Posts Tagged ‘konsultti’

2020. Huhtikuu. Lintilällä tavara jo housuissa. Vaatii Business Finlandilta selvitystä koronarahoista.

keskiviikko, huhtikuu 22nd, 2020

Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä on joko tyhmä tai äärimmäisen röyhkeä hyväksyessään koronarahojen jakamisen perusteet. Nyt kun tavara on jo housuissa, hän havahtuu jakoperusteiden muuttamiseen ja antaa esimerkiksi lausunnon:

”Ovatko rahat pois niitä enemmän tarvitsevilta?”

Iltalehti. Eilen klo 13:48 (muokattu eilen klo 19:18)
Eilen oli siis tiistai 21.04.2020.

Saman Lintilä hoki myös ainakin MTV:n uutisissa.
Ministeri on aivan pihalla elävästä elämästä. Tottakai rahaa kaapataan, jos sitä on saatavissa löperön ministerin ja tietenkin löperön koko hallituksen päätösten johdosta.

Haistajat ovat liikkellä ja konsultit tarjoavat palveluksiaan 10 prosentin provikalla, esim. 50000 hakemuksesta vaatimus on 5000 euroa, siis korkeintaan päivän työstä. Röyhkeimmät vaativat palkkiota, vaikkei tukea myönnettäisikään. Tällaisessa elämässä me elämme, Lintilä jossakin hyvässä ja pyhässä utopia-maailmassa, jollei hän sittenkin olisi tietoisesti toiminut niinkuin on toiminut. Näyttelee vain tyhmää. Vain hän itse tietää, mikä on asioiden todellinen laita.

Tähän lopuksi Business Finlandin toimitusjohtaja Nina Kopolan viileä ja suora kommentti rahanjaosta Kauppalehdestä tiistailta 21.04.2020.

”Meillä rahoituksesta päättävät ovat katsoneet nämä tietyt päätökset, ne olivat täyttäneet rahoituksen ehdot. Me toimimme vastuullisesti, teemme tärkeää työtä, emmekä tee päätöksiä ylimalkaisesti.”

Business Finlandiin on tullut 20 566 hakemusta, joista 7 820:stä on tehty päätös. Rahoitusta on myönnetty 212 miljoonaa euroa.

Valtio on varannut Business Finlandin jaettavaksi 800 miljoonaa euroa suoraa kehitystukea.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkko 22.04.2020 06:16
Tässä kaikki!

Oikaisu: Nina Nopola on Business Finlandin pääjohtaja. 

(22.04.2020 06:34)

2018. Patria. HS ei kerro Iltalehden osuutta uuteen tiedotustilaisuuteen.

keskiviikko, helmikuu 21st, 2018

2018. Patria. HS ei kerro Iltalehden osuutta uuteen tiedotustilaisuuteen.

Eilen tiistaina 20.02.2018 Iltalehti julkaisi Patriasta kolmekin juttua. Tommi Parkkosen jutussa kerrotaan siitä, että Patria ei kertonut Ugandassa kuolleen liikemiehen yhteyttä yhtiöön totuudenmukaisesti.

Tätä Patria ei kertonut ministerille_ Yhtiö lähetti Ugandassa kuolleelle liikemiehelle salassapitosopimuksen jo viime keväänä

Tänään keskiviikkona 21.02.2018 HS kertoo Juha-Pekka Raesteen koko sivun jutussa ”Patria valotttaa suhteitaan Ugandassa kuolleeseen” Patrian uudesta tiedotustilaisuudesta ja näyttää tilaisuuden suorana sivuillaan. Ei sanaakaan siitä, miksi uusi tiedotustilaisuus on järjestettävä, ei siis sanaakaan Iltalehden tekemistä edellisen päivän paljastuksista.

Sivu 10 _ 21.2.2018 _ Helsingin Sanomat SL

Vaikka HS on Ugandan tapauksesta yksityiskohtaisesti kertonutkin niin tässä Patrian harhautusoperaation selvittämisessä lehti jäi toiseksi.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 21.02.2018 07:08.

Lue myös!
2018. Patrian totuutta tipoittain. Ministeri Lintilä uskoo.

http://viikkosanomat.fi/2018/02/20/2018-patrian-totuutta-tipoittain-ministeri-lintila-uskoo/

2018. Patrian totuutta tipoittain. Ministeri Lintilä uskoo.

tiistai, helmikuu 20th, 2018

2018. Patrian totuutta tipoittain. Ministeri Lintilä uskoo.

Patria kertoo Ugandan tapauksesta tipoittain: Sitä mukaa kuin uutta paljastuu muualla, niin Patriakin kertoo sitten lisää. Ja ministeri Lintilä uskoo.

Esimerkkinä tänään tiistaina 20.02.2018 Iltalehdessä Tommi Parkkosen kirjoituksesta löytyy seuraavaa; ”Tätä Patria ei kertonut ministerille: Yhtiö lähetti Ugandassa kuolleelle liikemiehelle salassapitosopimuksen jo viime keväänä.”

”Valtionyhtiö Patria toimitti yhtiön omistajaohjauksesta vastaavalle elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk) viime viikolla selvityksen yhtiön ja Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen välisistä yhteyksistä.”

”Selvityksen mukaan suomalaismies oli ollut yhteydessä asetarvikeyhtiö Patriaan marraskuussa 2016, jonka jälkeen oli myös järjestetty ensimmäinen tapaaminen.”

”Patrian mukaan seuraava mieheen liittyvä toimenpide oli tammikuussa 2017, jolloin yhtiö aloitti liikekumppanin valintaprosessin (Business Partner Selection Process eli BPS), koska Patrian mielestä mies olisi voinut auttaa Pakistanin markkinointiprojektissa.”

”Sen jälkeen Patria kertoo olleensa suomalaismieheen yhteydessä seuraavan kerran vasta joulukuussa 2017, …”

”Patria toteaa selvityksessään miehen ja yhtiön Land-liiketoimintayksikköön kuuluvan myyntihenkilön tavanneen 21.1. 2018

”Tämän enempää Patria ei kirjallisessa selvityksessään myönnä olleensa miehen kanssa tekemisissä.”

Iltalehden Tomi Parkkonen on kuitenkin saanut haltuunsa sähköposteja tältä väliltäkin!

”Iltalehden haltuunsa saaman sähköpostikirjeenvaihdon perusteella yhtiön ja liikemiehen yhteydenpito on ollut nyt ministeri Lintilälle myönnettyä aktiivisempaa ja monipuolisempaa.”

”Patrialta esimerkiksi lähetettiin liikemiehelle 21. huhtikuuta 2017 sähköposti, …”

”Toisessa huhtikuisessa sähköpostissa Patrian edustaja vastaa yhtä tuttavallisesti liikemiehen sähköpostiin …”

”Liikemies ja Patrian edustaja ovat siis tavanneet huhtikuussakin, mitä Patria ei kirjallisessa selvityksessään kerro.”

”Alun perin Patria kertoi suomalaisen liikemiehen tulostaneen omatoimisesti Afrikan-matkalleen mukaan yhtiön esitteitä Patrian nettimateriaalipankista, eikä yhtiön ensimmäisten lausuntojen mukaan sillä ollut suomalaismiehen kanssa mitään yhteistyötä.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802192200757675_u0.shtml

Tämä siis tiistaina 20.02.2018 Iltalehdessä Tommi Parkkosen kirjoituksessa netissä ja paperilehdessä.

Saman päivän paperilehdessä oli toinen kirjoitus, jonka toimittaja Jarmo Liski on otsikoinut näin: ”Patria oli ottamassa miestä konsultiksi.

”Ugandassa kuollut suomalaismies oli tarjonnut marraskuussa 2016 Patrialle apuaan Indonesiassa, Pakistanissa ja Qatarissa. Patria oli aikeissa sopia yhteistyöstä Pakistanissa”.

Tämä kirjoitus loppuu näin:
”Kun miehen yhteys Patriaan tuli ilmi, Patria syytti yksittäistä ”myyntimiestä”, joka oli Patrian mukaan ohjeiden vastaisesti antaessaan miehelle luvan markkinoida Patrian tuotteita.”
”Sittemmin kaksi Patrian kaksi johtajaa on saanut potkut asian Vuoksi.”

Iltalehti.Jarmo Liski tiistaina 20.01.2018.

Mitäpä tähän muuta kuin toistaa tämän jutun otsikko: ”2018. Patrian totuutta tipoittain. Ministeri Lintilä uskoo.”

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistaina 20.02.2018 17:29.

Lipponen – konsultin irvikuva. Saukkomaa nuoleskelee Ilta-Sanomissa perjantaina 25.10.2013.

sunnuntai, lokakuu 27th, 2013

Lipponen – konsultin irvikuva. Saukkomaa nuoleskelee Ilta-Sanomissa perjantaina 25.10.2013.

Ex-päämininisteri ja ex-eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ryhtyi sitten vielä kaiken päätteeksi nyhtämään venäläistä rahaa ryhtymällä kaasuputkiopnsultiksi. Eihän Lipposella tehtävään muita kykyjä ollut kuin, että hän oli ex-pääministeri ja ex-eduskunnan puhemies. Oikean, asiantuntevan konsultin irvikuva siis.

Suomen kansa antoi sitten tuomionsa presidentinvaaleissa tälle härskiydelle. Kannatus taisi jäädä sinne 8:aan prosenttiin. Härski-Lipponen oli sitten niin härski, että härskisti väitti ettei nostanut rahoja tuon muutaman kuukauden ajalta ja jatkoi sitten rahojen nostamista heti ensimmäisten vaalitulosten seljettyä,

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Suomen kansa tyrmäsi hänet. Hänhän, siis Sdp, jäi katkerasti muutaman tuhannen äänen päähän Keskustan Anneli Jäätteenmäestä sekoiltuaan Irakin sodan intoiluissa,

Tällaista kansan kahteen kertaan nujertamaa miestä sitten Ilta-Sanomien kolumnissa viestintäalan yrittäjä Harri Saukkomaa estoitta ylistää, Hänen mielestään on jotakin arvokasta kun Lipposesta on tullut konsultti. Ei yhtään poikkipuolista sanaa, onko hän konsultti vai konsultin irvikuva.

Kaikki liittyy kaikkeen ja sattumalta samalla aukeamalla kerrotaan siitä kuinka Herlinit onnistuivat järjestämään perintöriitansa Partekin ostamisella ja pilkkomisella. Se miten tämä liittyy Lipposeen ja Jäätteenmäkeen ja Herliniin, johtuu siitä, että Ilkka Herlin oli Jäättenmäen strategian luoja Lipposen nujertamisessa vuoden 2003 vaaleissa.

Lipponen oli  pääministeri ja Sinikka Mönkäre kauppa- ja teollisuusministeri silloin kun Partek myytiin Koneelle, joka, siis Antti Herlin, pilkkoi yhtiön ja sai eri osista ja traktoreista amerikkalaiselta ostajalta saman hinnan, kuin hän oli maksanut koko yhtiöstä, Näin nosturit ja lastinkäsittelyosat saatiin muille Herlineille ja omaisuus jaettiin siis valtion myötävaikutuksella niin, että Antti Herlin sai pitää yksin koko Koneen, siis hissiliiketoiminnan.

Mitään näyttöä ei tietenkään palkkioista ole, mutta tulihan Paavo Lipposelle ainakin kokemusta konsultoinnista. Siis määrätynlaisesta, ei okeasta vaan oikean konsultoinni irvikuvatodellisuudesta.

Liitän tähän oheen kirjoituksen, jossa kerrotaan tästä Partekin pilkkomisesta. Juttu on julkaistu Nettisanomissa syyskuussa 2003 siis melko tarkalleen 10 vuotta sitten!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Sunnuntai 2013-19-27  klo 18;33. Pertti Manninen.

LAINAUS 2003:

11.09.2003.
Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu.

Kauppa – ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen: ”En edes tiedä ketä kaikkia oli mukana. Toisaalta en näe syytä, miksi tietoa ei voitaisi julkistaa.” Helsingin Sanomien uutisissa torstaina 11.09.2003. ”Tappio kävi suomalaissijoittajien luonnolle.” – ”Valtran omistus Yhdysvaltoihin korkeaan hintaan.”

And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus.

Kansan lehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti jakelivat Koneen Antti Herlinille ohjeitaan Valtran myymisestä suomalaisille sijoittajille, Ilta-sanomat Hannu Savolan kolumnissa ja Iltalehti pääkirjoituksessaan. Lievästi sanottuna hupaisaa. Tottakai Kone teki bisnestä ja myi sille, joka maksoi eniten.

Suomalaisen kiireesti kokoonkyhätyn sijoittajaryhmän kokoonpano pitäisi kyllä julkistaa, jotta nähtäisiin minkälaisia hörhöjä mukana oli. Tottakai ryhmää koottiin vakavissaan, mutta rahkeitten riittävyys olisi pitänyt ajoissa punnita.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä.

Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan.

Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa.

Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö.

Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna.

Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet.

Tämä oli pääkirjoitus. Tyylilaji kyllä jotakin laitista.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 11.09.2003.


Lue myös: And, so what! 31.07.2003

http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm

Yle. Päivän mietelause palasi paikalleen! Konsultin idea sai arvoisensa lopun!

perjantai, helmikuu 3rd, 2012