Posts Tagged ‘virkamies’

Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen: Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan kansanedustajaksi.

tiistai, toukokuu 15th, 2018

Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen: Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan kansanedustajaksi.

Huhtikuun lopulla, kun Paavo Väyrynen ilmoitti palaavansa Europarlamentista Eduskuntaan, eduskunnassa oli yksi täysjärkinen virkamies: hallintojohtaja Pertti Rauhio. Hän sanoi yksiselitteisesti, että Väyrysellä on oikeus palata eduskuntaan. Esim Pohjalaisessa 26.04.2018 oli asiasta seuraavaa:

”–Lainsäädännössä on erillinen kohtansa juuri toiminnasta EU:n parlamentissa tai eduskunnassa. Juuri työjärjestyksen 77 pykälän ensimmäinen lause sanoo, että Euroopan parlamentin jäseneksi valitun edustajan tulee ilmoittaa puhemiehelle, hoitaako hän edustajantointaan vai toimiiko hän jäsenenä Euroopan parlamentissa, Rauhio toteaa.

Näin Väyrynen voisi puhemiehelle ilmoittamalla tulla eduskuntaan, koska hänet on sinne vaaleissa 2015 valittu.”

Tämä artikkelissa: Kärnä harkitsee Väyrysen valtakirjan riitauttamista – Väyrysellä on eduskunnan hallintojohtajan mukaan oikeus palata.”

https://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/k%C3%A4rn%C3%A4-harkitsee-v%C3%A4yrysen-valtakirjan-riitauttamista-v%C3%A4yrysell%C3%A4-on-eduskunnan-hallintojohtajan-mukaan-oikeus-palata-1.2607108


Sensijaan eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola ja apulaispääsihteeri Timo Tuovinen rupesivat venkoilemaan ja haaskaamaan samalla yhteiskunnan rahoja turhuuksiin ”ymmärtämällä” edustaja Mikko Kärnän venkoilua.

Näin HS:ssä 26.4.2018:
”Tilanne on sillä tavalla juridisesti haastava, että tämä on ensimmäinen kerta, kun EU-parlamentaarikko haluaa palata kesken kauden eduskuntaan. Ei ole ihan selkeää, onko lainsäätäjä tarkoittanut, että se olisi mahdollista”, sanoo eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola.”

”Koska edustaja Kärnäkin on nostanut tämän esiin, niin haluamme tehdä asiasta perusteellisen selvityksen”, Paavola sanoo.

HÄNEN mukaansa tulkittavaksi nousee nyt perustuslain 28. pykälä, joka säätelee kansanedustajan edustajantoimen hoitamisen keskeytymistä siksi ajaksi, kun edustaja toimii EU-parlamentissa.

”Asiaa selvittää eduskunnan virkamieskunta. Tarvittaessa käännymme valtiosääntöasiantuntijoiden puoleen”, Paavola kertoo.”

Helsingin Sanomat 26.4.2018.
Väyrysen paluu eduskuntaan vaatii pohdintaa perustuslain tulkinnasta – ”Tilanne on juridisesti haastava”, sanoo eduskunnan pääsihteeri
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005657503.html

Apulaispääsihteerin lausunnoista kertoi ILtalehti 26.4.2018 seuraavasti:
”Eduskunnan apulaispääsihteeri Timo Tuovinen myöntää Iltalehdelle, että Väyrysen tapaus aiheuttaa perustuslaillista pohdintaa eduskunnassa.

– Ollaan uuden tilanteen edessä. Ihan vastaavaa ei ole aikaisemmin ollut, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan eduskunnan työjärjestyksessä otetaan kantaa menettelytapoihin vaalien jälkeen. Työjärjestyksen mukaan Euroopan parlamenttiin valitun kansanedustajan on ilmoitettava eduskunnan puhemiehelle, kumpaa tointa hän ryhtyy hoitamaan.

– Työjärjestyksessä ei ole otettu kantaa tähän paluuseen, Tuovinen sanoo.”

Jos ja kun Väyryselle myönnetään ero Euroopan parlamentista, alkaa Tuovisen mukaan perustuslain 28 pykälän tulkinta. Pykälän mukaan edustajatoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä.

– Kysymys kuuluu, että mikä merkitys sillä on, että Väyrynen palaa kesken Euroopan parlamentin toimikauden. Onko sillä vaikutusta hänen asemaansa kansanedustajana?

– Käsitykseni mukaan perustuslain kyseisestä pykälästä on erilaisia kantoja. Eli kyllä tätä täytyy oikeasti miettiä ennen kuin ollaan kesäkuun 10. päivän tienoilla. Ei tämä (tilanne) ole varmasti niin selvää kenellekään. Töitä tämä teettää, Tuovinen sanoo.”

JA LOPUKSI TUOVINEN VIELÄ HERTTAISESTI:
”Toisaalta vaihtoehtoja on vain kaksi.
– Kansanedustajia on 200 eikä yhtään enempää. Kansanedustajana on joko edustaja Väyrynen tai edustaja Kärnä. Jompikumpi heistä istuu täällä kesäkuun puolenvälin tienoilla.”

Iltalehti 26.4.2018.
Paavo Väyrysen paluu aiheuttaa harmaita hiuksia eduskunnassa – apulaispääsihteeri: ”Kansanedustajana on joko Väyrynen tai Kärnä”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804262200905147_pi.shtml?_ga=2.113014215.271772415.1526240333-1573485669.1515843978


Sinänsä kunnioitettavaa, että ollaan avoimia, mutta kai joskus voisi pitää mölyt mahassaan, jottei tarvitsisi päästellä kaiken maailman sammakoita.

Nythän asia on sitten tutkittu ja kolmea viikkoa myöhemmin pääsihteeri Paavolakin on tullut vakuuttuneeksi selvitysten jälkeen samaan lopputulokseen kuin hallintojohtaja Rauhio heti kättelyssä:
”Eduskunnan pääsihteeri vahvistaa – Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan: ”Asia on sillä sipuli”.

– Nyt kun Väyrynen palaa hoitamaan kansanedustajan tehtävää, niin meiltä lähtee ilmoitus oikeusministeriöön, joka sitten kirjelmöi Euroopan parlamenttiin, joka toteaa, että Väyrynen on ottanut hoitaakseen kansanedustajan tehtävän.

Paavolan mukaan eduskunnan kuulemat asiantuntijat ovat asiassa yksimielisiä: Väyrysellä on oikeus palata hoitamaan edustajantointaan.

– En tiedä, mitä edustaja Kärnä aikoo tehdä, mutta ajattelin keskustella vielä hänen kanssaan, Paavola sanoo.

Kärnä on vedonnut asiassa eduskunnan työjärjestykseen. Paavolan mukaan eduskunnan työjärjestys ei voi ohittaa perustuslakia, joka suojaa kansanedustajan – ei varaedustajan – tehtävää.

- Perustuslaissa sanotaan selkeästi, että edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä. Mielestäni asia on sillä sipuli, Paavola sanoo.

– Emme ole löytäneet prosessuaalista keinoa, jolla hän (Kärnä) saisi asian perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805142200941058_pi.shtml

KOMMENTTI tähän lopuksi.

On hyvä, että pääsihteeri Paavolakin on lopulta löytänyt sipulin. Hallintojohtajallahan se oli hallusssaan alusta alkaen.

Nyt on tilaisuus päästä seuraamaan jääkiekkoa: Suomen kohtalonottelua, taas kerran.
Mittarissa on varjossa 31 ja täällä sisällä jotenkin selviää läkähtymättä Rasmus-kissan nukkuessa kylmimmässä pohjoishuoneessa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 15.05.2018 13:38 Kirkkonummen Kauhalassa.

Kansanedustajat kesäterässä. Anneli Kiljunen, Juha Rehula ja Ben Zyskowicz kertovat mielipiteensä Ilkka Kanervan saamasta hovioikeuden vapauttavasta tuomiosta.

lauantai, kesäkuu 29th, 2013

20130628 Ylen lähetyksestä.

Kansanedustajat Anneli Kiljunen, Juha Rehula ja Ben Zyskowicz kertovat mielipiteensä Ilkka Kanervan saamasta hovioikeuden vapauttavasta tuomiosta, Kiljunen sekoittaa korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden, Rehula ei ymmärrä, että hovioikeus ei anna ennakkotapauspäätöksiä ja Zyskowicz ei ole lukenut päätöstä mutta muistuttaa kuin ohimennen, että käräjäoikeuden päätöskin oli 2-1- päätös, ja hovioikeuden 3-0!. Lisäksi selventää sitä, että Kanerva katsottiin olevan virkamiehen asemassa, joten säännökset olivat ankarampia kuin esimerkiksi liikemiehille tai kansanedustajille.

ÄÄNI  osoitteessa
http://youtu.be/4IzQLk6Njhs

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2013-06-29 11:19

http://www.nettisanomat.com/2013/06/29/etusivu.html

Osinkovero. Päättymätön tarina. Osa 3. Suuri puhallus ja sekavat esimerkit.

sunnuntai, huhtikuu 21st, 2013

Suuri puhallus. Viikko sitten sunnuntaina Keskisuomalainen ja varmaan muutkin maakuntalehdet laskivat sen epäoikeudenmukaisuuden, joka hallituksen uudessakin esityksessä on. Lisäksi lehdessä epäiltiin, ettei se ensimmäinen esitys ollutkaan tapaturma vaan suunniteltu juttu, jonka ainakin kokoomus ymmärsi.

Kritillisdemokraattien Päivi Räsänen puolusti Iltalehdessä aikaisemmin sitä ensimmäistäkin.

Viikolla Helsingin Sanomat löi pöytään asiakirjoja, jotka vääjäämättä osoittivat, että hallituksen ensimmäinen osinkoveropäätös ei ollut virkamiesten esityksen mukainen. Se oli hatusta, kokoomuksen?, vedetty, vaikka jossain excel-taulukossa hallituksen esitys oli mukana ja jonka kaiketi joku virkamies sitten ojensi pääministeri Jyrki Kataiselle ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle ja jota kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei ymmärtänyt omien väitteittensä mukaan.

Tänään sunnuntaina sitten HS on lasketuttanut uusien päätösten vaikutuksia ja ei hyvältä näytä. Rälssiluokka senkun kasvaa ja voimistuu ja  saa kirstuunsa enemmän etuja aikaisempaan, nykytasoon verrattuna.

Uudessa Suomessa sitten Osmo Soininvaara osoittaa nämä uudetkin laskelmat virheellisuksi. Hän kertoo, että laskelmissa on se ajatusvirhe, että eihän listaamattomista yhtiöistä kannata kaikkea tuloa ottaa osinkoina, vaan kannattaa ottaa 38 000 euroa palkkana, kun tuollaisen verotus on keveä. Hän pääsee siihen tulokseen, että  jo 100 000 euroa tienaava temppuyhtiö tuottaa nykyiseen verrattuna 4 000 euroa enemmän.

KAIKEN KAIKKIAAN JO TÄMÄ SOTKU ON JO SITÄ LUOKKAA, ETTÄ VEROPROSENTTIKIKKAILU TULISI LOPETTAA JA POISTAA KAIKKI RAJAT JA VEROTTAA SAMALLA PROSENTILLA!

Pienet osinkotulot voitaisiin vapauttta kokonaan verosta ja pörssin alasajo pitäisi myös lopettaa toisin kuin hallitus nyt päätöksillään tekee.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2013-04-21 20:49.

(Painovirheet korjattu ja avainsanat ja linkit lisätty maanantaina 2012-04 22 07:03)

Osinkovero. Päättymätön tarina? Heikki Niskakangas kumoaa Sampsa Katajan ja Matti Vanhasen väitteen siitä, että osinkojen maksu osakkeenomistajille synnyttää työpaikkoja. Yle A-studio Talk 4.4.2013

2013 Huhtikuu. Osinkovero. Päättymätön tarina?
Referoitu sisältö ja osittain puretut puheet. Videot.

http://viikkosanomat.fi/2013/04/07/osinkovero-paattymaton-tarina-sampsa-kataja-ja-matti-vanhanen-yrittavat-kumota-heikki-niskakankaan-vaittee-siita-eta-sinkojen-maksu-osakkeenomistajille-ei-synnyta-tyoaailloja-yle-a-studio-talk-4-4/

Osinkoveropäätöksen synty ja oikeudenmukaisuus. Paavo Arhinmäki ja Jutta Urpilainen kertovat tai sitten eivät. Mukana myös Jyrki Katainen ja Jan Vapaavuori.

2013 Huhtikuu. Osinkovero. Päättymätön tarina? Osa 2.

http://viikkosanomat.fi/2013/04/08/osinkoveropaatoksen-synty-ja-oikeudenmukaisuus-paavo-arhinmaki-ja-jutta-urpilainen-kertovat-tai-sitten-eivat-mukana-myos-jyrki-katainen-ja-jan-vapaavuori/

http://www.nettisanomat.com

Stubbilta onnistuu kaikki: Esimieskokemustakin voi kartuttaa ilman yhtäkään alaista.

keskiviikko, heinäkuu 13th, 2011

Stubbilta onnistuu kaikki: Esimieskokokemustakin voi kartuttaa ilman yhtäkään alaista.

Stubb on puolustellut erästä virkanimitystä. Taisi olla taas näitä viimemetrien toimia. Vertaa esimerkiksi presidentti Ahtisaaren toimeliaisuutta presidenttikautensa loppumetreillä, kun hän teki Hannes Kulvikin epäillyssä veropetosasiassa töitä verotuksen lässähtämiseksi, ja onnistui. jonka jälkeen Kulvik pystyi palaamaan takaisin Suomeen Sveitsin pankkitilien ääreltä. Taloussanomat ja Nettisanomat kirjoittivat asiasta. Löytynee netistä.

Tässä nyt sitten vakuuttavaa esimieskokemusta mtv3:n jutun mukaan:
”Esimieskokemusta Arvonen on kartuttanut muun muassa toimiessaan vuodesta 2007 lähtien Stubbin erityisavustajana ulkoministeriössä ja käytännössä hänen kabinettipäällikkönään.”

Mtv3 ei kertonut jutussaan, sitä että alaisia ei ole ollut, vaan ilmeisesti toisti papukaijanomaisesti jossakin olleita humpuukilauseita.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-07-13 klo 01:31.

LIITE

Muut lehdet: Taloussanomat

Hannes Kulvikin uraputki:
Käräjäsalista Linnan juhliin.

Katkelma kirjoituksesta Taloussanomissa 11.12.1999.

”Tekniikan tohtori Hannes Kulvik tuli julkisuuteen viime vuosikymmenen lopulla ns. Kouri-kauppojen yhteydessä. Koppilaiseen piiriin kuuluneen Sponsor-kehitysyhtiön toimitusjohtajana toiminut Kulvik keräsi edustamalleen Khotsolle yli sadan miljoonan markan voitto-osuuden, kun Kulvik ja Pentti Kouri toimivat välikäsinä SYP:n ja KOP:n järjestellessä toistensa vakuutusyhtiö- ja teollisuusomistuksia.

Kulvik ja Kouri riitaantuivat…

Kun Kouri-kaupoista syntyneet voitot matkasivat sveitsiläisyhtiön kautta säätiöön Jerseyn veroparatiisiin, Kulvik riitaantui myös verottajan kanssa. Verokarhu haki Kulvikilta noin 120 miljoonan markan jälkiveroja, koska väitti Kulvikin olleen yhtä kuin rahat saanut sveitsiläisyhtiö. Kulvik itse sanoo olleensa vain yhtiön edustaja.

Kulvikin ja verottajan oikeudenkäynti kesti kahdeksan vuotta, minkä ajan Kulvik on asunut Sveitsissä…

Toukokuussa korkein hallinto-oikeus vapautti Kulvikin veropetosepäilyistä ja määräsi verottajanmaksamaan 100 000 markkaa oikeudenkäyntikuluja. Kouri ja Kulvik sopivat miljoonariitansa jo aiemmin. Sopimussummaa ei kumpikaan kertonut julkisuuteen.

Maanantaina Kulvik astui taas julkisuuteen. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa Kulvik paljasti keskustelleensa presidentti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kauden aikana talouden ja politiikan näköaloista…”

Muut lehdet: Taloussanomat
lauantaina 11. joulukuuta 1999

Maanantaina Marja-Leena ja Hannes Kulvik juhlistivat itsenäisyyttä tanssimalla Linnassa. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920kulvik.htm

1999
OIKAISU:
Bergerac oikaisee: Hannes Kulvik operoi Jerseyn saarilla, ei Cayman-saarilla.
Lue ainutlaatuinen kirje!

”Hyvä Nettisanomien päätoimittaja!

Ystävättäreni käytyä sivuillanne, hän huomasi mielenkiintoisen jutun mielenkiintoisesta persoonasta, Hannes Kulvikista.

Koska toimeksiannostani on kulunut riittävästi aikaa ja asiat näyttävät siellä Suomessakin päättyneen voinen kuitenkin oikaista virheellisen tietonne: Hannes Kulvik operoi nimenomaan Jersey-saarilla ja hänen toimensa olivat samantapaisia kuin muidenkin rahojen piilottajien.
 
Jerseyn saaret ovat tunnetut siitä, että tieto täällä pysyy visusti salassa. Ainoana poikkeuksena ovat murhajutut ja erittäin raskaat talousrikokset, jos jonkun maan hallitus pystyy osoittamaan, että syylliseksi epäilty on sekaantunut törkeään rikokseen kotimaassaan.

Näin ei kuitenkaan ollut Hannes Kulvikin laita ja Suomen viranomaiset olivat itse asiassa haluttomia selvittämään juttua, joka olisi ollut liian rankkaa luettavaa, jos juttu olisi todellisuudessa selvinnyt. Liian suuret herrat olivat sekaantuneet juttuun. Jutun selviäminen olisi vaikuttanut jopa yhteiskuntarauhaan maassanne.

Niinpä katsottiin tarkoituksenmukaisesti hoitaa tämäkin pankkikriisinne sivujuonne samalla tapaa kuin koko pankkikriisi hoidettiin maassanne: Perusteita ei tahdottu selvittää ja kärsimään joutuneita ei hädän hetkellä tahtonut kukaan puolustaa.

Pankkikriisin varjolla siivottiin monta haisevaa pesää ja Kulvikin juttu on vain yksi monista Suomesta käsin työstetty rahankätkentäjuttu Jerseyn saarilla.
 
Toivon, että oikaisuni auttaa Teitä, Herra päätoimittaja, pistämään Kulvikin juttu Jerseyn saarten arvoa-ansaitsevaan toimintaan todellisia rikollisia vastaan.

Jersey, 12. joulukuuta 1999
Teidän Jim Bercerag, oikeuden palvelija.

PS. Ystävättäreni on ilahtunut lehdestänne ja lukee sen joka viikko.
Sama.”

nettisanomat.com 17. joulukuuta 1999 pm

”Rahatukku vaihtaa omistajaa”.
Varjot kuvannut Pertti Manninen.

vaihtovarjo285

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920kulvik.htm

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Curling-halli, jossa voi pelata, on käyttökelpoinen! Tapaus Markku Uusipaavalniemi.

keskiviikko, joulukuu 1st, 2010

Curling-halli, jossa voi pelata, on käyttökelpoinen! Tapaus Markku Uusipaavalniemi.

Curling-hallissa pelataan curlingia. Jos hallissa voi pelata, se on kelvollinen. Tuntematta sen paremmin yksityiskohtia, niin tuntuisi siltä, että hallin saamaa avustusta ei saisi periä ainakaan kokonaan takaisin. Päinvastoin yhteiskunnan, Helsingin kaupungin, pitäisi ostaa pelivuoroja ja päästää koululaiset ihmettelemääm tätäkin urheilulajia, niin tyttöjen kuin poikienkin. Jollekin siitä voisi tulla harrastus, joka tempaa mukaansa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Romaniassa kaupungin virkamiehet lehtitietojen mukaan toikkaroivat humalassa tutustuessaan romanien asuinoloihin. Samat virkamiehet järjestävät kokouksiaan Hartwall-areenan nyrkkeily- ja jääkiekkoiltoina aitiossa. Uusipaavalniemen halli olisi sopiva kohde kokouksien järjestämiselle, sillä tulisihan tuettua samalla talousvaikeuksissa (?) olevaa yrittäjää.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2010-12-01 klo 17:11.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti