Posts Tagged ‘Seitsemän Uutiset’

”¤#¤#¤#¤# , nyt pääministeri on seonnut lopullisesti. Harkitsee ruotsia takaisin pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin!”

keskiviikko, maaliskuu 22nd, 2017

”¤#¤#¤#¤# , nyt pääministeri on seonnut lopullisesti. Harkitsee ruotsia takaisin pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin!”

Tällaisen parahduksen päästin ilmoille, kun kuuuntelin MTV:n Seitsemän Uutisia tiistaina 21.03.2017 klo 19. kahvi meni väärään kurkkuun ja taisi läikyttyä pöydällekin. Mitään perusteluja en kiihdyksissäni noteerannut. Ajattelin ensin kirjoittaa, että nyt pääministeri Juha Sipilä on keksinyt Kiky-kakkosen, muttta kirjoittaminen jäi.

Paneuduin asiaan sitten 19:30 Ylen TV-Nytt-lähetykseen ja siellä ainakin puolet uutisajasta käytettiin asian vatkomiseen.

Ylen puoli yhdeksän uutiset mielestäni vaikeni häveliäästi koko asiasta.

Illalla oli sitten tämä Ylen syleily eduskuntapuolueille, tänään koko päivän Keskustan asioden esilletuomista ja kehumista, itsekehumista. Surkeaa touhua. Sipilä piti seitsemän minuutin puheen ja toi esille tukun hyviä asioita, sellaisia, joita hallitus on todellisuudessa kurittanut. Puhe oli aika kankea ja hermostunutkin, jotenkin poissaoleva. Palkkaa ansaitseva Erkka Railo sitä hiukan kritisoi mutta Jussi Lähde ei siitä mitään vikaa löytänyt,

Myöhemmin toimittaja Jan andersson tenttasi pääministeriä, toi hyvin esille asiat, mutta jätti tiukkuuden kotiin. Ehkä hän luotti, että onttous paljastuu. Kannattajathan eivät mitään huomaa.

Lopussa oli sitten kysymyksiä, joihin piti vastata yhdellä sanalla. Kysymykseen ”pitäisikö ruotsinkieli palauttaa pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin, Sipilä vastasi yhdellä sanalla: ”Ei”.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Keskiviikko 22.03.2017 06:51.