Jatkoa edellisestä blogikirjoituksesta. Sama uutinen kommentteineen Uudesta Suomesta tiistaina 28.09.2020:
LAINAUS
”
Suomen hallitus tukee Altian yhdistymistä norjalaisyhtiöön: Koskenkorvan tuotannon volyymit tulevat nousemaan
Suomen hallitus tukee Altian yhdistymistä norjalaisyhtiö Arcukseen. Altian Suomen-tehtaat jatkavat toimintaansa, sanoo ministeri Tytti Tuppurainen.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa suunnitelmaa, jossa alkoholijuomavalmistaja Altia on yhdistymässä norjalaiseen Arcus-yhtiöön. Tällä hetkellä valtio omistaa Vaken kautta noin 36 prosenttia Altiasta.
”Olen tyytyväinen siihen, että yhdistyvä yhtiö on suomalainen ja sen kotipaikka on Helsinki. Lisäksi yhtiön osake listataan ainoastaan Helsingin pörssissä ja yhtiön toimitusjohtaja tulee olemaan suomalainen”, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen tiedotteessa.
Suomen valtio tulee jatkossa olemaan yhtiön toiseksi suurin omistaja arviolta 19,4 prosentin omistuksella. Arcuksen pääomistajasta norjalaisesta Canicasta tulee suurin omistaja arviolta 22,4 prosentin omistuksella. Uuden yhtiön omistuksesta tulee arviolta 11,6 prosenttia olemaan Altian vajaalla 20 000 yksityissijoittajalla.
Hallituksen puheenjohtaja tulee olemaan Arcuksen nykyinen hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja Altian nykyinen puheenjohtaja.
”Tämä on tasapainoinen kahden yhdenvertaisen yhtiön yhdistyminen. Yhdistyneessä yhtiössä suomalaisella vastuullisella tuotannolla ja raaka-aineilla on keskeinen osa. Altian molemmat tuotantolaitokset, Rajamäen alkoholijuomatehdas ja Koskenkorvan tislaamo, jatkavat”, Tuppurainen sanoo.
Koskenkorvan tuotannon volyymit tulevat lisäksi nousemaan tislaamon tuottaessa jatkossa viljaviinaa myös Arcuksen tuotteisiin, hallitus arvioi. Tämä vahvistaa kotimaisen viljan kysyntää.
Mielenkiintoista, haluampa nähdä sen sopimusehdon joka edellyttää pörssissä noteeratun yhtiön toimitusjohtajan olevan suomalainen kansallisuudeltaan?
Vai riittääkö ehkä kaksoiskansalaisuus tai joku suomalaiseksi laskettava esi-isä hieman kuten inkeriläisten kanssa.
Vaikea ymmärtää miten typerä ministeri voi olla päästäessään tälläisen sammakon suustaan.
Vai voisiko olla, että hän ihan oikeasti kuvittelee puhuvansa totta?
Ja liian vaikeata oli selvästi toimittajallekin asian ymmärtäminen.
Vai voisiko olla, että hän ihan oikeasti kuvittelee puhuvansa totta?”
Vastauksena kysymykseenne: Tuskin hän itse kuvittelee, mutta kuvittelee, että löytyy niitä hölmöjä, jotka uskovat. Tosin voi kyseessä olla pelkkä rituaaliin kuuluva fraasikin.
Oikea suomalainen alkaa auttamaan afrikkaa ja suomalaiset maksaa, koska onhan nyt afrikalle annettava kehitysapua, lahjonta-apua, korruptio-apua ja monenlaista apua, kun oikein suomalainen komissaari haluaa jakaa verovaroja afrikkaan.
Olisihan sitä oikea populistinatsirasisti, jos ajattelee ensin suomalaisten etuja.
Toivoa kuitenkin sopii, että toisin käy.
Mutta Suomen Turusta kun käy aina välistä Tulevan Hallituksenkin tuuli, niin Wärtsilä-Aker kuvio vain toistuu.
Tuhansien Ministeriöiden ja Järvien Suomi se aina vaan Valloittaa ensin Amerikan markkinat!
Waikka todellinen Amerikan markkinoiden valloitus, alkaa aina ensin Ruotsista, siellä sikäläistä Markkinataloutta opettelemalla.
Ja Amerikan valloitus pelkästään sikäläisiä hyödykkeitä ostamalla?
Kapitalisti kun tietää, kuinka Lehmä lypsetään paremmin.
Kaikki mikä tulee ulkomailta on niin ihanaa.
Olisi vain pitänyt olla kiinalainen ostaja, niin vielä parempi kun saa samalla tukea köyhää kehitysmaata.
Asialla ei olisi niin suurta merkitystä, jos uudella ulkolaisella omistajalla olisi tarvetta laajentaa omaa tuotantoaan täällä sen sijaan että jättäisivät vain raaka ainetuotannon suomalaisen yhtiön osalle.
Lähes poikkeuksetta kuitenkin käy niin että suomalainen hankittu yritys jää pelkäsi raaka aineen tuottajasksi ja kaikki jalostetummat tuotteet ja tuotekehitys tehdään omistajan kotimassa.
Ajatellaanpas vaikka Yaraa ja Soklia minkä kokoomuspohjainen hallitus lahjoitti pilkkahinnalla vailla velvollisuuksia Yaralle.
Kannattaisi yrittää muistaa minkälaiset hähämiehet sitäkin ”kauppaa” ja valtionyhtiön paloitusta ja hajoitusta olivat järjestelemässä.
Se sana kansallinen on se laukaiseva tekijä trollitoimistolle. Jos se sana esiintyy niin on ehdoitta ja poikkeuksetta äärioikeistolainen göbbel, benito ja arabian sheikki.
Tiedättekin kuka johtaa sosiaalidemokraattien nettiesiintymistä ja laatua täällä.