”Rosvon leima ei miellytä”, entä psykopaatin? Carola Teir-Lehtinen. Fortumin optiot 10 miljoonaa euroa (?)

Lainattu: Hiukan yli 4 vuotta sitten Tekniikka ja talouslehdessä.
Tekniikka & talous. Katkelma kirjoituksesta.

http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article43608.ece

Arja Haukkasalo, 3.11.2005, 7:28 

”Olen tehnyt oman työni mahdollisimman hyvin!

Rosvon leima ei miellytä

Fortumin viestintäjohtajaksi Teir-Lehtisen veti Fortumin ympäristöjohtajan paikalta toimitusjohtaja Mikael Lilius vuonna 2000. Heti uransa aluksi Lilius soitti ja ”teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä”.

Teir-Lehtistä ja Liliusta yhdistävät rannikko-Suomi ja ruotsinkielisyys, ehkä myös huumorintaju, rohkeus ja kunnianhimo.

Pienet tuulet eivät hetkauta ja kansainvälisiin ympyröihin istuvat käytöstavat on opittu jo kotona. Kumpikaan ei pyytele anteeksi olemassaoloaan eikä anna muiden hyppiä nenilleen – ei edes optiosotkun aikana.

Ääni ja ilme kiristyvät hieman, kun puheeksi tulee, miltä julkisuudessa ja epäilemättä myös Fortumin sisällä vellova rikastumiskeskustelu tuntuu.

Fortumin 350 johtajaa saa näillä näkymin yli 400 miljoonaa euroa ylimääräisinä palkkioina. Johtoryhmän jäsenet, johon myös viestintäjohtaja – ainoana naisena – kuuluu, saavat eniten.

”Koen, etten ole tehnyt mitään väärin. Olen vain, kuten kaikki muutkin, yrittänyt tehdä oman työni mahdollisimman hyvin. Se takia koen epäoikeudenmukaiseksi sen, että minut leimataan rosvoksi.”

Nokian tuoman kansainvälisen mallin mukaan yritystä koskeviin kysymyksiin vastaa ensisijaisesti viestintäjohtaja.

Asemansa Fortumin spokesladynä Teir-Lehtinen on ymmärtänyt siten, että koko ajan on oltava saavutettavissa. Puhelin saattaa piristä missä ja milloin vain. Hän on vastannut toimittajien kysymyksiin esimerkiksi selkähieronnassa ja kesken hiihtolenkin.

”Haluaisin lisää omaa aikaa”, hän huokaa, mutta toisaalta aikoo jatkaa tehtävässään ”ainakin jonkin aikaa”.

http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article43608.ece

Kommentti.

Carola Teir-Lehtinen on nyt sitten ilmoittanut lähtevänsä, eikä enää Lapin keväthangilta (Kauppalehden tavoittama) lähde toimistoon. Pitää lomapäivät. Ja vapautuu joko aprillipäivänä tai Työnpäivänä, Vappuna, Valborgina.

Aikaisempi arvio 10 miljoonan euron optioista on ilmeisesti alakanttiin, kun Uudesta Suomesta löytyi tieto vuoden 2007 verotuksesta: 3,6 miljoonaa euroa, siis tiedottamisesta, Sisältää palkan. Optiot ovat julkista tietoa, joten kai se taulukko joskus näistä psykopaateista valmistuu. Kusiränniin vain kuvat kansainväliseen tapaan. Ilmainen liikeidea rohkealle ravintolalle Suomeenkin!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistaina 2010-03-23 klo 02:29.

Edellisiä:

Fortumin ex-toimitusjohtaja Mikael Lilius syytettynä edelleen pörssirikoksesta.

http://viikkosanomat.fi/2009/10/26/fortumin-ex-toimitusjohtaja-mikael-lilius-syytettyna-edelleen-porssirikoksesta/

”Mikael Lilius pääsi kovaan joukkoon.” Missä sitten on, kun Venäjän sijoitukset realisoituvat, kysyn vain?

http://viikkosanomat.fi/2009/12/22/mikael-lilius-paasi-kovaan-joukkoon-missa-sitten-on-kun-venajan-sojoitukset-realisoituvat-kysyn-vain/

Toinen Öykkäri lähti Fortumista, nyt Carola-Teir Lehtinen, maailman parhaiten tienannut tiedotusjohtaja. Mitä tiedämme Venäjälle upotetuista miljardeista, sähkönkäyttäjien rahoista?

http://viikkosanomat.fi/2010/03/22/toinen-oykkari-lahti-fortumista-nyt-carola-teir-lehtinen-maaliman-parhaiten-ruienannut-tiedotusjohtaja-mita-tiedamme-venajalle-upotetuista-miljardesista-sahkonkayttajien-rahoista/

Lainattu: Fortum-optiot: Lukekaa ihmeessä Ari Ojapellon kirjoitus!

http://viikkosanomat.fi/2010/03/22/lainattu-fortum-optiot-lukekaa-ihmeessa-ari-ojapellon-kirjoitus/

Ja nyt siis tämä viimeinen tai viimeisin:

”Rosvon leima ei miellytä”, entä psykopaatin? Carola Teir-Lehtinen. Fortumin optiot 10 miljoonaa euroa (?)

 

 

Comments are closed.