Archive for syyskuu, 2013

Jutta Urpilainen huhtikuussa 2013 Keskisuomalaisessa: Veroaateluus päättyi. Osinkoveron alennuksen puolustelu

torstai, syyskuu 5th, 2013

LAINAUS

Jutta Urpilainen huhtikuussa 2013 Keskisuomalaisessa: Veroaateluus päättyi
13.4.2013

Tässä lehdessäkin on käyty keskustelua hallituksen veropäätöksistä, joiden taustoista haluan kertoa muutaman sanan. Lähtökohtana on Suomen talouden vaikea tilanne. Suomi on menettänyt kymmenessä vuodessa 60 000 teollista työpaikkaa.

Tähän huolestuttavaan kehitykseen tarvitaan käänne. Ilmapiirin on muututtava, jotta olisimme kiinnostava investointikohde ja jotta omat yrityksemme haluavat kasvaa ja luoda uusia työpaikkoja.

Tämä oli SDP:n motiivi, kun hallitus alensi yhteisöveron 20 prosenttiin. Tämä oli laajasti myös asiantuntijoiden näkemys. Nyt on yritysten vuoro kantaa oma vastuunsa.

Haluamme, että yritykset jättävät voittoja yritykseen eivätkä jaa niitä liian löysästi osinkoina omistajille. Tämän vuoksi kiristimme osinkoverotusta. Tällä muutoksella keräämme samalla hyvinvointivaltion kassaan noin 390 miljoonaa euroa, joka paikkaa osaltaan yhteisöveron alennusta.

Osinkoverouudistuksessa on jäänyt vähälle huomiolle yksi olennainen muutos, joka oli sosialidemokraattien tavoitteena. Se liittyy palkkatulojen ja osinkotulojen erilaiseen kohteluun.

Tämän hallituksen aloittaessa varakkaasta listaamattomasta yrityksestä pystyi nostamaan 7 500 euroa kuussa osinkoja maksamatta siitä lainkaan pääomaveroa.

Verovapaiden osinkojen enimmäismäärä oli 90 000 euroa vuodessa. Perheenjäsenille hajautettaessa perheen osinkotulot saattoivat olla kymmeniä tuhansia ilman, että niistä maksettiin lainkaan pääomaveroa. Tämä on epäkohta, johon hallitus on puuttunut.

Tämän hallituksen aloittaessa enimmäismäärä laskettiin 60 000 euroon vuodessa. Suunta oli oikea mutta riittämätön.

Mielestäni ei ole oikein, että osingonsaaja ei maksa lainkaan pääomaveroa, kun palkansaaja maksaa samansuuruisesta tulosta merkittävän veron.

Tämä ”veroaateluus” ei ole linjassa sen periaatteen kanssa, että verot maksetaan maksukyvyn mukaan. Siksi Sdp halusi lakkauttaa tämän osinkotulojen verovapauden.

Suomi on haasteiden edessä. Toivottavasti yhteisöveron lasku kannustaa uusiin investointeihin ja työpaikkojen luomiseen. Työllisyys on kuitenkin avain siihen, että palkansaajaperheissä ja koko yhteiskunnassa voidaan hyvin.

LAINAUS LOPPUU

_Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-09-05 02:13

”This is the place the Finns learn what an American manager means …” Nokia, Guardian, Ballmer, Microsoft

keskiviikko, syyskuu 4th, 2013

124C41Seer

03 September 2013 4:28pm
Recommend
11

This is the place the Finns learn what an American manager means when he make this stock, scripted statement.

Ballmer said: ”We have no significant plans to shift around the world where work is done. We are deeply committed to Finland.”

to wit: clean out your desk. An Indian or a Bangladeshi will be sitting there tomorrow, for one quarter of your wage and none of your healthcare.

Soon the Finns will enjoy the benefits of the philosophy of American capitalism. After all, the bosses as well as the drones have the right to sleep under their desks.

LAINAUS Guardianin kommentista kirjoituksesra Microsoft ostaa Nokian matkapuhelinbisneksen

http://www.theguardian.com/technology/2013/sep/03/microsoft-buys-nokia-handset-business

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Keskiviikko 2013-08-04 02:09,

Microsoft chief executive officer, Steve Ballmer, (left) shakes hands with Nokia chairman and interim chief executive, Risto Siilasmaa, to seal their acquisition of Nokia’s mobile phone business. Photograph: Markku Ojala/EPA

 

 

 

 

 

 

”Nokia, mitä minä sanoin 2011″. Viikkosanomat. Torstai 2011-02-17 klo 00:53. ”Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa.”

tiistai, syyskuu 3rd, 2013

”Nokia, mitä minä sanoin 2011″. Viikkosanomat. Torstai 2011-02-17 klo 00:53.

”On turha enää haikailla innovaatioista, jos on menettänyt etulyöntiaseman, Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa. Vaikka osaaminen Suomessa on korkeatasoista, niin kilpailu on kovaa.’

http://viikkosanomat.fi/2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2013-09-03 23:58-

Linkkejä tässä artikkelissa:

Linkkejä:
http://viikkosanomat.fi/2011/02/15/lainattu-yka-lepola-stephen-elop-nokian-viimeinen-toimitusjohtaja/

http://viikkosanomat.fi/2011/02/14/nokia-microsoft-omistajien-edut-turvattiin-niin-hyvin-kuin-se-oli-mahdollista-tyontekijat-menettivat-niinkuin-aina/

http://viikkosanomat.fi/2011/02/12/petteri-jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

http://viikkosanomat.fi/2011/02/11/nokia-scanfil-aanekoski-2000-juttu-enaa-valimuistissa/

http://viikkosanomat.fi/2011/02/11/arkisto-2000-esimakua-tulevasta-jaahyvaiset-nokialle-vai-nokian-jaahyvaiset/

Nettisanomissa 2000 julkaistu kuva Äänekosken tehtaan myymisestä Scanfil-yhtiölle.

2000: Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?

Linkki kuvassa!

nokiahauta700

http://viikkosanomat.fi/2011/02/11/lainaus-kauppalehti-osakesaastajien-salo-microsoft-ostaa-viela-nokian/

http://viikkosanomat.fi/2011/02/11/nokia-good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

http://www.nettisanomat.com/2011/02/16/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/etusivu.htm

 

Nokia-farssi-tiedotustilaisuus: Potkut saanut pääjohtaja pääosassa. Elop esiintyi ostajan sankarina!

tiistai, syyskuu 3rd, 2013

Aika outo tilanne. Milloin potkut saanut pääjohtaja on saanut esiintyä yhtiön järjestämässä tiedotustilaisuudessa?
Joku roti pitäisi olla ja Siilasvuon olisi tullut ottaa ohjat käsiinsä ja kieltää Elopia osallistumasta tiedotustilaisuuteen.
Olisi pitänyt kertoa, että näin tulevaisuus tuli turvattua. Lammasmainen esiintyminen ei kyllä kovin hyvää lupaa.
Nokialle on saatava jämäkkä toimitusjohtaja ja pääjohtaja mieluimmin siis sama ihminen, jolla olisi särmää pitää yhtiö pystyssä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
tiistai 2013-09-03 18:49

(Painovirheet korjattu ja avainsanat lisätty 2013-09-04 oo:40).