Posts Tagged ‘Chicken run’

2020. Kesäkuu. Lieneekö HS:n Marko Junkkari nähnyt Nuorta kapinallista selostaessaan Katri Kulmunin eroa.

perjantai, kesäkuu 5th, 2020

Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari kirjoittaa lehdessään perjantaina 05.06.2020 selostaessaan valtiovarainministeri Katri Kulmunin eroa myös Keskustan ja SDP:n suhteesta. Hän tuo esille käsitteen ”chicken run”. Lieneekö hän nähnyt Nuorta kapinallista, koska selostaa asian päin mäntyä. Ensin lainaus hänen tekstistään ja sitten kommentti, jossa kerrotaan mitä elokuvassa todella tapahtui!

LAINAUS

”Keskustan ja Sdp:n historiallinen punamultayhteistyö on aina rakentunut puolueiden välisen jännitteen ja valtataistelun varaan. Keskustalaisten mielestä lähtökohtana yhteistyölle on se, että demareille ei pidä antaa piiruakaan periksi.

Eräs keskustalainen kuvasi puolueiden suhteita käyttämällä esimerkkinä James Deanin tähdittämää Nuori kapinallinen -elokuvaa. Elokuvassa on kohtaus, jossa kaksi nuorukaista kaasuttaa autoillaan rinnakkain kohti jyrkännettä. Kyseessä on niin sanottu chicken run.

Se kumpi kuskeista ensimmäisenä kääntää rattia väistääkseen on ”chicken” eli pelkuri.

Keskustalaisten ei kuulemma koskaan pitäisi väistää demareita. Mieluummin törmätään täysillä yhteen.

Moni keskustalainen katsoo Kulmunin kääntäneen rattia liian herkästi.”

LAINAUS LOPPUU

No, elokuvassa tosiaan ajetaan autoilla kohti jyrkännettä ja se on sitten pelkuri, chicken, joka ensimmäisenä hyppää ulos autosta. Elokuvassahan kävi sitten niin, että toisen ajajan nahkatakin hihan remmi tarttui kiinni ikkunasulkijan veiviin eikä hän ehtinyt hypätä ulos autosta ollenkaan. Tyrmistys katsojien keskuudessa oli mykistävä ja ilmeisen unohtumaton, lähdettiin pois hiljaisina.

Miten tämä nyt sopii Katri Kulmunin eroon jääköön kukin miettimään tahollaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 05.06.2020 23:29.

Lisäys 20 minuuttia myöhemmin 23:49.

Toimittaja Marko Junkkari oli lisännyt juttunsa loppuun korjauksen, jonka kai pitäisi selvittää mitä tapahtui!

”Oikaisu 5.6.2020 klo 19.38: Nuori kapinallinen -elokuvan kohtauksessa autot ajavat rinnakkain, ei vastakkain kuten jutussa ensin virheellisesti kirjoitettiin.”

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 05.06.2020 23:49.