Posts Tagged ‘vääryys’

Minä, Kafka ja xxxxxxx, xxxxx, asianajaja

perjantai, marraskuu 5th, 2010

Minä, Kafka ja xxxxxxx

Kaikessa rauhassa kahvikupin ääressä päivällä soi puhelin ja poliisi Martin tahtoisi minut uudelleen kuulusteluun. Ihmettelin mitä nyt on tapahtunut ja hän kertoi, että viimeksi hän ei kysellyt sivujen sisällöstä.

Ihmettelin asiaa, koska olin poistanut kaiken oikeuden määräämän aineiston sivuiltani, jossa olin loukannut asianajan kunniaa. Asianajaja xxxxxx xxxxxxx, Asianajotoimistoxxxxxx  xxxxxxx Ky, oli aikoinaan tehnyt tutkintapyynnön kun olin käyttänyt hänen laskutuksestaan ”tekaistu”-nimitystä.ja oikeus oli todennut sen kunniaa loukkaavan ja määrännyt maksamaan kärsimyksestä korvausta ja poistamaan kaiken aineiston, jossa mainittiin xxxxxxx tai hänen toimistonsa nimi välittämättä siitä oliko sisältö loukkaavaa vai ei. Myös neutraalit xxxxxxx itsensä lähettämät ilmoituksetkin täytyi poistaa!

Näin tietenkin sitten teinkin, mutta xxxxxxx ei ollut tyytyväinen ja houkutteli kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön väittämään, että aineistoa ei ollut poistettu. Vouti ilmoitti ryhtyvänsä toimenpiteisiin sivujen, eli koko Nettisanomien sulkemiseksi. Lähetin hänen esimiehelleen kirjeen ja pyysin häntä valvomaan Kivistön toimintaa. Lehti jäikin sitten nettiin, tosin puolentoista vuoden pätkältä torsona ja leikeltynä.

Seuraavaksi asianajaja sitten kääntyi poliisin puoleen ja väitti aina vain, ettei sivuja ole poistettu. Olin Martinin kuulusteltavana ja vastasin kaikkiin hänen kysymyksiinsä ja kuulustelusta tehtiin pöytäkirja. Kysymykset koskivat sivujen poistamista ja kerroin poistaneeni ne. En tiedä paljonko esitutkinnasta saa kertoa sen ollessa käynnissä, mutta kuvittelen, että omista asioistaan saa kertoa. Kuulustelu tapahtui joskus keväällä puoli vuotta sitten ja luulin, että asia tuli osaltani selvitetyksi.

Ei ilmeisesti sitten tullut kun taas pitäisi mennä vastaamaan kysymyksiin. Nyt sisältöä koskeviin. Nikottelin puhelimessa hetken aikaa, miten voin vastata sisältöä koskeviin kysymyksiin, kun mitään sisältöä ei ole enää olemassa. Kerroin, että kuukausilippuni voimassaolo lakkaa 7. päivä sunnuntaina, enkä viitsisi heti ostaa uutta, muutaman päivän aina lykkään uuden ostoa, jos mitään tähdellistä menoa ei ole. Kysyin sitten, onko nyt sitten uusi esitutkinta käynnissä, siis onko xxxxxxx tehnyt uuden kunnianloukkaustutkintapyynnön, Edellisellä kerralla minulle ei ainakaan selvinnyt, että minun pitäisi vastata joidenkin uusien kirjoitusten sisältöön. Ilmoitin tietenkin, että tulen paikalle, jos se tarpeellista on, mutta haluan ottaa mukaani oikeusavustajani. Mitään uutta kunnianloukkaustutkintapyyntöä ei ole tehty. Lisäksi kävi ilmi, että poliisin tiedossa on se, että ulosottomies (Kivistö) on ilmoittanut, että sivut on poistettu.

Sovimme, että palataan asiaan maanantaina, kun olen selvittänyt oikeusavustajan aikataulun. Oikeusaputoimistosta vastattiin, että oikeusavustajani tulee töihin vasta joulukuussa. Sovimme myös, että odotan ennen kuin rupean taas asiaa jollekin toiselle selostamaan. Soitin Martinille ja kysyin voiko asia odottaa joulukuuhun. Martin haluaisi päästä jutusta eroon aikaisemmin ja lupasi puhua asiasta tutkinnanjohtajan kanssa ja soittaa maanantaina miten asiassa edetään.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai-iltana päivän puhelinkeskustelun vielä hyvin muistaen 2010-11-05 klo 21:34. Taitaa tulla Bundesliigaa Eurosport2:lla!