Matti Vanhanen tänään (13.12.2009): ”… toimintatapa oli sietämätön”

Matti Vanhanen: ”… toimintatapa oli sietämätön”

Pääministeri Matti Vanhanen on sitä mieltä, että ”… toimintatapa oli sietämätön”.  Siksi hän tekikin tutkintapynnön poliisille ja syyttäjä nosti syytteen ja rikos todettiin sitten hovioikeudessa. Korkeimmasta oikeudesta ei ole tullut vielä päätöstä, onko rikos tapahtunut.

Tämä asia koski siis sitä yksityisyyden suojaa (Pääministerin morsian) ja sitaatti koskee tietenkin tätä lautakasajuttua, jota pääministeri haluaa ylläpitää ilman oikeudenkäyntiä.

Vanhanen ei ymmärrä, että nämä tupatarkastukset ja ärhentelyt tehoavat vain hetken. Mitä enemmän niitä käsitellään kansalaisille vahvistuu se käsitys, että pääministeri Matti Vanhanen ei uskaltanut viedä lautakasalahjusväitettä oikeuden tutkittavaksi, koska prosessissa, oikeusvaltiossa, jossa pääministeri kyllä olisi aika vahvoilla, voisi sittenkin paljastua  valalla todistavien selostuksista jotakin, joka lahjus olisi. Oikeudessa Vanhanen olisi asianomistajana tietenkin kiistänyt kaiken, oikeus olisi arvioinut todistajan tai todistajien kertomukset ja sitten antanut tuomionsa.

Tämä siis olisi koskenut kunnianloukkausta, perätöntä ilmiantoa ja varmaan jotakin muutakin, mutta asia olisi tullut  niin kunnolla selvitetyksi kuin se nyt oikeuslaitoksessa voisi tulla, kun vastapuoli on pääministeri.

Asiaa vatkotaan ja saattaapa tässä vielä ilmaantua jotain uutta tässä asiassa tai jossain toisessa, vaalit lähestyvät.

Keskustalla on aikamoinen paikka pysyä Vanhasen takana ja ottaa se riski, että jotakin uutta olisi vielä tulossa. Jo mahdollisuus siihen on aika hirveä ajatella.

Tähän lopuksi hiukan historiaa. Kun pääministeri Matti Vanhanen ja ministerit Mari Kiviniemi ja Johannes Manninen ajoivat kiivaasti tätä Helsinki-Metropoli asiaa ja vaativat tätä Sipoon maa-alueen ryöstöä. niin jossain vaiheessa kokoomus oli ottamassa kunnian siitä itselleen. Vanhaselle tuli hätä kertoa julkisuuteen, että keskustapa tätä kovasti ajaa. Kenen intressit olivat sitten kuvioissa mukana. tietenkin isojen rakennusliikkeiden ja sieltä sitä korruptiorahaa on ennenkin virrannut, myös keskustan kassaan.

Nettisanomat kertoi Sipoon ryöstön vaiheista sadoissa kirjoituksissaan tai otteisssaan tai linkeissään  ja aina kirjoitusten aluksi toi vaatimattoman sloganin esille: ”Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinniut paljastumassa!”  Tämä siis jo vuosia sitten, ennen lautakasapaljastusta!

In memoriam. Ilkka Hakalehto.
Ilkkka Hakalehto on  siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Hän tuli Helsingin kaupunginvaltuustossa tunnetuksi kaikenlaisten vääryyksien ja korruptioiden paljastamisessa. Vielä tässä Sipoon asiassakin löytyi jostain lainaus, jossa hän toi selvästi esille epäilyksensä siitä, että koko Sipoo-Case olikin rakennusyhtiöiden suunnittelua ja poliitikot toteuttivat sen ei-kovinkaan pyytettömästi.

Viikkosanomat. Pertti Manninen sunnuntaina 2009-12-13 klo 20:50.

Tiedote löytyikin helposti ja se on tässä seuraavassa:
Ilkka Hakalehdon tiedote | 25.6.2007 18:48 Leena Liipola.
Sipoo-kiistan raadollinen tausta.

Miksi Helsingin kunnallisjohto vaatii Sipoon länsiosan liittämistä Helsinkiin? Vastaukseksi ei riitä asuntojen rakentaminen, koska Sipoo on valmis rakenuttamaan samat asunnot. Entisenä Helsingin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenenä, joka v. 1984 joutui suuren rakennusliikkeen edustajan lahjontayrityksenkohteeksi, voin esittää syyn Helsingin poliittisen johdon Sipoon länsiosan valtaushaluun. Helsingin on päästävä kaavoittamaan ja rakennuttamaan nykyisen itärajansa takana oleva alue, koska siitä päättäville puolueille ja poliitikoille tarjoutuu erinomainen tilaisuus päästä taas kerran käsiksi kaavoittamisesta ja rakentamisesta hyötyjien miljoonavoitoistaan maksamiin ”kiitollisuuskymmenyksiin”.
HS.fi Keskustelut maanantaina 25.06.2007.
Ilkka Hakalehdon tiedote.

Sipoo-linkki Vanhasen toimintaan:
http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen”-jutun lopussa oli mm:
Miten maakunnissa suhtaudutaan näihin Helsingin herrojen puuhasteluihin?

Keskisuomalainen -lehti, jota aika säännöllisesti seuraan, ei ole kirjoittanut asiasta. Tämä tietenkin sillä varauksella, että kirjoittelu on jäänyt jonkun matkan johdosta huomaamatta. Yritin tarkistaa asiaa netistä, mutta en kyllä löytänyt yhtään pääkirjoitusta tai päätoimittaja Erkki Laatikaisen päätoimittajan kolumnia, jossa asiaa olisi käsitelty. Perjantaina 2006-12-01, siis selvitysmies Pekka Myllyniemen julkaiseman selvityksen seuraavana päivänä, selvityksestä Keskisuomalainen ei kirjoittanut riviäkään.

Asia rupesi sen verran kiinnostamaan, että kävin kirjastossa lukemassa kaikki sinne tulevat, perjantaina ilmestyvät päivälehdet. Saldo oli seuraava: Selvityksestä kirjoittivat: Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset Viikkolehti, Maaseudun tulevaisuus, Suomenmaa, Tiedonantaja (ennakoiden), Uutispäivä Demari, Aamulehti ja Savon Sanomat.

Asiasta ei kirjoittanut: Keskisuomalainen. Sipoo mainittiin lehdessä Vihreä lanka, jonka painoaikataulu ja toimitustapa lienevät sellaiset, että kaikki torstain asiat eivät ehdi perjantain lehteen. Tiedonantaja mainitsikin Sipoo-jutussaan, että Myllyniemen selvitys ei ehdi lehden tähän numeroon. Kirjastoon tulee lisäksi lehdet KD Kristillisdemokraattinen viikkolehti ja Kotimaa, joiden ilmestymispäivä on torstai. Kirjaston nimi on Laukaan pääkirjasto.

HBL Hufvudstadsbladet, joka ei tule keskisuomalaisen maaseudun kunnan kirjastoon, kirjoitti asiasta runsaasti tuoden esille Sipoon vastustavan näkökannan ja sen oikeudelliset perustelut.

Savon Sanomat yllätti. Pääkirjoituksessa tuotiin esille ihan yksinkertainen peruskäsite: nollasummapeli, jota olen kaivannut tähän keskusteluun kovastikin ja ihmetellyt sitä, pelaako keskusta niin kaksinaamaisesti, että se Helsingissä esiintyy jonkinlaisena vapahtajana ja jättää kertomatta tästä touhusta maaseudulla perinteisillä kannatusalueillaan. Eihän laittomuuksista luulisi mitään hyvää seuraavan. Maaliskuussahan se nähdään mikäli ”maapeli” on vielä silloin käynnissä, toivottavasti roihuen!

Savon Sanomien vastaava päätoimittaja on  Tapani Lepola. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-01 Sipoolle kävi kuin Suomelle talvisodassa päättyy näin:

”Suomella on hyvä olla vahva pääkaupunki, ja kukaan ei voi kiistää, etteikö Helsinkiin olisi keskittynytkin viime vuosikymmenien aikana yhä enemmän poliittista, hallinnollista, taloudellista ja myös henkistä valtaa.

Suomi on kuitenkin valtiona ja kansakuntana enemmän kuin sen pääkaupunki, ja perustuslaissa pienemmille on turvattu samat oikeudet kuin suuremmillekin. Kansakunta ja valtio ovat periaatteessa nollasummapeliä: mikä on toiselle lisää, on toiselta pois. Jos politiikkaa tehdään aina vain vahvempien ehdoilla, kysymys ei ole enää politiikasta – yhteisten asioiden hoidosta  – vaan puhtaasta pakkovallasta.”

Näin siis Savon Sanomat perjantaina 2006-12-01 kirjoittaessaan Helsingin ja Sipoon ”henkien taistosta”, joka näyttäytyy Savosta katsoen ”vanhatestamentillisena Davidin ja Goljatin kamppailun toisintona”.

Tämä oli pääkirjoitus tänään sunnuntaina 2006-12-03.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-12-03.
Liite.
Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. 

http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko
Lainaus loppuu.

 Viikkosanomat-blogi:
http://www.viikkosanomat.fi

Viikkosanomat-lehti:
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm

 —

Kommentti

http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/627843-koopenhaminan-sopimus-tuhoaisi-suomen.html

2 Responses to “Matti Vanhanen tänään (13.12.2009): ”… toimintatapa oli sietämätön””