväosaiset?
28.3.2018 | 10:46 |

NIMETÖN
Leikatkaa vain se kolme kymppiä kuussa. Saan sen keräämällä pulloja yhden viikonloppuyön ja samalla hyvää liikuntaa. En ala elämään siten että raportoin olenko aktiivinen valtiolle juoksemalla kaiken maailman pilipali tilaisuuksissa jotka eivät auta lainkaan. Varsinkin kun näen selvästi että hallituksella ei ole mitään hajua mikä on tulevaisuus ja kuinka sitä varten pitäisi luoda uusi perusta eikä siitäkään ole hajuakaan.
28.3.2018 | 10:42 |

NIMETÖN
”Kelan ennakkotietojen mukaan työttömyysturvan aktiivimalli on purrut lähes puoleen eli 46 prosenttiin työttömistä”

Voiko ikävämmin ja törkeämmin harhauttavaa uutisointia olla? Miettikään nyt vähän ja kantakaa vastuunne.
Tuosta 46%sta, joiden korvauksia ei leikattu
– ja joiden nyt uutisoidaan aktivoituneen tämän lain takia!!! – on varmaan lähes kaikki sellaisia, jotka ovat jo ennenkin ja laista riippumatta tehneet osa-aikatyötä ja hakeneet soviteltua korvausta. Tai tehneet 0-tuntisoppareilla satunnaisia töihin jo tähänkin asti. Kun lisätään lukemaan ne, jotka olisivat osallistuneet työvoimakoulutuksiin yms. toimenpiteisiin tästä laista huolimatta.

Todellinen lain vaikutus laissa kuvattuun aktivoitumiseen (joka ei siis sisällä suurinta osaa varsinaisesta työn hakemisesta vakituisiin tai määräaikaisiin töihin) lasketaan niin, että selvitetään tuo erotus, paljonko on tullut uusia silloin tällöin ansiotyötä tekeviä tai paljonko enemmän kuin ennen väkeä osallistuu työkkärin ”toimenpiteisiin”, eli työvoimapoliittisiin koulutuksiin tai erilaisiin työharjoitteluihin.

Lisäksi se, että yli puolelta nyt leikataan tukea, kertoo sen, että laki on täysin epäonnistunut. Suurin osa niistä joilta leikataan, ovat heikoimmassa asemassa työllistyminesä suhteen olevia henkilöitä. Työmarkkinatuen saajia, joilla on erilaisia vakavia esteitä työllistyä, joiden toimeentulo on ennestään heikkoa.
28.3.2018 | 10:41 |

LUNA
Oikeasti. olisitte tässä artikkelissa kertoneet myös sen, että kun KELA tutki moniko viime vuonna työttömänä olleista olisi viime vuoden aikana aktiivimallin ehdot täyttänyt, lukemat olivat käytännössä samat!! Iltalehti uutisoi siitä 7.3. Tässä uskottelette, että aktiivimalli olisi saanut aikaan jotain tavanomaisesta poikkeavaa aktiivisuutta, tosiasiassa aktiivisuus on samalla tasolla kuin viime vuonna, eli uutisointinen on harhaanjohtavaa ja valheellista. Aktiivimalli ei ole aktivoinut muuta kuin virkamiehiä.
28.3.2018 | 10:40 |

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kelan-ennakkotiedot-paljastavat-aktiivimallin-todelliset-vaikutukset-korvauksia-leikataan-yli-puolelta-tyottomista-200840293

Kommentit uusimmasta vanhimpaan.

Ensimmäiset kolme kommenttia klo 06:57 – 07:06.

NIMETÖN
Selvittäkääpä miten iso aktivoituneista työttömistä on saanut työpaikan.
28.3.2018 | 06:57 |

NAINEN 61V.
Täytän kohta 62v ja olen nyt puolen vuoden sijaisuudessa kasvatusalalla, jossa kesällä ei töitä ole. Minua siis tullaan rankaisemaan vaikka olen monin verroin täyttänyt aktiivisuusmallin ehdot tammi-toukokuulla. Lisäksi aprikoin pysynkö niin työkuntoisena kaikkine nivel ym vaivoineni, että voisin ottaa raskaita kehoa rasittavia töitä taas ensi talveksi vastaan?

Ja lisäksi minua rangaistaan joka vuosi kun olen ollut aktiivinen ottamaan vastaan erilaisia pätkätöitä, ammattiliiton viikon karenssilla, jolloin en saa mitään rahaa mistään. Koen suurta arvonalennusta kun silti minua rangaistaan vaikka olen tehnyt kaikenlaisia töitä huolimatta korkeakoulututkinnoistani. Epäkohtia siis molemmissa käytännöissä.
28.3.2018 | 06:58 |

NIMETÖN
Suomi ottaa edelleenkin miljardeja velkaa, jotta hyvätuloiset voivat kerskakuluttaa ja laittaa lapsilisät lasten osakesalkkuihin. Entä verhohelpotukset, yritystuet, maahanmuuttajien kotoutus ja Talvivaara. Kustannetaanko nekin velkarahalla, vai leikkauksilla, jotka otetaan köyhiltä ja vielä köyhemmiltä. Puhumattakaan Sotesta, joka nykymuodossaan tulee romuttamaan koko hyvinvointiyhteiskunnan.
28.3.2018 | 07:06 |

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kelan-ennakkotiedot-paljastavat-aktiivimallin-todelliset-vaikutukset-korvauksia-leikataan-yli-puolelta-tyottomista-200840293

Kokoomus: Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa.

maanantai, maaliskuu 29th, 2010

Kokoomus: Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa!

Lainaus Iltalehdestä.

Kanervan ja Tiuran lahjusepäilyt eivät ongelma kokoomukselle
Maanantai 29.3.2010 klo 18.55

Kokoomus ei pidä kahden kansanedustajansa lahjusten ottoon liittyviä selvityksiä ja poliisitutkintoja puolueen kannalta merkittävänä ongelmana. Asia ei ole ajankohtainen, koska Ilkka Kanervaan tai Marja Tiuraan kohdistuneet epäilyt eivät ole johtaneet rikossyytteisiin. Tampereen vaalipiiristä kansanedustajaksi valittua Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta Anna Tapion koulun säätiöön liittyvässä lahjusjutussa. Tiura on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Asia on menossa syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastossa. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen muistuttaa, että syyttömiä ei pidä tuomita, ennen kuin oikeus toisin päättää. – Suomalainen oikeusvaltio lähtee siitä, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Tiuran osalta asia on vielä syyteharkinnassa ja Kanervallakin vasta poliisin esitutkinnassa. Tujunen ei pidä asiaa kokoomuksen kannalta kovin merkittävänä, koska kumpikaan kansanedustaja ei ole puolueessa nyt niin merkittävissä tehtävissä, että mahdolliset oikeuskäsittelyt aiheuttaisivat ongelmia. Tujusen mukaan uusia vaalirahoitukseen tai muuhun rahankäyttöön liittyviä tapauksia ei ole tiedossa. Esimerkiksi Nova Groupin taloussotkut ovat kokoomuksen osalta selvitetty.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032911382816_uu.shtml

Kommentti.

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ei ole merkittävässä asemassa puolueessa! Näin se sitten varmaankin on,  mutta kova on uskomus syyttömyyteen, kun varapuheenjohtajaksi Tiura piti vielä uudelleen valita, arpa ratkaisi. Rötöstelystähän on puheenjohtaja Jyrki Kataisella kokemusta. kun hän aikoinaan väärensi kokouspöytäkirjan, jotta pääsi puoluekokousedustajakai. Kaveripoliisit jättivät asian tutkimatta, josta Katainen muuten kiitteli, kaikesta savolaisesta ystävällisyydestä, kun ilmoitti vaihtavansa vaalipiirin Helsinkiin tai Uudellemaalle. Päivärahat, keinotekoiiset, jäävät nyt saamatta. Kataisella oli nyt kuitenkin edes asunto Siilinjärvellä, eikä vain jalasmökki niinkuin Paavo Väyrysellä ja Lasse Lehtisellä. Lehtiselle keinottelu jäikin niin veriin, että ”väitöskirjaansa” varten nappasi apurahan Riihisäätiöltä. Apuraha oli tarkoitettu vähävaraiselle ammattiinopiskelijalle. Näin säätiön säännöissä luki.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2010-03-29 klo 21:19 Bundesliiga 2:n ottelua katsomaan kiiruhtaen.