Posts Tagged ‘vasemmistoliitto’

Vasemmistoliitto leikkausten takuumies vai panttivanki?

tiistai, joulukuu 3rd, 2013

Vasemmistoliitto on perustellut hallituksessa pysymistään, että siellä saadaan jotakin aikaan.
Kyllä saadaan. Nyt esimerkiksi 300 miljoonan euron leikkaus vanhusten hoidon määrärahoihin.
Voi vain kysyä olisiko leikkaus ollut suurempi, jos ei oltaisi hallituksessa.
Voisi kysyä olisiko se ollut pienempi, jos hallituksessa ei oltaisi. Olisiko Sdp:n kantti kestänyt tällaistakaan leikkausta, jos siinä ei olisi ollut vasemmistoliitto mukana?
Tähänhän hei saada ainakaan nyt vastausta. Ehkä samanlaisesta tilanteesta myöhemmin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2013-12-03 klo 18:42 bussissa uimareussun jälkeen ja Ilta-Sanomien uimahallikuvan tunnistaneena Peurungan halliksi vielä silloin kun hallisssa oli ikkunat, siis pari vuotta sitten.
Painovirheet korjattu 203-12-05 22:50.

Islannin ilmavalvonta Natoon liittymisen harjoitus kansan mielipiteestä välittämättä?

tiistai, lokakuu 30th, 2012

Islannin ilmavalvonta Natoon liittymisen harjoitus kansan mielipiteestä välittämättä?

Viikkosanomat julkaisee Reserviläisliiton tiedotteen sellaisenaan.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2012-10-30 12;20.

TIEDOTE 

Enemmistö vastustaa Islannin ilmavalvontaa
Tiedote. Julkaistu: 30.10.2012 klo 08:00 – Reserviläisliitto tiedottaa

http://www.epressi.com/tiedote/avustukset-ja-vapaaehtoistyo/enemmisto-vastustaa-islannin-ilmavalvontaa

Vain viidennes suomalaisista kannattaa osallistumista Islannin ilmavalvontaan. Lähes puolet suhtautuu valvontaoperaation kielteisesti ja peräti 36 prosenttia ei osaa ottaa siihen kantaa. Tämä selvisi Reserviläisliiton 18.-24.10. teettämästä tutkimuksesta, jonka teki Innolink Research Oy.

Tutkimuksella kartoitettiin suomalaisten suhtautumista ilmavoimien mahdolliseen osallistumiseen Islannin ilmatilan valvontaan. Suomi valvoisi yhdessä Ruotsin kanssa Nato-maa Islannin ilmatilaa keväällä 2014. Tutkimuksen tiedot kerättiin Internet-paneelin kautta ja siinä oli mukana tuhat 18-70 -vuotiasta suomalaista.

Ilmavalvontaa vastustavat eniten naiset, joista vain 15 prosenttia lähettäisi Hornetit Islantiin. Miehistä osallistumista kannattaa 29 prosenttia. Operaation perusteet ovat selvästi jääneet monille suomalaisille epäselviksi, sillä 29 prosenttia miehistä ja peräti 46 prosenttia naisista ei osaa ottaa siihen kantaa.
Reserviläisliitto vastustaa

Kriittisyys on vielä suurempaa reserviläisten keskuudessa. Reserviläisliiton 23.-28.10. tehdyssä jäsenkyselyssä 59 prosenttia suhtautui ilmavalvontaan kielteisesti. Vain kolmannes reserviläisistä lähettäisi Hornetit Islantiin. Reserviläiset osaavat ottaa asiaan selvästi muita suomalaisia paremmin kantaa, sillä vain kahdeksan prosenttia ei ilmaissut kyselyssä näkemystään. Jäsenkyselyyn vastasi 2.795 liiton jäsentä.

Kyselyn tuloksiin nojautuen Reserviläisliitto vastustaa osallistumista Islannin ilmavalvontaan. Vantaalla 27.10. asiaa pohtinut liiton hallitus suuntaisi puolustusvoimien pienenevät resurssit ensisijaisesti kotimaan puolustukseen. Eniten Reserviläisliitto kantaa huolta reservin kertausharjoituksista, joiden määrää on säästösyistä leikattu rajusti

Kuluvana vuonna kertausharjoituksiin osallistuu runsaat 3.500 reserviläistä, joka on murto-osa todellisesta tarpeesta. Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 350.000 henkilöä, joista yli 96 prosenttia on vasta valmiutta kohotettaessa palvelukseen kutsuttavia reserviläisiä. Vielä viime vuonna kertaamassa kävi lähes 30.000 reserviläistä. Ilman kertausharjoituksia reservin osaaminen rapautuu ja puolustuskyky laskee.
Reserviläisliitto – Suomen suurin maanpuolustusjärjestö

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 354 paikallista jäsenyhdistystä ja 18 maakunnallista piiriä. Henkilöjäseniä liitolla on yli 36.000, joista valtaosa on asepalveluksen suorittaneita henkilöitä.

Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Päätoimintamuotoja ovat ammunta, urheilu ja liikunta, maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ, veteraanituki ja erilainen koulutus. Reserviläisiitto on jäsenenä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK), jonka vapaaehtoiskouluttajista lähes puolet on Reserviläisliiton jäseniä.

Reserviläisliiton puheenjohtajana toimii kuljetusyrittäjä Markku Pakkanen Kouvolasta. Lisätietoja osoitteesta www.reservilaisliitto.fi.

TIEDOTE LOPPUU

 

Suomalainen vaalilaki – Troijan betonihevonen.

torstai, helmikuu 24th, 2011

Suomalainen vaalilaki – Troijan betonihevonen.

Surullista kerrottavaa: Nykyiset eduskuntapuolueet, Sdp:tä ja Vasemmistoliittoa lukuunottamatta, ehkä myös RKP:tä, aikovat vaalilainuudistuksen ja oikeudenmukaisuuden nimissä betonoida valtansa, siis tuomalla lakiin muutokset, jotka todellisuudessa ovat kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisia suomalaisia, kansaa kohtaan ja niitä puolueita kohtaaan joilla ei ole edustusta eduskunnassa, vielä. Eikä tule olemaankaan todennäköisesti koskaan, jos laki hyväksytään.

Valtamediat eivät oikein kunnolla tartu aiheeseen, mutta selostavat sentään jotenkin asiaa.

Helsingin Sanomissa tänään torstaina 2011-02-24:

LAINAUS

”Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat kritisoineet äänikynnystä. Heidän mukaansa se hankaloittaa liiaksi uusien poliittisten liikkeiden nousua eduskuntaan. Samalla perusteella lakia vastustaa aikoinaan liberaalin kansanpuolueen listoilta eduskuntaan noussut [Tuulikki] Ukkola.”

”Viime vuosikymmeninä Ukkolan lisäksi  vihreät. kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset olisivat jääneet ilman kansanedustajapaikkoja eri vaaleissa, mikäli äänikynnys olisi ollut käytössä.”

”Hallituksen esityksen mukaan kynnyksen tarkoitus on estää puoluekentän pirstaloituminen.”

LAINAUS LOPPUU, lihavointi Viikkosanomien.

 Tänään Helsingin Sanomat kertoo nykyisten eduskuntapuolueiden vaalilain uudistuksen kannattamisesta tai vastustamisesta puolueittain seuraavaa (osittain lyhennetty):

LAINAUS.
”Puolesta ja vastaan eri syistä”
”Keskustalle vaalilain uudistamisessa on tärkeää vaalipiirien rajojen säilyminen nykyisellään. Tämä hyödyttää vahvan piiriorganisaation rakentanutta puoluetta.”

”Kokoomuksella, kuten muillakin suurilla puolueilla, on lähinnä hävittävää vaaliuudistuksessa. Korkea äänikynnys pitäisi mahdolliset pienemmät kilpailijat loitommalla.”

”SDP haluaisi yhdistää vaalipiirejä. Tämä olisi ase lähinnä taistelussa keskustaa vastaan.”

”Vasemmistoliitto ei kannata minkäänlaista valtakunnallista äänikynnystä.”

”Vihreät surevat yhä silloisen puheenjohtajan Tarja Cronbergin jäämistä rannalle 2007 vaaleissa, vaikka hän sai Pohjois-Karjalan vaalipiirissä yli yhdeksän prosenttia.”

”RKP on taistellut kynsin hampain  mahdollisimman matalan äänikynnyksen puolesta. Ajoi vaalipiirikohtaista kynnystä, jolla paikat puolueen ydinalueilla  oli turvattu iäksi.”

”Kristillisdemokraatit kannattavat  kahden prosentin äänikynnystä , mutta kolmekin käy.”

”Perussuomalaiset ovat  hallituksen ajaman uudistuksen takana. Esitetty järjestelmä  olisi antanut viime vaaleissa peräti kolme lisäpaikkaa.”

LAINAUS LOPPUU.

Kommentti.

Viittaan aikaisempiin kirjoituksiin, joihin linkit.

Tähän nyt voisi lisätä kirjoituksen sinisilmäisyys esim. kokoomuksen osalta. Ikäänkuin on uskottu, että kokoomus hyvän hyvyyttään ajaa betonointia.

Vihreät on sitten oma lukunsa. Heidän haikailemansa tulokseen päädyttäisiin myös ilman äänikynnystä.

Vaalilaki kaatuu kuitenkin seuraavassa eduskunnassa. Siitä pitävät huolen Perussuomalaiset. Vaalivoiton jälkeen ei kannatakaan pitää kiinni tavoitteista saada lisää paikkoja. Suuri puoluehan häviää tässä uudistuksessa! Ellei nyt sitten vallan betonihevonen kuitenkin houkuta!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-02-24 klo 13:31.


Liite.

Pitkä pääkirjoitus. Vaalilaki.

Arkistokuva 2008.
DSCI0119d20080424brax450

Kuva: ”Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr” ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24.
__

Tänään on torstai 11, maaliskuuta 2010.

Pitkä pääkirjoitus.

Aluksi motto aikaisemmasta kun sain langattoman yhteyden toimimaan.

Pääkirjoitus 19.06.2003.
Pertti Manninen, nettisanomat.com.

”Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto.”
Georg Henrik Wright. Ajatus ja julistus. 1955.

Tämä ylevä lause siivittäköön seuraavan tekstin.

Satunnaisesti mieleen tulevia otsikoita.

 Vaalilaki.

 Oikeusministeri Tuija Brax, tuo häikäilemätön  sananselittäjä, sanoi jonkun lehden, HS (?), mukaan, että ”tässä uudessa vaalilaissa yksikään ääni ei mene hukkaan”.

Kysymys on siitä vääristymästä ja sen korjaamisesta, kun esimerkkinä ollut Pohjois-Karjalan vaalipiiri on niin pieni, että vihreiden  äänet eivät riittäneet yhteenkään paikkaan ja äänet menivät hukkaan. Tätä korvaaman on tarkoitus muuttaa vaalilakia niin, että äänet olisivat menneet yhteiseen kassaan, ja monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen esim. Helsingin vihreille tässä esimerkissä. Sdp vastustaa uudistusta ja ehdottaa pienten vaalipiirien suurentamista ja suurten pienentämistä, jolloin eduskuntapaikan saaminen tulisi tasapuolisemmaksi ja mitään lain muutosta, muuta, ei tarvittaisi.

Oikeusministeri Brax unohtaa, tarkoituksellisesti tietenkin sen, että aina ääniä menee hukkaan jos riittävää kannatusta ei ole. Hänen esittämässään järjestelmässä ääniä vasta menisikin hukkaan, kun muutosvaatimuksena on 3:n prosentin äänikynnys ja myös vaaliliittojen kieltäminen, jottei vaan kukaan uusi yrittäjä esim. senioripuolue, piraattipuolue, haistakaa paska koko valtiovalta puolue, puhumattakaan pienistä kommunistipuolueista vahingossakaan pääsisi eduskuntaan.

Esimerkkinä, jos esim. 3 uutta ryhmää, ajatellaan, että vanhat tuon kynnyksen ylittäisivät, saisivat kukin 2 % äänistä, siis 6 prosenttia äänistä, jotain noin 150 000 ääntä menisi hukkaan. Jos vaalijärjestelmä olisi oikea 6 %:lla pitäisi saada 6 % paikoista, kahdesta sadasta siis  12!

Kirkkaalla naamalla Brax ajaa tällaista mallia ja kehtaa lisäksi esittää, että kun nämä ressukat eivät saaneet 3 % äänistä, niin jos saisivat kuitenkin 2 %, tämä korvattaisiin rahalla, siis rahalla!

Ei kansalaiset ole niin tyhmiä kuin Brax luulee, Brax tekikin työtä jonkunlaisena juoksulikkana isojen härskipuolueiden, kepun ja kokoomuksen suojeluksessa, koska tällaisten uudistusten perimmäinen tarkoitus on betonoida kansanvalta ja eduskunta nykyisille ryhmille, siis suorittaa jonkinlainen hiljainen vallankaappaus, tavoitteena pitkällä tähtäimellä on lennättää myös kielivähemmistö ulos eduskunnasta.

Media on mennyt lankaan kun se laskee, että isot puolueet menettäisivät ja keskikokoiset hyötyisivät, ei tämä ole kuin laskennallista todellisuutta, laskuissa on unohdettu uusien yrittäjien hukkaan menneet äänet, jolloin todellisuudessa isot eivät mitään menettäisi.

Varsinkaan valtaa eivät menetettäisi, samat koaliitiot syntyisivät joka tapauksessa, on nyt niitä paikkoja yksi tai kaksi vähemmän. Tämä on jätetty huomioimatta näissä laskelmissa,  valtahan se on jota tavoitellaan.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat hyväksyneet uudet ehdotukset ja kannattaneet niitä. Nämä Sanoma News Oy:n lehdet oivat häikäilemättömissä pääkirjoituksissaan unohtaneet aivan kuin yhteisen salaliiton tuloksena edellä mainitut asiat. Pääkirjoituksissa, joissa ikään kuin selostetaan tätä uutta oikeudenmukaisuutta, on unohdettu äänikynnyksen vaikutus ja vaaliliittojen kieltämisen vaikutus vaalitulokseen,

Jotenkin omituisesti vähätellään sdp:n  esittämää vaalipiirijakoa, joka poistaisi tämän Pohjois-Karjala-tragedian ja -trauman.

Onneksi eilen Iltalehti, Almamedian lehti paljasti pääkirjoituksessaan aika tarkkaan mistä on kysymys: Lehden mukaan isot eivät oikeasti edes halua muutosta. Braxille on annettu Mission impossible, jota tämä sähköisen äänestyksen sekoilijaministeri käyttää hyväkseen esiintyessään jonkinlaisena oikeuden enkelinä. Aika kyllä riisuu siivet ja lopulta höyhenetkin, kyllä Brax tulee kynityksi maan rakoon, kunhan tämä huijaus lopulta paljastuu.

Tähän väliin netistä joitakin linkkejä, parin vuoden takaisia, uusimpia löytyy Viikkosanomat-blogista.

Ei edes linkki vaan koko kirjoitus:

Torstai 2008-04-24

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen ”oikeusministeri” meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

Tähän oli sitten seuraavassa numerossa korjaus, että on esitetty myös vaalipiirikohtaista äänikynnystä. Näistä ei nyt kyllä ole ollut mitään puhetta Helsingin Sanomissa tai Ilta-Sanomissa, lukuvarauksin, siis ei ainakaan pääkirjoituksissa.  Ne on tietenkin jätetty tarkoituksella pois, koska niiden pohtiminen paljastaisi juuri koko uudistuksen epädemokraattisuuden. Sanomissa osataan. Voi kai sanoa, että tällainen on päätoimittaja Janne Virkkusen viimeinen palvelus lukijoilleen, tiedon pimittäminen loppuun saakka, sillä tavalla. Netti kuitenkin kertoo tästä härskiydestä, jotenkin vielä luotetaan siihen, että emävalheet menevät läpi kansalaisilta. Voi olla että menevätkin, mutta häpeällistä on kuitenkin käyttää valta-asemaansa väärin ja jättää kirjoittamatta ja selostamatta asiaa kaikilta puolilta.

Jos sitten kansalaiset hyväksyvät asian niin mikäs siinä. Tiedonvälitys on toiminut.

Tähän lopuksi uudelleen Wrightin lause:
”Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto.”
Georg Henrik Wright. Ajatus ja julistus. 1955.

Muistakin piti kertoa, mutta rupesi kylmäämään, takki on heitettävä niskaan ja pipo päähän, joten ehkä tämä asia tuli jotenkin käsiteltyä.

Eskon baarissa, jossa poikkeuksellisesti on joku asiaohjelmakanava päällä, puhutaan AKT:n lakosta, EK:n määräyksistä ja niin edelleen, musiikki ei soi, tartun Ilta-Sanomiin,  Bisquit, ja eiliseen Aftonbladetiin joka tänään oli tullut tilauksesta R:lle, täytyy tsekata mitä naapurissa tapahtuu.

Klo on nyt 13:40 torstaina 2010-03-11.

Pertti Manninen. Nettisanomat pääkirjoitus.

Linkkeja nyt illalla torstaina 2010-03-11 klo 23;43.

http://viikkosanomat.fi/2010/01/13/hopina-jatkuu-hallitus-on-kiinnostunut-netissa-aanestamisen-kehittamisesta/

http://viikkosanomat.fi/2010/03/06/suomi-ja-afganistan-vaaleja-siirretaan-samassa-veneessa-ollaan/

 

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

http://www.nettisanomat.com/2008/04/24/etusivu.htm

 –

Lauantai 2008-04-26 Muut lehdet. Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Ville Hänninen. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.

Äänikynnys uhkaa demokratiaa.

http://www.nettisanomat.com/2008/04/26/etusivu.htm

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

HUOM. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!