Posts Tagged ‘konsulttisopimus’

2020. Maaliskuu. Jyväskylässä jyskää. Sähkö- ja vesilaitoksen myynnin konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää.

tiistai, maaliskuu 10th, 2020

Valtuutetut kritisoivat ”Ovatko selvitykset Alvasta puolueettomia?” -kirjoituksessaan sitä, että Alva-yhtiöiden vähemmistöosuuden myymisen selvittämistä jatketaan selvityksellä, josta konsulttitoimiston on mahdollista saada niin sanottu onnistumispalkkio, eli lisäkorvaus, mikäli kaupunki päätyy myymään vähemmistöosuuden yhtiöstä.

Paloniemen ja Knuuttilan mukaan tällainen järjestely ohjaa selvitystyötä siten, ettei siinä käsitellä eri näkökulmia puolueettomasti.

– Etenkin kriittiset ja Alva-yhtiön, kaupungin tai asukkaitten kannalta epäedulliset asiat jätetään vähäiselle huomiolle tai huomiotta. Jos päätöksentekoa varten halutaan laadukas selvitys, selvityksen tekijän ei tulisi hyötyä selvityksen lopputuloksesta, kirjoituksessa todettiin.

Kaupungin mielestä valtuutetut toivat kirjoituksessaan esiin luottamuksellisen seikan eli solmitun konsulttisopimuksen rakenteen.

KAUPUNKI PYYTÄÄ Paloniemeä ja Knuuttilaa ottamaan selityksessään kantaa ainakin siihen, mistä he ovat saaneet tiedon toimeksiantosopimuksen sisällöstä, olivatko he tietoisia, että tieto oli liikesalaisuutena luottamuksellista, ja miksi valtuutetut ovat katsoneet, että he voivat tulkita tiedon salassapitoa toisin, kuin asiaa valmistellut viranomainen.

Lisäksi Paloniemeä ja Knuuttilaa pyydetään selittämään, miksi he eivät ole käyttäneet valtuutetun oikeutta saada toimensa hoitamisessa tarpeellisia tietoja.

Viimeisenä valtuutettuja pyydetään ottamaan kantaa siihen, kuka heitä on julkisuudessa esitettyjen väitteiden mukaan uhkaillut ja millä tavalla, jotta kaupunki voi arvioida, onko sen mahdollista osaltaan puuttua asiaan.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskisuomalainen

Maanantai 09.03.2020.

Viikkosanomien kommentti.

Paloniemen ja Knuuttilan ei kannattaisi vastata yhtään mitään tällaiseen pyyntöön. Jos kaupunki katsoo heidän syyllistyneen johonkin moitittavaan, niin tutkikoon poliisi sitten asiaa, jos kaupunki näin tahtoisi. Paloniemi ja Knuuttila saivat kirjoituksella osaltaan tämän hölmön hankkeen kumottua.

Ja sehän tässä harmittaa kun näiden rahojen käyttöä ei voinut ohjata mihinkään suuruudenhulluihin hankkeisiin, joissa aina myös oma suukin on aika lähellä, niin kaupunginjohtajan kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajankin, ainakin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 10.03.2020 19:52.