Afganistan: Kotiutusajankohta jäi lautakasan alle (pääministerin).

Presidentti Tarja Halonen lausui edellisellä ulkomaanmatkallaan mielipiteensä siitä haittaako vaaliraha- lautakasakohu hallituksen työskentelyä. Tottakai, hän vastasi kyseliköille. Pääministteri Matti Vanhanen kiisti haitan. Mitenkähän on. Pääministrerin, joka on ensimmäisenä ollut lähettämässä suomalaisia miehiä ulkomaantehtäviin milloin milläkin nimellä, mandaatilla tai ilman pääsasiana  näyttää olleen, että on lähetetty jopa Suomen lakien vastaisesti.  Joukkoja on ainakin olosuhteiden muututtua ”sodan omaisiksi (Jyri Häkämies) pidetty paikoillaan, eikä ole harkittu poiskutsumista. Nyt kävi ilmi tänään eduskunnassa muutama tunti sitten, että pääministerikään ei ole tiennyt, että joukot palaavat takaisin ennen Agfanistanin vaalien toista kierrosta.

Pääministeri, joka ei tiedä tällaisia asioita ja puolustusministeri joka ei kerro, ovat vaaraksi Suomen turvallisuudelle, ei tietenkään niin, että tästä mitään suoranaista vaaraa olisi. Vaara piilee siinä, että mitä muuta tulevaisuuudessa pääministeri ei tiedä. Näin slarvia menoa meidän pitää seurata vielä useita vuosia?

Pertti Manninen torstaina 2009-10-22 klo 20:12,

Edellinen: Puolustusministeri Jyri Häkämies laiminlöi tiedotuksen ylipäällikölle.

One Response to “Afganistan: Kotiutusajankohta jäi lautakasan alle (pääministerin).”

  1. […] Afganistan: Kotiutusajankohta jäi lautakasan alle (pääministerin). […]