Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta.

Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta.

MSN:n uutisista päivänä jolloin Google simahti, osia ainakn, noin tunin ajaksi maailmanlaajuisesti.

LAINAUS

Kaikki kansanedustajat pääsevät äänestämään yhtä aikaa Haaviston luottamuksesta

 STT

Ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) esitettiin perjantain täysistunnossa epäluottamusta, kun eduskunta käsitteli perustuslakivaliokunnan kantaa häntä koskevassa ministerivastuuasiassa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto © Lehtikuva Ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) esitettiin perjantain täysistunnossa epäluottamusta, kun eduskunta käsitteli perustuslakivaliokunnan kantaa häntä koskevassa ministerivastuuasiassa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Sanna Nikula

Eduskunta pääsee äänestämään laajalla kokoonpanolla ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) luottamuksesta tiistaina. Erikoisjärjestelyjen ansiosta kaikki kansanedustajat voivat olla samanaikaisesti turvavälein salissa äänestämässä.

Äänestyksessä käytetään istuntosaliin tuotuja kannettavia tietokoneita, jotka on sijoitettu ryhmäkohtaisille turvaetäisyyspaikoille permannolle, ala- ja ylälehtereille sekä ministeri- ja virkamiesaitioon.

Normaalisti eduskunnan istuntosalia kiertävät lehterit ovat eduskunnassa käyvien vierailijoiden sekä toimittajien ja kuvaajien käytössä, mutta koska vierailut on koronapandemian vuoksi keskeytetty, voidaan lehterit ottaa edustajien käyttöön.

Istuntosalissa yhtä aikaa olevien edustajien enimmäismäärä on korona-aikana tavallisesti rajattu 74:ään. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) lokakuisessa luottamusäänestyksessä äänestettiin porrastetusti.

Kokoomuksen ryhmä yksimielinen

Haavistolle esitettiin perjantain täysistunnossa epäluottamusta, kun eduskunta käsitteli perustuslakivaliokunnan kantaa häntä koskevassa ministerivastuuasiassa. Epäluottamuksen puolesta aikovat äänestää isoimmista oppositiopuolueista perussuomalaiset ja kokoomus.

Kokoomus päätti asiasta ryhmäkokouksessaan maanantaina. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan ryhmän kanta oli yksimielinen. Asiasta kertoi ensin Verkkouutiset.

Mykkänen viestitti STT:lle korostavansa sitä, että kokoomuksen ryhmää huolettaa vihreiden ja Haaviston suhtautuminen oikeusvaltioon. Kokoomuksen mielestä vaikuttaa siltä, että Haavisto ja vihreät ovat pyrkineet vähättelemään perustuslakivaliokunnan mietintöä.

Perustuslakivaliokunta totesi keskiviikkona Haaviston toimineen lain vastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty. Kynnys ministerisyytteen nostamiselle on varsin korkea.

Valiokunnan mietintöön jättivät vastalauseen vihreiden kansanedustajat Bella Forsgrén ja Mari Holopainen, joiden mielestä mietinnössä olisi tullut asiantuntijoiden selvän enemmistön näkemyksen mukaisesti todeta, että Haavisto ei menetellyt al-Hol-asiaan liittyvässä ratkaisutoiminnassa lain vastaisesti.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on ilmoittanut, että Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ulkoministerin tehtävässä.

——

Korjattu aiempaa uutista: toisin kuin eduskuntatiedotus muotoili, kaikki 200 edustajaa eivät äänestä, koska puhemies ei äänestä.

LAINAUS LOPPUU


Kommentti
Lyö lyötyä. Sitähän tämä politiikka on. Lihavointia lisätty nimiin ja viimeiseen lauseeseen.
Normaalisti ulkoinisteriössä ei paljon siirtoja kaihdeta eikä perustella. Tällä kertaa ministeri ei osannut olla varuillaan ja tästähän riemu nousi. Tietemkin ilma puhdistuu ja työntekijöitä paremmin kuunnellaan tutevaisuudessa, toivottavasti.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 14.12.2020 23:24.

Tags: , , ,

Comments are closed.