Posts Tagged ‘Vattenfall’

2020. Marraskuu. Mistä kansalaiset muistavat Keskisuomalaisen äyrikuninkaan Matti Hällin?

maanantai, marraskuu 16th, 2020

2020. Marraskuu. Mistä kansalaiset muistavat Keskisuomalaisen äyrikuninkaan Matti Hällin?

Lainaus Keskisuomalaisen verouutisesta ja siihen liittyvistä lukijoiden kommenteista!

LAINAUS

Matti Hällin mukaan tulovirta on seurausta onnistuneesta yrittämisestä. Häll on ollut ajan hermolla tietotekniikan kehityksessä vuosikymmenet. RISTO AALTO

Keijo Lehto, Jorma Rahkonen, Ilkka Hartio

Jyväskyläläisen pörssiyhtiö Admicomin huima pörssitaival näkyi viime vuonna Keski-Suomen suurimpien veronmaksajien listalla.

Maakunnan seitsemästä suurimmasta veronmaksajasta peräti viisi on kuitannut isot pääomatulot. Kaikki he työskentelevät tai ovat työskennelleet Admicomissa.

Admicom myy itse kehittämäänsä toiminnanohjausjärjestelmää yrityksille, joiden toimialana on talotekniikka, rakentaminen tai teollisuus. Yrityksen lokakuun alun tietojen mukaan Admicom työllistää 172 henkilöä, mikä oli 39 enemmän kuin vuosi sitten. Valtaosa yrityksen henkilöstöstä työskentelee Jyväskylässä.

1 Matti Häll, 6 546 279

Matti Häll vei ohjelmistoyhtiö Admicomin pörssiin helmikuussa 2018. Admicom on ollut pörssiraketti, jonka osakkeen hinta on yli kymmenkertaistunut pörssitaipaleen aikana. Häll on erityisesti tänä vuonna vähentänyt omistustaan Admicomissa, mutta on edelleen yhtiön suurin omistaja 30,7 prosentin osuudella.

Jyväskylä on saanut lukuisia  miljonäärejä pörssiyhtiö Admicomin työntekijöistä, jotka ovat myyneet edullisesti ostamansa osakkeet hyvällä voitolla. RISTO AALTO

LAINAUS LOPPUU

Ja sitten lukijoiden kaikki kommentit (16.11.2020)

LAiNAUS

Kaikki6

Kirjoittajan tiedot
Hällä väliä. Jotkut saa enemmän täppiä, toisille siunaantuu jytkymmästi kurjuutta.
Onneksi veroja ja maksuja reippaammin peritään, kun työttömien jonot kasvaa ja leipäjonojen tarve lisääntyy.

Ilmoita asiattomia kommentteja

Kirjoittajan tiedot
Eikös tämä viitekuvassa poseeraava ajanut moottoveneensä 27.5m rannan puolelle plaaniin, joku vuosi sitten.
Merkillinen tapa parkkeerata miljonääreillä.

Ilmoita asiattomia kommentteja

Kirjoittajan tiedot
reply Vastaus käyttäjälle AlienAted
No, joo… sattuuhan sitä paremmallekin väelle. Sitä nukahtaa ruoriin ja käsi tyrkkää kaasukahvan täysille niin pitkälle ”mänöö” kuivalle maallekin, jos suunta sinnepäin. Avomerellä voisi loppuu polttoaine ennen kuin…Oliha sitten tuo paatinrähjäraato vielä Pirkkalan vahinkokeskuksessa myynnissä – hyvään hintaan. Menikö etiäpäin – en tiedä!

Ilmoita asiattomia kommentteja

Kirjoittajan tiedot
reply Vastaus käyttäjälle T-i-e-t-ä-j-ä
Tais kaasu hirtää kiinni ja aiheutti tämän ikävän onnettomuuden. Tuskin kumminkaan liittyy veronmaķsuun millään tavalla. Turha on provosoida!

Ilmoita asiattomia kommentteja

Kirjoittajan tiedot
reply Vastaus käyttäjälle Doctor veritatis
”Turha on provosoida!”
Ei tietenkään. Muistan elävästi kuinka ajoimme kerran -80 luvulla Rautalammilta Myhinperälle peräprutkuveneellä onnistuneesti.
Vene oli hienosti aamulla laiturin kupeessa kiinni, mutta kumpikaan kuskeista ei muistanut kuka sitä navigoi, lämmitimme saunan ja päättelimme että taxikuski varmaan.
Ei tullut rapuja sillä kertaa.

Ilmoita asiattomia kommentteja
LAINAUS LOPPUU
Vaikeahan se on täältä kaukaa arvata mitä rahoja ja minkä maan rahoja tuossa pyörii, mutta voitothan on kotiutettu ja verot maksettu.
Liinoksestahan kaikki alkoi eikä varmaan Admicomiin vielä pääty.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Kirkkonummella maanantaina 16.11.2029 07:23 pari viikkoa myöhässä!
+
 Nettisanomat

 

Liinos ei tuonut pikavoittoja.

Jyväskyläläisen ohjelmistotalo Liinoksen kurssi putosi toisena noteerauspäivänä listautumismyynnin lähtöhintaan. Liinos ei tuonut pikavoittoja nopean kaupan sijoittajille. Näin on käynyt lähes kaikille pienyrityksille, jotka ovat hiljan tulleet Helsingin pörssilistoille.

Sijoittajien amatöörimäisyyttä ja tietämättömyyttä kuvaa hyvin, etteivät kaikki tiedä, mikä ero on osakeannilla ja osakemyynnillä. Osakeannisssa raha tulee yhtiölle ja myynnissä osakkeen myyjälle.

Liinoskin keskittyi listautumisessaan pääomistajan osakkeiden myyntiin ja myyjä saikin hyvän potin itselleen omaan käyttöön. Uutta pääomaa itse yhtiöön tuli vain vähän.

nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm


Muualta:

Arsenal 
tietopuhallettiin

Merita luisui
 ruotsalaisille, siniristi haalistuu

MeritaNordbanken selkeyttää konserni-rakennettaan

Mitä Pehkonen oikein sanoi?


Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä.

TALOUHISTORIAA VIIME VUOSITUHANNELTA!
Sivulla oli myös artikkelit:

Sotkeeko Vattenfall Keski-Suomen sähkökauppakuviot?

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettusen ajama Jyväskylän Energian tämänkertainen häivyttämissuunnitelma sai mutkan matkaansa.
Jyväskylän Energian ja Fortum Oy:n yhteinen tarjous maakunnallisen energiayhtiön, Keski-Suomen Valo Oy:n ostamiseksi jäänee toiseksi, koska Ruotsin valtion omistama Vattenfall teki rutkasti paremman tarjouksen Keski-Suomen Valo Oy:stä. Vattenfallin tarjous on noin 1100 miljoonaa (1,1 miljardia), kun taas Jyväskylän Energian ja Fortumin yhteisen tarjouksen hinnaksi jää noin 860-935 miljoonaa osakemäärästä riippuen.

Vattenfallin tarjous näyttää selvemmältä ja yksinkertaisemmalta, josta myyjät tietävät ostajan. Jyväskylän energian ja Fortum Oy:n tarjous näyttää enemmän alkukuviolta, jossa Jyväskylän Energian mukanaolo on rahastuksenluonteista ja loppukuvio johtaisi Fortumin koko Keski-Suomen energian omistajaksi.

Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen pelaaminen tuntuu aika oudolta näissä kuvioissa. Kyllä kai kaupungin omistaman Jyväskylän energian myynnistä pitäisi päättää jotenkin demokraattisesti niin, että päättäjät ja asukkaat tietäisivät erilaisten kuvioiden todelliset tarkoitusperät.

nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm

Lue myös:

Energiapeli: Jyväskylän Energia myynnissä.
Kettunen: ”Tällä kertaa en epäonnistu.”
 torstaina lokakuun 7. päivänä 1999

”taiteilua telineillä”

JA


 ”asfalttikukka”

”Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta.”
Runoilija Risto Rasa Tv:ssä Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1999.

JA

Juha Kankkunen sijoittajana

”Halusin laittaa kaiken ylimääräisen säästöön, mutta järkevästi, koska toivoin sijoitusteni tuottavan. Urani lopetettuani aion muuttaa takaisin Suomeen, joten haluan kerätä pesämunaa eläkepäiviä varten.”

”Muiden sijoittajien tapaan suosin tietenkin Nokiaa ja Raisiota, koska ne ovat hyviä pörssivetureita. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut myös muista yhtiöistä. Vaikka sijoitankin suomalaisiin yhttiöihin, niiden kamsainvälistymisen myötä pamostukseni kohdistuvat samalla eri puolille maailmaa.”

”Haluan pitää valtaosan sijoituksistani varmoissa kohteissa. tähän saakkka olen ollut saamaani tuottoon tyytyväinen, kokonaisuutena jopa iloisesti yllättynyt.”

Juha Kankkunen Marianne Lindin haastattelussa Conventum Rahastoyhtiön Tuotto-asiakaslehdessä lokakuussa 1999



”vauhdin hurmaa”

 

”Ne ihmiset, jotka osaavat jatkuvasti kehittää itselleen uusia lähes mahdottomilta näyttäviä haasteita, ovat onnellisia.”
Ilkka Tuomi Tekniikka&Talous-lehdessä

Nettisanomat

 

Kattilasta.

perjantai, maaliskuu 26th, 2010

Kattilasta.

Jyväskylän uuden voimalaitoksen kattila kiehuu. Tänään niin etu- kuin jälkiviisaatkin porisevat. Pannukakku siitä näyttää tulevan-

Kaipunginjohtaja Markku Andersson täyttää huomenna 60 vuotta ja on lähtenyt meteliä karkuun tavoittamattomiin.

Keski-Suomem Valon myyntirahat, kaupunkiin liitetyn maalaiskunnan rahat, on hupelotu viime vuonna kaupungin yleisiin menoihin. Maalaiskunnan lukiot Palokassa ja Vaajakoskella lakkautettiin ja muutenkin kouluja lopetettiin. Osa rahoista oli tarkoitettu käytettäväksi juuri näihin kouluihin, muualle menivät. Kyseessä ei ollut vähäinen potti, muistini mukaan 40 miljoonaa euroa. Voiko se pitää paikkaansa? Sehän olisi melkein nyt tämän kattilan hinta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2010-03-25 klo 18:31.

Lainattu: Jorma Väkiparta: Jyväskylän Energia vaakalaudalla

sunnuntai, maaliskuu 7th, 2010

Lainattu: Jorma Väkiparta: Jyväskylän Energia vaakalaudalla. Keskisuomalainen. Mielipide. Lauantaina 2010-03-06

”Satavuotias Jyväskylän Energia (JE) oli 2000-luvun alussa kehitetty rakentamis- ja tuotantokeskeisestä kaupungin sähkölaitoksesta asiakas- ja markkinakeskeiseksi energiakonserniksi. Asiakkaiden palvelu hoidettiin paikallisesti, mutta suuruuden ekonomiaa tarvittavissa toiminnoissa oli liittouduttu Keski-Suomen muiden energiayhtiöiden kanssa ja tuotannossa yhteistyökumppanina oli Fortum. Toiminta-ajatuksena oli ”Elämänlaatua Sinulle” eli ensisijaisesti jyväskyläläisille asiakasomistajille edullisesti ja laadukkaasti.

Seuraajani reivasi suunnan takaisin tuotantokeskeisyyteen. Suureksi asiaksi nostettiin uuden turvevoimalaitoksen rakentaminen Keljonlahteen ja irtautuminen tuotantokumppanista Fortumista. Fortumin saama tuotto yhteistyöstä oli murto-osa siitä, mitä JE tuloutti Jyväskylän kaupungille, mutta se herätti kateutta.

Jyväskylän edellinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ei keksinyt kaupungintalouden pelastamiseen muuta keinoa kuin JE:n myynnin ja erotutti myyntiä vastustaneen hallituksen ja toimitusjohtajan. Uusi hallitus kuitenkin huomasi, ettei lypsävää lehmää kannata myydä ja sai uuden kaupunginjohtaja Markku Anderssonin uskomaan sen.

JE:n hallituksen puheenjohtajan Timo Fredriksonin mukaan aikaisemman hallituksen aikana JE:n kehittäminen oli näpertelyä. Päävoimalaitoksessa Rauhalahdessa oli 2000-luvun alussa investoitu puun lisäkäyttöön siten, että sen osuus olisi voitu nostaa puoleen polttoaineen käytöstä. Seuraavaksi oli suunnitelmissa savukaasupesurilla lisätä kaukolämmön tuotantoa, jotta öljyn käytöstä olisi päästy lähes eroon.

Aikanaan olisi energian tarpeen lisäännyttyä rakennettu toinen vastapainevoimalaitosyksikkö Rauhalahti II. Keljonlahti oli hyvä pitää varalta tulevaisuuden voimalaitospaikkana ja valttikorttina, ettei hyvä renki, mutta vaarallinen isäntä Fortum olisi päässyt sanelemaan yhteistyön ehtoja.

Näpertelyllä Fredrikson lienee tarkoittanut kahta JE:n tuotekehitysprojektia: tiedonsiirto sähköverkossa (datasähkö) ja vetytalous. Edellisestä olisi voinut syntyä miljardiliikevaihto, sillä JE:llä oli yhdessä kumppanin Soneran kanssa ko. tekniikasta yksinoikeus Pohjolaan ja Venäjälle. Kun tekniikkaa ei saatu luotettavasti pelaamaan, hanke keskeytettiin. Tuotekehityshankkeisiin käytettiin vuosittain vain parikymmentätuhatta euroa.

Vetyprojektissa seurattiin tutkimuksia vedyn käyttömahdollisuuksista tulevaisuuden energiaratkaisuissa. Käyttö on vielä kaukana mutta voi mullistaa nykyisen keskitetyn energiantuotannon. Ensimmäinen sovellutus on polttokennon käyttö sähköajoneuvoissa. Yleensäkin vasta nyt näytetään tiedostavan, että sähköautot ovat tulossa ja niiden sähkön toimitus on energiayhtiöille uusi business.

Toimitusjohtaja Juha Lappalaisen ja hallituksen puheenjohtaja Timo Fredriksonin kaudella ei ole näperrelty. Tuotantolaitosinvestointeihin ja vesilaitoskauppoihin on mennyt yli 500 miljoonaa euroa. Tämän rahoittaminen vajaan 100 miljoonan euron liikevaihdolla tuotteiden kohtuuhinnoittelulla on ”mission impossible” ja ensimmäiseksi toimitusjohtaja sai lähteä.

Toivottavasti Timo Fredrikson ymmärtää vastuunsa ja jättää paikkansa seuraavassa yhtiökokouksessa henkilölle, joka pystyy puheenjohtajan roolissa pelastamaan sen, mitä pelastettavissa on. Muuten on vaara, että pelastajaksi tulee Fortum tai Vattenfall. Kuuluuko Jyväskylän Energia sarjaan: ”Miten tuhotaan jyväskyläläiset yritykset?”

JORMA VÄKIPARTA
Jyväskylän Energian johtaja 1977-2002

Lainattu: Jorma Väkiparta: Jyväskylän Energia vaakalaudalla. Keskisuomalainen. Mielipide. Lauantaina 2010-03-06

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-energia-vaakalaudalla/539284


Kommentti.

Seikkaikusta lipesi hyvän sään aikana Osuuskauppa Keskimaa ja siinä lienee vielä mukana bulvaanien kautta Keskisuomalainen-konserni.

Sinänsä energian myyminen on kannattavaa bisnestä, mutta jos kustannukset riistäytyvät käsistä, niin maksumiehet eli asukkaat nousevat kapinaan ja se on sitten menoa vaikka suomalaiset ovat tunnetusti kilttejä ja unohtavia päättäjien töppäilyille. Sama meno jatkuu vuodesta toiseen ja kaikenlainen rakentamis- ja kaavoitusbisneksen juoksupoikien ja -tyttöjen hillitön meno vain yltyy.

Kymmenen vuotta sitten vauhdissa oli kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, nyt kaupunginjohtaja Markku Andersson. Hiukan maistiaisia Kettusesta, Andersson-linkit sitten myöhemmin!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina 2010-03-07 klo 06:32.

Lue myös! Esim.

KSP-kaappaus. Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappaushistoria 1998.

http://www.nettisanomat.com/2000/02/24/etusivukspkaappaus.htm

Jyväskylä-Paviljonki: ”Riskit sosialisoitu – voitot yksityistetty!”

http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915jyvaskylapaviljonki.htm

Energiapeli: Kettunen vauhdissa: Jyväskylän Energia myynnissä.”Tällä kertaa en epäonnistu.”

http://www.nettisanomat.com/1999/10/07/n9910kettunen.htm