Posts Tagged ‘asiantuntija’

Osakkeiden hallintarekisteri. Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

sunnuntai, marraskuu 29th, 2015

Osakkeiden hallintarekisteri. Valtionvarainministeri Alexander Stubb kertoo rikosmahdollisuudesta asiaa harkitseville.

Valtiovarainministerillä on substanssit hakusessa. Ensin hän kertoo siitä, että 90 prosenttia lausunnoista ovat myönteisiä uudistukselle, kun oikea luku on 10. Ei tällaista voi valtiovarainministeri päästellä suustaan kuin juovuksissa tai huumeissa.

Pahinta on kuitenkin se, että hän eilen lauantaina Ylen uutisissa (2015-11-27 klo 22) puolusteli tätä uudistusta, kaikkea en kuullut kun uutisläherys oli jo menossa, sanoen ”Jo nyt suomalaiset voivat käyttää ulkomaisia hallintarekistereitä”. Enempää ei ainakaan tähän uutislähetykseen selostusta tullut, Jos Stubb ”unohti” kertoa, että tällainen menettely on rikollista hän antoi siis ohjeen asiaa harkitseville rikolliseen menettelyyn? Huh huh!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2015-11-28 klo 09:05.

Asiantuntijaepäilys: ”… jo syntyessään psykopaatti, Hannu Lauerma epäilee. Iltalehti.

maanantai, heinäkuu 25th, 2011

LAINAUS
ILTALEHTI.fi
Maanantai 25.7.2011 klo 12.54 (päivitetty klo 17.36)

”Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma arvelee, että Norjan joukkosurmista epäilty mies on psykopaatti.”

”Lauerma epäilee, että iskut tunnustanut … on ollut jo syntyessään psykopaatti, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä voi olla aivotoimintojen ja autonomisen hermoston poikkeavuutta.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072514110584_ul.shtml

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2011-07-25 klo 22.00

Lue myös!
Asiantuntijaveikkaus: Norjan epäilty joukkosurmaaja ei mitä luultavimmin ole mielisairas, arvioi Hannu Lauerma.

http://viikkosanomat.fi/2011/07/25/asiantuntijaveikkaus-norjan-epailty-joukkosurmaaja-ei-mita-luultavimmin-ole-mielisairas-arvioi-hannu-lauerma/

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Asiantuntijaveikkaus: Norjan epäilty joukkosurmaaja ei mitä luultavimmin ole mielisairas, arvioi Hannu Lauerma.

maanantai, heinäkuu 25th, 2011

ASIANTUNTIJAVEIKKAUS

LAINAUS
Helsimgin Sanomat
25.7.2011 11:39

”Norjan epäilty joukkosurmaaja ei mitä luultavimmin ole mielisairas, arvioi Hannu Lauerma.
”Hän luultavasti ymmärsi täysin, mitä teki. Mielisairas olisi kokenut tekevänsä jotain muuta kuin todella teki”, psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori Lauerma sanoo.”

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ylil%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+Lauerma+Surmaaja+tuskin+on+mielisairas/1135268041913?ref=rss

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat- Pertti Manninen. Maanantai 2011-07-25 klo 12:16.