Posts Tagged ‘rangaistus’

Harry Harkimon tiedonannon 1. versio. Väkivalta. Jokerit. Hartwall Areena, Harry Harkimo

perjantai, syyskuu 21st, 2012
Hyvät jääkiekon ystävät,
Puhuin tänään joukkueelle, mutta haluan sanoa saman asian myös julkisuuteen. En hyväksy sitä, mitä tapahtui 1. syyskuuta Jokereiden ja HIFK:n välisessä ottelussa. En sitä kielenkäyttöä, enkä sitä, millä tavalla pelaajat ovat käyttäytyneet. Toisen ihmisen vahingoittaminen on täysin vastenmielistä. Tämänkaltaiset asiat eivät ole se viesti, jonka Jokerit haluaa jääkiekkoyleisölle ja junioripelaajille lähettää. Olen ilmoittanut omalle joukkueellemme, että tulevaisuudessa tällaista ei tapahdu Jokereissa.
Poliisi tekee tapauksen tiimoilta omaa tutkintaansa, joka valmistuu aikanaan. Olemme saaneet SM-liigalta rangaistuksemme, joihin tyydymme täysin.
Jääkiekolla on nyt hyvä mahdollisuus puhdistaa tämän tyyppiset ylilyönnit kokonaan pois lajista. Jääkiekkopiirien yleinen kielenkäyttö on väärää, samoin tappelut ja väkivalta pitää saada pois kaukaloista. Kyseessä on peli, jossa hyväksytään taklaukset ja kovuus, mutta tällaiset väkivallanteot eivät lajiin kuulu.
Torstaina, kun kiekko putoaa jäähän, toivon ettei tällä liigakaudella nähdä mitään sellaista toimintaa, mitä nähtiin lauantaina 1. syyskuuta. Toivottavasti saamme nähtäväksemme hienon kauden, ja että pelit ratkaistaan urheilullisesti ja rehellisesti.
Sen tämä upea laji on ansainnut.
Harry Harkimo
Puheenjohtaja
Jokerit
Harry Harkimon tiedonannon 1. versio
Hyvät jääkiekon ystävät,
Puhuin tänään joukkueelle, mutta haluan sanoa saman asian myös julkisuuteen. En hyväksy sitä, mitä tapahtui 1. syyskuuta Jokereiden ja HIFK:n välisessä ottelussa. En sitä kielenkäyttöä, enkä sitä, millä tavalla pelaajat ovat käyttäytyneet. Toisen ihmisen vahingoittaminen on täysin vastenmielistä, nyrkeillä päähän lyöminen ilman hanskoja on sallittu vain, jos  lyöjällä ei ole vahingoittamistarkoitusta. Tämänkaltaiset asiat eivät ole se viesti, jonka Jokerit haluaa jääkiekkoyleisölle ja junioripelaajille lähettää. Olen ilmoittanut omalle joukkueellemme, että tulevaisuudessa  Jokereissa hyväksytään nyrkeillä päähän lyöminen  ilman hanskoja vain ilman vahingoittamistarkoitusta.
Poliisi tekee tapauksen tiimoilta omaa tutkintaansa, joka valmistuu aikanaan. Olemme saaneet SM-liigalta rangaistuksemme, joihin tyydymme täysin. Liigan määräämän ngaistuksen mitättömyys johtuu arvon annostani.
Jääkiekolla on nyt hyvä mahdollisuus puhdistaa tämän tyyppiset ylilyönnit kokonaan pois lajista. Jääkiekkopiirien yleinen kielenkäyttö on väärää, samoin tappelut ja väkivalta pitää saada pois kaukaloista lukuunottamatta tietenkin ilman hanskoja tapahtuvaa nyrkeillä lyöntiä, joilla ei ole vahingoittamistarkoitusta,. Kyseessä on peli, jossa hyväksytään taklaukset ja kovuus, mutta tällaiset väkivallanteot eivät lajiin kuulu.
Torstaina, kun kiekko putoaa jäähän, toivon ettei tällä liigakaudella nähdä mitään sellaista toimintaa, mitä nähtiin lauantaina 1. syyskuuta. Toivottavasti saamme nähtäväksemme hienon kauden, ja että pelit ratkaistaan urheilullisesti ja rehellisesti eikä lahjottujen aemansa ymmärtävien erotuomareiden toimesta.
Sen tämä upea laji on ansainnut.
Harry Harkimo
Puheenjohtaja, entinen omistaja
Jokerit
Nettisanomat on saanut käsiinsä Harry Harkimon alkuperäisen tiedotustekstin, jota sitten lyhennettiin Liigasta tulleiden toivomusten mukaisesti.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-09-21 20:06.

Harry Harkimon tiedonannon 1. versio

Hyvät jääkiekon ystävät,

Puhuin tänään joukkueelle, mutta haluan sanoa saman asian myös julkisuuteen. En hyväksy sitä, mitä tapahtui 1. syyskuuta Jokereiden ja HIFK:n välisessä ottelussa. En sitä kielenkäyttöä, enkä sitä, millä tavalla pelaajat ovat käyttäytyneet. Toisen ihmisen vahingoittaminen on täysin vastenmielistä, nyrkeillä päähän lyöminen ilman hanskoja on sallittu vain, jos  lyöjällä ei ole vahingoittamistarkoitusta. Tämänkaltaiset asiat eivät ole se viesti, jonka Jokerit haluaa jääkiekkoyleisölle ja junioripelaajille lähettää. Olen ilmoittanut omalle joukkueellemme, että tulevaisuudessa  Jokereissa hyväksytään nyrkeillä päähän lyöminen  ilman hanskoja vain ilman vahingoittamistarkoitusta.

Poliisi tekee tapauksen tiimoilta omaa tutkintaansa, joka valmistuu aikanaan. Olemme saaneet SM-liigalta rangaistuksemme, joihin tyydymme täysin. Liigan määräämän rangaistuksen mitättömyys johtuu arvon annostani.

Jääkiekolla on nyt hyvä mahdollisuus puhdistaa tämän tyyppiset ylilyönnit kokonaan pois lajista. Jääkiekkopiirien yleinen kielenkäyttö on väärää, samoin tappelut ja väkivalta pitää saada pois kaukaloista lukuunottamatta tietenkin ilman hanskoja tapahtuvaa nyrkeillä lyöntiä, joilla ei ole vahingoittamistarkoitusta,. Kyseessä on peli, jossa hyväksytään taklaukset ja kovuus, mutta tällaiset väkivallanteot eivät lajiin kuulu.

Torstaina, kun kiekko putoaa jäähän, toivon ettei tällä liigakaudella nähdä mitään sellaista toimintaa, mitä nähtiin lauantaina 1. syyskuuta. Toivottavasti saamme nähtäväksemme hienon kauden, ja että pelit ratkaistaan urheilullisesti ja rehellisesti eikä lahjottujen aemansa ymmärtävien erotuomareiden toimesta.

Sen tämä upea laji on ansainnut.

Harry Harkimo

Puheenjohtaja, entinen omistaja

Jokerit

Nettisanomat on saanut käsiinsä Harry Harkimon alkuperäisen tiedotustekstin, jota sitten lyhennettiin Liigasta tulleiden toivomusten mukaisesti.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-09-21 20:06.

Anne Holmlund: Poliisin peitetoimintarikoksista ei voi tehdä listaa. ”Mihin kaikkiin rikoksiin poliisi voisi peitetoiminnassaan ryhtyä?”

tiistai, marraskuu 16th, 2010

Sisäministeri Anne Holmlund: Poliisin peitetoimintarikoksista ei voi tehdä listaa. ”Mihin kaikkiin rikoksiin poliisi voisi peitetoiminnassaan ryhtyä?” jäi siis vaille vastausta.

Ei kai siinä mitään listaa tarvita. Laissa on jokaiselle rikokselle määritelty rangaistus. Kai sitä peitetoimintaa voisi rajata niin, ettei poliisi saa tehdä peitetoiminnan varjolla esim. sellaista rikosta, josta voi saada puoli vuotta vankeutta.

Jos tämä ei riitä, niin kohta kai ollaan sitten tapossa. Voisiko sieltä esim. rajata pois väkivaltarikokset kokonaan vai saako sitten syyllistyä lievään pahoinpitelyyn. Sisäministeri ei tietenkään mitään listaa kaipaa, mutta kyllä vaalikarja kaipaa.

Anne Holmlund ei ole tehtäviensä tasalla, kun ei halua mitenkään määritellä näitä peitetoimintarikoksia edes niistä seuraavan (tavallisten kansalaisten) rangaistusasteikon mukaan.

Mistä näitä ministereitä oikein tulee ja saavatko he seuraavissakin vaaleissa niin paljon kannatusta, että tulevat uudelleenvalituiksi? Puolen vuoden kuluttua sekin sitten nähdään. Toivottavasti poliisi ei ole syyllistynyt sitä ennen tappoon peitetoiminnan varjolla.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Tiistai 2010-11-16 klo 18:49.

Tähän lopuksi lainaus Iltalehden jutusta:

”Ase järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan

Brax vastasi, että peitetoiminnalla halutaan puuttua ennen muuta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Yksittäistapaukset rajautuvat nyt pois.

Kansanedustajat olivat etsineet hallituksen lakiesityksestä tietoa tarkempaa tietoa siitä, mihin kaikkiin rikoksiin poliisi voisi peitetoiminnassaan ryhtyä.

Sisäministeri Anne Holmlund (kok) vastasi, ettei sellaista listaa voi tehdä jo poliisin oman turvallisuudenkaan vuoksi.”

LAINAUS JA JUTTUKIN LOPPUI TÄHÄN KUOLEMATTOMAAN HOLMLUNDIN LAUSEESEEN.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010111612711274_uu.shtml

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti