Posts Tagged ‘Biden’

2020. Marraskuu. USA: presidentinvaalit.

lauantai, marraskuu 7th, 2020

Ylen sivuilta Satu Helinin artikkelista

LAINAUS

Gallupit olivat väärässä ja Yhdysvallat on jakautuneempi kuin koskaan – 7 väitettä Yhdysvaltain täpäristä vaaleista

Neljän vuoden aikana Trump on töninyt ja potkinut naisia yhä kauemmaksi, sanoo yhdysvaltalaistutkija, jonka mukaan presidentinvaalin ratkaisivat naiset.

USA:n Vaalit 2020

3. Gallupit olivat täysin väärässä

Eivät olleet.

Esimerkiksi arvostettu datasivusto FiveThirtyEight antoi Trumpin voitolle kymmenen prosentin todennäköisyyden. Jos lottovoittoa luvattaisiin samalla todennäköisyydellä, kuponkeja tosiaan kannattaisi ostaa.

Lisäksi on syytä muistaa, että Bidenin saama 89 prosentin todennäköisyys kattoi myös kaikki sellaiset skenaariot, joissa Biden voittaa niukasti.

Niukkaa voittoa pidettiin todennäköisempänä kuin isoa.

Mutta eivät gallupit olleet täysin oikeassakaan.

Ennusteet menivät metsään Wisconsinin vaa’ankieliosavaltioissa. Wisconsiniin povattiin Bidenin selvää, 8-9 prosenttiyksikön voittoa, mutta lopulta osavaltiossa käytiin taistelua vain tuhansien äänien marginaaleilla.

Wisconsinissa nähtiiin iso gallup-virhe myös edellisissä presidentinvaaleissa.

Gallup-tutkija Christopher Borick on itse aloittanut uransa analysoimalla juuri Wisconsinia, eikä voi käsittää, miksi ennusteet osavaltiossa menivät pieleen jo toisen kerran peräkkäin.

Hänen mukaansa juuri Wisconsin on tavallisesti helppo osavaltio gallup-nikkareille. Ongelmat liittyvät vaaleihin, joissa Trump on osallisena.

– Wisconsinissa , ja ehkä Michiganissa, on jotain nimenomaan Trumpiin liittyvää, jota ei saada gallupeissa esille, Christopher Borick pohtii.

Lopullisesti gallupien onnistumista voi arvioida vasta, kun tulos on täysin valmis.

LAINAUS LOPPUU

Monet mediat uutisoivat siis gallupit väärin, kun luotiin mielikuva Bidenin reilusta etumatkasta ja selvästä voitosta. Varasin ennen vaaleja nettinimen Biden.fi, jonne kerrytän ehtiessäni USA:n politiikan Bidenin aikakaudella!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 07.11.2020 07:38

”Lopullisesti gallupien onnistumista voi arvioida vasta, kun tulos on täysin valmis.”