Niinistöillä sota ja rauha sekaisin. Sauli Niinistö ja Jussi Niinistö, presidentti ja puolustusministeri.

Niinistöillä sota ja rauha sekaisin. Sauli Niinistö ja Jussi Niinistö, presidentti ja puolustusministeri.

Niinistöt ajavat nyt innokkaasti lakimuutosta tai siis uutta lakia, jossa nykyiset ja tulevatkin puolustusvoimain työntekijöt velvoitettaisiin osallistumaan sotatoimiin ulkomailla. Tähän saakka Suomen lainsäädäntö ei ole mahdollistuttanut osallistumista minkäänlaisiin sotatoimiin. Nyt sitten aiotaan osallistua ja myös pakottaa henkilökunta niihin osallistumaan voimassa olevista työsopimuksista huolimatta.

Länsimaissa takautuva lainsäädännön muuttaminen on ollut erittäin vastenmielistä. Esimerkiksi sotaan syylliset päättäjät tuomittiin aikoinaan taannehtivaalla lainsäädännollä. Pakkohan se oli, kun Neuvostoliitto näin määräsi.

On tietenkin luonnollista, että puolustusvoimain henkilökunta ensimmäisenä osallistuu sotatoimiin, Suomessa, jos tällainen tilanne eteen tulisi. Nyt kuitenkin puolustusministeri Jussi Niinistö korskeasti ja aika tylystikin ilmoittaa, että isäntä määrää ja pulinat pois. Hän tekee tätä tietenkin presidentti Sauli Niinistön siunauksella,

Näin pitkälle ovat siis militaristit onnistuneet Suomea hivuttamaan taistelutantereille. Ulkomaille on kantahenkilökunnan pakosta lähdettävä, vaikka meillä Suomessa olisikin vielä rauha ja rauhantila. Kyllä kai se osallistuminen näihin ulkomaisiin operaatioihin nopeuttaisi Suomen rauhantilan loppumista ja sittenhän oltaisiin näissä Niinistöjen haikailemissa tiloissa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, 25.06.2017 09:11, helatorstaina Humppilassa rauhallisella mökillä lintujen touhua katsellen.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,

Comments are closed.