Lähtöpaikka ratkaisi mitalin. Dahlen määräsi, Niskanen hiihti. Hiukan selostajistakin.

Todella taitava kommentaattori Pirjo Muranen sen ilmaisi. Kahden kymmenyksen ero on niin pieni, että takaa-ajaja saa jostain voimia loppukiriinsä.

Muutenkin hän ennusti tai arvioi hyvin mieshiihtäjien nykytason: yksi kymmenen joukkon ja tyytyväinen saa olla jos jotkut muut yltävät 20 joukkoon. Näin kävi.

Muuten en kovin paljoa ole seurannut, mutta ihmetystä kyllä herättää, että studioon on päässyt ex-doping hiihtäjä Virpi Kuitunen, nykyinen Sarasvuo. Sinänsä hän kyllä tuntee urheilijan sisimmän. Ja mieleen jäi erityisesti se, että päävalmentaja kertoo vasta aivan viime hetkillä, hiihtääkö hiihtäjä jotain matkaa ollenkaan. Hänen mielestään se heikentää urheilijan valmistautumista. Olen samaa meiltä.

Toinen kummajainen on Mäkäräisen valmentaja Jarmo Punkkinen, joka on päässyt ylen selostaja-asiantuntijaksi.
Hänenkin Doping-menneisyytensä on niin raskauttava, että parempi olisi ollut pysyä pois ylen palkkalistoilta.

Lisäksi hänellä on se synti taakkanaan, joka aikoinaan jäi vähemmälle huomiolle. Hän nimittäin tuhosi Kaisa Mäkäräisen yhdet mm-kisat, kun tahtoi olla ensimmäinen valmentaja, joka olisi valmentanut suojattinsa maailmanmestariksi molemmissa lajeissa, siis ammuntahiihdossa ja maastohiihdossa. Huonostihan siinä kävi. Mäkäräisen pää meni pyörälle ja  hän hei pystynyt siitä selviämään. Dahlenillakin oli tässä sotkussa sormensa pelissä kun  valitsi Mäkäräisen hiihtojoukkueeseen.

Kun tätä kirjoitan klo 16.40, niin parharhaillaan käydään Mäkäräisen ikilpailua. Täytyy toivoa, että  kaikki menee hyvin.

Päiväys 2014-02-2014 16.40  Viikkosanomat. Pertti Manninen
(Päiväys lisätty ja painovirheet korjatttu 2014-02-18).

 

 

 

 

 

Comments are closed.