Posts Tagged ‘Venäjä’

2020. Lokakuu. Ydinaseneuvottelu Helsingissä. Uutista täydennetään. YLE.

sunnuntai, lokakuu 4th, 2020

Ylen sivuilta sunnuntaina 04.10.2020:

LAINAUS

Tass: Venäjä ja USA neuvottelevat Helsingissä huomenna ydinaseiden rajoittamisesta

Neuvottelujen aiheena on virallisesti strateginen tasapaino.

Ulkomaat

(Juuri nyt. YLE.fi.logo)

 

Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat strategisesta tasapainosta Helsingissä huomenna maanantaina, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.(siirryt toiseen palveluun)

Venäjän ulkoministeriö vahvistaa uutistoimistolle, että konsultaatioita käydään 5. lokakuuta Helsingissä.

Maiden välillä voimassa oleva, ydinaseita rajoittava niin sanottu Uusi Start -sopimus päättyy helmikuussa. Maat ovat käyneet neuvotteluja uudesta sopimuksesta, mutta ne eivät ole edenneet.

Yhdysvallat on asettanut sopimukselle ehtoja, joita Venäjä ei ole valmis hyväksymään.

Uutista täydennetään.

Lähteet: TASS, REUTERS

LAiNAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 04.20.2020 18:22.

Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta.

perjantai, elokuu 30th, 2019

Presidenteillä eri käsitys. Niinistön mukaan amerikkalaiset eivät tule sijoittamaan keskimatkan ohjuksia Eurooppaan, Putin ei ollut tietoinen tällaisesta lupauksesta.

Elokuun 2019
vierailun yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kysyttiin myös keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan, siis Venäjän rajoille rajoittuvaan Eurooppaan. nyt kun rajoittamista koskeva sopimus ei ole enää voimassa.

Presidentti Sauli Niinistö: ”Ymmärtääkseni amerikkalaiset ovat itse sanoneet, etteivät tule niitä sijoittamaan Eurooppaan.

Presidentti Vladimir Putin:
”En ole toki kuullut siitä, että amerikkalaiset lupasivat olla sijoittamatta keskimatkan ohjuksia Eurooppaan. Jos niin on, niin hyvä juttu.”

Lähde:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006211977.html

Täällä on myös video tätä asiaa koskevasta lehdistötilaisuuden osasta ja tekstiäkin enemmän.

Ylen uutiset näyttivät myös tämän kohdan ja myös sellainenkin lause niistä jäi korvaan, jossa Putin ei halunnut havahtua siihen, että näitä ohjuksia yks kaks olisi Venäjän ympärillä, jotenkin näin.

MTV:n uutisissa ei ollut tästä asiasta mitään.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 30.08.2019 matkalla Suomessa, Laukaassa.

Välähdys Kultarannasta. Kuvassa presidentti Sauli Niinistö toivottaa hyvää matkaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresille Moskovaan jalkapallon MM-otteluun presidentti Vladimir Putinin aitioon.

tiistai, kesäkuu 19th, 2018

Välähdys Kultarannasta. Kuvassa presidentti Sauli Niinistö toivottaa hyvää matkaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresille Moskovaan jalkapallon MM-otteluun presidentti Vladimir Putinin aitioon.

Screenshot 2018-06-19 at 05.45.22

Yle kertoi aamulla maanantaina 18.06.2018, että YK:n pääsihteeri Antonio Guterres osallistuu iltapäivällä presidentti Sauli Niinistön järjestämille Kultaranta-päiville käytyään ensin Helsingissä järjestettävässä rauhankokouksessa, jossa on mukana ex-presidentti Tarja Halonen, siis ex-tasavallan presidentti ja nykyisin myös arvonimeltään presidentti.

Ylen kertoman mukaan Kultarannan jälkeen Guterres käy Ruotsissa ja sitten menee Venäjälle katsomaan Portugalin ottelua jalkapallon MM-kisoihin.

Suomen palloliiton entinen puhenjohtaja ja nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei Nato-kiireiltään ehdi seuraamaan jalkapalloa ainakaan paikanpäälle, jolloin väkisin olisi törmännyt Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

Lohdutukseksi hän kuitenkin toivottaa YK:n pääsihteerille hyvää matkaa MM-kisoihin, onhan hän nyt täällä Kultarannassa isäntä ja noudattaa protokollaa ja hyviä tapoja.

Kuva on kaapattu Ylen lähetyksestä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 19.06.2018 06:07.

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

sunnuntai, heinäkuu 30th, 2017

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

Maasudun tulevaisuus-lehti jukaisee nykyään ulkoministeri Timo Soinin vieraskolumneja. Hyvä näin, kun ”omassa lehdessä” niitä ei julkaista. Onhan entinen perussuomalainen sinisestä tulevaisuudesta uneksiva.

Soini aloittaa kolumninsa ”Kesä ja kärpäset” näin:

”Loma tuli tänäkin vuonna. Ulkoministerin puhelin on tosin aina päällä. Mutta nyt on aikaa myös ladata akkuja ja olla läheisten kanssa.

Rautavesi rentouttaa kummasti. Kesätapahtumissa on kiva tavata ihmisiä. Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.

Kuninkuusravit ovat tänä vuonna kotikonnuilla Espoossa. Siitä tulee hienoa.

En ole enää puolueen puheenjohtaja. Olen sininen rivimies niin kuin joku toimittaja keksi kolumninsa kesän tuoksinassa otsikoida. Hyvä määritelmä.

Vastuu puolueesta on poistunut. Huoli maailmasta edelleen välillä valvottaa. Syytöksiä tulee edestä ja takaa. Hieno ravivertaus hillotolpasta on tahallisella väärinymmärtämisellä pilattu.

Joku muu sen kuitenkin sanoi: Soini on suositumpi kuin koskaan. Hommani hoidan ja nähtävästi se on arvioitu hyväksi.”

Sitten jatkoa:

”Asetin vaalikauden alussa viisi hallitusohjelmaan pohjautuvaa painopistettä toiminnalleni ulkoministerinä.

Prioriteetit ovat Itämeren alueen turvallisuuden ja talouden vahvistaminen, Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen, arktisen politiikan tehostaminen, transatlanttisten suhteiden vahvistaminen ja Suomen rauhanvälitysprofiilin vahvistaminen. Lähes kaikki toiminta, matkat, kokousosallistumiset, puheet ja kirjoitukset peilataan näiden painopisteiden kautta.”

Painopisteisiin ei kuulu naapurimaan Venäjän suhteiden ylläpitäminen. Onneksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö yrittää niitä ylläpitää.

Loppu onkin sitten itsensä kehumista. Ihan lopuksi:

”Nimitin juuri uudeksi rauhanvälityksen erityisedustajakseni Jutta Urpilaisen. Näissä hommissa ei kannata puoluepolitikoida. Kun ollaan Suomen – tai oikeastaan koko maailman asialla.”

Maaseudun tulevaisuus perjantaina 28.07.2017.

Koko juttu on osoitteesssa:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/kes%C3%A4-ja-k%C3%A4rp%C3%A4set-1.199564

Tähän loppuun linkki Nettisanomissa julkaistuun kuvaan kannattajakorttien keräämisestä ja kommenttiin galluppien surullisuudesta, siis siitä, ettei olematonta voi mitata.

Timo Soini kerää kannattajakortteja

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Sunnuntai 30.07.2017 10:09.

Screenshot 2017-07-30 at 11.02.12

2014. Sanomakonsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi.

tiistai, huhtikuu 1st, 2014

Huhtikuu 01.04.2014. Sanomakonsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi.

Sanomakonserni on maailman ja Euroopan kiristyneen tilanteen johdosta päättänyt, että se kaikissa nettijulkaisuissaan (2013 yli miljoona kävijää) liputtaa Suomen Natoon liittymisen puolesta. Sanomakonserni katsoo erityisesti Venäjän presidentti Vladimir Putinin toiminnan olleen Krimin miehityksessä vaaraksi Suomen turvallisuudelle. Liittoutuminen Natoon suojaisi Suomea naapurimaan tulevilta toimilta Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Tiedote luettavissa osoitteessa www.sanomakonserni.fi.