Posts Tagged ‘ero’

2019 joulukuu. Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen. Osa2. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.

sunnuntai, joulukuu 8th, 2019

2019 joulukuu. Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen. Osa2. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.

Osasta 1 katkelma:
”Naulan arkkuun iski sitten vanha Nordea-konna Markku Pohjola Postin hallituksen puheenjohtajana julkaistessaan jotakin ministeri Sirpa Paaterolle syötettyä muistiota. Ei ollut tarkoituksena, kahteen kertaan hoettuna HS:n haastattelun mukaan, antaa väärää tietoa, ei siis sitä, että Paatero sai ”väärän päivämäärän” liikkeenluovuttamisesta ja väärät tiedot siitä, että kilpailijoilla oli heikommat työehdot ja palkat, ei ollut tarkoitus kertoa tällaista, mutta tuli kuitenkin kerrottua.”

Helsingin Sanomista:
HS. Marko Junkkari. Perjantaina 29.11.2019 18:36.
Antti Rinne syytti Postia harhauttamisesta – Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola tyrmää HS:n haastattelussa pääministerin väitteet.

Lainaus alkaa: ”Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola tyrmää pääministeri Antti Rinteen (sd) väitteet siitä, että Postin johto olisi pyrkinyt ”vähintäänkin häivyttämään” tietoja tai pyrkinyt ”johtamaan harhaan” maan hallitusta. ”Meillä ei ole ollut sellaisia tarkoituksia”, Pohjola vastaa.

Niinpä Posti tiedotti julkisuuteen pakettilajittelun liikkeenluovutuksesta 29. elokuuta. Paateron avustajia informoitiin myös siitä, että samassa yhteydessä kerrotaan myös tulevasta jakelijoita koskevasta muutoksesta.

Tämä tieto onnistuttiin kuitenkin piilottamaan tiedotteeseen aika hyvin. Asia oli muotoiltu näin:

Osana Postin transformaatiota Posti tavoittelee vuosien 2019−2021 aikana noin 150−200 miljoonan euron kustannussäästöjä. Posti pyrkii löytämään markkinaehtoisen työehtosopimus- ja kustannustason myös perinteisissä postipalveluissa syksyn 2019 aikana.

”Perinteisillä postipalveluilla” Posti viittasi siis siihen, että kuukautta myöhemmin myös 8100 jakelijaa oli tarkoitus siirtää halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Perjantain tiedotustilaisuudessa pääministeri Antti Rinne syytti Postia siitä, että se oli pyrkinyt ”vähintäänkin häivyttämään” tietoja liikkeenluovutuksen ajankohdasta.

”Meillä ei ole ollut mitään sellaista tarkoitusta. Päivämäärät eivät olleet relevantteja tässä päätöksessä, vaan tärkein kysymys oli, tehdäänkö liikkeenluovutukset tai ei”, Postin hallituksen puheenjohtaja Pohjola sanoo Rinteen väitteestä.

Rinteen mukaan Posti oli myös pyrkinyt ”johtamaan harhaan” sillä, että se väitti kilpailijoidensa pakettilajittelijoiden olevan halvemman työehtosopimuksen piirissä – vaikka todellisuudessa kilpailijoiden pakettilajittelijat kuuluvat pääosin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n solmimien työehtosopimusten piiriin. AKT:n sopimus on kalliimpi kuin Paun.

Pohjolan mukaan Postilla ei ollut tarkoitusta johtaa harhaan.”Meillä ei ollut sellaista tarkoitusta. Suuri osa paketti- ja rahtiliikenteen kilpailevasta toiminnasta toimii AKT:n työehtosopimuksen alla, koska näiden yritysten päätoimiala on kuljetus. Ne eivät voisikaan käyttää jakelualan työehtosopimusta, koska niiden päätehtävä on kuljetus”, Pohjola sanoo.
…” Lainaus loppuu.

HS. Marko Junkkari. Perjantaina 29.11.2019 18:36.

(https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006326135.html)

Artikkelin tekstin valikointi ja lihavointi: Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 05.12.2019.
http://www.nettisanomat.com/2019/12/05/etusivu.html

http://www.nettisanomat.com/2019/11/20/kuvat/2019111924matkaymw400n_7.jpg

Pakettijakelu. Markkiosuudet.
Posti, Matkahuolto/Postnord, Schenker, DHL/Bring/FeDEx/TNT/…
Matkahuolto moittii postin pyrkimyksiä alentaa työntekijöidensä palkkoja.
mtv UUTISET keskiviikkona 20.11.2019 19:02.
Kuva: Pertti Manninen.

Osa1 kokonaisuudessaan:
http://viikkosanomat.fi/2019/12/05/joulukuu-2019-kuka-tai-mika-kaatoi-paaministerin/

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 08.12.2019 11:55.

Joulukuu 2019. Kuka tai mikä kaatoi pääministerin?

torstai, joulukuu 5th, 2019

Kuka tai mikä kaatoi pääministeri Antti Rinteen. Tällä hetkellä virallinen totuus on Keskustan kokonaisarvio, mitä se sitten onkaan.

Todellisuudessa haluttiin muutosta työmarkkinoille ja keksittiin syyksi sitten Rinteen puheet eduskunnassa. Kyllä viikolla jo näki kuinka tyytyväisen näköinen EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies oli televisioesiintymisissään.
Naulan arkkuun iski sitten vanha Nordea-konna Markku Pohjola Postin hallituksen puheenjohtajana julkaistessaan jotakin ministeri Sirpa Paaterolle syötettyä muistiota. Ei ollut tarkoituksena, kahteen kertaan hoettuna HS:n haastattelun mukaan, antaa väärää tietoa, ei siis sitä, että Paatero sai ”väärän päivämäärän” liikkkeenluovuttamisesta ja väärät tiedot siitä, että kilpailijoilla oli heikommat työehdot ja palkat, ei ollut tarkoitus kertoa tällaista, mutta tuli kuitenkin kerrottua.

Aikoinaan Jäätteenmäenkin tapauksessa pelättiin suunnan muuttuvan Suomen ulkopolitiikassa, ja erohan siinäkin tuli.

Jos hallitus jatkaa samalla miehityksellä, niin ehkä työntekijöitä sitten kuitenkin vielä puolustetaan, muuten saadaan suunta käännettyä ja Rinne siirrettyä sivuun ihan lopullisesti.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 05.12.2019 13:47.

Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen: Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan kansanedustajaksi.

tiistai, toukokuu 15th, 2018

Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen: Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan kansanedustajaksi.

Huhtikuun lopulla, kun Paavo Väyrynen ilmoitti palaavansa Europarlamentista Eduskuntaan, eduskunnassa oli yksi täysjärkinen virkamies: hallintojohtaja Pertti Rauhio. Hän sanoi yksiselitteisesti, että Väyrysellä on oikeus palata eduskuntaan. Esim Pohjalaisessa 26.04.2018 oli asiasta seuraavaa:

”–Lainsäädännössä on erillinen kohtansa juuri toiminnasta EU:n parlamentissa tai eduskunnassa. Juuri työjärjestyksen 77 pykälän ensimmäinen lause sanoo, että Euroopan parlamentin jäseneksi valitun edustajan tulee ilmoittaa puhemiehelle, hoitaako hän edustajantointaan vai toimiiko hän jäsenenä Euroopan parlamentissa, Rauhio toteaa.

Näin Väyrynen voisi puhemiehelle ilmoittamalla tulla eduskuntaan, koska hänet on sinne vaaleissa 2015 valittu.”

Tämä artikkelissa: Kärnä harkitsee Väyrysen valtakirjan riitauttamista – Väyrysellä on eduskunnan hallintojohtajan mukaan oikeus palata.”

https://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/k%C3%A4rn%C3%A4-harkitsee-v%C3%A4yrysen-valtakirjan-riitauttamista-v%C3%A4yrysell%C3%A4-on-eduskunnan-hallintojohtajan-mukaan-oikeus-palata-1.2607108


Sensijaan eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola ja apulaispääsihteeri Timo Tuovinen rupesivat venkoilemaan ja haaskaamaan samalla yhteiskunnan rahoja turhuuksiin ”ymmärtämällä” edustaja Mikko Kärnän venkoilua.

Näin HS:ssä 26.4.2018:
”Tilanne on sillä tavalla juridisesti haastava, että tämä on ensimmäinen kerta, kun EU-parlamentaarikko haluaa palata kesken kauden eduskuntaan. Ei ole ihan selkeää, onko lainsäätäjä tarkoittanut, että se olisi mahdollista”, sanoo eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola.”

”Koska edustaja Kärnäkin on nostanut tämän esiin, niin haluamme tehdä asiasta perusteellisen selvityksen”, Paavola sanoo.

HÄNEN mukaansa tulkittavaksi nousee nyt perustuslain 28. pykälä, joka säätelee kansanedustajan edustajantoimen hoitamisen keskeytymistä siksi ajaksi, kun edustaja toimii EU-parlamentissa.

”Asiaa selvittää eduskunnan virkamieskunta. Tarvittaessa käännymme valtiosääntöasiantuntijoiden puoleen”, Paavola kertoo.”

Helsingin Sanomat 26.4.2018.
Väyrysen paluu eduskuntaan vaatii pohdintaa perustuslain tulkinnasta – ”Tilanne on juridisesti haastava”, sanoo eduskunnan pääsihteeri
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005657503.html

Apulaispääsihteerin lausunnoista kertoi ILtalehti 26.4.2018 seuraavasti:
”Eduskunnan apulaispääsihteeri Timo Tuovinen myöntää Iltalehdelle, että Väyrysen tapaus aiheuttaa perustuslaillista pohdintaa eduskunnassa.

– Ollaan uuden tilanteen edessä. Ihan vastaavaa ei ole aikaisemmin ollut, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan eduskunnan työjärjestyksessä otetaan kantaa menettelytapoihin vaalien jälkeen. Työjärjestyksen mukaan Euroopan parlamenttiin valitun kansanedustajan on ilmoitettava eduskunnan puhemiehelle, kumpaa tointa hän ryhtyy hoitamaan.

– Työjärjestyksessä ei ole otettu kantaa tähän paluuseen, Tuovinen sanoo.”

Jos ja kun Väyryselle myönnetään ero Euroopan parlamentista, alkaa Tuovisen mukaan perustuslain 28 pykälän tulkinta. Pykälän mukaan edustajatoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä.

– Kysymys kuuluu, että mikä merkitys sillä on, että Väyrynen palaa kesken Euroopan parlamentin toimikauden. Onko sillä vaikutusta hänen asemaansa kansanedustajana?

– Käsitykseni mukaan perustuslain kyseisestä pykälästä on erilaisia kantoja. Eli kyllä tätä täytyy oikeasti miettiä ennen kuin ollaan kesäkuun 10. päivän tienoilla. Ei tämä (tilanne) ole varmasti niin selvää kenellekään. Töitä tämä teettää, Tuovinen sanoo.”

JA LOPUKSI TUOVINEN VIELÄ HERTTAISESTI:
”Toisaalta vaihtoehtoja on vain kaksi.
– Kansanedustajia on 200 eikä yhtään enempää. Kansanedustajana on joko edustaja Väyrynen tai edustaja Kärnä. Jompikumpi heistä istuu täällä kesäkuun puolenvälin tienoilla.”

Iltalehti 26.4.2018.
Paavo Väyrysen paluu aiheuttaa harmaita hiuksia eduskunnassa – apulaispääsihteeri: ”Kansanedustajana on joko Väyrynen tai Kärnä”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804262200905147_pi.shtml?_ga=2.113014215.271772415.1526240333-1573485669.1515843978


Sinänsä kunnioitettavaa, että ollaan avoimia, mutta kai joskus voisi pitää mölyt mahassaan, jottei tarvitsisi päästellä kaiken maailman sammakoita.

Nythän asia on sitten tutkittu ja kolmea viikkoa myöhemmin pääsihteeri Paavolakin on tullut vakuuttuneeksi selvitysten jälkeen samaan lopputulokseen kuin hallintojohtaja Rauhio heti kättelyssä:
”Eduskunnan pääsihteeri vahvistaa – Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan: ”Asia on sillä sipuli”.

– Nyt kun Väyrynen palaa hoitamaan kansanedustajan tehtävää, niin meiltä lähtee ilmoitus oikeusministeriöön, joka sitten kirjelmöi Euroopan parlamenttiin, joka toteaa, että Väyrynen on ottanut hoitaakseen kansanedustajan tehtävän.

Paavolan mukaan eduskunnan kuulemat asiantuntijat ovat asiassa yksimielisiä: Väyrysellä on oikeus palata hoitamaan edustajantointaan.

– En tiedä, mitä edustaja Kärnä aikoo tehdä, mutta ajattelin keskustella vielä hänen kanssaan, Paavola sanoo.

Kärnä on vedonnut asiassa eduskunnan työjärjestykseen. Paavolan mukaan eduskunnan työjärjestys ei voi ohittaa perustuslakia, joka suojaa kansanedustajan – ei varaedustajan – tehtävää.

- Perustuslaissa sanotaan selkeästi, että edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä. Mielestäni asia on sillä sipuli, Paavola sanoo.

– Emme ole löytäneet prosessuaalista keinoa, jolla hän (Kärnä) saisi asian perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805142200941058_pi.shtml

KOMMENTTI tähän lopuksi.

On hyvä, että pääsihteeri Paavolakin on lopulta löytänyt sipulin. Hallintojohtajallahan se oli hallusssaan alusta alkaen.

Nyt on tilaisuus päästä seuraamaan jääkiekkoa: Suomen kohtalonottelua, taas kerran.
Mittarissa on varjossa 31 ja täällä sisällä jotenkin selviää läkähtymättä Rasmus-kissan nukkuessa kylmimmässä pohjoishuoneessa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 15.05.2018 13:38 Kirkkonummen Kauhalassa.

Aikalaistodistus: ”Arja Alho onnistui pelastamaan vain puoluetoverinsa Ulf Sundqvistin pankkikriisivelkaloukusta ja sai sen kunniaksi potkut.” Erkki Virtanen Ylessä 24.01.2017.

tiistai, tammikuu 24th, 2017

Aikalaistodistus: ”Arja Alho onnistui pelastamaan vain puoluetoverinsa Ulf Sundqvistin pankkikriisivelkaloukusta ja sai sen kunniaksi potkut. Erkki Virtanen Ylessä 24.01.2017.

Eläkkeellä oleva kansliapäällikkö Erkki Virtanen ruotii radiokolumnissaan nykyistä perustulokokeilua ja kertoo myös tästä kannustamattomuusloukusta Paavo Lipposen hallituksen ajoilta. Sinne hän sai ujutettua julkisuudessa vähemmän kuullun ajatuksen Ulf Sundqvistin pelastamisesta. Katkelma kolumnista:

”Laki näet sanoo, että jokaisella suomalaisella on oikeus kuluttaa rahaa peruselämiseensä (ruoka, vaatteet) vajaat viisisataa euroa kuukaudessa. Jos ei tuota summaa itse hanki, yhteiskunta, tämän vuoden alusta Kela, lähettää puuttuvan osan kuukausittain pankkitilille. Eihän tuolla summalla kai kukaan elä. Järjestelmään kuuluukin lisäksi monia harkinnanvaraisia lisiä. Erikseen tulevat sitten asumistuet ja sen sellaiset, mutta ei niistä tässä sen enempää.”

”Toimeentulotuessa oli jo alun perin valuvika. Jos hankit rahaa vaikka tekemällä töitä, summa vähennettiin samansuuruisena toimeentulotuesta. Eipä juuri kannusta töitä hakemaan! Tätä kutsutaan kannustinloukuksi. Oikeampi nimitys taitaisi olla kannustamattomuusloukku.”

”Ongelmaa on yritetty ratkoa parikymmentä vuotta. Lipposen ykköshallituksessa tämä oli ministeri Arja Alhon erityisprojekti. Eipä siitä mitään tullut. Alho onnistui pelastamaan vain puoluetoverinsa Ulf Sundqvistin pankkikriisivelkaloukusta ja sai sen kunniaksi potkut.”

”Nykyään voit tienata muutaman satasen kuussa ilman, että toimentulotukea leikataan. Mutta ei tuo kannustamattomuusloukku ole mihinkään kadonnut.”

”Perustulokokeilussa saat pitää tuon 560 euroa, vaikka menisitkin töihin. Tarkoitus on tarkasti seurata, muuttaako tämä ihmisten käyttäytymistä työnhaun suhteen. Käytännössä tuloksia saadaan joskus kolmen vuoden päästä, jolloin on johtopäätösten aika.”

Erkki Virtanen radiokolumnissaan Ylessä tiistaina 24.01.2017.
http://yle.fi/uutiset/3-9414072

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 24.01.2017 11:51.

Lue Alho-Lipponen-Sudqvist-tapaukesta lisää mm:
”Selvittämättä on edelleen se, miten Paavo Lipponen sekaantui SDP:n ex-puoluejohtajan Ulf Sundqvistin velkasopimukseen ja miten hän uhrasi ministeri Arja Alhon selvitäkseen sotkusta, joka näyttää nyt suunnitellulta, kun hän valitsi Arja Alhon ministeriksi, jonka vastuulla sopimuksen tekeminen oli ja joka joutui siitä sitten kantamaan äärimmäisen poliittisen vastuun pääministerin sijasta. Tämänkin asian oikeuskansleri Paavo Nikula tutki ja antoi vapauttavan päätöksen sanakiemuroin, että ”pääministeri Paavo Lipponen ei ole antanut markkamääräisiä ohjeita asiassa”! Avustajakin jotain todisti Paavo Lipposen puolesta, ei kuitenkaan valan velvoittamana oikeudessa. Paavo pääsi pälkähästä. Tällöinkö ne kuuluisat ”Nahkurin orsi”- sanat lausuttiin?”

Artikkelissa:
Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen.

http://viikkosanomat.fi/2011/02/07/mita-kevaalla-2003-oikein-tapahtui-kirjoitus-muutamaa-vuotta-myohemmin-lipposen-kootut-munaukset-ilkeydet-ja-naisen-arja-alhon-uhraaminen-ja-miehen-ulf-sundqvist-pelastaminen/

HS kertoo kiusallisen epätarkasti Ahtisaaren eroaikeista, jos kansa olisi äänestänyt EU-liittymistä vastaan.

sunnuntai, helmikuu 15th, 2015

HS kertoo kiusallisen epätarkasti Ahtisaaren eroaikeista, jos kansa olisi äänestänyt EU-liittymistä vastaan.

Tänään sunnuntaina 2015-02-15 aamukahvia siemaillessani luin Helsingin Sanomista lyhyesti-palstalla selostusta siitä, mitä Ahtisaari oli sanonut EU-kansanäänestyksestä ja sen tuloksesta.

LAINAUS: ”Ahtisaari Ylelle. Jos kansa olisi hylännyt EU:n olisin eronnut.”
”Presidentti Martti Ahtisaari kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa , että olisi eronnut presidentin virasta, jos kansanäänestyksen tulos vuonna 1994 olisi ollut EU:ta vastaan.” …
”Hän ei ole aikaisemmin kertonut pitäneensä EU-kansanäänestyksen tulosta kynnyskysymyksenä kautensa jatkumiselle.” …
”Tuolloin 56,9 prosenttia suomalaisista äänesti EU:hun liittymisen puolesta.” LAINAUS LOPPUU. (HS 15.02.2015)

Eihän se ihan näin ollut. Muistin tästä eroasiasta lukeneeni ja kirjoittaneenikin jo vuosia sitten. Lisäksi HS:n kirjoituksessa aina vaan elätetään myyttiä siitä, että Suomen kansan enemmistö olisi äänestänyt EU:hun liittymisen puolesta. Esitetty prosenttiluku kertoo vaalin tuloksen, siis äänestäneiden mielipiteen. Kannattajia lienee ollut 40 prosenttia Suomen kansasta, mutta tähän laskutoimitukseen ei enää into riittänyt.

KAUNIIN KIRKKAAN TALVIPÄIVÄN ILLALLA HIUKAN ETSIN TEKSTIÄ JA LÖYTYIHÄN SITÄ. LIITÄN SEN TÄNNE LOPPUUN JA PÄIVÄÄN:

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2015-02-15 23:44.

—–
AIKAISEMMIN VUONNA 2011:

Ja Ahtisaari pistää vieläkin paremmaksi: ”Olisin eronnut”.

Mikä näitä pettyneitä oikein vaivaa? EX-tasavallan predidentti ja nykyinen titteli vain presidentti kertoo uutuuskirjassa, kuinka paljon hän arvostaa alamaisia, kansalaisia. ”Olisin eronnut, jos EU-kansanäänestyksessä olisi tullut kielteinen tulos”.

Mikä vahinko, että ei tarvinnut erota. Siitä kyllä pitivät sentään huolen demarit, jotka kielsivät häntä asettumasta ehdolle toiseksi kaudeksi.

Tähän on syytä sitten jälleen kertoa siitä myytistä, että Suomen kansan enemmistö olisi ollut liittymisen kannalla EU-vaaleissa. Iltaehti.fi ilmaisee asian näin:

”Äänestyksessä 57 prosenttia suomalaisista kannatti jäsenyyttä.

”Tämä on epätarkka ilmaisu sille, että äänestäneistä kannatti 57 prosenttia. Tarkkoja lukuja en muista, mutta karkeasti ja karskisti voi sanoa, että äänestystulos jakaantui aika tarkkaan kolmeen lähes samansuuruiseen ryhmään:

– Kannattajat
– Vastustajat
– Kantaaottamattomat (ei äänestäneet).

Varma tieto on vain siitä, että äänestäneistä enemmistö kannatti. Arvella tietenkin voi sitten sitä, olivatko äänestämättä jättäneet puolesta tai vastaan. Tätä ei ilmeisesti koskaan yritetty selvittää, jos sellainen olisi edes kiinnostanut. Voi olla, että salaisia galluppeja on tehty, mutta epäilen että ei. Kyllä ne olisivat tulleet tietoon.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-10-20 klo 15:12.

Linkki uutiseen:

Ahtisaari kirjassa EU-kansanäänestyksestä;
Olisin eronnut EI-tuloksella.

Torstai 20.10.2011 klo 10.00

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102014599388_uu.shtml

http://viikkosanomat.fi/2011/10/20/ja-ahtisaari-pistaa-vielakin-paremmaksi-olisin-eronnut/

—–